uudelta levyltä? Iltasanomien mukaan odotettavissa olisi ihan käypä paketti, muutama portugalilainenkin kipale, oisin toki odottanut enemmänkin. Saas nähä millanen mediarumba Annalla on syksyllä eessä, toivottavati ei tästä enää kiihtyis.
mitä odotatte
anna...
181062
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
kauhee mediarumba. Mitenkä se Anna jaksaa kaiken sen ryöpytyksen keskellä. Voi Anna rukkaa, kun se on joutunut kärsimään ton median takia.
-LOL-
Levyllä Maki Kolehmainen, Jörgen Elofsson & co eli samat tyypit mitkä oli esim. On The Top Of The Worldin takana. Tästä voi jo päätellä aika paljon tulevan levyn annista...
Levylle tulee Iltalehden mukaan kaksi portugalilaista biisiä, joista toinen on finaaleissa kuultu Solta-Se O Beijo. Muut ovat englanninkielisiä.
Toivon kaikkee parasta Annalle, mutta jotenkin ennakkovaikutelma ei ole kovin positiivinen.. Mutta pianhan se nähdään ja kuullaan.
odottaa oikein mitään. Musta Annan Broken oli upea esitus ja jotain tähän viittaavaan toivoisin mutta noita portugeesi/enpanjoloita en kyllä diggaa, edes Annan laulamana. Anna Jumala-veto oli myös huikea. Jotain vahvaa heittäytymistä toivoisin, koska sillä on niin huikeen erikoinen ääni, joka pääsee hienosti esiin juuri Broken-tyylisissä kappaleissa. Mielenkiintoista kyllä nähdä mihin Anna kykenee. Ääni on kyllä upen persoonallinen.
Kyllä varmaan fanit saa nähdä ja kuulla Annaa tiheään musakanavilla syksyllä ja tietenkin keikoilla. Biisit on varmaan tehty Annan suuhun sopiviksi. Pop t. RnB -levyyn ei liity samanlaisia älyttömiä odotuksiakaan kun Arin hevilevyyn, jota nyt haukutaan "asiantuntijoiden" ja "true heviäijien" toimesta oikein urakalla. Tosin enimmäkseen täällä Suomi24-"asiantuntija"palstalla;DDD
Anna on pirtsakka lisä musatarjontaan. Tällä hetkellä maailmassa jyrää RnB- ja popmusiikki rapin ja hiphopin ohella. Voipi olla, että Annan levymyynti pesee Arin levymyynnin, ei pahalla, mutta siltä musarintamalla vahvasti näyttää.
Arin, Kriden ja Kristiinan tyylit saattoi/saattaa tietää jo etukäteen mutta Anna tulee olemaan yllätys/arvoitus - tavallaan. Ainakin minä koen niin. Anna oli mun eka suosikki karsinnoissa. Niin ihanan positiivinen ja ihmisläheisen oloinen ihminen ja se ääni, se oli tosi hieno tuttavuus. En tiedä mihin Annan ääni matkan varrella katosi ja teki oikein pahaa katsoa hänen vakavoituneita kasvojaan. Anna otti arvostelijansa liian vakavasti, nuori tyttö kun on.
Toivottavasti Anna on kunnossa, äänineen kaikkineen ja markkinoille tulee taas jotain ennenkuulumatonta, sillä Annan ääni on sitä parhaimmillaan. Toivotaan parasta ja ihan kaikille idols-yrittäjille.
oon kanssasi. Annalla ja Arilla oli idols-kisasta mielestäni kaikista parhaimmat soundit menestymisen kannalta.
Ihanan pirtsakka ja positiivinen tyttönen, toivottavasti levy tulee myymään ja keikkojakin tulisi. Anna taisikin jossain haastattelussa sanoa, että muusikon ura on hänen unelmansa. Hienoa on lukea eri lehtiartikkeileista, kuinka nämä idols laulajat ovat itse-kriittisiä esiintymiseensä ja myöntävät virheensä. Myöntämällä erheensä voi vain kehittyä...
Ketjuun tämä aihe ei kuulu, mutta mielestäno Kristianin pätkät maikkarilla oli kyllä itselleni pettymys, mutta täytynee kokonaiset kipaleet kuunnella, vaikka oikeasti arvostella voi vasta oman levyn ilmestyttyä. Miksi kristian teit cover-levyn, taivuit levy-yhtiön vaatimuksiin?
ei voittanut skabaa, eikä kai idolsvoittajakaan voi ihan kaikkea sanella levy-yhtiölle? Ilmeisesti Sony halusi varmistaa voitot cover levyllä ja sitten syksyllä luultavasti Kristian julkaisee bändilevynsä. En tiedä onko se nyt ihan satavarmaa sekään, mutta sittenhän sen näkee.
