Vankien ihmisoikeudet

Riihimäen käräjäoikeudessa on alkanut käsittely kolmea vankila työntekijää vastaan. Syytettynä on kolme vankila henkilökuntaa kuuluvaa. Riihimäen vankilassa on henkilökunnan taholta syyllistytty vankien ihmisoikeus rikkomuksiin.

Syyttäjä vaatii rangaistusta näille kolmelle vankila työntekijöille. Rikkomuksista pitää joutua vastuuseen.

Myös vankila henkilökunnan pitää noudattaa lakia ja kansainvälisiä sopimuksia.


kirjoittaja on ex-vanki ja nykyinen kunnon kansalainen
4603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

istuu linnassa, on kyllä ihan viimeinen peräämmään oikeuksiaan. Siellä istutaan siksi kun on loukattu jonkun toisen oikeuksia - pitäähän sitä omaa lääkettään saada maistaa - vaikka opiksi.

Äänestä
  • Ihmisiä ne linnassa istuvatkin ovat. Heitä rangaistaan jo valmiiksi kun pidetään vankilassa, eli saavat kärsiä jo valmiiksi teoistaan. Jotkut kyllä oppivat läksynsä vankilassa ollessaan joten turha heitä on lisää rankaista.

    Äänestä

Vankilaan yleensä hankkiudutaan omaa tyhmyyttään joten ei kannata vinkua jos siellä tulee kovaa kohtelua.

Valinta on oma.

Äänestä
  • Vankila henkilökuntaa sitoo ihmisoikeus-sopimus. Suomen laki ei saa olla ristiriidassa ihmisoikeus-sopimuksen kanssa.

    Vankeja ei saa rangaista vankilan sisällä tarpeettomasti. Muun muassa Pakkohaalareiden käyttö vankilassa on ihmisoikeuksia loukkaavaa.

    Olosuhteista johtuen vangit eivät yleensä voi puolustaa oikeuksiaan.

    Riihimäen vankilan pakohaalari jutussa oikeus päästi villasella kolme vankila virkailijaa. Syytäjän pitäisi viedä asia eteenpäin, tarvittaessa aina EY-tuomioistuimeen asti. Vangit eivät todellakaan saaneet oikeutta Riihimäen käräjäoikeudessa.

    Syyttäjä teki oikein, kun hän haastoi oikeuteen kolme vankila virkailijaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ex-vanki. nykyinen........... kirjoitti:

Riihimäen käräjäoikeudessa on alkanut käsittely kolmea vankila työntekijää vastaan. Syytettynä on kolme vankila henkilökuntaa kuuluvaa. Riihimäen vankilassa on henkilökunnan taholta syyllistytty vankien ihmisoikeus rikkomuksiin.

Syyttäjä vaatii rangaistusta näille kolmelle vankila työntekijöille. Rikkomuksista pitää joutua vastuuseen.

Myös vankila henkilökunnan pitää noudattaa lakia ja kansainvälisiä sopimuksia.


kirjoittaja on ex-vanki ja nykyinen kunnon kansalainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu