Syyria

Syyrian vastaus oli tosi osuva, USAn vaatiessa asetarkastuksia Syyriaan. Kyllähän USAn asetarkastusvaatimuksilta on pudonnut tällä hetkellä pohja pois. Kaiketi se haluaisi Syyriaankin lähettää vain omat "asetarkastajansa". Vai onko niin, että liikkeelle lähtenyttä sotakonetta ei voi pysäyttää.

Mitään vastausta Syyria ei ole saanut vastineeseensa USAlle, jossa se myöntyy asetarkastuksiin, jos sellaiset pidetään jokaisessa Lähi-Idän maassa, myös Israelissa.

Jos ajatellaan ilman käytännön järkeä puhtaasti moraaliselta kannalta, niin millään maalla ei ole oikeutta joukkotuhoaseisiin (oma mielipiteeni). Kuitenkin yhtälö, jossa joukkotuhoaseita eniten omaava maa vaatii, että muilla ei saa niitä olla, jää ilman ratkaisua -Sillä ei ole moraalista pohjaa.

Bush on maailman johtajista tällä hetkellä ainoa, joka uhkaa toisia maita avoimesti sodalla, eikä häntä voi sen vuoksi pitää vastuullisena ihmisenä "napin takana". Aseistariisunnan pitää lähteä siitä, että USA, Venäjä, Kiina, Intia ... ja Israel hävittävät omat joukkotuhoaseensa ja menevät sitten neuvomaan muita. Heidän tavanomaiset armeijansa riittävät pelotteeksi.

Pohjois-Korean tiedotus ei liene niitä kaikkein luotettavimpia. Kuitenkin ilmoituksessaan kehittää ydinaseita edelleen se osui aivan asian ytimeen: maalla täytyy olla pelote USAa vastaan. Käytännössä tämä USAn taloudellisten ja poliittisten etujen varjolla pystytetty asejahti , ja koska pelkkä epäily riittää, on käynnistänyt asevarustelun uudelleen: kaikki USAn tähtäimessä olevat maat haluavat niin voimakkaan aseen, ettei USA uskalla hyökätä. Käytännössä ydinase on ainoa riittävä pelote. Tämä on todella surullinen asia, koska se tarkoittaa kylmän sodan kahtiajaon uudelleenherätystä, maailman ja se kansalaisten jakamista valheellisesti hyvään ja pahaan.
6313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Pohjois-Korean tiedotus ei liene niitä kaikkein luotettavimpia. Kuitenkin ilmoituksessaan kehittää ydinaseita edelleen se osui aivan asian ytimeen: maalla täytyy olla pelote USAa vastaan."

Pahoin pelkään etteivät ydinaseet ole mikään pelote Usalle vaan juuri yksi niitä tärkeimpiä motiiveja joilla hyökätä muihin maihin. Eikö tämä kuulosta ympyrältä: -> Usa hyökkää koska on ydinaseita -> ydinaseita on koska Usa hyökkää ->???

Äänestä
  • Sitähän se on..

    Toisaalta mielestäni on hyvä, että on Pohjois-Korean kaltainen valtio, joka sanoo että "Miksi meidän tulisi noudattaa mitään rajoituksia kun ei niitä noudata Yhdysvallatkaan?"..

    Ikäväähän se olisi jos ydinsota syttyisi, mutta itse olemme ihmiset sen itsellemme aiheuttaneet. USA:n kukkoilu maailmanpoliisina aiheuttaa sen, että kaiken aikaa kasvava joukko ihmisiä ryhtyy vastustamaan sitä jopa sotilaallisesti. =/

    Äänestä

  • Frost kirjoitti:

    Sitähän se on..

    "Toisaalta mielestäni on hyvä, että on Pohjois-Korean kaltainen valtio, joka sanoo että "Miksi meidän tulisi noudattaa mitään rajoituksia kun ei niitä noudata Yhdysvallatkaan?".."

    Itse en pidä tätä alkuunkaan hyvänä asiana, sillä se lisää sodan riskiä roimasti. En oikein tajua miten sinä voit pitää tälläistä erimielisyyttä ja asevarustelua hyvänä asiana?

    Usa haluaa olla se viimeinen valtio joka pudottaa pyssyn maahan ja tottakai Usa on parempi siinä kuin diktatuurinen Irak tai kommunistinen PKorea. Joidenka johtajien unelmia maailmanvalloituksesta ja koko maailman puhdistamisesta "väärä uskoisista" voi vain arvailla.

    Tämän takia Usa on jollain tavalla ansainnut olla "maailman poliisi": siellä sentään on sananvapaus ja ihmiset saavat olla oma itsensä.

    Ei Hitleriäkään oltaisi kukistettu ilman sotaa, jos sen kanssa oltaisiin ruvettu vain neuvottelemaan tyyliin: "katso, me riisumme itsemme aseista, teethän sinäkin niin?" niin silloin kyllä helvetti olisi levinnyt koko maailman päälle.

    Äänestä

  • angora kirjoitti:

    LAINAUS: "Usa haluaa olla se viimeinen valtio joka pudottaa pyssyn maahan ja tottakai Usa on parempi siinä kuin diktatuurinen Irak tai kommunistinen PKorea. Joidenka johtajien unelmia maailmanvalloituksesta ja koko maailman puhdistamisesta "väärä uskoisista" voi vain arvailla."

    Niin.. Näennäisdemokraattinen USA maailmanvalloituspyrkimyksineen on siis parempi? USA:n uhittelu aiheuttaa vastareaktioita ja se on hyvä. Muussa tapauksessa koko maailma olisi hyvinkin pian USA:n tossun alla totaalisesti kun se nyt toistaiseksi on "vain" taloudellisesti.

    "Niin.. Näennäisdemokraattinen USA maailmanvalloituspyrkimyksineen on siis parempi?"

    Missä asiassa?

    "USA:n uhittelu aiheuttaa vastareaktioita ja se on hyvä."

    mielenosoitukset ovat ok asia. Mutta sota ei.

    "Muussa tapauksessa koko maailma olisi hyvinkin pian USA:n tossun alla totaalisesti kun se nyt toistaiseksi on "vain" taloudellisesti."

    Miten kävi Afganistanin?

    Äänestä

Syyrian hallinto on yhtä saddamistinen kuin Saddamin kiihkeät ihailijatoverit täällä Suomessakin. Usa:n ääretön pahuus johtuu muuten McDonaldsin kirotusta jäävuorisalaatista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

seuraavaksi kirjoitti:

Syyrian vastaus oli tosi osuva, USAn vaatiessa asetarkastuksia Syyriaan. Kyllähän USAn asetarkastusvaatimuksilta on pudonnut tällä hetkellä pohja pois. Kaiketi se haluaisi Syyriaankin lähettää vain omat "asetarkastajansa". Vai onko niin, että liikkeelle lähtenyttä sotakonetta ei voi pysäyttää.

Mitään vastausta Syyria ei ole saanut vastineeseensa USAlle, jossa se myöntyy asetarkastuksiin, jos sellaiset pidetään jokaisessa Lähi-Idän maassa, myös Israelissa.

Jos ajatellaan ilman käytännön järkeä puhtaasti moraaliselta kannalta, niin millään maalla ei ole oikeutta joukkotuhoaseisiin (oma mielipiteeni). Kuitenkin yhtälö, jossa joukkotuhoaseita eniten omaava maa vaatii, että muilla ei saa niitä olla, jää ilman ratkaisua -Sillä ei ole moraalista pohjaa.

Bush on maailman johtajista tällä hetkellä ainoa, joka uhkaa toisia maita avoimesti sodalla, eikä häntä voi sen vuoksi pitää vastuullisena ihmisenä "napin takana". Aseistariisunnan pitää lähteä siitä, että USA, Venäjä, Kiina, Intia ... ja Israel hävittävät omat joukkotuhoaseensa ja menevät sitten neuvomaan muita. Heidän tavanomaiset armeijansa riittävät pelotteeksi.

Pohjois-Korean tiedotus ei liene niitä kaikkein luotettavimpia. Kuitenkin ilmoituksessaan kehittää ydinaseita edelleen se osui aivan asian ytimeen: maalla täytyy olla pelote USAa vastaan. Käytännössä tämä USAn taloudellisten ja poliittisten etujen varjolla pystytetty asejahti , ja koska pelkkä epäily riittää, on käynnistänyt asevarustelun uudelleen: kaikki USAn tähtäimessä olevat maat haluavat niin voimakkaan aseen, ettei USA uskalla hyökätä. Käytännössä ydinase on ainoa riittävä pelote. Tämä on todella surullinen asia, koska se tarkoittaa kylmän sodan kahtiajaon uudelleenherätystä, maailman ja se kansalaisten jakamista valheellisesti hyvään ja pahaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu