hassua

Saako naapurin tontille rakentaa? nimim. paalutinko turhaan? (juutalaisten motto)
11279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Herran on maa ja kaikki mitä siihen on tehty..." ja että Hänellä on valta antaa se kenelle Hän tahtoo.

Hän on ikuisissa aivoituksissaan päättänyt antaa sen kapean rantakaistaleen, jossa Israel asuu, valitulle kansalleen Israelille ja tämän jälkeläisille IKUISIKSI AJOIKSI, joten he eivät tee asuntojensa perustuksia turhaan.

Mikä muuten sinä olet mesomaan siellä missä nyt olet, kun et näemmä kunnioita Häntä, joka omistaa myös nykyisen asuinsijasi. Sinä olet täysin vieras ja muukalainen täällä maan päällä ja ilman nöyrtymistä Korkeimman tahtoon tulet jäämään hyljätyksi ikuisiksi ajoiksi.

Ettei sinulle noin ikävästi kävisi, niin tee TÄNÄÄN totinen parannus ja annat koko elämäsi Yeshuan armollisten käsien suojiin !

Siunausta Yeshuassa !

Äänestä
  • Kun ei ajatella järkevästi. Tekemällä tehdä kriisi jonkin vanhan kokoelmateoksen takia. Peace, no relegion!

    Äänestä

  • kenny kirjoitti:

    Kun ei ajatella järkevästi. Tekemällä tehdä kriisi jonkin vanhan kokoelmateoksen takia. Peace, no relegion!

    Raamattu kertoo ETUKÄTEEN mitä tulee tapahtumaan. Sitä se on tehnyt jo liki 4000 vuoden ajan ja 100%:lla osumatarkkuudella. Koska aikajänne on tätä luokkaa, niin on turha kuvitella Raamatun olevan lähtöisin muualta kuin Korkeimmalta.

    Siksi Raamatun ikä koituu sille vain ylistykseksi. Jos olisit vaivautunut tutustumaan Raamatun sisältöön, niin tietäisit tämän...

    Siunausta Raamatun tutkimiseen Yeshuassa !

    Äänestä

  • Jacob kirjoitti:

    Mitä Raamatun käsikirjoituksia tunnetaan 4000 vuoden takaa?

    Sitä vaan, että raamatussa kaikki on niin suurpiirteistä ja epämääräistä potaskaa, ihmiskeskeistä, kamalaa! ja joku vielä sotii ja perustelee siirtokuntiaan toisen maalle... ja joku vielä kehtaa puolustaa sellaisia rikollisia.

    Toisen maailmansodan jälkeen kärsineet, hävinneet valtiot ja kansat, juutalaisia lukuunottamatta ovat kunniakkaasti rakentaneet itselleen toimivan yhteiskunnan, yhteistyössä toisten kanssa. Mitä on tapahtunut japanille, saksalle, suomelle? havaitseko eroa? Jokainen tapaus on eri, mutta ne on loppujen lopuksi hienoisia.

    Lopuksi kysymys: mitnekä uskonto voi olla loogista?

    Mitä raamattu siis on ennustanut oikeiin? 4000 vuotta on kärpäsen kusi suhteutettuna kaikkeen muuhun olemassaolevan. Aika on suhteellista :)

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Mitä Raamatun käsikirjoituksia tunnetaan 4000 vuoden takaa?

    ...että NOIN 4000 vuotta sitten. Jobin kirjan oletetaan olevan kirjoitetun noin 1900 eKrs. Hänen nimensä esiintyy 19. vuosisadalta peräisin olevissa egyptiläisissä loitsuteksteissä. Hänen kirjassaan mainitaan kaldealaisista (1:17), joista on tietoja n. vuodesta 2000 eKrs. lähtien. Jobin kirjassa ei ole mitään viittausta Siinailla annettuun Lakiin, joten Job eli ennen Moosesta. Ainoa Jobin kirjassa mainittu rahalaji on patriarkkojen ajalta mikä sekin viittaa kirjan syntyneen hyvin varhain.

    (Lainaukset osittain teoksesta: Iso Raamatun Tietosanakirja / 1988 / Ristin Voitto )

    Siunausta Jeshuassa !

    Äänestä

  • kenny kirjoitti:

    Sitä vaan, että raamatussa kaikki on niin suurpiirteistä ja epämääräistä potaskaa, ihmiskeskeistä, kamalaa! ja joku vielä sotii ja perustelee siirtokuntiaan toisen maalle... ja joku vielä kehtaa puolustaa sellaisia rikollisia.

    Toisen maailmansodan jälkeen kärsineet, hävinneet valtiot ja kansat, juutalaisia lukuunottamatta ovat kunniakkaasti rakentaneet itselleen toimivan yhteiskunnan, yhteistyössä toisten kanssa. Mitä on tapahtunut japanille, saksalle, suomelle? havaitseko eroa? Jokainen tapaus on eri, mutta ne on loppujen lopuksi hienoisia.

    Lopuksi kysymys: mitnekä uskonto voi olla loogista?

    Mitä raamattu siis on ennustanut oikeiin? 4000 vuotta on kärpäsen kusi suhteutettuna kaikkeen muuhun olemassaolevan. Aika on suhteellista :)

    ...itse tutustua aiempaa paremmin Raamatun ennustuksiin saadaksesi PARHAIMMAN vastauksen kysymykseesi: "Mitä Raamattu siis on ennustanut oikein?"

    Siunausta ja antoisia lukuhetkiä kirjojen Kuninkaan äärellä, siis siunausta Jeshuassa !

    Äänestä

  • Jacob kirjoitti:

    ...että NOIN 4000 vuotta sitten. Jobin kirjan oletetaan olevan kirjoitetun noin 1900 eKrs. Hänen nimensä esiintyy 19. vuosisadalta peräisin olevissa egyptiläisissä loitsuteksteissä. Hänen kirjassaan mainitaan kaldealaisista (1:17), joista on tietoja n. vuodesta 2000 eKrs. lähtien. Jobin kirjassa ei ole mitään viittausta Siinailla annettuun Lakiin, joten Job eli ennen Moosesta. Ainoa Jobin kirjassa mainittu rahalaji on patriarkkojen ajalta mikä sekin viittaa kirjan syntyneen hyvin varhain.

    (Lainaukset osittain teoksesta: Iso Raamatun Tietosanakirja / 1988 / Ristin Voitto )

    Siunausta Jeshuassa !

    Ensimmäinen tunnettu varsinainen raha on 700-luvulta eaa. eli n. 2700 vuotta sitten. Se oli karkeasti ottaen pavun muotoinen ja se oli käytössä Lyydiassa. Jos Job eli 1900 eaa., hänen aikanaan ei ollut olemassa minkäänlaista rahaa missään eikä varsinkaan Palestiinan seutuvilla.

    Äänestä

  • Jacob kirjoitti:

    ...itse tutustua aiempaa paremmin Raamatun ennustuksiin saadaksesi PARHAIMMAN vastauksen kysymykseesi: "Mitä Raamattu siis on ennustanut oikein?"

    Siunausta ja antoisia lukuhetkiä kirjojen Kuninkaan äärellä, siis siunausta Jeshuassa !

    Mitä se sitte on ennustanut?

    Nostadramus(anteeksi kirjoitusvirheet) ennusti aikoinaan napolonit, hitlerit ja mitä kaikkee muuta, koska ennustukset on tarpeeksi mitäänsanomattomia runomuotoisia, joista voi lukea mitä vaan!

    Kuule, montako maailmanloppua on raamatun mukaan
    jo tullut :))))? Ja jos maailmanloppu takoittaa vain ihmislajin sukupuuttoa, niin eihän siihen elämä maailmasta lopu.

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    Ensimmäinen tunnettu varsinainen raha on 700-luvulta eaa. eli n. 2700 vuotta sitten. Se oli karkeasti ottaen pavun muotoinen ja se oli käytössä Lyydiassa. Jos Job eli 1900 eaa., hänen aikanaan ei ollut olemassa minkäänlaista rahaa missään eikä varsinkaan Palestiinan seutuvilla.

    Kirjoitit:
    "Jos Job eli 1900 eaa., hänen aikanaan ei ollut olemassa minkäänlaista rahaa missään eikä varsinkaan Palestiinan seutuvilla."

    Mainitsin edellisessä kirjoituksessa seuraavaa:
    "Ainoa Jobin kirjassa mainittu rahalaji on patriarkkojen ajalta mikä sekin viittaa kirjan syntyneen hyvin varhain."

    Tarkoitin jakeessa Job 42:11 mainittua sen ajan rahayksikköä: "kesita"

    Tästä rahayksiköstä on maininta jo jakeessa 1.Moos.33:19, jossa mainitaan Jacob'in ostaneen Sikemistä maapalstan 100 kesitalla. VT:n selitysosassa mainitaan kesitan olleen hopearaha.

    Se, että oliko kesitassa nykyisille rahoille tunnusomaisia kohokuvia tai sinettejä on aivan eri asia. Nuo muinaisimmat rahat punnittiin aina varmuuden vuoksi kaupankäynnin yhteydessä, sillä niitten paino edusti niitten arvoa. Tässä mielessä muinaisrahat olivat erilaisia kuin nykyiset.

    (Lainaus osittain teoksesta: Iso Raamatun Tietosanakirja / 1988 / Ristin Voitto )

    Siunausta Jeshuassa !

    Äänestä

  • kenny kirjoitti:

    Mitä se sitte on ennustanut?

    Nostadramus(anteeksi kirjoitusvirheet) ennusti aikoinaan napolonit, hitlerit ja mitä kaikkee muuta, koska ennustukset on tarpeeksi mitäänsanomattomia runomuotoisia, joista voi lukea mitä vaan!

    Kuule, montako maailmanloppua on raamatun mukaan
    jo tullut :))))? Ja jos maailmanloppu takoittaa vain ihmislajin sukupuuttoa, niin eihän siihen elämä maailmasta lopu.

    Pyhää Raamattua (käännöstä vv.1933/1938, sillä uusin käännös 1992 on AIVAN liian surkea ja epätarkka Totuuden etsimiseen), johtuu yksinkertaisesti siitä, että Korkein puhuu silloin Sinulle SUORAAN SYDÄMEEN Pyhän Henkensä kautta ilman mitään inhimillisiä välikäsiä.

    Silloin tapahtuu samaa kuin, että ITSE istuudut ruokapöytään ja syöt ITSE kunnon aterian, ilman että joudut seuraamaan sivusta muitten aterioimista ja kyselemään, että onko hyvää ja miltäköhän herkut maistuvat ?

    Jännityksen kohottamiseksi paljastan, että Raamattuun on kirjoitettuna koko maailmankaikkeuden historia alusta loppuun saakka. Kun luet nöyränä Pyhää Raamattua, huomaat miten Korkein puhuu JUURI SINULLE armon ja rakkauden ilmapiirissä kertoen Sinulle henkilökohtaisesti millä tiellä JUURI NYT VAELLAT ja mille tielle Sinun nyt olisi korkea aika siirtyä voidaksesi periä Taivaan kirkkauden.

    Pyhässä Raamatussa on KAIKKI se tarpeellinen tieto, mikä on ennustettu ajalle, joka on takanapäin ja se on toteutunut KIRJAIMELLISESTI.

    Siksi on syytä uskoa myös niitten ennustusten, jotka koskevat tulevia tapahtumia, toteutuvan kirjaimellisesti. Mitä tulee tarkkaan ajankohtaan noissa ennustuksissa, on Sinulle parasta, ettet tiedä niitä kuin suurinpiirtein, sillä jos Sinä tietäisit tarkalleen esim. kuolinhetkesi, niin et voisi elää onnellista elämää, vaan koko ajan murehtisit ja odottaisit pelolla sitä hetkeä.

    Mitä tulee "kuolinhetkeesi", on Sinulle Pyhässä Raamatussa annettu VALTAVA lupaus välttyä myös kuolemiselta, JOS VAIN USKOT JESHUAAN ! Hän nimittäin sanoi ja sanoo Henkensä kautta yhä tänään meillekin: (Joh.11:26a)

    "...eikä YKSIKÄÄN, joka elää ja uskoo minuun ikinä kuole..."

    Asian vahvistamiseksi on UT:ssa toinenkin Jeshuan luotettava maininta: Joh.5:24

    "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo Häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään." - Minulle tämä siirtyminen kuolemasta elämään tapahtui jo yli 30 vuotta sitten.

    Siispä ala ihmeessä lukea Pyhää Raamattua !

    Siunausta Jeshuassa !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kenny kirjoitti:

Saako naapurin tontille rakentaa? nimim. paalutinko turhaan? (juutalaisten motto)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu