Avioliitto...

En ole ymmärtänyt vielä tähän päivään mennessä miksi useat kristityt sanovat seksin kuuluvan ainoastaan avioliittoon. Raamattukaan ei sano sellaista. Se on perinne, se sopii joillekin mutta ei se ole kaikkia varten. Avioliiton pyhyyttä ei murra se jos hääpari ei ole neitsyitä. Käsittääkseni seksi on Jumalan lahja joka on parhaimmillaan rakkaussuhteessa,mutta rakkaus ei vaadi vihkikaavaa. En millään muotoa väheksy avioliittoa,päinvastoin se on kalleimpia Jumalan lahjoja ihmisille. Rakkaus on kuitenkin se joka yhdistää,eikä silloin mielestäni tarvitse odottaa hääyötä jos rakkaus on jo yhdistänyt.Enkä sano että seksi ilman rakkauttakaan olisi väärin, jokainen määrää itse miten haluaa tätä lahjaa käyttää. Seksi on Jumalan lahja joka on tarkoitettu käytettäväksi..!=)
9445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

En ole vielä kuullutkaan tuota seksi juttua. Mutta yhdynnästä kylläkin, ja se on tarkoitettu lapsien, jälkeläisten tekemistä varten. Jos mies ja nainen ovat yhdynnässä keskenään ja ovat lupautuneet toisilleen, niin silloin he ovat jo Jumalan, Luojan silmin katsottuna aviossa keskenään!

Äänestä
  • niin miksi Jumala on lahjoittanut naisellekkin orgasmin mahdollisuuden, sillä sinun esittämässäsi tapauksessa orgasmi olisi tarpeellinen ainoastaan miehelle;-))

    Äänestä

  • Antti V.Piiterinen kirjoitti:

    niin miksi Jumala on lahjoittanut naisellekkin orgasmin mahdollisuuden, sillä sinun esittämässäsi tapauksessa orgasmi olisi tarpeellinen ainoastaan miehelle;-))

    Jos sinä luulet jotta miehen orgasmi on sama asia kuin siemensyöksy, niin kerron sinulle, ettei suinkaan näin ole asian laita. Eihän munasolun irtoaminen ja kuukautiskiertokaan ole naiselle orgasmi, ja siinä on sentään kyse nimenomaan yhdestä niistä kehdesta erityisen tärkeästä komponentista, joita tarvitaan jälkeläisen alulle saattamiseen, eli hedelmöitymiseen, sillä se toinen on näin suomeksi ilmaistuna, siittiösolu!

    Jos oikein muistan, niin avioliitossa mies ja nainen ovat yhtä lihaa. Ja se jota toisilleen lupautuneet mies ja nainen keskenään tekevät, on kokonaan heidän asiansa.
    Kyseessä oli/on siis lähtökohdiltaan sellaisesta avioliitosta, jota ovat tekemässä mies ja nainen.
    Ja tuohon annoin vastauksen. Ei siihen pappia eikä aamenia tarvita, vaan kahdenkeskinen lupaus, jota tuo yksissä tuumin suoritettu yhdyntä kaikilta perusteiltaan on. Mutta nykyihminen ei sitä ota tosissaan, eikä pidä minään. Kaikella on siis alkunsa, kuten myös loppunsa, ja avioliitossa alku voi olla yhdyntä ja lupaus, tai lupaus ja yhdyntä.
    Ja jos on niin onnellinen tilanne jotta joku mies ja joku nainen aviossa ollessaan saa orgasmeja, niin eihän se minulle kuulu. :) Rakasteleminen ja seksi voivat olla kyllä tarkoituksiltaan aivan eri asioita, ota sekin huomioon. Ja yleensäkin, sanat
    ovat oikeassa paikassa kultaakin kalliinpia ja joissakin tilanteissa jopa aviopuolisoa kalliinpia
    , sen Loot ja hänen vaimonsa todistavat. Enkä minä tiedä saiko hekään orgasmeja aikoinaan. ;)

    Äänestä

Ei se avioliiton pyhyyttä murrakaan, vaikkei olisikaan molemmat neitsyitä, mutta se olisi silti paras tilanne. Seksuaalisuus on suuri lahja, mutta sitä voi käyttää myös väärin. Väärinkäyttöä on se jos alkaa niin läheiseen suhteeseen toisen ihmisen kanssa ja sitten lähtee pois. Jumala haluaa suojella meitä ikäviltä asioilta elämässämme antamalla meille käskyjä. Jos alkaa aikaisin seurustelusuhteessa seksin, niin siitä tulee helposti se ainoa asia, ja henkisen yhteyden luominen jää pois. Pitäisi puhua paljon, jotta näkee, sovitaanko yhteen. Jos huomataan, ettei henkisellä tasolla homma kulje, niin sitten on helpompi lopettaa suhde, kun ei ole vielä oltu sängyssä. Seksuaalisuus on oikeassa käytössä kahden julkisesti toiselleen sitoutuneen ihmisen välisessä, elinikäiseksi tarkoitetussa suhteessa. Tämä on nimenomaan se pointti: Naimisiin meneminen ei ole vain joku kaunis seremonia. Siinä kaksi ihmistä lupautuu koko elämäksi toisilleen. Seurustelu- ja kihlausaikana kaikki on vielä auki, avioliitossa lopullista. Kristityt, jotka eivät harrasta esiaviollista seksiä, eivät mene naimisiin "katotaan kestääkö tämä" -ajatuksella. Kun naimisiin mennään, niin ollaan kanssa. Se, mikä on sopiva tilanne seksille, on kulttuurisidonnaista siinä mielessä, että kaikkina aikoina kaikissa paikoissa ei ole samanlaista avioliittoinstituutiota. Julkinen sitoutuminen sujuu Suomessa kuitenkin naimisiin menemällä.

