Kirkon tutkimuslaitoksen julkaisusta vuodelta 1998
käy ilmi, että suomalaisista 39% uskoi persoonalliseen jumalaan, mutta ruotsalaisista vain 18%.
Tulokset kertovat maidemme välisistä sivistyksellisistä ja kulttuurisista eroista.
Täysijärkinen ja ajatteleva ihminen ymmärtää helposti, että ns.Jumala ei voi olla mikään kokonaisuudesta irrallaan oleva persoonallinen olento.Tuon tosiasian ymmärtävät näköjään ruotsalaiset selvästi paremmin kuin suomalaiset.
Tähän samaan teemaan liittyy olennaisesti toisen ihmisen ja elämän kunnioittaminen.
käy ilmi, että suomalaisista 39% uskoi persoonalliseen jumalaan, mutta ruotsalaisista vain 18%.
Tulokset kertovat maidemme välisistä sivistyksellisistä ja kulttuurisista eroista.
Täysijärkinen ja ajatteleva ihminen ymmärtää helposti, että ns.Jumala ei voi olla mikään kokonaisuudesta irrallaan oleva persoonallinen olento.Tuon tosiasian ymmärtävät näköjään ruotsalaiset selvästi paremmin kuin suomalaiset.
Tähän samaan teemaan liittyy olennaisesti toisen ihmisen ja elämän kunnioittaminen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Korkein on ilman muuta Persoona. Hän on ilmoittanut olevansa "MINÄ OLEN" ja Hänen olemassaolonsa on päivänselvä asia todellisille juutalaisille ja kaikille Yeshuaan uskoville tosiuskoville.
Mainitsemasi ruotsalaiset ovat surkuteltavan sekulaaria porukkaa, jotka ovat jo siinä määrin luopuneet aiemmasta jumal'uskostaan, että Ruotsin kirkko vakavissaan epäröi kääntää KOKO Raamatun tekstiä sellaisenaan, koska Ruotsin uusin laki homojen ja lesbojen oikeuksista oikeuttaa nuo julkisyntiset vetämään valtiosta erotetun kirkon oikeuteen "kiihottamisesta vähemmistöön kuuluvaa kansanryhmää vastaan". Siis syntiä ei enää saa Ruotsissa sanoa synniksi, koska tuollainenkin moraaliton saasta on siellä lailla sallittua. Tällaiseeen pimeyteen voi joutua vain kansa, joka kadottaa uskon persoonalliseen Jumalaan !
Myös Isä Jumala-nimitystä pidetään Ruotsin kirkon feministisissä piireissä aivan liian maskuliinisena ilmauksena, joka kuulemma lietsoo ja ylläpitää sukupuolten välistä epätasa-arvoa ja se tultaneenkin korvaamaan nimellä Äiti Jumala sen myötä kun naispapit saavuttavat enemmistön Ruotsin ev.lut.kirkossa ...
Kunpa suomalaiset olisivat edes tässä suhteessa svenssoneita järkevämpiä ja pitäisivät kiinni edes 39%:sti persoonallisesta jumal'uskostaan terveeseen maskuliiniseen Isä Jumalaan!
KYSEESSÄ ON SIIS HARRAS RUKOUKSENI !!!
Koska olen (tosin tässä yhteydessä häpeällistä tunnustaa) myös ruotsalaista sukua, niin rukoilen toki Ruotsin kansan hengellisen heräämisen puolesta, sillä en soisi heidän joutuvan perikatoon, jonne he nyt ovat matkalla...
Mitä tulee toisen ihmisen elämän kunnioittamiseen, niin svenssonit tekevät vuosittain huomattavasti enemmän LAILLISTETTUJA LAPSEN MURHIA eli abortteja kuin suomalaiset asukaslukuun suhteutettuna, joten se siitä...
Siunausta tilastojen oikeaan tulkitsemiseen Yeshuassa !
Tuollaiseltakin voi maailma näyttää, jos sitä katselee ennakkoluulojen värittämän ja voimakkaan uskonnollisen suodattimen läpi.
Muuten, abortit eivät ole lapsenmurhia.
Luuletko olevasi ihmisarvoltasi arvokkaampi kuin kuka tahansa niistä vuosittain abortoidusta noin 10 000 viattomasta lapsesta ?
"Kaiken, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille !"
Abortti on murhista hirvein, koska se kohdistuu täysin puolustuskyvyttömään ja ilman tekosyntejä olevaan viattomaan ihmislapseen.
Sinun JA KAIKKIEN ABORTTIA AIKOVIEN pitäisi OLLA PAKOITETTUJA näkemään ja kuuntelemaan amerikkalaisten tekemä dokumentti abortoidusta ihmislapsesta nimeltä:
"Vaiennettu huuto !" Siinä abortoitava lapsi huutaa kuolinhuutoa mitä karmeimmalla tavalla !!!
Siunausta totuuden löytämiseen abortin suhteen Yeshuassa !
Abortti kohdistuu ymmärtääkseni sikiöön, eikä lapseen.
Minusta abortti pitää olla laillinen, koska muuten naiset tekevät niitä salaa ja siitä seuraa enemmän ongelmia.
MUTTA... eikö sikiökin ole ihminen, varsinkin kun kätilö, joka on ollut aborteissa mukana, kertoo, että monesti nämä "sikiöt" elävät ja huutavat vielä kauan sen jälkeen kun ovat "syntyneet". Toki keuhkot eivät kauaa kestä, koska eivät ole kehittyneet.
Minusta kukaan järkevä nainen ei varmasti HALUA tehdä aborttia. Mutta jos joku tuntee olevansa siihen pakotettu, niin parasta olisi tehdä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Sallitun rajan loppupuolella tilanne on kuvatunkaltainen, ja yliaikaisiakin "sikiöitä" monesti abortoidaan, jos on hyvä syy.
...miehen siittiösolu on hedelmöittänyt naisen munasolun, on ihminen saanut alkunsa ja kyseisen ihmisen tuhoaminen on murha. Tässä ihmistaimessa on nimittäin kaikki ihmiseksi muodostumiseen tarvittavat elementit jo itsessään.
Siis abortin teko on AINA murha !
Siunausta Totuuden oivaltamiseen Jeshuassa !
Onko se murha sitten niin paha asia?
Ihmisen murhaaminen on Korkeimman luoman olennon tuhoamista, siis olennon, jonka Korkein on luonut omaksi kuvakseen ja tarkoittanut elämään tietyn etsikkoajan täällä kirotun maan päällä, jotta tämä voisi löytää yhteyden Luojaansa ja periä uskon kautta Jeshuaan iankaikkisen elämän.
Murha koituu sekä murhatulle että ennenkaikkea murhaajalle vahingoksi. Kuten apostoli Johannes kirjoitti, "kenessäkään murhaajassa ei ole iankaikkista elämää". Lisäksi on Raamatussa maininta: "Kain oli pahasta ja tappoi veljensä".
Tiedän abortin tehneitten tuntevan kovia tunnontuskia herätessään myöhemmin tajuamaan tekonsa vakavuuden. Uskon kuitenkin Korkeimman antavan heille anteeksi nuo hirvittävät tekonsa, mikäli he katuvat syvästi tekojaan, tunnustavat syntinsä, anovat anteeksiantamusta ja tekevät totisen parannuksen elämässään. Siis lääke tuohonkin syntiin löytyy Jeshuasta.
Älköön kuitenkaan kukaan tehkö aborttia LASKELMOIDEN saavansa sen sitten myöhemmin anteeksi, sillä silloin armo on muutettu irstaudeksi, jota Korkein ei totisesti hyväksy !
Siunausta Jeshuassa !
Jos "jumalalla" olisi persoonallisuus, silloin varmastikin tämän jumalan persoona olisi se ainoa oikea, ja kaikki ne ihmiset jotka EIVÄT olisi persoonaltaan samankaltaisia kuin jumala, voisivat jumalan mielestä olla jollaintapaa vastenmielisiä.
Päätyvätkö vääränluonteiset ihmiset siis helvettiin, kun jumalalle kelpaavat vain omanlaisensa?
Ja jos päätellään vaikkapa Raamatun perusteella että millainen se jumalan persoonallisuus sitten on, niin kyllä se niin yököttävä on että jumala on saatanallisempi olento kuin mikään koskaan.
Onneksi häntä ei ole olemassa, tai jos on, niin kyseessä on jokin muu olio kuin koko maailmankaikkeuden alkusyy. Ja mitään oikeata alkusyytä pienempää rähjä-äijäähän ei hyödytä palvoa.
En ota mitään kantaa tohon persoonallisuusjuttuun, mutta minusta kyllä suomalaiset ovat ihan yhtä sivistyneitä kuin ruotsalaiset. Ja varmasti ihan yhtä täysjärkisiä ja ajattelevia. Kulttuureissa sen sijaan on varmasti eroa, ja tämäkin kysymys riippuu varmasti niistä eroista. Ehkäpä kulttuurieroista johtuen suomalaiset jopa ymmärtävät kysymyksen erilailla kuin ruotsalaiset.
Toiset osaavat myös lukea symboleja paremmin kuin toiset, ja minusta sekin on viisautta...
Ilmeisesti tähän teemaan liittyy kyllä toisen ihmisen kunnioittaminen, ja sinulta sitä näyttää puuttuvan, kun sanot toisista ihmisistä, että he eivät ole yhtä täysijärkisiä tai ajattelevia tai sivistyneitä kuin toiset.