DHL pyllystä

ihan naurettavaa toimintaa

Tilasin kameran ja valitsin toimitustavaksi kalliin DHL:n ,koska luvattiin että kamera tulee perille 48 tunnissa. Eipä tullutkaan. Tilasin kameran keskiviikkona ja maksoin sen solotunnareilla. Ilmoitin perjantaina DHL:lle että lähden maasta sunnuntaina ja jos kamera ei ole siihen mennessä perillä niin voisiko toimitusta siirtää siihen, että palaan takaisin Suomeen ja samalla ilmoitin että olen muuttanut ja osoite on eri (ilmoitin uuden osoitteen). Tuli vastaus, että pyyntöni on välitetty edelleen taholle joka hoitaa asiaa.
Nyt sain viestin kouluni sihteeriltä, että DHL oli tuonut pakettini heidän toimistoon, josta voin sen hakea (asuin ennen koulun vieressä, eli paketti oli viety väärään osoitteeseen).

Ongelmaa ei sinänsä ole, koska paketti on ilmeisesti kouluni sihteerin takana tallessa, mutta eikö ole aika ihmeellistä että DHL on jättänyt pakettini tuntemattoman hoteisiin ilman lupaani?
Lisäksi se, että toimitus viivästyi kismittää vietävästi. Oli tarkoitus nimittäin ottaa ko. kameralla kuvia lomalla.

Jos maksan palvelusta jossa tuote toimitetaan luvatun ajan sisällä perille, kotiovelle niin eikö minun ole oikeus sellainen saada?
Nyt jouduin lähtemään matkaan ilman kameraa, hermoilen siitä onko kamera nyt varmasti tallessa, joudun hakemaan sen 6km päästä kotoani ja toimitus viivästyi tosiaan sen n. viikon.

Olisin saanut kameran postin kautta yli 10 euroa halvemmalla taksalla - onko tässä nyt enää mitään järkeä?

6

2172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käteisellä...

      kun kerta kameraa tarvitsit pikaisesti...ei noihin postimyynti hommiin koskaan kannata niin paljon luottaa...aina voi tulla ongelmia toimituksiin vaikkakin jos sinulle sellainen on luvattu niin toki se olisi niin pitänyt saada!!

    • Tosissasi

      Heppu muuttaa tilauksen ja toimituksen välillä, sitten valittaa kun toimitus ei toimi. Vähintä mitä DHL:ltä voi odottaa on ajatustenluku taito. Ovathan he asiakaspalvelijoita..

    • jepjepjep

      Eipä olisi eka kerta kun DHL toimittaa väärään osoitteeseen... useamman kerran tapahtunut itselle, tuntuu että asenne on "kunhan johonkin jättää".

    • Kuskipula varmaankin vaivaa jos ei saa ajoissa tavaroita perille...??

    • npr

      DHL:n kuriiri ei saisi jättää pakettia kuin rahtikirjassa merkitylle henkilölle. Kannattaa DHL:lle ja ilmoittaa asiasta sillä osa kuriireista tekee tuota. Ei tarvitse nimittäin tulla huomenna uudestaan. Ainoa tapa millä sen saa loppumaan on tehdä ilmoitus.

      Toimitusajasta sen verran että lentolähetyksissä DHL rahti on ilmainen jos lähetys myöhästyy. Tosin tässä tapauksessa sinun tulisi vaatia korvauksia tuotteen myyneeltä yritykseltä koska sinä et ole henkilökohtaisesti asioinut DHL:n kanssa.

    • Anonyymi

      DHL ON PERSESTA!toimittanut minulle väärennetyt hajuvedet USAsta eikä suostunnet palauttamaan ne sinne takaisin vaikka oikeukseni kuulu 30pvän palautusoikeus!En ikinä tilaan enää mitään!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      248
      9301
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      5
      2791
    3. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      105
      1910
    4. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      199
      1903
    5. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      139
      1391
    6. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      60
      1387
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      128
      1307
    8. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1006
    9. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      67
      882
    10. Odotanko ihan

      Turhaan jotain välillemme?
      Ikävä
      40
      828
    Aihe