Mistäpä Venäjä tietää, että Tsekkiin sijoitetussa USA-torjuntaohjuksessa ei ole vaivihkaa ydinkärkeä ja ettei se olekin kohdistettu vaikkapa Moskovaan. Iranin torjuminen on silmänlumetta.
Siinä ei ole venäläisillä monta sekunttia aikaa torjua tällaista. - Kostoisku laajamittaisilla ydinaseilla jää ainoaksi vastaukseksi.
Eli kyllä venäläisillä on ihan todelliset huolenaiheet.
Siinä ei ole venäläisillä monta sekunttia aikaa torjua tällaista. - Kostoisku laajamittaisilla ydinaseilla jää ainoaksi vastaukseksi.
Eli kyllä venäläisillä on ihan todelliset huolenaiheet.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Euroopan yläpuolella, mihin ydinsaaste päätyy ja onko saastetta enemmän verrattuna siihen, että ohjus iskeytyisi maahan?
Ydinräjähde on niin sanottu monivaihde räjähde, eli joko kriittinen massa saavutetaan puristamalla ydinräjähde kriittiseen massaan suunnatuilla räjähteillä (vanha metodi).
Tai kemiallisilla reaktioilla, kuitenkin jos ohjus tai pommi tuhotaan ennenkuin ehtii suorittamaan vaiheet se on vaaraton, joskin taivaalta tulee jonkin verran säteilevää rojua alas, mutta parempi sekin kuin ydinräjähdys.
Eikö jo lopultakin olisi AIKA katsella sitä JUMALAKSI nostettua kostoiskua vähä tarkemmin?
Ajatelkaahan, miten helevetissä meillä maailmassa on vielä tänäpäivänä niin henkiseltä kehitykseltään SURKEAT ja kehitysvammaiset johtajat, jotka aina ja jatkuvasti vannovat kostoiskun nimeen ja he kehuvat tehneensä aina paremman pommin, kuin toiset???
Ja sitten kun lehdistön edessä halailevat ja pussailevat ja vannovat ikuista ystävyyttä, ja pommien purkusopimuksia. Sitten taas mennään suunnittelemaan ja rahoittamaan vielä tehokkaampia pommeja.
MINÄ SANON; että semmoiset pitää sulkea VÄLITTÖMÄSTI mielisairaalaan loppuiäkseen!!!
Joku tautihan noilla johtajilla varmaan onkin.
Eli hoitoon vaan.