Äänestä
  • Tarkoitin myös sitä että niille jotka harrastavat esiaviollista seksiä avioliitto voi olla ihan yhtä tärkeä ja pyhä.Eikä avioon todellakaan mennä "katsotaan kestääkö tämä- asenteella"!Seksiä voi todellakin käyttää myös väärin, mutta esimerkiksi kahden toisiaan rakastavan ihmisen avoliitto tuskin on väärinkäyttöä? Tarkoitin myös että ihmiset voivat lupautua ihannetapauksissa tosilleen vaikka eivät koskaan menisikään naimisiin, tai ennen avioliittoa. Tosirakkaus on se yhdistävä tekijä.

    Äänestä

  • IslaLumia kirjoitti:

    Tarkoitin myös sitä että niille jotka harrastavat esiaviollista seksiä avioliitto voi olla ihan yhtä tärkeä ja pyhä.Eikä avioon todellakaan mennä "katsotaan kestääkö tämä- asenteella"!Seksiä voi todellakin käyttää myös väärin, mutta esimerkiksi kahden toisiaan rakastavan ihmisen avoliitto tuskin on väärinkäyttöä? Tarkoitin myös että ihmiset voivat lupautua ihannetapauksissa tosilleen vaikka eivät koskaan menisikään naimisiin, tai ennen avioliittoa. Tosirakkaus on se yhdistävä tekijä.

    27 artikla

    Seksuaalietiikasta

    Ihminen on biologinen olento ja hänellä on inhimilliset fyysiset ja psyykkiset sekä sosiaaliset perustarpeensa. Seksi on rinnastettavissa syömiseen fyysisenä perustarpeena. Seksuaalisuus on elämän kaunis ilo ja nautinto. Jokainen voi nauttia tästä ominaisuudesta omalla tavallaan.

    Homoseksuaalisuus ei ole sairaus, vaan kuuluu ihmisyyteen yhtenä seksuaalisuuden muotona.

    Seksi ei kuulu vain avioliittoon. Seksuaalietiikassa on kysymys ihmisten välisistä sopimuksista. Ihmiset voivat vapaasti sopia seksin harjoittamisesta toistensa kanssa ja nauttia siitä. Kirkon tehtävänä on opettaa ja kannustaa turvalliseen ja toista kunnioittavaan seksielämään.

    Abortti on hyväksyttävä toimenpide ja raskauden keskeytys, ei murha.

    Äänestä

  • kaulahuivifin kirjoitti:

    27 artikla

    Seksuaalietiikasta

    Ihminen on biologinen olento ja hänellä on inhimilliset fyysiset ja psyykkiset sekä sosiaaliset perustarpeensa. Seksi on rinnastettavissa syömiseen fyysisenä perustarpeena. Seksuaalisuus on elämän kaunis ilo ja nautinto. Jokainen voi nauttia tästä ominaisuudesta omalla tavallaan.

    Homoseksuaalisuus ei ole sairaus, vaan kuuluu ihmisyyteen yhtenä seksuaalisuuden muotona.

    Seksi ei kuulu vain avioliittoon. Seksuaalietiikassa on kysymys ihmisten välisistä sopimuksista. Ihmiset voivat vapaasti sopia seksin harjoittamisesta toistensa kanssa ja nauttia siitä. Kirkon tehtävänä on opettaa ja kannustaa turvalliseen ja toista kunnioittavaan seksielämään.

    Abortti on hyväksyttävä toimenpide ja raskauden keskeytys, ei murha.

    Hyvin sanottu!=)

    Äänestä

Jumalan sana on tehnyt kohdallasi sen tehtävän, minkä Jumala on sille tarkoittanutkin.

Haluat eri vapauden omien halujesi tähden, etkä jaksa odottaa avioliittoon asti.
Puolustelet sitä siksi, koska sisimmässäsi tiedät rikkovasi Jumalan tahtoa vastaan, kun harrastat esiaviollista seksiä.

Roomalaiskirje:

7:2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma VAIMONSA, ja kullakin naisella AVIOmiehensä.

Hebrealaiskirje:

13:4 AVIOliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja AVIOvuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.

Jaakobin kirje:

4:4 Te AVIONrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.

---

Jumala opettaa sanassaan AVIO-vuoteesta ja AVIO-liitosta, ei kihlavuoteesta tms.

Äänestä
  • Ei nuo kohdat mielestäni kerro esiaviollisen seksin vääryydestä vaan uskollisen ja elinikäisen avioliiton tärkeydestä.Tuskin avionrikkoja on esiaviollista seksiä harrastava henkilö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


IslaLumia kirjoitti:

En ole ymmärtänyt vielä tähän päivään mennessä miksi useat kristityt sanovat seksin kuuluvan ainoastaan avioliittoon. Raamattukaan ei sano sellaista. Se on perinne, se sopii joillekin mutta ei se ole kaikkia varten. Avioliiton pyhyyttä ei murra se jos hääpari ei ole neitsyitä. Käsittääkseni seksi on Jumalan lahja joka on parhaimmillaan rakkaussuhteessa,mutta rakkaus ei vaadi vihkikaavaa. En millään muotoa väheksy avioliittoa,päinvastoin se on kalleimpia Jumalan lahjoja ihmisille. Rakkaus on kuitenkin se joka yhdistää,eikä silloin mielestäni tarvitse odottaa hääyötä jos rakkaus on jo yhdistänyt.Enkä sano että seksi ilman rakkauttakaan olisi väärin, jokainen määrää itse miten haluaa tätä lahjaa käyttää. Seksi on Jumalan lahja joka on tarkoitettu käytettäväksi..!=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu