Eilen esiintyi useita uskonveljiä ja -sisaria televisiossa. Naiset olivat maalattuja, siellä tanssittiin (siis ei karkeloitu vaan oikeasti tanssittiin) ja yleensäkin oltiin televisiossa. Tiedän itse tekeväni syntiä televisiota katsomalla, mutta en sentään meikkaa enkä tanssi enkä varsinkaan esiinny itse televisiossa. Miten oikea uskovainen voi hakea noin itselleen huomiota?
Ilmeisesti helvetti ei pelota meitä kaikkia yhtä paljon kuin minua.
Ilmeisesti helvetti ei pelota meitä kaikkia yhtä paljon kuin minua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
helvetti on olemassa. Eikä television katsominen ole syntiä, riippuu itsestä mitä katsoo.
olla täällä netissä kun täällähän sitä saastaa ja sontaa riittää.
hellareitako.
Tanssittiin?
asiat olekaan. Itsekin olen esiintynyt paljon televisiossa ja katsonkin sitä melkein joka päivä. Tosin en paljon! Tanssikaan ei ole syntiä, vaan liikuntaa musiikin tahdissa. En tiedä mitä ohjelmaa olet katsonut, mutta tällaiset ovat kriteerini. Uskovaa ei tuomita helvettiin! En ole hellari!
siellä tanssii. Eihän tanssimisessa sinällään ole mitään syntiä. Jotkut sen tuomitsee, mutta jokainen tekee niin kuin omatunto sanoo.