Muutaman biisin ladattuani kyllä tykkäsin Kristianin tulkinnoista. En osaa sanoa miten omaperäisiä ne ovat tms. Luulisi kyllä että Kristianilla on biisien sovituksiin ollut mahdollisuus vaikuttaa eli ne olisivat omantyylisiä.
Jos inhoaa tuollaista musiikkia ylipäätään niin se on sitten eri asia.
Tuota en ihan ymmärrä, että levy-yhtiö varmistaa voitot cover-levyllä. Täällä keskustelussa ainakin paheksutaan covereita niin rankasti, että sen perusteella levy ei menisi kaupaksi.
Kai tää on levy-yhtiön näkemys siitä mitä suurin osa maksavista faneista haluaa. En tiiä miten tääkin on mitättu mutta kai ne tietää mitä tekee.
Ihan kiva jos oli mielestäsi hyviä biisejä. Minullakin on muutama siellä joilta odotan hieman jotakin. Sitten on muutama biisi josta en ole koskaan pitänytkään ...kuten se aamu, mutta kyllä niillekin varmaan fanittajat löytyy. Ostan koko levyn sitten ilmestyttyään... hoops, eli taitaakin olla täällä viikolla?
Mun musiikkimaku hyppää kyllä laidasta laitaan. Pitää vain olla pieni rako aina sille, mitä milloinkin kuuntelee. Nyt kuulokkeissa on näin kova vauhti:
http://www.youtube.com/watch?v=q3M2X4ZAH_w&mode=related&search=
:-D Että pitää olla hieman taukoa, ennenkuin sinne sopii Kriden herkistelyt. Taivaan kiitos musiikkia on olemassa vaikka mitä ja taivaan kiitos että osaan nauttia siitä tarjonnasta:-)
Saa nähdä miltä ääni kuulostaa tulevalla levyllä. Idolsissa se kuulosti ihan erilaiselta, mutta verrattuna levyllä pop-musiikkia biisissä luulin aluksi että Anna ei laula siinä ollenkaan, koska Miljan ääni kuulosti niin samalta. Laulajan vaihtumista Miljasta Annaan on todella vaikea huomata, ennenkuin vasta musavideon nähtyäni sen huomasin.
Kaipa syy oli jotenkin miksauksessa, koska Johannakin kuulosti ihan mieheltä. Luulin että siinä lauloi joku semifinaalissa pudonnut ja vasta musavideosta näkemällä selviskin totuus.
todella minäkin, miten Annan ääni tulee levyllä kuulostamaan. Se oli niin ihastuttava silloin koelaulussa ja Brokenkin meni hienosti mutta sen jälkeen tapahtui jotain kummaa.. ihmettelen! Odotan toivon ja uskon parasta että se oikea Anna sieltä löytyy.
Oho! Pitääkin kuunnella tuo Idols-levy uudelleen. Olen kokonaan unohtanut että mulla sellainenkin on ja hyvänen aika sentään, nyt kun katsoin, oli siellä Annan Brokenkin, jota olen kovasti kaipaillut:-) Vanhuus ei tuu yksin.
Puhuit _Miljasta_ .. tarkoitit varmaa Miaa, koska Milja ei päässyt levylle.
Itse en pidä Annan bassoäänestä ollenkaan.
Bassoääni jotenkin vanhentaa ääntä, ei hyvä.
Mielestäni hengitystekniikassa on vielä paljon hiomista, mutta varmaan korjaantuu kokemuksen myötä.
Mikrofonista kun kuuluu laulun ohella selvästi myös Annan hengitys.
Kyllä Anna varmaan menestyy,näin uskoisin.
Anna persoonana on kyllä ihan hyvä tyyppi.
ovat kyllä hyviä, mutta ikä on mielestäni ihan liian nuori vielä, ei kestäisi Anna samaa mitä Ari on joutunut kokemaan! Nopea aikuistuminen on edessä.
Katson sivuilla oli muuten uskomaton video Annasta ja Panusta tai siis muka heistä, aivan uskomatonta touhua. Toimittajat jotka ovat mainitsemattomien lehtien palkkalistoilla eivät mielestäni edes voi sanoa olevansa toimittajia juttujen tasojen perusteella, artikkeleiksi en niitä edes kutsu...
on varmasti se vika juuri että on liian nuori ottaa vastaan tuota höykytystä mikä todennäköisesti on vastassa... tai sitten ei. Kyllähän Arin höykytys johtui nimenomaan tuosta voitosta ja sen myötä kaikki haluaa palasen Arista, kuten me fanitkin mielellään vietäisiin vaikka hiukset idolimme päästä..
Välttämättä Annaa ei revittäisi samoissa mitoissa.
Tietysti se on hyvä että Annakin osaa ottaa huomioon mitä mieltä hänestä ollaan mutta se ei kyllä saisi liikaa vaikuttaa. Ari on sanonut jotenkin sillai hienosti että ellei joku tykkää niin ei tarvitse tykätäkään ja minusta tää on oikea asenne; tekee itse sitä, mitä haluaa tehdä ja jos joku siitä diggaa niin se on vaan positiivista.
Tavallaanhan nää "tähdet" on tuotteita jotka on meille tarjolla ja me sitten tykätään tai ei. Kyllähän minäkin odotin Krideltä mahtipontisempaa antautumista noihin biiseihin, samoin odotin Arilta "raaempaa" menoa ja nyt odotan Annalta ties mitä, tuskin saamatta sitä mutta ei siitä "tähtien" kannata hermostua mitä me heiltä ollaan "vaatimassa". Tekevät tuotteensa vaan kuten haluavat, aina faneja löytyy hyville tyypeille ja pääasia että itse ovat tyytyväisiä.
kirjoitettu. Arin höykytys on kyllä ollut aivan uskomatonta ja hiukan pelkäsin finaalin jälkeen onko Annallakin sama edessä, mutta onneksi ei. Miksi ihmeessä tämä kategoria onkin (ylikorostettuna) vihaan/rakastan jotain. Miksi nämä neljän kärki ovat saaneet "taakseen" nämä vihaan/rakastan tyypit... Oltais nyt avoimia heidän musiikilleen, eikä tuomittaisi muilla perusteilla. Kommenttini jälkeen totean olevani Ari-fani vai mikälie titteli se sitten onkaan, mutta menestystä toivon kaikille!
Tiktakinkin tytöt vasta 13- vuotiaita, kun jo levyttivät.
kuitenkaan olla näin kriittisiä faneja!
ja sadistinen:-D että katson senkin positiiviseksi seikaksi että Aria on höykytetty niinkin paljon; minusta se vain kertoo siitä miten merkittävästä kaverista on kysymys. Ketä nyt jotkut surkimukset kiinnostaisi ja onhan noita esimekkejä edellisiltä vuosilta (sori vaan).
Se on myös tuonut lisäkuuluisuutta Arille; onkohan oikeesti enää montaakaa sielua, joka ei tietäisi kuka on Ari Koivunen?! Ja kyllähän esiintyvä artisti kuuluisuutta tarvitsee.
Ari on kuitenkin hoitanut oman osuutensa mallikkaasti. Eli on, mitä itse olen nähnyt, ollut ainoastaan edukseen haastiksissa.
Se on tietysti ikävää jos Ari tai hänen läheisensä ihan todella ovat kärsineet jotenkin. En ole niin aktiivi ollut että edes tietäisin miten pahasti häntä sitten on höykytetty. Tärkeintä kuitenkin on hoitaa se oma tonttinsa kunniakkaasti ja näinhän Arikin on tehnyt.
Vihataan/rakastetaan:
Niinhän se on; tänä vuonna oli liian paljon liian hyviä kokelaita. Väkisinkin siinä on sitten valittava se suosikkinsa, siinä äänestystilanteessa. Koska nelikko oli vielä niin erilaisia, niin kai siinä sitten sota syntyy ken on heistä paras. Vaikka, kaikki oli hyviä... vaikka sitäkään on hyvin vaikeaa myöntää sieltä oman suosikkinsa takaa.
En minäkään häpeä tunnustaa Ari-faniuttani. Kyllähän sen jokainen voi itselleen tunnustaa vaikka hiljaa ja salaa peiton alla että suomi on saanut ainutlaatuisen tähden musiikitaivaalle loistamaan. En silti häpeä sitäkään tunnustaa että Kride Kristiina ja varsinkin Anna kuuluvat suosikkiluettelooni... unohtamatta iki-ihanaa Mia Permantoa... Panua... Johannaa, kaikki ovat ihan levytyskelpoista porukkaa. Ja upeeta että tulee uusia laulajia, uusia kasvoja.