HERÄSIN

"Ei suun tunnustus osoita uskoa, vaan sydämen elämä."

Koska olen ollut jo reippaasti yli kaksi vuosikymmentä Jeesuksen suorassa opetuksessa, johdatta Pyhä Henki tämän Sanan paikan mieleeni:
Roomalaiskirje 10
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".

Ensin ajattelin, että ne sanat, jotka olivat heti saatavillani, kun heräsin, eivät kuitenkaan olleet tarkoitettu opetukseksi, mutta kuten aina opetuksia jakaessaan, Jeesus puhui Pyhän Hengen kautta ja sanoi, että nämä sanat on tarkoitettu jaettavaksi muillekin, heille, joita Hän rakastaa ja nyt jaan ne tänne ja voimme yhdessä miettiä, mitä Jeesus tahtoo sanoa tuolla lauseella, "ei suun tunnustus osoita uskoa, vaan sydämen elämä."
14417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Nämä sanat, Tunnista nämä sanat oikeiksi ja tosiksi.
Sydämessähän on juuri se, hyvä asenne ja tahto taipua Jumalan puoleen.
Jos ei näin olisi, ei olisi tahtoa ottaa vastaa valeuksien Isän viestiä.
Kun sydämen asenne on oikea, on myös suun kautta tnnustus oikea.

Äänestä
  • Toivotaan että kristinuskon herra, herra saatana ei tänään anna tukea ihmisten murhaamisiin. Saatanaa jumalanaan palvelvat sotilaspapit rukoilevat murhaaja sotilailleen voimia herraltaan lapsien, naisten ja miesten murhaamiseen esimekiksi Irakissa. Saman uskonsuunnan pappit maailmalla kirkoissa rukoilee muka rauhan puolesta. Eli papit työllistävät toisiansa ja ihmiset palvelee saatanaa jumalanaan ymmärtämättä edes älä tapa käskyjen Jumalan ja Jeesuksen tahtoa mutta saatanan tahdon valkeuden enkeleinä osaavat kyllä ymmärtää.

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    Toivotaan että kristinuskon herra, herra saatana ei tänään anna tukea ihmisten murhaamisiin. Saatanaa jumalanaan palvelvat sotilaspapit rukoilevat murhaaja sotilailleen voimia herraltaan lapsien, naisten ja miesten murhaamiseen esimekiksi Irakissa. Saman uskonsuunnan pappit maailmalla kirkoissa rukoilee muka rauhan puolesta. Eli papit työllistävät toisiansa ja ihmiset palvelee saatanaa jumalanaan ymmärtämättä edes älä tapa käskyjen Jumalan ja Jeesuksen tahtoa mutta saatanan tahdon valkeuden enkeleinä osaavat kyllä ymmärtää.

    oikean asiankin puolesta, mutta vähän oudosti ja kummallisesti.
    Siinä sinä olet aivan täysin väärässä, kun sinä tuomitset Paavalia.
    Paavali, joka täytti isäinsä perintöä ja eli isäinsä uskoa, teki parannuksen ja sai anteeksi isäinsä tekouskon, joka ei edes ilmentänyt uskoa Jumalaan, sillä kun vertaat sitä Aabrahamin uskoon, ei siitä uskosta löydy Aabrahamin uskon tekoja, vaan vastustajan tekoja, eli lähimäisen vainoamista ja syyttämistä, jota Aabraham, joka eli saman lain alla ei koskaan ilmentänyt.

    Eli olet oikeassa ja väärässä. Et huomioi sitä, että Paavali teki parannuksen ja eli sen jälkeen koko elämänsä joka hetkisessä parannuksessa, eli oli valmis tunnustamaan syntinsä ja kääntymään pahuudestaan, eli lihallisuudestaan Jeesuksen puoleen ja Henkeen ja näin naulasi lihantahdon Hengen tieltä ristiin.

    Etkä huomioi sitä, että Jeesus Itse valjasti Paavalin työhönsä ja kertoi, että Paavalin pitää paljon kärsiä Hänen nimensä tähden.

    Paavalin kohdalla katkesi perisynti, eli hänen kohdallaan ei tullut täytetyksi isäin teot ja näin sinäkin voit luottaa siihen, että Paavali julistaa totuutta ja oikeaa Sanomaa.

    Papit jotka siunaavat tappamisiin, tekevät isäinsä tekoja, eli uskovat isäinsä uskoon, eikä heillä ole todellisen Jumalan tuntemista ja ne papit, jotka eivät siunaa ketään tappamisiin ilmentävät uskoa Jeesukseen ja elävät rakkaudenlaissa, jossa on käskyt mukana.

    Äänestä

henkeeni tuli Jumalalta sanat, että "mies ei voi uudesti syntyä, ellei hän ole valmis elämään joka hetkisessä parannuksessa."

Äänestä

Siispä mikä on se sydämen elämän voima, jolla olemme yhteydessä Isään? Jumala pitää liittonsa meillä se on väliin hakusessa. Pitää villimies kurissa ja laittaa hänet rakkaudenliiton siteisiin, kantamaan iestä yhdessä Jeesuksen kanssa. Keveää kantaa.

Hiljentää alkukantaisuus palvelemaan Pyhää, liitossa ja voitelussa. Kuolla pois - pyytää päivitettyä liiton versiota :-)

Äänestä

Minäkin heräsin ja totuus oli armoton. Kristinusko, joka Paavalin tuella murhasi Jeesuksen seuraajatkin tuli heti mieleen varoituksena valkeuden enkelistä joka on murhannut ja murhauttanut todennäköisesti satoja miljoonia ihmisiä älä tapa käskyje vastaisesti osoittaakseen herrakseen herra saatanan jota jumalanaan palvelee.
On se vaan ihmeellistä, että niin monet palvelevat sellaista jumalaa joka tappaa ja tapattaa ja tulee murhaajia vaikka on olemassa Jumala ja Jeesus sekä heidän käskyt, opit ja ohjeet elämälle...

Jeesuskaan ei ollut kristitty ja Hänen seuraajatkin murhattiin kristinuskon ja Paavalin toimesta ja siten menetimme Jumalan ja Jeesuksen Sanan Raamatun joka oli Jeesuksen seuraajilla muisti tietoina. Nyt meillä on väärennetty raamattu johon on vaikea luottaa. Eihän kristinuskokaan luota sen yhdeksään (9) älä tapa käskyyn!!!

Jeesus ei ollut saatanaa jumalanaan palveleva! Tuon tiedon esiin saamiseksi omasta sielustaan on oltava rehellinen itselleen ja Hänelle!
Valtakunnassa ei ole uskovaisia. Sinne kun pääsevät vain he jotka tietävät!

Matt. 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.

Isän tahdon noudattamista on älä tapa käskyn noudattaminenkin!
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." (Matt. 7:21-23)

Äänestä
  • on totta ja jokainen lapsenmielinen, eli lapsen kaltaisesti siihen uskova, saa siitä todistuksen.

    Vieläkö sinä luulet, että Paavali murhasi kristittyjä, vai oletko jo vihdoin tajunnut, että vaikka Paavali vainosi uskovaisia ja antoi jopa nimensä sen puolesta, että heitä vangittiin, ei hän ketään tappanut.
    Entä joko uskot, että Jeesus Itse valitsi Paavalin julistamaan totuutta pakana-alkuisille ihmisille, siis sinullekin.

    Vastaisitko kerrankin ja kiitos jos niin teet, sillä se osoittaa asennettasi lähimäisiä kohtaan ja ilmentää mihin uskot.
    Lähimäisen kunnioittaminen ilmentää Jumalan kunnioittamista ja kunnioittamattomuus lähimäiseen ilmentää sen, että ihminen ei usko Jumalaan.

    Minkä te teette lähimäisillenne, sen te teette minulle, sanoo Jeesus.

    Äänestä

  • Sana... kirjoitti:

    on totta ja jokainen lapsenmielinen, eli lapsen kaltaisesti siihen uskova, saa siitä todistuksen.

    Kerro lisää niistä miljoonista kristinuskon tekemistä miljoonista, todennäköisesti sadoista murhista murhista ja perustele ne raamatullasi Jumalan ja Jeesuksen tahdoksi?

    Äänestä

  • Sana... kirjoitti:

    on totta ja jokainen lapsenmielinen, eli lapsen kaltaisesti siihen uskova, saa siitä todistuksen.

    Vieläkö sinä luulet, että Paavali murhasi kristittyjä, vai oletko jo vihdoin tajunnut, että vaikka Paavali vainosi uskovaisia ja antoi jopa nimensä sen puolesta, että heitä vangittiin, ei hän ketään tappanut.
    Entä joko uskot, että Jeesus Itse valitsi Paavalin julistamaan totuutta pakana-alkuisille ihmisille, siis sinullekin.

    Vastaisitko kerrankin ja kiitos jos niin teet, sillä se osoittaa asennettasi lähimäisiä kohtaan ja ilmentää mihin uskot.
    Lähimäisen kunnioittaminen ilmentää Jumalan kunnioittamista ja kunnioittamattomuus lähimäiseen ilmentää sen, että ihminen ei usko Jumalaan.

    Minkä te teette lähimäisillenne, sen te teette minulle, sanoo Jeesus.

    Ja kun alat kertomaan totuuksia niin kerro kristinusko kannibalismistakin?
    Miten sen teet raamatulla Jumalan ja Jeesuksen tahdoksi?
    Minulle ainakin on opettu koulussa että ruumiin lihan ja ruumiin veren kans touhuavat ovat saatananpalvojia. Mutta ilmeisesti se on sama saatana jota kristityt jumalana palvelevat väärennetyn raamatun tuella.

    Äänestä

...sydämessä olevan uskon suullista tunnustamista!

Jos sydämessä on syntynyt usko Jeesukseen, niin suu tunnustaa tästä sisäisestä sydämen uskosta, siitähän siinä suun tunnustuksessa on siis kysymys. Sydämessä syntynyt elävä usko Jeesuksesta on pelastuksen ehto, ja siitähän suullakin halutaan kiittää, eikö totta!

Tunnustuksen kohdehan uskosta on itseasiassa Jeesus ja tunnustamalla usko häneen, tunnustamme samalla että juuri Hän, Jeesus on sydämeen syntyneen uskon Herra ja vapahtaja Jeesus Kristus.

Äänestä
  • Suun tunnustus ei riitä vaan pitää olla tekojakin joilla todistaa Jumalan ja Jeesuksen tahtoa. Kristinuskolla on saatanallisuuksien todistuksia miljoonien, todennäköisesti satojen miljoonien ihmisten murhaajana joilla on herrakseen herra saatanan tunnustanut.

    Kristinuskon herra on herra saatana.
    Joka toisin väittää todistakoon kaikki kristinuskon tekemät, teettämät ja avustamat satojen miljoonien ihmisten murhat Jumalalliseksi!

    Jeesuskaan ei ollut kristitty ja Hänen seuraajatkin murhattiin kristinuskon ja Paavalin toimesta ja siten menetimme Jumalan ja Jeesuksen Sanan Raamatun joka oli Jeesuksen seuraajilla muisti tietoina. Nyt meillä on väärennetty raamattu johon on vaikea luottaa. Eihän kristinuskokaan luota sen yhdeksään (9) älä tapa käskyyn!!!

    Jeesus ei ollut saatanaa jumalanaan palveleva! Tuon tiedon esiin saamiseksi omasta sielustaan on oltava rehellinen itselleen ja Hänelle!
    Valtakunnassa ei ole uskovaisia. Sinne kun pääsevät vain he jotka tietävät!

    Matt. 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.

    Isän tahdon noudattamista on älä tapa käskyn noudattaminenkin!
    "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." (Matt. 7:21-23)

    Äänestä

"Ei suun tunnustus osoita uskoa, vaan sydämen elämä."

Usko voi olla täysin kuollutta, vaikka ihminen kuinka sitä suullansa tunnustaisi. Sanan tulee tulla myös Eläväksi Elämäksi siellä sydämessä. Sydämentila on ratkaisevaa, mitä siellä sydämessä on.

Äänestä
  • Uskoa saa vaikka aidan seipääseen mutta Jumalan ja Jeesuksen tahdon ymmärtäminen ja niiden mukaan toimiminen on Jumalallisuuden tietoutta joka pelastaa.
    Saatanaan uskominen todistaa ettei usko pelasta.
    Jumalallisuuteen tarvitaan tietoa ja tekoja.

    Äänestä

Suun tunnustus riittää tunnustamaan saatanallisuuden ja saatanan herraksi jos hyväksyy esimerkiksi kristinuskon murhaamiset ja kaikki muutkin saatanallisuudet. Jumalan ja Jeesuksen vastaiset teot ovat selviä osoituksia herrasta jota jumaloidaan ja jolle riittää suun tunnustus kunhan ei vaan Jumalan ja Jeesuksen tahtoa ala etsimään sieluunsa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

SANOIHIN kirjoitti:

"Ei suun tunnustus osoita uskoa, vaan sydämen elämä."

Koska olen ollut jo reippaasti yli kaksi vuosikymmentä Jeesuksen suorassa opetuksessa, johdatta Pyhä Henki tämän Sanan paikan mieleeni:
Roomalaiskirje 10
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".

Ensin ajattelin, että ne sanat, jotka olivat heti saatavillani, kun heräsin, eivät kuitenkaan olleet tarkoitettu opetukseksi, mutta kuten aina opetuksia jakaessaan, Jeesus puhui Pyhän Hengen kautta ja sanoi, että nämä sanat on tarkoitettu jaettavaksi muillekin, heille, joita Hän rakastaa ja nyt jaan ne tänne ja voimme yhdessä miettiä, mitä Jeesus tahtoo sanoa tuolla lauseella, "ei suun tunnustus osoita uskoa, vaan sydämen elämä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu