Ateistinen utopia

Quoetetan tämmöisen pitkänlaisen tekstin,
minkä löysin "kielletyiltä sivuilta" =)

Tämä nyt varmaan ainakin saa keskustelua ja kuohuntaa aikaan =F

-------------------------------------------------

Ateistinen utopia

Ateistinen ideologia on hävinnyt valtiollisella tasolla Euroopassa Neuvostoliiton kaaduttua. Mutta samalla ateismilla johdettuja kansakuntia on vielä Kiinassa, Pohjois-Koreassa, Laosissa ja Vietnamissa sekä osaksi myös Kuubassa.

Vuosina 1937 - 1938 vuoden aikana Neuvostoliitossa tapettiin ateistisen hallinnon toimesta noin 690 000 ihmistä. Kaksi miljoonaa toisinajattelijoita karkoitettin kahden vuoden kaikana 1930 - 1932 pääasiassa Siperiaan. Kuusi miljoonaan ukrainalaista tuhottiin tahallaan aiheutetussa nälänhädässä vuosina 1932 - 1933. Lisäksi tshetsheenit ja inguushit karkoitettiin alueiltaan vuonna 1944.

Ateistisen ideologian suorittamissa "puhdistuksissa" ja muissa surmatöissä tuhoitui 1900-luvulla yksistään Neuvostoliitossa 20 miljoonaa ihmistä. Kiinassa ateismin nimissä tapettiin 65 miljoonaa, Pohjois-Koreassa 2 miljoonaa, Kambodzhassa 2 miljoonaa, Itä-Euroopassa 1 miljoona, Afrikassa 1,7 miljoonaa ja Afganistanissa 1,5 miljoonaa ihmistä. Ateismin nimissä tapettiin 1900-luvulla lähes 100 miljoonaa ihmistä.

Suurin murhattujen määrä on Kiinassa ateistisen Mao Zedongin kaudella, 65 miljoonaa kiinalaista. Chang ja Halliday tuo vielä suuremman luvun, 70 milj., esille uutuusteoksessaan Mao (Otava). Helsingin Sanomien mukaan (3.12.06): "Mao teki pahuuden maailmanennätyksen". Lehden mukaan ateisti Mao oli "viime vuosisadan iljettävin despootti, jonka pahuudelle eivät edes Hitler tai Stalin vedä vertoja." Ainut virallinen kansainvälinen tuomio tälle ateistiselle kommunismin ideologialle on Euroopan neuvoston tuomio tammikuussa 2006.

Ateistit ovat usein kärkkäitä tuomitsemaan uskonnot niiden nimessä tehtyjen väkivallan tekojen takia. Usein kristillisyyttä vastustavat vapaa-ajattelijat ja muut ateistit kääntävät myös islamin väkivallan teot syytökseksi kristillisyyttä kohtaan ja perustelevat tällä kristillisyyden vaikutuksen vähentämistä länsimaissa. Edellä esitetyt luvut näyttävät suunnan mihin joudutaan kun kristilliset arvot poistetaan tai niiden tulo estetään yhteiskunnassa.

Lisää tietoa löytyy kirjasta "Kommunismin musta kirja. Rikokset, terrori ja sorto" (WSOY, 2001).

posted by George Blocker.

K: "Ateismilla ei ole mitään tekemistä kommunistien tekemien rikosten kanssa. Ateismi ei ole mikään ideologia, joka kertoo kuinka ihmisten täytyy käyttäytyä. Kommunismi sen sijaan on sellainen. Kommunistit olisivat tehneet ihan samanlaisia joukkomurhia, vaikka olisivat esimerkiksi olleet kristittyjä."

V: "Kiitos kommentista.

Kommunismi perustuu ateistiseen maailman kuvaan. Ateismillaan kommunistit perustelivat kristittyjen vainota ja uskontojen tuhoamispyrkimykset. Ateismi vei kommunisteilta pohjan kunnioittaa yksittäistä ihmistä. Ateismi nosti yhteisön ja oman aatteensa yksilöihmisen yläpuolelle. Ateismi on ideologia, se sisältää kuvan maailmasta ja sen arvoista ja todellisuudesta. Ateistinen maailmankuva vaikuttaa ateistisesti ajattelevan toimintaa. Maailman suurin ateistien joukko on kommunistit. Pohjois-Korean johtajat ovat ateisteja, Kiinan johtajat ovat ateisteja, Stalin oli ateisti, Mao Tsetung oli ateisti. Pol Pot oli ateisti. Ateisti on se, joka ei usko Jumalan tai jumalien olemassa oloon. Kristitty on se joka seuraa eli toteuttaa Kristuksen opetuksia. Kristitty ei voi tehdä joukkomurhia. Jos kristetty tekee joukkomurhan, hän ei ole enää kristitty. "Hedelmistää puu tunnetaan ja teoistaan ihminen"."

K: "Jos ateisti tekee murhan niin "hedelmistään puu tunnetaan"

Jos kristitty tekee murhan "Hän ei ole kristitty"

Kyllähän tuollaisella kierolla logiikalla saadaan osoitettua, että kaikki paha johtuu ateisteista ja kristityt ovat synnittömiä...

Eli kitos vaan.
* kääntää toisen posken*"

V: "No voihan sen noinkin ilmaista. Kristillisyydessä eli Jeesuksen opetuksessa kielletään väkivalta, murhaaminen ja tappaminen. Itse olen tämän opetuksen perusteella pasifisti. Jeesus käskee rakastaa kaikkia, jopa vihamiehiäkin, myös ateisteja :-). Jos haluat olla jonkun opetuslapsi, niin opettajan neuvoja on noudatettava, muuten et voi olla hänen opetuslapsensa. Näin on myös kristillisyydessä. Onko ateismin "profeettojen" ja "isien" opetuksessa vastaavaa? Opettiko Marx, Lenin tai Mao väkivallasta pidättäytymistä? Käsittääkseni ei, vaan he pitivät väkivaltaa välttämättömänä marxistisen yhteiskunnan saavuttamiseksi. Korjaa jos olen väärässä."
291333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

*kuohuu*

Äänestä

noin, aika positiivinen kirjoitus sinulta! :=)

-kukaan täällä maan päällä ei ole synnitön!
Kaikki ovat syntiä tehneet ja tekevät, vahingossa, tai tahallaan. Jeesukseen uskovainen, uudestisyntynyt kristitty ei voi syntiä harjoittaa. Se harjoittaa- sana tarkoittaa sitä, että harjoittaminen on tahallaan tekoa siinä tietoudessa, että se on väärin! Uskova ei siis saata syntiä harjoittaa. Kylähän me ihmisinä erehdymme usein, mutta uskovalla on se etuoikeus, että saamme ne heti anteeksi Jeesuksen Kristuksen työn tähden.

Vastaus; et ole väärässä näin se asia on!

TV; Jumalan hullu

Äänestä
  • kunhan quotetin sen tänne.

    Äänestä

  • vesitomu kirjoitti:

    kunhan quotetin sen tänne.

    ok. Siunattua Kesää! Voi hyvin, paremmin, kuin yleensä! ;=)

    TV; Jumalan hullu

    Äänestä

Kommunistinen järjestelmä ei ollut perustaltaan ateistinen, uskonnot kiellettiin kilpailijoina henkilöpalvonnalle jota esimerkiksi Neuvostoliiton diktatuuri puhtaasti oli.

Oletko tutustunut Pohjois-Korena kommunismiin ja järjestelmään? Puhdasta henkilön nostamista jumalksi, teismiä siinä mielessä. Kim Il Sing on valtiossaan jumalan asemassa.

Olen ateisti ja inhoan kommunistisia idelogioita enemmän kuin mitään muuta valtiojärjestystä. Tosin puska nuorempi on saanut uskoni Amerikkalaiseen kapitalismiin horjumaan vakavasti. Diktatuuri ei ole koskaan oikein, on se sitten kirkon tai henkilöpalvonnan aikaansaamaa.

Apostolien tekojen alussa luodaan pohja kommunistiselle yhteiskunnalle. alkuseurakunta oli esimerkki siitä että ei olisi yksityisomaisuutta vaan kaikki olisi yhteistä.

Äänestä
  • omani, vaan quotetettu. Itse en ota tekstiin mitään kantaa.

    Äänestä

  • vesitomu kirjoitti:

    omani, vaan quotetettu. Itse en ota tekstiin mitään kantaa.

    Minä otin kataa tekstin käsittelemään aiheeseen.

    Hitler/kommunismi/inkvisitio/konkistadori-kortin esille vetäminen ei ole kovin rakentavaa keskustelua, ei puolin eikä toisin.

    Äänestä

  • Pekka- kirjoitti:

    Minä otin kataa tekstin käsittelemään aiheeseen.

    Hitler/kommunismi/inkvisitio/konkistadori-kortin esille vetäminen ei ole kovin rakentavaa keskustelua, ei puolin eikä toisin.

    jos vois sanoa että ateismi loppui siihen ku sosialismi romahti,mutta itseasiassa sosialismin romahdus vaan avasi portit vapaalle ateistiselle tieteelle maailmassa,mistä taas voimme päätellä että ateismi ja sosialismi oli kaksi eri asiaa.

    Äänestä

"K: "Jos ateisti tekee murhan niin "hedelmistään puu tunnetaan"

Jos kristitty tekee murhan "Hän ei ole kristitty"

Kyllähän tuollaisella kierolla logiikalla saadaan osoitettua, että kaikki paha johtuu ateisteista ja kristityt ovat synnittömiä..."

Hmm... Mitä kieroa tuossa logiikassa on ? Tuleeko sulla mitään mieleen ?

Äänestä
  • kunhan quotetin tänne keskustelunvirittäjäksi.
    itse en aio ottaa keskusteluun osaa enkä arpaa, jos sellaista nyt edes syntyy.

    Äänestä

  • Jos ateisti tekee murhan, hän ei ole ateisti.

    Äänestä

  • Kari Grandi kirjoitti:

    Jos ateisti tekee murhan, hän ei ole ateisti.

    ateisti ja kristitty ovat samalla linjalla.

    Käyttäkää samaa ajattelutapaa molempiin.

    Joko ateistit ja kristityt ovat molemmat murhaajia,

    tai eivät kummatkaan.

    Äänestä

  • vesitomu kirjoitti:

    ateisti ja kristitty ovat samalla linjalla.

    Käyttäkää samaa ajattelutapaa molempiin.

    Joko ateistit ja kristityt ovat molemmat murhaajia,

    tai eivät kummatkaan.

    ei suorita noita tekoja ideologiansa
    nimissä, paitsi valheellisesti.

    Esim. kristinuskossa ei itsessään ole mitään vikaa,
    vaan mädissä ihmisissä.
    Jos kaikki seuraisivat kristinuskon moraalifilosofiaa, niin hitto. Kyllähän täällä kelpaisi elellä.

    Se, että ihmiset eivät seuraa esim. raamatun ohjeita, ei ole raamatun vika, vaan ihmisten.

    Ja eeei, en ole hihhuliuskovainen, en ole edes koskaan kuulunut (tai halunnut kuulua) kirkkoon, minua ei ole kastettu, en ole käynyt uskonnontunneilla, minua ei ole koskaan koetettu käännyttää, jne. Ehkä tämä auttaakin minua näkemään kristinuskoa järkevämmässä valossa.

    Esim. Perustuslaissa lukee aikalailla samoja juttuja,
    kuin raamatussa, mutta eipä perustuslakia ole syytetty siitä, että se lietsoo sotaan ja väkivaltaan, vaikka perustuslaillinen valtio näin toimisikin.

    Jos raamatussa lukisi:
    "Tapa ja varasta miten mieli tekee, murhaa ja raiskaa omia ja muiden maiden asukkaita",
    niin totta, raamattu olisi mätä kirja.
    Mutta eipä lue..

    Ei kukaan voi väittää, että raamattu lietsoisi jostain kumman syystä automaattisesti juuri päinvastaista toimintaa ihmisissä, kuin mihin se kehoittaa..

    Äänestä

Uskovainen"x" ampuu hengiltä uskovaisen"y" kunnes ateisti"z" ampuu x:n jonka perhe kostaa..
En ole paljoa tätä keskustelua seurannut mutta sen voin sanoa että jos joku uhkaa minun tai perheeni henkeä, ammun sen hengiltä.
Monesti usko on kait tämmöinen hekilökohtainen aarre jota puolustetaan. Ateisti kun olen en välitä jumalien "ohjeista" mutta jos köyrit mun vaimoo saat levyys!
Älkää suuttuko.
Matti

Äänestä

Ei nyt taas jaksa tuota samaa, noin sadas kerta täällä.

Siis lyhyesti: Kristityt ovat teurastaneet kymmeniä miljoonia ihmisiä kaikilla mantereilla kautta vuosituhansien, mutta ne ovat aina olleet niitä "vääriä" kristittyjä, eikä se ole koskaan ollut kristittyjen eikä kristinuskon syytä. Ei koskaan! Ei edes uskonsodissa!
Sen sijaan kaikki kommunistien tekemät rikokset ovat aina ateistien syytä. AINA!

Kas noin. Ja sitten viikon kysymys:
Arvaako kukaan, mikä tässä logiikassa mättää?

Äänestä
  • ateisti ja kristitty ovat samalla linjalla.

    Käyttäkää samaa ajattelutapaa molempiin.

    Joko ateistit ja kristityt ovat molemmat murhaajia,

    tai eivät kummatkaan.

    Äänestä

  • vesitomu kirjoitti:

    ateisti ja kristitty ovat samalla linjalla.

    Käyttäkää samaa ajattelutapaa molempiin.

    Joko ateistit ja kristityt ovat molemmat murhaajia,

    tai eivät kummatkaan.

    ei suorita noita tekoja ideologiansa
    nimissä, paitsi valheellisesti.

    Esim. kristinuskossa ei itsessään ole mitään vikaa,
    vaan mädissä ihmisissä.
    Jos kaikki seuraisivat kristinuskon moraalifilosofiaa, niin hitto. Kyllähän täällä kelpaisi elellä.

    Se, että ihmiset eivät seuraa esim. raamatun ohjeita, ei ole raamatun vika, vaan ihmisten.

    Ja eeei, en ole hihhuliuskovainen, en ole edes koskaan kuulunut (tai halunnut kuulua) kirkkoon, minua ei ole kastettu, en ole käynyt uskonnontunneilla, minua ei ole koskaan koetettu käännyttää, jne. Ehkä tämä auttaakin minua näkemään kristinuskoa järkevämmässä valossa.

    Esim. Perustuslaissa lukee aikalailla samoja juttuja,
    kuin raamatussa, mutta eipä perustuslakia ole syytetty siitä, että se lietsoo sotaan ja väkivaltaan, vaikka perustuslaillinen valtio näin toimisikin.

    Jos raamatussa lukisi:
    "Tapa ja varasta miten mieli tekee, murhaa ja raiskaa omia ja muiden maiden asukkaita",
    niin totta, raamattu olisi mätä kirja.
    Mutta eipä lue..

    Ei kukaan voi väittää, että raamattu lietsoisi jostain kumman syystä automaattisesti juuri päinvastaista toimintaa ihmisissä, kuin mihin se kehoittaa..

    Äänestä

  • vesitomu kirjoitti:

    ei suorita noita tekoja ideologiansa
    nimissä, paitsi valheellisesti.

    Esim. kristinuskossa ei itsessään ole mitään vikaa,
    vaan mädissä ihmisissä.
    Jos kaikki seuraisivat kristinuskon moraalifilosofiaa, niin hitto. Kyllähän täällä kelpaisi elellä.

    Se, että ihmiset eivät seuraa esim. raamatun ohjeita, ei ole raamatun vika, vaan ihmisten.

    Ja eeei, en ole hihhuliuskovainen, en ole edes koskaan kuulunut (tai halunnut kuulua) kirkkoon, minua ei ole kastettu, en ole käynyt uskonnontunneilla, minua ei ole koskaan koetettu käännyttää, jne. Ehkä tämä auttaakin minua näkemään kristinuskoa järkevämmässä valossa.

    Esim. Perustuslaissa lukee aikalailla samoja juttuja,
    kuin raamatussa, mutta eipä perustuslakia ole syytetty siitä, että se lietsoo sotaan ja väkivaltaan, vaikka perustuslaillinen valtio näin toimisikin.

    Jos raamatussa lukisi:
    "Tapa ja varasta miten mieli tekee, murhaa ja raiskaa omia ja muiden maiden asukkaita",
    niin totta, raamattu olisi mätä kirja.
    Mutta eipä lue..

    Ei kukaan voi väittää, että raamattu lietsoisi jostain kumman syystä automaattisesti juuri päinvastaista toimintaa ihmisissä, kuin mihin se kehoittaa..

    teokseen vähän tarkemmin:)

    "Jos raamatussa lukisi: "Tapa ja varasta miten mieli tekee, murhaa ja raiskaa omia ja muiden maiden asukkaita", niin totta, raamattu olisi mätä kirja.
    Mutta eipä lue.."

    Illan paras sketsi, kiitos siitä. Katteleppa kuule sitä kirjaasi vähän muualtakin kuin vuorisaarnan kohdalta:)

    Äänestä

  • Olisiko syytä tutustua kirjoitti:

    teokseen vähän tarkemmin:)

    "Jos raamatussa lukisi: "Tapa ja varasta miten mieli tekee, murhaa ja raiskaa omia ja muiden maiden asukkaita", niin totta, raamattu olisi mätä kirja.
    Mutta eipä lue.."

    Illan paras sketsi, kiitos siitä. Katteleppa kuule sitä kirjaasi vähän muualtakin kuin vuorisaarnan kohdalta:)

    en kyllä ole tutustunut
    kuin vuorisaarnaan raamatusta =/

    Ehkä sitten pitäisi sanoa, että
    Vuorisaarnassa tai seihtemässä käskyssä ei ole mitään vikaa.

    Ehkä nykyinen kristinusko pitäisi korvata
    "vuorisaarnaajien killalla",
    tai "seihtemisen käskyn klaanilla", tms. =D

    Hyvä, jos onnistuin tarjoamaan hyvää sketsiviihdykettä :(!

    Äänestä

  • vesitomu kirjoitti:

    ei suorita noita tekoja ideologiansa
    nimissä, paitsi valheellisesti.

    Esim. kristinuskossa ei itsessään ole mitään vikaa,
    vaan mädissä ihmisissä.
    Jos kaikki seuraisivat kristinuskon moraalifilosofiaa, niin hitto. Kyllähän täällä kelpaisi elellä.

    Se, että ihmiset eivät seuraa esim. raamatun ohjeita, ei ole raamatun vika, vaan ihmisten.

    Ja eeei, en ole hihhuliuskovainen, en ole edes koskaan kuulunut (tai halunnut kuulua) kirkkoon, minua ei ole kastettu, en ole käynyt uskonnontunneilla, minua ei ole koskaan koetettu käännyttää, jne. Ehkä tämä auttaakin minua näkemään kristinuskoa järkevämmässä valossa.

    Esim. Perustuslaissa lukee aikalailla samoja juttuja,
    kuin raamatussa, mutta eipä perustuslakia ole syytetty siitä, että se lietsoo sotaan ja väkivaltaan, vaikka perustuslaillinen valtio näin toimisikin.

    Jos raamatussa lukisi:
    "Tapa ja varasta miten mieli tekee, murhaa ja raiskaa omia ja muiden maiden asukkaita",
    niin totta, raamattu olisi mätä kirja.
    Mutta eipä lue..

    Ei kukaan voi väittää, että raamattu lietsoisi jostain kumman syystä automaattisesti juuri päinvastaista toimintaa ihmisissä, kuin mihin se kehoittaa..

    "ei suorita noita tekoja ideologiansa
    nimissä, paitsi valheellisesti."

    Mutta mikä tulkinta on oikeaa ja mikä valheellista...Tuo menee aika metsään jos tosiaan luulet että vaikka se kristinusko olisi jokin yksi tietty utopia...Se kun on haarautunut niin moneksi eri tulkinnoiksi että kristinuskon ääripäillä ei ole paljoa mitään yhteistä.

    "Jos kaikki seuraisivat kristinuskon moraalifilosofiaa, niin hitto. Kyllähän täällä kelpaisi elellä. "

    Onko se kristinuskon TODELLINEN moraalifilosofia se jolla puolustettiin pitkään orjakauppaa, tehtiin ristiretkiä, noitavainoja jne. Pakkokäännytettiin pakanoita, opetetaan afrikanmaissa miten rukous parantaa AIDSin ja kondomit johtaa kadotukseen... tai tätä http://www.godhatesamerica.com/ghfmir/main/index.html ...Vai sitä että 'rakastetaan' kaikkia, eikä 'tuomita' ketään. Jos raamattu olisi niin yksiselitteinen kun annat ymmärtää, niin olisi vain yksi lahko tuhansien sijasta...ja lähes poikkeuksetta nuo lahkot (seurakunnat, tai mitä lie.) vakuuttavat itse olevansa juuri niitä oikeaoppisia kristittyjä.

    "Jos raamatussa lukisi:
    "Tapa ja varasta miten mieli tekee, murhaa ja raiskaa omia ja muiden maiden asukkaita",
    niin totta, raamattu olisi mätä kirja.
    Mutta eipä lue.."

    Lue vanha testamentti, niin tuo sinun lause osuu yllättävänkin lähelle. Esim. vanhan testamentissa --> "Mene siis nyt ja kukista amalekilaiset. Julista heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit." Mukava heppu tuo jumala.

    "Ei kukaan voi väittää, että raamattu lietsoisi jostain kumman syystä automaattisesti juuri päinvastaista toimintaa ihmisissä, kuin mihin se kehoittaa.."
    Edelleen se mihin raamattu kehoittaa riippuu paljon tulkitsijasta...Varmasti löydät raamatusta oikeuden tehdä ties mitä tahansa moraalisesti kyseenalaisia tekoja, jos vain tarpeeksi etsit ja tulkitset tekstiä.

    Äänestä

  • vesitomu kirjoitti:

    ateisti ja kristitty ovat samalla linjalla.

    Käyttäkää samaa ajattelutapaa molempiin.

    Joko ateistit ja kristityt ovat molemmat murhaajia,

    tai eivät kummatkaan.

    "ateisti ja kristitty ovat samalla linjalla. Käyttäkää samaa ajattelutapaa molempiin. Joko ateistit ja kristityt ovat molemmat murhaajia, tai eivät kummatkaan."

    Tuossa on selvästi väärä vastakkainasettelu. Molemmissa kyllä varmasti löytyy murhaajia...Mutta sama ajattelutapa yksinkertaisesti ei toimi.

    Ateismi ei vain itsessään pidä sisällään mitään kummosempaa ideologiaa, joten sen nimiin on hieman vaikea tappaa ketään, tai oikeataan tehdä mitään hyvääkään. Miten tuo muka edes toimisi: En usko jumlaliin, joten minun täytyy tappaa joku/parantaa maailmaa...Saa olla melko vapaa tulkinta jos ateismista pääsee tuollaiseen päätelmään/toimintaan.

    Kristinuskot kyllä tuputtaa jos jonkin näköisiä arvoja, sääntöjä, neuvoja jne jne...Joissa tulkinnan varaa on ihan riittämiin ja joiden nimissä moni on murhannutkin.

    Äänestä

  • old_profile_18470 kirjoitti:

    Tätähän olen yrittänyt monesti tolkuttaa, mutta näyttäisi siltä, että ateismiin yritetään vaikka väkisin lyödä tiettyjä leimoja, jotka eivät siihen kuulu.

    Esimerkiksi deismi ei anna mitään opinkappaleita, joihin voisi vedota. Eikä myöskään teismi. Vasta sitten nuo käsitykset mahdollistavat niiden käytön hyvään/pahaan, kun niihin liitetään jotain oppeja.

    On aika tekopyhää vedota kommunismiin ateistisena järjestelmänä, mutta samaan aikaan unohtaa, että myös demokratia voi olla ateistinen järjestelmä.

    Äänestä

  • ertert kirjoitti:

    Onhan tuo omituista...Itse en ainakaan ymmärrä miten pelkän ateismin, teismin tai vaikka sen deismin pohjalta voidaan tehdä tuollaisia johtopäätöksiä.

    Harva ateisti täälläkään tekee uskovaisten suuressa suosiossa olevia kommunismi johtuu suoraan ateismista tyylisiä yleistyksiä...Sama kun ateistit sanoisivat, että teismistä johtuu suoraan naisten alistaminen, orjuus, rasismi, kolonialismi, imperialismi, fasismi jne. Ainakaan tuollaisia väitöksiä en ole vielä ateisteilta tällä foorumilla nähnyt.

    Täysin eri asia on sitten laajempiin oppeihin pohjautuvat ajatusmallit, kuten ne kristinusko ja kommunismi...noissa on jo sitä ideologiaa sen verran, että niiden pohjalta on on ajan myötä sattunut ja tapahtunut hieman kaikenlaista.

    Äänestä

  • old_profile_18470 kirjoitti:

    "ei suorita noita tekoja ideologiansa
    nimissä, paitsi valheellisesti."

    Mutta mikä tulkinta on oikeaa ja mikä valheellista...Tuo menee aika metsään jos tosiaan luulet että vaikka se kristinusko olisi jokin yksi tietty utopia...Se kun on haarautunut niin moneksi eri tulkinnoiksi että kristinuskon ääripäillä ei ole paljoa mitään yhteistä.

    "Jos kaikki seuraisivat kristinuskon moraalifilosofiaa, niin hitto. Kyllähän täällä kelpaisi elellä. "

    Onko se kristinuskon TODELLINEN moraalifilosofia se jolla puolustettiin pitkään orjakauppaa, tehtiin ristiretkiä, noitavainoja jne. Pakkokäännytettiin pakanoita, opetetaan afrikanmaissa miten rukous parantaa AIDSin ja kondomit johtaa kadotukseen... tai tätä http://www.godhatesamerica.com/ghfmir/main/index.html ...Vai sitä että 'rakastetaan' kaikkia, eikä 'tuomita' ketään. Jos raamattu olisi niin yksiselitteinen kun annat ymmärtää, niin olisi vain yksi lahko tuhansien sijasta...ja lähes poikkeuksetta nuo lahkot (seurakunnat, tai mitä lie.) vakuuttavat itse olevansa juuri niitä oikeaoppisia kristittyjä.

    "Jos raamatussa lukisi:
    "Tapa ja varasta miten mieli tekee, murhaa ja raiskaa omia ja muiden maiden asukkaita",
    niin totta, raamattu olisi mätä kirja.
    Mutta eipä lue.."

    Lue vanha testamentti, niin tuo sinun lause osuu yllättävänkin lähelle. Esim. vanhan testamentissa --> "Mene siis nyt ja kukista amalekilaiset. Julista heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit." Mukava heppu tuo jumala.

    "Ei kukaan voi väittää, että raamattu lietsoisi jostain kumman syystä automaattisesti juuri päinvastaista toimintaa ihmisissä, kuin mihin se kehoittaa.."
    Edelleen se mihin raamattu kehoittaa riippuu paljon tulkitsijasta...Varmasti löydät raamatusta oikeuden tehdä ties mitä tahansa moraalisesti kyseenalaisia tekoja, jos vain tarpeeksi etsit ja tulkitset tekstiä.

    en ole perehtynyt pahemmin raamattuun.

    kristinuskon moraalifilosofian
    käsitin ja käsitetään yleensä vapinapartojen "seihtemisenä käskynä".

    Kyllähän siinä nyt aivan helvetisti enemmän on esille ne seihtemisen käskyä vai montako niitä oli pirukaan ei tiedä, tuotu, kuin
    tuo "ota herralle omaisuudeksi", jne.

    Mutta tulkinnanvaraa tosiaan taitaa riittää.

    Äänestä

Vaikka on olemassa ateistisia ideologioita, niin se ei tarkoita, että ne olisivat ateismia.

Vaikka on olemassa ateistisia maailmankuvia, niin se ei tarkoita, että nuo maailmankuvat olisivat ateismia.

Jos kommunismi on ateistinen maailmankuva, niin sitten on myös demokratia.

Ateismilla ei voi perustella kenenkään vainoja, koska ateismi ei ole ideologia, jolla voisi perustella mitään.

Kristinuskolla voi perustella pahoja tekoja ja niitä onkin perusteltu. Tämä yksinkertaisesti johtuu siitä, että kristinuskossa on oppijärjestelmiä (dogmia), jotka ovat tulkinnanvaraisia. Samaa ominaisuutta ei ole ateismissa.

Tuo lainaamasi keskustelu on hyvä esimerkki siitä, miten uskovainen valikoi muutamia henkilöitä ja vetää siitä virheellisesti johtopäätöksen, että ateismin ja heidän tekojensa välillä olisi jokin kausaliteetti ja vaikka olisikin, niin sitä ei voi välttämättä pitää minkäänlaisena yleisenä trendinä.

Toisaalta taas pitää muistaa se, että kristinuskon (uskonnon) avulla voi ajaa ihmisiä tekemään kuvottavia tekoja. Tämähän vain riippuu siitä, miten osaa asiansa esittää. On aqivan sama, miten tuo kirjoittaja uskontonsa tulkitsee, koska se ei kuitenkaan poista sitä, että kristinuskon avulla on perusteltu monia pahoja tekoja ja saatu ihmiset noita tekoja suorittamaan (inkvisitio, ristiretket, noitavainot jne.).

On huvittavaa, miten joidenkin uskovaisten on pakko liittää kommunismiin ateismi. Hehän voisivat puhua pelkästä kommunismista ilman turhaa ateismin liittämistä siihen, mutta silloinhan heidän "rusinat pullasta"-todistelu ja ateistien (henkilöiden) leimaaminen ei onnistuisi. On aivan eri asia verrata sitä, mitä jollain oppirakenteella voi tehdä kuin väittää, että koska jollain ihmisella oli yksi ominaisuus, niin hänen tekonsa johtuivat siitä ominaisuudesta.

Voisimme myös vetää seuraavan johtopäätöksen samanlaisella logiikalla. Koska lähes kaikki joukkomurhia määränneet henkilöt olivat miehiä, niin se, että henkilö on mies tarkoittaa sitä, että henkilön miehisyys johtaa joukkomurhiin.

Äänestä
  • "Vaikka on olemassa ateistisia ideologioita, niin se ei tarkoita, että ne olisivat ateismia."

    Eipä tuohon ole lisättävää. Tuosta saa kivan rungon, jolla osoittaa ettei mikään ismi ole koskaan syyllistynyt mihinkään.

    "Ateismilla ei voi perustella kenenkään vainoja, koska ateismi ei ole ideologia, jolla voisi perustella mitään."

    Tietenkin voi perustella ja yksinkertaisesti: Kaikki uskovaiset ovat sairaita ja vaaraksi yhteiskunnalle. Syöpäläisiä.

    Äänestä

  • ja erheet kirjoitti:

    "Vaikka on olemassa ateistisia ideologioita, niin se ei tarkoita, että ne olisivat ateismia."

    En usko, että jumalaa on--> ne jotka uskovat, ovat alinta pohjasakkaa, jonka saa tappaa?

    Uskovaisen logiikkaa jälleen. Ei minua kiinnosta pätkän vertaa, millaista jumalaa sinä kannat päässäsi. Jostakin syystä haluat kyllä itse tuoda ongelmasi esille. Ja kaupata jumalasi myös muille ihmisille, koska se "kaikkivaltiaasi" on kaikesta päätellen kykenemätön hoitamaan hommaa itse:).

    Sinun mielenterveysongelmasi eivät kuitenkaan saa minussa aikaan mitään reaktiota, jos et aivan iholle tule. Sääliä korkeintaan.

    Äänestä

  • ja erheet kirjoitti:

    "Vaikka on olemassa ateistisia ideologioita, niin se ei tarkoita, että ne olisivat ateismia."

    Eipä tuohon ole lisättävää. Tuosta saa kivan rungon, jolla osoittaa ettei mikään ismi ole koskaan syyllistynyt mihinkään.

    "Ateismilla ei voi perustella kenenkään vainoja, koska ateismi ei ole ideologia, jolla voisi perustella mitään."

    Tietenkin voi perustella ja yksinkertaisesti: Kaikki uskovaiset ovat sairaita ja vaaraksi yhteiskunnalle. Syöpäläisiä.

    "Tuosta saa kivan rungon, jolla osoittaa ettei mikään ismi ole koskaan syyllistynyt mihinkään. "

    On olemassa erilaisia ismejä. Joihinkin liittyy opinkappaleita ja joihinkin ei. Onko sitä vaikea ymmärtää?

    "Tietenkin voi perustella ja yksinkertaisesti: Kaikki uskovaiset ovat sairaita ja vaaraksi yhteiskunnalle."

    Se ei ole ateismia. Ateismiin ei kuulu mitään oppia siitä, että uskovaiset olisivat sairaita tai vaarallisia yhteiskunnalle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

vesitomu kirjoitti:

Quoetetan tämmöisen pitkänlaisen tekstin,
minkä löysin "kielletyiltä sivuilta" =)

Tämä nyt varmaan ainakin saa keskustelua ja kuohuntaa aikaan =F

-------------------------------------------------

Ateistinen utopia

Ateistinen ideologia on hävinnyt valtiollisella tasolla Euroopassa Neuvostoliiton kaaduttua. Mutta samalla ateismilla johdettuja kansakuntia on vielä Kiinassa, Pohjois-Koreassa, Laosissa ja Vietnamissa sekä osaksi myös Kuubassa.

Vuosina 1937 - 1938 vuoden aikana Neuvostoliitossa tapettiin ateistisen hallinnon toimesta noin 690 000 ihmistä. Kaksi miljoonaa toisinajattelijoita karkoitettin kahden vuoden kaikana 1930 - 1932 pääasiassa Siperiaan. Kuusi miljoonaan ukrainalaista tuhottiin tahallaan aiheutetussa nälänhädässä vuosina 1932 - 1933. Lisäksi tshetsheenit ja inguushit karkoitettiin alueiltaan vuonna 1944.

Ateistisen ideologian suorittamissa "puhdistuksissa" ja muissa surmatöissä tuhoitui 1900-luvulla yksistään Neuvostoliitossa 20 miljoonaa ihmistä. Kiinassa ateismin nimissä tapettiin 65 miljoonaa, Pohjois-Koreassa 2 miljoonaa, Kambodzhassa 2 miljoonaa, Itä-Euroopassa 1 miljoona, Afrikassa 1,7 miljoonaa ja Afganistanissa 1,5 miljoonaa ihmistä. Ateismin nimissä tapettiin 1900-luvulla lähes 100 miljoonaa ihmistä.

Suurin murhattujen määrä on Kiinassa ateistisen Mao Zedongin kaudella, 65 miljoonaa kiinalaista. Chang ja Halliday tuo vielä suuremman luvun, 70 milj., esille uutuusteoksessaan Mao (Otava). Helsingin Sanomien mukaan (3.12.06): "Mao teki pahuuden maailmanennätyksen". Lehden mukaan ateisti Mao oli "viime vuosisadan iljettävin despootti, jonka pahuudelle eivät edes Hitler tai Stalin vedä vertoja." Ainut virallinen kansainvälinen tuomio tälle ateistiselle kommunismin ideologialle on Euroopan neuvoston tuomio tammikuussa 2006.

Ateistit ovat usein kärkkäitä tuomitsemaan uskonnot niiden nimessä tehtyjen väkivallan tekojen takia. Usein kristillisyyttä vastustavat vapaa-ajattelijat ja muut ateistit kääntävät myös islamin väkivallan teot syytökseksi kristillisyyttä kohtaan ja perustelevat tällä kristillisyyden vaikutuksen vähentämistä länsimaissa. Edellä esitetyt luvut näyttävät suunnan mihin joudutaan kun kristilliset arvot poistetaan tai niiden tulo estetään yhteiskunnassa.

Lisää tietoa löytyy kirjasta "Kommunismin musta kirja. Rikokset, terrori ja sorto" (WSOY, 2001).

posted by George Blocker.

K: "Ateismilla ei ole mitään tekemistä kommunistien tekemien rikosten kanssa. Ateismi ei ole mikään ideologia, joka kertoo kuinka ihmisten täytyy käyttäytyä. Kommunismi sen sijaan on sellainen. Kommunistit olisivat tehneet ihan samanlaisia joukkomurhia, vaikka olisivat esimerkiksi olleet kristittyjä."

V: "Kiitos kommentista.

Kommunismi perustuu ateistiseen maailman kuvaan. Ateismillaan kommunistit perustelivat kristittyjen vainota ja uskontojen tuhoamispyrkimykset. Ateismi vei kommunisteilta pohjan kunnioittaa yksittäistä ihmistä. Ateismi nosti yhteisön ja oman aatteensa yksilöihmisen yläpuolelle. Ateismi on ideologia, se sisältää kuvan maailmasta ja sen arvoista ja todellisuudesta. Ateistinen maailmankuva vaikuttaa ateistisesti ajattelevan toimintaa. Maailman suurin ateistien joukko on kommunistit. Pohjois-Korean johtajat ovat ateisteja, Kiinan johtajat ovat ateisteja, Stalin oli ateisti, Mao Tsetung oli ateisti. Pol Pot oli ateisti. Ateisti on se, joka ei usko Jumalan tai jumalien olemassa oloon. Kristitty on se joka seuraa eli toteuttaa Kristuksen opetuksia. Kristitty ei voi tehdä joukkomurhia. Jos kristetty tekee joukkomurhan, hän ei ole enää kristitty. "Hedelmistää puu tunnetaan ja teoistaan ihminen"."

K: "Jos ateisti tekee murhan niin "hedelmistään puu tunnetaan"

Jos kristitty tekee murhan "Hän ei ole kristitty"

Kyllähän tuollaisella kierolla logiikalla saadaan osoitettua, että kaikki paha johtuu ateisteista ja kristityt ovat synnittömiä...

Eli kitos vaan.
* kääntää toisen posken*"

V: "No voihan sen noinkin ilmaista. Kristillisyydessä eli Jeesuksen opetuksessa kielletään väkivalta, murhaaminen ja tappaminen. Itse olen tämän opetuksen perusteella pasifisti. Jeesus käskee rakastaa kaikkia, jopa vihamiehiäkin, myös ateisteja :-). Jos haluat olla jonkun opetuslapsi, niin opettajan neuvoja on noudatettava, muuten et voi olla hänen opetuslapsensa. Näin on myös kristillisyydessä. Onko ateismin "profeettojen" ja "isien" opetuksessa vastaavaa? Opettiko Marx, Lenin tai Mao väkivallasta pidättäytymistä? Käsittääkseni ei, vaan he pitivät väkivaltaa välttämättömänä marxistisen yhteiskunnan saavuttamiseksi. Korjaa jos olen väärässä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu