Suomen tasavalta eli Suomi (ruots. Republiken Finland, Finland) on valtio Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Se rajautuu idässä Venäjään, pohjoisessa Norjaan ja lännessä Ruotsiin; neljäs naapurimaa Viro sijaitsee Suomenlahden eteläpuolella. Ahvenanmaa on demilitarisoitu autonominen maakunta, joka kuuluu Suomeen.
Historiansa aikana Suomi on ollut keskiajalta 1800-luvun alkuun Ruotsin osa ja noin sadan vuoden ajan autonominen osa Venäjää, ennen itsenäistymistään vuonna 1917. Tärkeitä tapahtumia itsenäisyyden kaudella ovat olleet sisällissota, toinen maailmansota, teollistuminen Neuvostoliiton etupiirissä, 90-luvun alun lama ja Euroopan unionin jäsenyys.
Suomi on harvaan asuttu ja sen 5,3 miljoonaa asukasta[1] keskittyvät eteläisiin osiin. Pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta sen ilmasto kuvataan lauhkeaksi. Maan perustuslaki määrittelee kansalliskieliksi suomen (vuonna 2005 puhujia 91,64 prosenttia väestöstä) ja ruotsin (puhujia 5,50 prosenttia)[2] ja valtiokirkoiksi evankelis-luterilaisen kirkon (jäseniä 83,1 prosenttia) ja ortodoksisen kirkon (jäseniä 1,1 prosenttia). Suomi arvioidaan inhimillisen kehityksen indeksillä yhdennelletoista[3] ja bruttokansantuotteella[3] kahdennelletoista sijalle maailmassa. Suomi kuuluu Pohjoismaihin ja Euroopan unioniin.
Sisällysluettelo [piilota]
1 Nimi
2 Historia
2.1 Esihistoria
2.2 Osana Ruotsia
2.3 Autonomian aika
2.4 Itsenäinen Suomi
3 Hallinto ja politiikka
3.1 Hallinto
3.2 Valtion aluehallinto
3.3 Paikallishallinto
3.4 Paikallinen aluehallinto
4 Puolustusvoimat
5 Maantiede ja luonto
5.1 Ilmasto
5.2 Vuodenajat
6 Talous
7 Matkailu
8 Liikenne
8.1 Tieliikenne
8.2 Rautatieliikenne
8.3 Lentoliikenne
8.4 Laivaliikenne
9 Väestö
9.1 Väestöryhmät
9.2 Kielet
9.2.1 Väestö kielen mukaan
9.3 Uskonnot
9.4 Terveys
9.5 Suurimpia kaupunkeja
10 Koulutus
11 Kulttuuri
11.1 Viestimet
11.2 Kirjallisuus
11.3 Musiikki
11.4 Elokuva
11.5 Valokuvaus
11.6 Kuvataide
11.7 Urheilu
12 Katso myös
13 Lähteet
13.1 Yleisiä huomautuksia
14 Aiheesta muualla
14.1 Hallinto
14.2 Muut
[muokkaa] Nimi
Sanan Suomi etymologiasta ei ole täyttä varmuutta. Se on ilmeisesti ollut alun perin lähinnä Varsinais-Suomea koskeva nimitys, ja laajentunut vasta myöhemmin tarkoittamaan koko maata. Sanaa on käytetty jo Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa nimen Somewesi osana, jolloin se on kuitenkin merkinnyt Suomenlahden pohjukkaa. Vanhastaan sana on selitetty suon tai suomun johdokseksi, mutta uudempien tulkintojen mukaan se on lainasana. Lainan yhdeksi mahdolliseksi lähteeksi on arveltu kantabaltin sanaa *zemē, josta myös nimet Häme ja saame olisivat peräisin. Toisen selityksen mukaan sana olisi lainattu indoeurooppalaisesta ihmistä tarkoittavasta sanasta, jolloin sen vastine olisi muun muassa latinan homo.[4]
Nykyään nimen Suomi vastineita käytetään itämerensuomalaisten kielten lisäksi saamelaiskielissä, sekä latviassa ja liettuassa.[4] Valtaosassa maailman kieliä maasta käytetään ruotsin ja englannin "Finland"-nimeä vastaavaa sanaa. Tämänkään nimen etymologiasta ei ole varmuutta. Tacituksen antiikin aikana mainitsemat fennit ovat todennäköisimmin viitanneet saamelaisiin. Vuoden 1171 tai 1172 bulla Gravis admodum saattaa olla ensimmäinen lähde, jossa finneillä on tarkoitettu suomalaisia. Termi on Suomen tavoin viitannut aluksi Varsinais-Suomen alueeseen, kuten nimi Fialanda paavi Innocentius III:n kirjeessä vuodelta 1209 ja Finland Egilin saagassa 1200-luvun alkupuoliskolta. Ruotsin vallan ajan alkuvuosina maata alettiin kutsua "Itämaaksi" (ruots. Österland), erotuksena pienemmästä alueesta, Varsinais-Suomesta; tämä nimi esiintyy asiakirjoissa ensi kerran vuonna 1340. Kuitenkin jo 1400-luvulla "Finland" alkoi yleistyä koko maan nimeksi, Suomen muotoutuessa selvemmin omaksi kokonaisuudekseen.[5]
[muokkaa] Historia
Pääartikkeli: Suomen historia
[muokkaa] Esihistoria
Astuvansalmen kalliomaalaukset Etelä-Savossa Suomen esihistorialliselta ajalta ovat Pohjoismaiden laajimmat.Pääartikkeli: Suomen esihistoria. Nykyisten suomalaisten alkuperää käsittelee artikkeli Suomalaisten alkuperä.
Jos Pohjanmaalta esiin kaivetun Karijoen Susiluolan löydöt on tulkittu oikein, Suomessa on asunut neandertalinihmisiä jo paleoliittisella kivikaudella 130 000 vuotta sitten, ennen edellistä jääkautta.[6] Vanhimmat varmat todisteet ihmisasutuksesta Suomen alueella ovat Lahden Ristolasta ja Orimattilasta noin vuodelta 8700 eaa. Väestö saapui etelän ja kaakon suunnasta. Suomen asutus on jatkunut keskeytyksettä jääkauden päättymisestä nykyaikaan. Yleisesti otaksutaan, että suomalais-ugrilaista kieltä on puhuttu Suomen alueella jo kivikaudella, mahdollisesti jopa varhaisimmasta asutusvaiheesta alkaen.[7]. Mesoliittisen kivikauden jälkeen Suomi kuului 5200 eaa. alkaen kampakeramiikan laajaan alueeseen, joka ulottui laajalle alueelle Veikseliltä Uralille. Tämä kulttuuri oli yhden teorian mukaan jo kieleltään suomalais-ugrilainen ja Suomi/Baltia olivat sen läntisin kielialue.[8]. Kivikautisten kulttuurien elämäntapa perustui enimmäkseen metsästykseen ja kalastukseen. Mahdollisesti neoliittisen kivikauden lopulla (noin 3200 - 1500 eaa.) tehtiin silti Suomessakin jo maanviljely- ja karjanhoitokokeiluja.
Suomen pronssikausi ajoitetaan tavallisesti 1500/1300–500-luvuille ennen ajanlaskun alkua. Pronssin valmistus levisi Suomen alueelle kahdesta suunnasta: länsirannikolle Skandinaviasta yhdessä muun muassa uuden hautaustavan kanssa, ja maan sisä- ja pohjoisosiin idästä. Kaudella maanviljelyn (pääasiassa ehkä kaskiviljelyä) merkitys kasvoi pyyntitalouden rinnalla erityisesti rannikolla, ja se yhdessä karjankasvatuksen kanssa vakiinnutti asumista. Raudan valmistustaito saapui Suomeen sekä idästä että lännestä 500-luvulla eaa. Roomalaisella rautakaudella ja kansainvaellusajalla yhteydet Baltiaan ja Skandinaviaan vilkastuivat. Merovingi- ja viikinkiajalla lähtien etenkin maan eteläalueiden väestö kasvoi ja asutus levisi Hämeessä ja Savossa. Viimeistään 1000-luvulla Suomi päätyi myös kristinuskon vaikutuspiiriin. Itä-Suomessa ja Laatokan alueella rautakautinen maanviljelijäkulttuuri syntyi länttä myöhemmin, ja sen kukoistuskausi sijoittuu ristiretkiajalle 1000–1200-luvuille. Karjalan alueelle kristinusko levisi idästä ja samalla Novgorodin vaikutus kasvoi.
[muokkaa] Osana Ruotsia
Pääartikkeli: Ruotsin vallan aika Suomessa
Länsi-Suomen liittäminen Ruotsiin tapahtui vähitellen. Vahvistuneet Ruotsi ja Novgorod kilpailivat poliittisista, kaupallisista ja uskonnollisista syistä suomalaisten alueesta, ja molemmat valtiot tekivät alueelle useita risti- ja sotaretkiä 1100-luvulta alkaen. Valtioiden välinen raja ja samalla Suomen itäraja määriteltiin ensimmäisen kerran Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323. Kirkko, ruotsalaisten siirtolaisuus, lainsäädäntö ja hallinto – muun muassa verotus, maakuntalaitos ja linnat – liittivät uudet alueet kiinteämmin osaksi Ruotsia. Vuonna 1362 Suomi sai myös oikeuden osallistua Ruotsin kuninkaanvaaliin. Keskiajalla Suomeen syntyivät eurooppalainen sääty-yhteiskunta, kaupunkilaitos ja katolinen kirkko-organisaatio: keskiaika oli maalle taloudellinen ja kulttuurinen nousukausi.lähde?
Suomenlinnan rakentaminen Helsingin edustalle oli yksi niistä toimista, joilla Ruotsi yritti lujittaa Suomen puolustusta hattujen sodan jälkeen.1300-luvun lopulta 1500-luvulle Suomi oli Ruotsin mukana osa Kalmarin unionia, joka hajosi Kustaa Vaasan johdolla. Hänen valtakaudellaan Ruotsiin syntyi vahva keskusvaltio, joka loi perustan maan 1600-luvun suurvalta-asemalle. Uskonpuhdistuksessa katolinen uskonto vaihdettiin Martin Lutherin oppeihin, mikä antoi alkusysäyksen myös suomen kirjakielen kehittämiselle. Suurvalta-aikana Ruotsi onnistui laajentamaan Tanskaa, Puolaa ja Venäjää vastaan käydyissä sodissa alueitaan Itämeren ympärillä; tämä toisaalta laski Suomen merkitystä Ruotsin politiikassa, mutta toisaalta maa ei joutunut sataan vuoteen taistelukentäksi.[9] 1600-luvulla Suomi kytkettiinkin hallinnollisesti tiukemmin emämaahan, ja myös suomen kielen asema heikkeni etenkin aateliston keskuudessa.[10] Tästä huolimatta hallintoa myös kehitettiin: Turkuun perustettiin yliopisto ja hovioikeus, ja kaupunkilaitosta uudistettiin ja maahan perustettiin postilaitos Pietari Brahen johdolla.
1700-luvun kuluessa Ruotsin valtapoliittinen asema murentui Suuressa Pohjan sodassa. Narvan taistelussa vuonna 1700 Ruotsi saavutti voiton, mutta seuraavina vuosina Venäjän keisarin Pietari Suuren onnistui rauhassa vallata Ruotsilta Inkerinmaa ja aloittaa uuden pääkaupungin, Pietarin, rakentaminen alueelle. Sota päättyi vasta vuonna 1721, Isonvihan, Suomen vuosia kestäneen venäläismiehityksen jälkeen Uudenkaupungin rauhassa. Hattujen sodassa 1741–1743 Suomea miehitettiin jälleen, ja Ruotsin itäraja siirtyi Kymijoelle. Sodista huolimatta etenkin 1700-luvun jälkipuolisko oli maalle edellisestä vuosisadasta poiketen suhteellisen kehityksen ja vaurastumisen aikaa.
[muokkaa] Autonomian aika
Suomen liittyminen Venäjään muodollistettiin Porvoon valtiopäivillä, jossa myös keisari Aleksanteri I oli paikalla.Pääartikkeli: Suomen suuriruhtinaskunta
Venäjä hyökkäsi Suomeen vuonna 1808 Ruotsin kieltäydyttyä liittymästä Napoleonin Britannian vastaiseen mannermaasulkemukseen. Sodan tuloksena Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa ja maasta tehtiin autonominen suuriruhtinaskunta, joka sai säilyttää Ruotsin vallan aikaisen uskonnon ja perustuslait ja jolla oli Ruotsin valtakaudesta poiketen oma hallinto ja oikeusjärjestelmä. Vallanvaihdosta seurasivat uudistukset: Vanhan Suomen alue liitettiin muuhun Suomeen vuonna 1812, pääkaupunki ja Turun palon jälkeen myös yliopisto siirrettiin Turusta Helsinkiin ja maahan perustettiin senaatti ja keskusvirastoja.
1800-luvun jälkipuoliskoa leimasivat kansallinen herääminen, teollistumisen tuoma taloudellinen nousu ja uuden hallitsijan, Aleksanteri II:n myötä syntynyt vapaamielinen ilmapiiri. 1860-luvulla valtiopäivät alkoivat jälleen kokoontua useiden kymmenien vuosien tauon jälkeen.[11] Samana vuosikymmenenä maahan avattiin ensimmäinen rautatie sekä ensimmäinen liikepankki ja elinkeinojen vapautuminen alkoi – näitä uudistuksia edelsivät oma rahayksikkö, omat postimerkit ja ensimmäinen lennätinlinja. Keskeinen osa maan teollistumisessa oli sahateollisuudella, jonka osuus kokonaistuotannosta 1900-luvun toisella vuosikymmenellä oli 35 prosenttia.[12] Taloudellista kehitystä seurasivat Suomen taiteen kultakausi, naisten aseman kohentuminen ja suomenkielisen kirjallisuuden nousu. Tänä aikana syntyi myös käsitys Suomesta Venäjästä erillisenä valtiona, joka yhdessä Venäjällä 1860-luvulta levinneen nationalismin kanssa purkautui 1800-luvun lopussa sortokausiksi.[13] Ensimmäisen sortokauden päätti vuoden 1905 suurlakko, jonka jälkeen maahan saatiin yleinen äänioikeus – samoihin aikoihin myös puoluejärjestelmä alkoi syntyä.
[muokkaa] Itsenäinen Suomi
Pääartikkeli: Itsenäinen Suomen tasavalta
Suomen itsenäisyyttä on leimannut jatkuva koulutustason kehittyminen. Kuvassa Torvisen kansakoulun oppilaita 1920-luvullaEnsimmäinen maailmansota aiheutti Venäjän hallinnon romahduksen keväällä 1917. Seuranneessa sekavassa tilanteessa Suomi julistautui itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917. Tilanne maassa jatkui kuitenkin sekavana. Saksalaisten vallattua kesällä 1917 Ukrainan ruoan tuonti Venäjältä oli katkennut, ja maassa vallitsi uhkaava ruokapula. Teollisuus, joka oli ollut riippuvainen Venäjän markkinoista, oli levottomuuksien takia lamassa. Maassa oli edelleen hajoamistilassa olleen Venäjän armeijan joukkoja, ja keisarillisen Venäjän lakeijana pidetty poliisi- ja santarmilaitos oli lakannut olemasta. Järjestysvaltaa hoitamaan oli syntynyt keväästä alkaen järjestyskaarteja, jotka kesän 1917 lakkojen ja levottomuuksien aikana alkoivat jakautua työväen punakaarteiksi ja porvaripuolueiden suojeluskunniksi.
Tammikuun 1918 aikana kesästä asti kiihtynyt vastakkainasettelu puhkesi avoimeeksi sodaksi, kun sosiaalidemokraattien äärisiipi suoritti vallankaappauksen Helsingissä 27. tammikuuta. Samaan aikaan porvarillienemmistöisen eduskunnan tukema senaatti siirtyi Vaasaan ja nimitti kenraaliluutnantti C. G. E. Mannerheimin suojeluskuntien ylipäälliköksi. Seuranneessa sisällissodassa valkoiset saivat apua Saksasta ja punaiset Venäjän bolševikeilta. Vaikka punaiset hallitsivat aluksi koko Etelä-Suomea, jonne maan teollisuus oli keskittynyt, sodan voittivat valkoiset. Tämä johtui lähinnä siitä, että valkoisella puolella oli käytettävissään huomattavasti enemmän sotilaskoulutusta saanutta päällystöä, mikä mahdollisti asevelvollisten joukkojen tehokkaan käytön. Sodan aikana molemmat puolet harjoittivat julmaa terroria. Suomalaisia kuoli sodan aikana noin 36 600.
Välittömästi sodan jälkeen Suomen ulkopolitiikka oli voimakkaan saksalaismielistä, mutta ensimmäisen maailmansodan päätyttyä syksyllä 1918 Saksan tappioon Suomi siirtyi noudattamaan Englantiin ja Ranskaan sekä kollektiiviseen turvallisuuteen nojannutta ulkopolitiikkaa. Sisäpolitiikassa alettiin samaan aikaan luoda sovintoa. Merkittävimmät punaisten toiveet, kahdeksantuntinen työpäivä, torpparivapautus, oppivelvollisuuslaki, uskonnonvapaus ja kunnallinen yhtäläinen äänioikeus toteutuivat vapaamielisten porvarien ja eduskuntaan palanneiden sosiaalidemokraattien yhteistyönä. Tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi valittu K. J. Ståhlberg vakiinnutti Suomeen perustuslaillisen, presidenttikeskeisen demokratian, jossa kaikilla muilla paitsi kommunisteilla oli toimintavapaus.
Suomen jatkosodan seurauksena menettämät alueetVuonna 1928 Suomessa alkanut talouslama aiheutti kommunistien ja äärioikeiston voimistumisen. Vahva äärioikeistolainen Lapuan liike vaati kommunistien toiminnan kieltämistä lainsäädännöllä, mikä myös toteutui. Poliittinen kenttä oikeistolaistui, mikä näkyi kokoomuksen P. E. Svinhufvudin valinnassa tasavallan presidentiksi vuonna 1931. Vuonna 1932 Lapuan liikkeen toiminta huipentui Mäntsälän kapinaan, joka kukistui verettömästi kansan pääosan ja Puolustusvoimien annettua tukensa tasavaltaa puolustaneelle presidentti Svinhufvudille.
Euroopan poliittinen tilanne kiristyi 1930-luvulla, ja vuodesta 1935 alkaen oli selvää, että Suomen turvanaan pitämä Kansainliitto ei kyennyt tarjoamaan vakavasti otettavaa turvallisuutta pienille maille. Tämä johti ulkopolitiikan linjan muuttumiseen. Suomi alkoi varustautua resursseihinsa nähden melko voimakkaasti ja haki turvaa pohjoismaisesta yhteistyöstä. Sisäpolitiikassa maailmanpoliittinen tilanne näkyi entistä suurempana sovinnollisuutena vasemmiston ja oikeiston välillä. Tämä loi pohjan myöhemmälle talvisodan hengelle.
Vuonna 1938 Neuvostoliitto esitti ensimmäisen kerran epävirallisesti alueluovutuksia Karjalan kannaksella. Tällöin Suomi kieltäytyi ehdottomasti. Seuraavan vuoden syksyllä, kun toinen maailmansota oli alkanut, Neuvostoliitto vaati Suomelta tukikohtaa Hangossa ja alueluovutuksia Kannaksella. Samanlaiset vaatimukset esitettiin myös Baltian maille. Toisin kuin ne, Suomi ei suostunut vaatimuksiin, minkä seurauksena Neuvostoliitto aloitti marraskuun 1939 lopussa talvisodan. Sota päättyi maaliskuussa 1940, kun Neuvostoliitto totesi, ettei se kyennyt miehittämään Suomea. Suomi joutui kuitenkin luovuttamaan laajoja maa-alueita Karjalasta ja Lapista. Alueiden väestö evakuoitiin muualle Suomeen.
Välirauhan aikana Neuvostoliiton ja Suomen suhteet säilyivät kireinä. Neuvostoliitto painosti suomea erityisesti Petsamon kaivosalueen suhteen. Saksalaisten miehitettyä Norjan Suomi salli saksalaisten joukkojen kuljetukset alueensa läpi, mikä loi pohjan yhä syvenevälle yhteistyölle. Saksan hyökätessä kesällä 1941 Neuvostoliittoon Suomi aloitti myös hyökkäyksen. Jatkosodassa Suomi valloitti vanhan valtioalueensa takaisin sekä miehitti Itä-Karjalan. Kesäkuussa 1944 alkaneen Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tuloksena rintamalinja siirtyi kuitenkin lähelle nykyistä valtionrajaa. Saksalaisten joukkojen jätettyä Viron Suomi teki Neuvostoliiton kanssa rauhan syyskuussa 1944. Samalla presidentti Risto Ryti erosi ja hänen tilalleen nousi sota-ajan ylipäällikkö, Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheim.
Sodan jälkeen Suomella oli merkittävä määrä selvitettäviä ongelmia. Saksan kanssa jouduttiin käymään Lapin sota entisten aseveljien karkottamiseksi Lapista. Karjalasta evakuoitu siirtoväki sekä rintamamiehet oli asutettava. Lisäksi maan oli maksettava suuret sotakorvaukset Neuvostoliitolle, ja estettävä sen vaikutusvallan liiallinen kasvu. Ulkopoliittiseksi linjaksi muodostui Paasikiven–Kekkosen linja. Linja pyrki ottamaan huomioon Neuvostoliiton turvallisuusintressit, mutta estämään sen liiallisen vaikutuksen sisäpolitiikkaan. Toisin kuin muissa Neuvostoliiton vaikutuspiiriin jääneissä maissa, kommunistit eivät nousseet valtaan Suomessa, vaikka vaaran vuosina kommunistien vallankaappauksen uhkaa pidettiin todellisena. Syynä oli se, että Neuvostoliitto ei sotilaallispoliittisen kokonaistilanteen vuoksi halunnut tukea suomalaisten kommunistien mahdollisia vallankaappaussuunnitelmia millään tavoin. [14] Kommunistit joutuivat jättämään hallituksen vuonna 1948, Suomi liittyi Pohjoismaiden neuvostoon ja Yhdistyneisiin kansakuntiin vuonna 1955 ja sai Neuvostoliitolle tukikohdaksi vuokratun Porkkalan takaisin vuonna 1956. Toisaalta Suomi joutui vuonna 1948 solmimaan YYA-sopimuksen, joka sitoi Suomen sotilaallisesti Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.
Pohjoismainen yhteistyö leimasi Kekkosen ja Koiviston presidenttikausien ulkopolitiikkaa.Urho Kekkosen pitkän presidenttikauden (1956–1981) aikana Suomi muuttui maatalousmaasta moderniksi teollisuus- ja palveluyhteiskunnaksi. Tämä aiheutti 1960-luvulta alkaen maaseudun tyhjenemistä maaseutuväestön muuttaessa teollisuuskeskuksiin ja Ruotsiin. Samalla yhteiskunnan koulutustaso alkoi merkittävästi nousta peruskoulujärjestelmään siirtymisen ja korkeakoulutuksen voimakkaan laajenemisen myötä. Taloudellisesti Suomi integroitui länteen liittymällä EFTAan ja solmimalla vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa. Poliittisesti Kekkosen pitkä presidenttikausi oli kuitenkin hajanaisempi. Kekkonen käytti suurempaa valtaa kuin kukaan toinen Suomen presidentti ja hallitukset jäivät lyhytikäisiksi. Vakaan eduskuntaenemmistön saaminen hallituksen taakse oli vaikeaa, sillä eri puolueet olivat eri aikoina paitsiossa ulkopoliittisista syistä. 1970-luvun kohden Neuvostoliiton vaikutus sisäpolitiikkaan kasvoi.
Mauno Koiviston presidenttikaudella Suomi siirtyi parlamentaristiseen hallintoon, jossa hallitukset istuvat koko vaalikauden. Samalla itänaapuriin alettiin ottaa varovaisesti etäisyyttä. Neuvostoliiton hajotessa Suomen idänkauppa tyrehtyi, mikä yhdessä 1980-luvulla toteutetun rahoitusmarkkinoiden hallitsemattoman vapautuksen kanssa syöksi Suomen syvään taloudelliseen lamaan. Seurannut suurtyöttömyys on purkautunut vain hitaasti. Ulospääsytieksi Suomi valitsi talouden voimakkaan liberalisoinnin ja entistä tiiviimmän integraation Eurooppaan. Neuvostoliiton hajoamisen ja Saksan yhdistymisen luomaa tilannetta Koivisto hyödynsi sanomalla irti YYA-sopimuksen sekä Pariisin rauhansopimuksen sotilaalliset, Suomen aseistautumista rajoittaneet artiklat. Euroopan unioniin maa liittyi vuonna 1995, minkä jälkeen Suomi on pyrkinyt olemaan mukana kaikissa unionin rakenteissa. Euroon Suomi siirtyi ensimmäisten maiden joukossa vuosina 1999–2002.
[muokkaa] Hallinto ja politiikka
Pääartikkelit: Suomen politiikka ja Suomen hallinto
Suomen eduskunta kokoontuu eduskuntatalolla.Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Yleensä Euroopan unionia koskevia asioita hoitaa pääministeri.
Virallisessa kielenkäytössä pääministeri ja muut ministerit muodostavat valtioneuvoston, mutta arkikielessä valtioneuvostoa kutsutaan lähes poikkeuksetta hallitukseksi. Virallisessa kielenkäytössä hallituksen taas muodostaa valtioneuvosto ja presidentti yhdessä.[15]
[muokkaa] Hallinto
Suomen valtiolippuHallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Pääministeri valitaan puolueiden välisissä hallitusneuvotteluissa ja pääministeri nimittää hallitukseen yleensä noin tusinan muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.
Perustuslain mukaan valta kuuluu Suomessa kansalle ja korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomessa ei ole perustuslaillista tuomioistuinta, vaan eduskunnan perustuslakivaliokunta valvoo valmistavien lakien perustuslain mukaisuutta.
Suomi siirtyi ensimmäisten maiden joukossa yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Suurimmat puolueet ovat lähes tasavahvat Suomen Keskusta, Kansallinen Kokoomus ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. Tulopolitiikassa Suomessa on käytössä ns. kolmikanta, jossa tulonjaosta ja työehdoista sovitaan työmarkkinajärjestöjen ja valtion kesken. Neuvoa antavia kansanäänestyksiä on järjestetty vain kaksi Suomen historiassa: kieltolain kumoamisesta ja Euroopan unionin jäsenyydestä.
Suomen oikeusjärjestelmä on jaettu tuomioistuimiin ja hallinto-oikeuksiin. Tuomioistuimet käsittelevät siviili- ja rikosjuttuja. Hallinto-oikeudet käsittelevät julkisen hallinnon asioita. Korkeimmat oikeusasteet ovat korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.
[muokkaa] Valtion aluehallinto
Pääartikkeli: Suomen läänit
Suomen pääpiirteittäinen kartta.Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnolliseen maakuntaan.
Etelä-Suomen lääni
Itä-Suomen lääni
Lapin lääni
Länsi-Suomen lääni
Oulun lääni
Ahvenanmaan maakunta
Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä, laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.
[muokkaa] Paikallishallinto
Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on vuoden 2007 alusta 416. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassaoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakautumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kokoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
[muokkaa] Paikallinen aluehallinto
Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Maakunnat toteuttavat kunnallinen itsehallinnon alueellisella tasolla. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue- ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.
Koska on ehdotettu, että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaan kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.
[muokkaa] Puolustusvoimat
Suomalaisia taistelujoukkojaPääartikkeli: Suomen puolustusvoimat
Suomen puolustusvoimat jaetaan kolmeen haaraan: maavoimiin, merivoimiin ja ilmavoimiin. Sisäasiainministeriön alainen Rajavartiolaitos ei kuulu Puolustusvoimiin, mutta voidaan liittää siihen sodan aikana. Suomen puolustusvoimien komentaja on tällä hetkellä amiraali Juhani Kaskeala.
Suomessa on voimassa yleinen asevelvollisuus miehille ja naisilla on oikeus värväytyä vapaaehtoisena. Asevelvollisuuden voi täyttää varusmiespalveluksena tai siviilipalveluksena. Varusmiespalvelun suorittavien osuus on Suomessa yksi maailman korkeimmista. Vastuu asepalveluksen järjestämisestä on Puolustusvoimilla, jonka reserviin koulutetaan miehiä asevelvollisuuden avulla, joka alkaa sen vuoden alusta, jolloin mies täyttää 18 vuotta, ja päättyy sen vuoden lopussa, kun mies täyttää 60 vuotta. Vastuu siviilipalveluksen järjestämisestä on työministeriöllä. Vuosittain noin 2 500 henkilöä ei valitse aseellista palvelusta. Suomen puolustusvoimien henkilöstön koko on noin 16 500, joista 8 700 on ammattisotilaita. Valmiustilassa on noin 34 000 asepuvullista ja reservin koko on noin 350 000.
Amnesty International katsoo Suomen siviilipalvelusajan olevan rangaistuksenomainen ja pitää siksi totaalikieltäytyjiä mielipidevankeina.[16] Suomi ei ole allekirjoittanut maamiinoja kieltävää Ottawan sopimusta, mikä Suomen Rauhanliiton mukaan "murentaa kansainvälistä humanitääristä oikeutta". [17]. Suomi suunnittelee sen ratifioimista vuoteen 2012 mennessä.
[muokkaa] Maantiede ja luonto
Kesäinen Suomi satelliittikuvassa.Pääartikkelit: Suomen maantiede ja Suomen luonto
Suomen pinta-ala on 338 144,53 km². Maankohoamisen vuoksi pinta-ala kasvaa vuosittain n. 7 km². Maa on pääosin metsien ja metsäisten soiden peittämää: pinta-alasta 250 000 neliökilometriä on joko metsää, kitumaata tai suota. Tämä on useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon ja Suomi onkin maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Suomen metsien valtapuulajit ovat mänty, kuusi ja koivut.
Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 metriin merenpinnasta. Maan eteläosa on tasaista, mutta Keski-Suomessa maasto muuttuu kumpuilevaksi. Nykyiset Itä-Suomen vaarat ja Lapin tunturit ovat jäänne muinoin Itä-Karjalasta Lappiin ulottuneesta Karelidien vuoristosta. Käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomessa sijaitsee maailman korkein soraharju, Pyynikin harju, joka kohoaa 160 metrin korkeuteen merenpinnasta ja 80 metriä läheisen Näsijärven pinnasta. Valtakunnallisesti arvokkaaksi maisemanähtävyydeksi valittu harju sijaitsee Tampereen kaupungin keskustan tuntumassa.
Suomessa on poikkeuksellisen paljon järviä. Yhteensä maassa lasketaan olevan 187 888 yli 500 neliömetrin kokoista järveä ja kaikkien Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan toiseksi monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Suomen suurin saari on Sääminginsalo (1 069 km²) Saimaalla. Sitä seuraa toisena Ahvenanmaan pääsaari (685 km²). Suurimmaksi saareksi mainitaan usein Soisalo (1 638 km²), jota ei kuitenkaan maantieteellisesti lasketa saareksi, sillä sitä ympäröivä vedenpinta ei ole kauttaaltaan samassa tasossa. Suomen merialueilla ja sisävesillä saaria on yhteensä 179 584.
[muokkaa] Ilmasto
Suomen ilmasto on sen sijainnista johtuen väli-ilmasto. Alueen lämpötilaan vaikuttavat suuresti sen sijainti, lännessä sijaitseva Itämeri ja pohjoisessa virtaava Golf-virta, jotka kohottavat Suomen lämpötilaa hieman korkeammalle verrattuna muihin saman leveysvyöhykkeen alueisiin. Vuotuinen lämpötilan keskiarvo on Lounais-Suomessa 5,0 °C, ja saaristossa yli 6. Keskiarvo laskee kuljettaessa koilliseen.
Lännessä sijaitsevien Skandien ansiosta valtaosa Atlantilta lähtevistä sateista jää föhn-ilmiöstä johtuen Norjaan. Suomeen lännestä tulevat tuulet ovat siis useimmiten kuivia ja sateet lisääntyvät kuljettaessa kohti Kaakkois-Suomea. Sademäärät ovat huipussaan heinä-elokuussa, rannikolle hieman myöhemmin ja kesää lukuun ottamatta sateet ovat epäsäännöllisiä. Kovia tuulia ei Suomessa ole usein ja varsinkin sisämaassa ne ovat harvinaisia. Sisämaan tuulen keskinopeus on 3–4 m/s ja rannikoilla ja merialueilla 5–7 m/s. Pilviset päivät ovat Suomessa yleisempiä kuin selkeät ja talvisin ja syksyisin pilvisyys on jopa 65–85 %.
[muokkaa] Vuodenajat
Suomessa on neljä vuodenaikaa jotka termisen määrityksen mukaan ovat seuraavat.
Talvi: Keskilämpötila on 0 °C:n alapuolella. Suomen talvi on pitkä, kylmä ja pimeä. Pohjoisimmassa Lapissa talvi alkaa tyypillisesti lokakuussa ja kestää noin 200 päivää. Etelämpänä talven alku lykkääntyy marraskuulle ja lounaassa jopa joulukuulle, jossa talvi on yleensä Suomen lyhyin, noin 100 päivää. Lumi on olennainen osa Suomen talvea. Pysyvä lumikerros sataa maahan hieman talven alkamisen jälkeen ja suurimmillaan kinokset ovat maaliskuussa. Korkeimmillaan ollessaan lumen paksuus vaihtelee lounaan 20–30 senttimetristä pohjoisen jopa 90 senttimetriin. Järvet jäätyvät loppuvuodesta ja paksuimmillaan jäät ovat huhtikuussa, jolloin jääkerros on keskimäärin 50–65-senttimetrinen. Talven lämpötilat voivat olla Lapissa ja Itä-Suomessa alimmillaan -45°C – -50°C, muualla Suomessa on leudompaa. Alin Suomessa koskaan mitattu lämpötila on -51.5°C (28. tammikuuta 1999 Kittilän Pokassa).
Kevät: Keskilämpötila nousee 0°C ja 10°C välille ja lumipeite sulaa pois. Kevät on Suomen vuodenajoista lyhin. Se alkaa valtaosassa Suomea huhtikuun aikana, pohjoisimmissa osissa toukokuun alussa ja kestää kuudesta yhdeksään viikkoa.
Kesä: Keskilämpötila kohoaa yli 10°C. Tyypillisesti kesä kestää toukokuun lopusta syyskuun alkuun. Kesäisin napapiirillä ja sen pohjoispuolisilla alueilla esiintyy yöttömäksi yöksi kutsuttu ilmiö, jolloin aurinko ei vuorokauden aikana laske. Korkein Suomessa mitattu lämpötila on 35,9°C, joka mitattiin Turussa vuonna 1914. Yli 25°C:een hellepäiviä on kesän aikana keskimäärin 10. Määrä vaihtelee vuodesta ja maan osasta riippuen.
Syksy: Syksyn aikana keskilämpötila laskee 0°C ja 10°C välille. Syksy alkaa elo-syyskuun lopussa ja kestää talven alkuun loka-marraskuussa. Loppusyksystä maahan sataa ensimmäinen lumikerros, joka todennäköisesti kuitenkin sulaa pois ennen talven alkua.[18]
[muokkaa] Talous
Pääartikkeli: Suomen talous
Suomen reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos 1996-2006.
Puhelinvalmistaja Nokia on Suomen suurin yritys.Suomella on teollistunut, varsin vapaa sekatalous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurin piirtein Belgiaa sekä Alankomaita. Ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus – erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää maalle: viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuun ottamatta Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurimmista yrityksistä on huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, minkä vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektoria pidetään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneenä. Vaikka taloutta on yksityistetty viime aikoina, julkisella taloudella on edelleen merkittävä osuus.
Suomen työmarkkinoilla etujärjestöt ovat voimakkaassa asemassa. Tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa (TUPO, kolmikanta) työnantajat, työntekijät ja hallitus ovat sopineet työelämän kysymyksien lisäksi muun muassa veroista ja sosiaalipalveluista ja jopa juhlapyhien paikoista. Hallitus vahvistaa työmarkkinajärjestöjen tekemille sopimuksille maan laajuisia yleissitovuuksia. Tämän on nähty olleen maalle hyödyksi sen tuoman vakaan taloudellisen kasvun vuoksi[19], mutta erityisesti viimeaikaisten talouden muutosten myötä mallin on kritisoitu aiheuttavan liikaa työttömyyttä, talouden jäykkyyttä ja muita talouden ongelmia.lähde? Suuremman joustavuuden eduista ja haitoista on käyty keskustelua, mutta eduskunta ei ole suunnitellut merkittäviä muutoksia. Lisäksi suhteellisen korkea työttömyys ja lähestyvä väestön ikääntyminen heikentävät Suomen tulevaisuudennäkymiä.
Suomen tärkeimmät kauppakumppanit ovat Saksa (15 % tuonnista ja 11 % viennistä), Venäjä (14 % tuonnista ja 11 % viennistä) ja Ruotsi (11 % tuonnista ja 11 % viennistä)[20]. Kauppa Euroopan unionin sisällä muodostaa noin 60 % koko ulkomaankaupasta.
Pääasialliset vientitavarat
Perusmetalli, kone- ja kulkuneuvoteollisuus 31,1 %
Sähkötekninen teollisuus 28,0 %
Puu- ja paperiteollisuus 20,3 %
Kemian teollisuus 13,3 %
Muut 7,4 %
Pääasialliset tuontitavarat:
Raakaöljy ja raakaöljytuotteet, kemikaalit, kuljetuskalusto, rauta ja teräs, koneet, tekstiilit, viljat
[muokkaa] Matkailu
Kolin kansallispuistoaVuonna 2005 Suomessa tilastoitiin 5 miljoonaa ulkomaalaista kävijää ja 31 miljoonaa kotimaista vähintään yhden yön matkaa. Eniten matkailijoista hyötyi Uusimaa, jonka osuus matkailusta oli vuonna 2002 noin 3.1 miljardia euroa eli 37.6 prosenttia.[21] Kaakkois-Suomen, Lapin, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Ahvenanmaan markkinaosuudet olivat noin 600-400 miljoonaa euroa.
Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyvää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään erityisen paljon eri teemoilla toimivia kesäjuhlia, mm. musiikkifestivaaleja. Etelä-Suomessa merkittävintä vapaa-ajan matkailua ovat laivaristeilyt Ruotsiin ja Viroon Helsingistä ja Turusta. Turun ja Ahvenanmaan välillä sijaitseva Saaristomeri on maailman suurin saaristo saarien määrässä mitattuna. Helsingissä pysähtyy vuodessa noin 260 risteilylaivaa[22] pääasiallisesti kesällä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua matkailu Venäjältä on kasvanut ja ajoittuu vuoden vaihteeseen.[23]
[muokkaa] Liikenne
Pääartikkeli: Liikenne Suomessa
Suomen rautatiekartta.
[muokkaa] Tieliikenne
Pääartikkeli: Tienumerointijärjestelmä
Suomen liikenneväylistä vastaa Tieliikennelaitos (entinen Tielaitos). Suomessa käytetään Tienumerointijärjestelmää. Suomessa on 21 valtatietä suurimpien kaupunkien välillä, sekä maanteitä ja paikallisteitä pienempien kuntien välillä. Suomi on myös osa Eurooppatiesopimusta ja Suomessa on muutama Eurooppatie. Väleillä Helsinki-Tampere sekä Helsinki–Porvoo kulkevat myös moottoritiet M4 ja M7. Autoliikenne teillä on vilkkainta juhannuksen ja joulun aikaan, mutta vilkastuu myös viikonloppujen edellä tai niiden jälkeen, riippuen ajasta ja tapahtumista.
[muokkaa] Rautatieliikenne
Pääartikkeli: Rautatieliikenne Suomessa
Suomen rataverkosta vastaa rautatieviranomaisena toimiva, liikenne- ja viestintäministeriön alainen Ratahallintokeskus. Suomen koko rataverkon pituus on 5 851 km, josta sähköistettyä 2 619 km. Koko verkosta liikennöityä rataa on 5 741 km.[24] Suurin liikennöitsijä rautateillä on valtion liikelaitos nimeltä VR, joka omistaa kaiken raiteilla liikkuvan kaluston, mukaan lukien myös pääkaupunkiseudun lähijunat. Ennen liikennöinnin hoiti Valtion rautatiet. Ratoja on kattavasti koko Etelä-Suomessa sekä Pohjois-Suomessa napapiirille asti. Suomen tavaraliikenteestä kulkee rautateitä pitkin noin 25 %[25].
[muokkaa] Lentoliikenne
Katso myös: Suomen lentoasemat ja -paikat
Helsinki-Vantaan lentoasemaSuomeen lentää noin 20 kansainvälistä lentoyhtiötä. Suomen valtionlentoyhtiö on Finnair (entinen Aero). Finnair operoi lentoja Suomessa muun muassa Helsinkiin, Kuopioon, Tampereelle, Ouluun sekä Rovaniemelle. Suomessa operoi myös yksityinen lentoyhtiö Finncomm Airlines, joka tekee yhteistyötä Finnairin kanssa. Lisäksi Finnairin omistuksessa oleva Aero (Aero Airlines) liikennöi lyhimpiä reittejä Suomessa. Suomessa on 28 lentoasemaa, joista suurin on Vantaalla sijaitseva Helsinki-Vantaan lentoasema. Tavaraliikenteen osalta, 14 % Suomen viennistä kulkee lentoteitse[26].
[muokkaa] Laivaliikenne
Meriliikenne on tärkeä osa Suomen ulkomaankauppaa, sillä meriteitse kulkee jopa 90 % maan viennistä ja 70 % tuonnista[27]. Matkustajalaivayhtiöistä suurimmat, jotka liikennöivät Helsinkiin, ovat Viking Line ja virolainen Tallink (johon myös Silja Line nykyään kuuluu). Lisäksi Suomesta liikennöivät muun muassa välillä Vaasa–Uumaja RG Line, välillä Helsinki–Tallinna Eckerö line, sekä välillä Maarianhamina–Tukholma Birka Line. Laivaliikenteestä tekee erittäin suosittua Tax free -myynti, joka tarkoittaa verovapaiden tuotteiden myyntiä. Tämä tekee tuotteista halvempia, kuin "maista" ostetut. Tax Free -myymälöissä myydään lähinnä alkoholituotteita, juotavia, karkkeja sekä leluja.
Suomessa liikenne- ja viestintäministeriön alaisuudessa toimiva Merenkulkulaitos vastaa vesiliikenteen toimimisen edellytysten täyttymisestä. Sen vastuualuetta ovat väylänpito, merikartoitus, talvimerenkulku, meriliikenteen ohjaus ja meriturvallisuus.
[muokkaa] Väestö
Pääartikkeli: Suomen väestö
Väestötiedot
vuonna 2005
Ikärakenne 0–14-vuotiaita 17,3 %
15–64-vuotiaita 66,8 %
yli 64-vuotiaita 15,9 %
Mediaani-ikä 40,97 vuotta
Väestönkasvu 0,16 %
Syntyvyys 10,5 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus 9,79 / 1 000 henkilöä
Lapsikuolleisuus 3,57 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto 0,89 / 1 000 henkilöä
Eliniänodote keskiarvo: 78,35 vuotta
miehet: 74,82 vuotta
naiset: 82,02 vuotta
HIV:n levinneisyys aikuisväestössä
Historiansa aikana Suomi on ollut keskiajalta 1800-luvun alkuun Ruotsin osa ja noin sadan vuoden ajan autonominen osa Venäjää, ennen itsenäistymistään vuonna 1917. Tärkeitä tapahtumia itsenäisyyden kaudella ovat olleet sisällissota, toinen maailmansota, teollistuminen Neuvostoliiton etupiirissä, 90-luvun alun lama ja Euroopan unionin jäsenyys.
Suomi on harvaan asuttu ja sen 5,3 miljoonaa asukasta[1] keskittyvät eteläisiin osiin. Pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta sen ilmasto kuvataan lauhkeaksi. Maan perustuslaki määrittelee kansalliskieliksi suomen (vuonna 2005 puhujia 91,64 prosenttia väestöstä) ja ruotsin (puhujia 5,50 prosenttia)[2] ja valtiokirkoiksi evankelis-luterilaisen kirkon (jäseniä 83,1 prosenttia) ja ortodoksisen kirkon (jäseniä 1,1 prosenttia). Suomi arvioidaan inhimillisen kehityksen indeksillä yhdennelletoista[3] ja bruttokansantuotteella[3] kahdennelletoista sijalle maailmassa. Suomi kuuluu Pohjoismaihin ja Euroopan unioniin.
Sisällysluettelo [piilota]
1 Nimi
2 Historia
2.1 Esihistoria
2.2 Osana Ruotsia
2.3 Autonomian aika
2.4 Itsenäinen Suomi
3 Hallinto ja politiikka
3.1 Hallinto
3.2 Valtion aluehallinto
3.3 Paikallishallinto
3.4 Paikallinen aluehallinto
4 Puolustusvoimat
5 Maantiede ja luonto
5.1 Ilmasto
5.2 Vuodenajat
6 Talous
7 Matkailu
8 Liikenne
8.1 Tieliikenne
8.2 Rautatieliikenne
8.3 Lentoliikenne
8.4 Laivaliikenne
9 Väestö
9.1 Väestöryhmät
9.2 Kielet
9.2.1 Väestö kielen mukaan
9.3 Uskonnot
9.4 Terveys
9.5 Suurimpia kaupunkeja
10 Koulutus
11 Kulttuuri
11.1 Viestimet
11.2 Kirjallisuus
11.3 Musiikki
11.4 Elokuva
11.5 Valokuvaus
11.6 Kuvataide
11.7 Urheilu
12 Katso myös
13 Lähteet
13.1 Yleisiä huomautuksia
14 Aiheesta muualla
14.1 Hallinto
14.2 Muut
[muokkaa] Nimi
Sanan Suomi etymologiasta ei ole täyttä varmuutta. Se on ilmeisesti ollut alun perin lähinnä Varsinais-Suomea koskeva nimitys, ja laajentunut vasta myöhemmin tarkoittamaan koko maata. Sanaa on käytetty jo Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa nimen Somewesi osana, jolloin se on kuitenkin merkinnyt Suomenlahden pohjukkaa. Vanhastaan sana on selitetty suon tai suomun johdokseksi, mutta uudempien tulkintojen mukaan se on lainasana. Lainan yhdeksi mahdolliseksi lähteeksi on arveltu kantabaltin sanaa *zemē, josta myös nimet Häme ja saame olisivat peräisin. Toisen selityksen mukaan sana olisi lainattu indoeurooppalaisesta ihmistä tarkoittavasta sanasta, jolloin sen vastine olisi muun muassa latinan homo.[4]
Nykyään nimen Suomi vastineita käytetään itämerensuomalaisten kielten lisäksi saamelaiskielissä, sekä latviassa ja liettuassa.[4] Valtaosassa maailman kieliä maasta käytetään ruotsin ja englannin "Finland"-nimeä vastaavaa sanaa. Tämänkään nimen etymologiasta ei ole varmuutta. Tacituksen antiikin aikana mainitsemat fennit ovat todennäköisimmin viitanneet saamelaisiin. Vuoden 1171 tai 1172 bulla Gravis admodum saattaa olla ensimmäinen lähde, jossa finneillä on tarkoitettu suomalaisia. Termi on Suomen tavoin viitannut aluksi Varsinais-Suomen alueeseen, kuten nimi Fialanda paavi Innocentius III:n kirjeessä vuodelta 1209 ja Finland Egilin saagassa 1200-luvun alkupuoliskolta. Ruotsin vallan ajan alkuvuosina maata alettiin kutsua "Itämaaksi" (ruots. Österland), erotuksena pienemmästä alueesta, Varsinais-Suomesta; tämä nimi esiintyy asiakirjoissa ensi kerran vuonna 1340. Kuitenkin jo 1400-luvulla "Finland" alkoi yleistyä koko maan nimeksi, Suomen muotoutuessa selvemmin omaksi kokonaisuudekseen.[5]
[muokkaa] Historia
Pääartikkeli: Suomen historia
[muokkaa] Esihistoria
Astuvansalmen kalliomaalaukset Etelä-Savossa Suomen esihistorialliselta ajalta ovat Pohjoismaiden laajimmat.Pääartikkeli: Suomen esihistoria. Nykyisten suomalaisten alkuperää käsittelee artikkeli Suomalaisten alkuperä.
Jos Pohjanmaalta esiin kaivetun Karijoen Susiluolan löydöt on tulkittu oikein, Suomessa on asunut neandertalinihmisiä jo paleoliittisella kivikaudella 130 000 vuotta sitten, ennen edellistä jääkautta.[6] Vanhimmat varmat todisteet ihmisasutuksesta Suomen alueella ovat Lahden Ristolasta ja Orimattilasta noin vuodelta 8700 eaa. Väestö saapui etelän ja kaakon suunnasta. Suomen asutus on jatkunut keskeytyksettä jääkauden päättymisestä nykyaikaan. Yleisesti otaksutaan, että suomalais-ugrilaista kieltä on puhuttu Suomen alueella jo kivikaudella, mahdollisesti jopa varhaisimmasta asutusvaiheesta alkaen.[7]. Mesoliittisen kivikauden jälkeen Suomi kuului 5200 eaa. alkaen kampakeramiikan laajaan alueeseen, joka ulottui laajalle alueelle Veikseliltä Uralille. Tämä kulttuuri oli yhden teorian mukaan jo kieleltään suomalais-ugrilainen ja Suomi/Baltia olivat sen läntisin kielialue.[8]. Kivikautisten kulttuurien elämäntapa perustui enimmäkseen metsästykseen ja kalastukseen. Mahdollisesti neoliittisen kivikauden lopulla (noin 3200 - 1500 eaa.) tehtiin silti Suomessakin jo maanviljely- ja karjanhoitokokeiluja.
Suomen pronssikausi ajoitetaan tavallisesti 1500/1300–500-luvuille ennen ajanlaskun alkua. Pronssin valmistus levisi Suomen alueelle kahdesta suunnasta: länsirannikolle Skandinaviasta yhdessä muun muassa uuden hautaustavan kanssa, ja maan sisä- ja pohjoisosiin idästä. Kaudella maanviljelyn (pääasiassa ehkä kaskiviljelyä) merkitys kasvoi pyyntitalouden rinnalla erityisesti rannikolla, ja se yhdessä karjankasvatuksen kanssa vakiinnutti asumista. Raudan valmistustaito saapui Suomeen sekä idästä että lännestä 500-luvulla eaa. Roomalaisella rautakaudella ja kansainvaellusajalla yhteydet Baltiaan ja Skandinaviaan vilkastuivat. Merovingi- ja viikinkiajalla lähtien etenkin maan eteläalueiden väestö kasvoi ja asutus levisi Hämeessä ja Savossa. Viimeistään 1000-luvulla Suomi päätyi myös kristinuskon vaikutuspiiriin. Itä-Suomessa ja Laatokan alueella rautakautinen maanviljelijäkulttuuri syntyi länttä myöhemmin, ja sen kukoistuskausi sijoittuu ristiretkiajalle 1000–1200-luvuille. Karjalan alueelle kristinusko levisi idästä ja samalla Novgorodin vaikutus kasvoi.
[muokkaa] Osana Ruotsia
Pääartikkeli: Ruotsin vallan aika Suomessa
Länsi-Suomen liittäminen Ruotsiin tapahtui vähitellen. Vahvistuneet Ruotsi ja Novgorod kilpailivat poliittisista, kaupallisista ja uskonnollisista syistä suomalaisten alueesta, ja molemmat valtiot tekivät alueelle useita risti- ja sotaretkiä 1100-luvulta alkaen. Valtioiden välinen raja ja samalla Suomen itäraja määriteltiin ensimmäisen kerran Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323. Kirkko, ruotsalaisten siirtolaisuus, lainsäädäntö ja hallinto – muun muassa verotus, maakuntalaitos ja linnat – liittivät uudet alueet kiinteämmin osaksi Ruotsia. Vuonna 1362 Suomi sai myös oikeuden osallistua Ruotsin kuninkaanvaaliin. Keskiajalla Suomeen syntyivät eurooppalainen sääty-yhteiskunta, kaupunkilaitos ja katolinen kirkko-organisaatio: keskiaika oli maalle taloudellinen ja kulttuurinen nousukausi.lähde?
Suomenlinnan rakentaminen Helsingin edustalle oli yksi niistä toimista, joilla Ruotsi yritti lujittaa Suomen puolustusta hattujen sodan jälkeen.1300-luvun lopulta 1500-luvulle Suomi oli Ruotsin mukana osa Kalmarin unionia, joka hajosi Kustaa Vaasan johdolla. Hänen valtakaudellaan Ruotsiin syntyi vahva keskusvaltio, joka loi perustan maan 1600-luvun suurvalta-asemalle. Uskonpuhdistuksessa katolinen uskonto vaihdettiin Martin Lutherin oppeihin, mikä antoi alkusysäyksen myös suomen kirjakielen kehittämiselle. Suurvalta-aikana Ruotsi onnistui laajentamaan Tanskaa, Puolaa ja Venäjää vastaan käydyissä sodissa alueitaan Itämeren ympärillä; tämä toisaalta laski Suomen merkitystä Ruotsin politiikassa, mutta toisaalta maa ei joutunut sataan vuoteen taistelukentäksi.[9] 1600-luvulla Suomi kytkettiinkin hallinnollisesti tiukemmin emämaahan, ja myös suomen kielen asema heikkeni etenkin aateliston keskuudessa.[10] Tästä huolimatta hallintoa myös kehitettiin: Turkuun perustettiin yliopisto ja hovioikeus, ja kaupunkilaitosta uudistettiin ja maahan perustettiin postilaitos Pietari Brahen johdolla.
1700-luvun kuluessa Ruotsin valtapoliittinen asema murentui Suuressa Pohjan sodassa. Narvan taistelussa vuonna 1700 Ruotsi saavutti voiton, mutta seuraavina vuosina Venäjän keisarin Pietari Suuren onnistui rauhassa vallata Ruotsilta Inkerinmaa ja aloittaa uuden pääkaupungin, Pietarin, rakentaminen alueelle. Sota päättyi vasta vuonna 1721, Isonvihan, Suomen vuosia kestäneen venäläismiehityksen jälkeen Uudenkaupungin rauhassa. Hattujen sodassa 1741–1743 Suomea miehitettiin jälleen, ja Ruotsin itäraja siirtyi Kymijoelle. Sodista huolimatta etenkin 1700-luvun jälkipuolisko oli maalle edellisestä vuosisadasta poiketen suhteellisen kehityksen ja vaurastumisen aikaa.
[muokkaa] Autonomian aika
Suomen liittyminen Venäjään muodollistettiin Porvoon valtiopäivillä, jossa myös keisari Aleksanteri I oli paikalla.Pääartikkeli: Suomen suuriruhtinaskunta
Venäjä hyökkäsi Suomeen vuonna 1808 Ruotsin kieltäydyttyä liittymästä Napoleonin Britannian vastaiseen mannermaasulkemukseen. Sodan tuloksena Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa ja maasta tehtiin autonominen suuriruhtinaskunta, joka sai säilyttää Ruotsin vallan aikaisen uskonnon ja perustuslait ja jolla oli Ruotsin valtakaudesta poiketen oma hallinto ja oikeusjärjestelmä. Vallanvaihdosta seurasivat uudistukset: Vanhan Suomen alue liitettiin muuhun Suomeen vuonna 1812, pääkaupunki ja Turun palon jälkeen myös yliopisto siirrettiin Turusta Helsinkiin ja maahan perustettiin senaatti ja keskusvirastoja.
1800-luvun jälkipuoliskoa leimasivat kansallinen herääminen, teollistumisen tuoma taloudellinen nousu ja uuden hallitsijan, Aleksanteri II:n myötä syntynyt vapaamielinen ilmapiiri. 1860-luvulla valtiopäivät alkoivat jälleen kokoontua useiden kymmenien vuosien tauon jälkeen.[11] Samana vuosikymmenenä maahan avattiin ensimmäinen rautatie sekä ensimmäinen liikepankki ja elinkeinojen vapautuminen alkoi – näitä uudistuksia edelsivät oma rahayksikkö, omat postimerkit ja ensimmäinen lennätinlinja. Keskeinen osa maan teollistumisessa oli sahateollisuudella, jonka osuus kokonaistuotannosta 1900-luvun toisella vuosikymmenellä oli 35 prosenttia.[12] Taloudellista kehitystä seurasivat Suomen taiteen kultakausi, naisten aseman kohentuminen ja suomenkielisen kirjallisuuden nousu. Tänä aikana syntyi myös käsitys Suomesta Venäjästä erillisenä valtiona, joka yhdessä Venäjällä 1860-luvulta levinneen nationalismin kanssa purkautui 1800-luvun lopussa sortokausiksi.[13] Ensimmäisen sortokauden päätti vuoden 1905 suurlakko, jonka jälkeen maahan saatiin yleinen äänioikeus – samoihin aikoihin myös puoluejärjestelmä alkoi syntyä.
[muokkaa] Itsenäinen Suomi
Pääartikkeli: Itsenäinen Suomen tasavalta
Suomen itsenäisyyttä on leimannut jatkuva koulutustason kehittyminen. Kuvassa Torvisen kansakoulun oppilaita 1920-luvullaEnsimmäinen maailmansota aiheutti Venäjän hallinnon romahduksen keväällä 1917. Seuranneessa sekavassa tilanteessa Suomi julistautui itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917. Tilanne maassa jatkui kuitenkin sekavana. Saksalaisten vallattua kesällä 1917 Ukrainan ruoan tuonti Venäjältä oli katkennut, ja maassa vallitsi uhkaava ruokapula. Teollisuus, joka oli ollut riippuvainen Venäjän markkinoista, oli levottomuuksien takia lamassa. Maassa oli edelleen hajoamistilassa olleen Venäjän armeijan joukkoja, ja keisarillisen Venäjän lakeijana pidetty poliisi- ja santarmilaitos oli lakannut olemasta. Järjestysvaltaa hoitamaan oli syntynyt keväästä alkaen järjestyskaarteja, jotka kesän 1917 lakkojen ja levottomuuksien aikana alkoivat jakautua työväen punakaarteiksi ja porvaripuolueiden suojeluskunniksi.
Tammikuun 1918 aikana kesästä asti kiihtynyt vastakkainasettelu puhkesi avoimeeksi sodaksi, kun sosiaalidemokraattien äärisiipi suoritti vallankaappauksen Helsingissä 27. tammikuuta. Samaan aikaan porvarillienemmistöisen eduskunnan tukema senaatti siirtyi Vaasaan ja nimitti kenraaliluutnantti C. G. E. Mannerheimin suojeluskuntien ylipäälliköksi. Seuranneessa sisällissodassa valkoiset saivat apua Saksasta ja punaiset Venäjän bolševikeilta. Vaikka punaiset hallitsivat aluksi koko Etelä-Suomea, jonne maan teollisuus oli keskittynyt, sodan voittivat valkoiset. Tämä johtui lähinnä siitä, että valkoisella puolella oli käytettävissään huomattavasti enemmän sotilaskoulutusta saanutta päällystöä, mikä mahdollisti asevelvollisten joukkojen tehokkaan käytön. Sodan aikana molemmat puolet harjoittivat julmaa terroria. Suomalaisia kuoli sodan aikana noin 36 600.
Välittömästi sodan jälkeen Suomen ulkopolitiikka oli voimakkaan saksalaismielistä, mutta ensimmäisen maailmansodan päätyttyä syksyllä 1918 Saksan tappioon Suomi siirtyi noudattamaan Englantiin ja Ranskaan sekä kollektiiviseen turvallisuuteen nojannutta ulkopolitiikkaa. Sisäpolitiikassa alettiin samaan aikaan luoda sovintoa. Merkittävimmät punaisten toiveet, kahdeksantuntinen työpäivä, torpparivapautus, oppivelvollisuuslaki, uskonnonvapaus ja kunnallinen yhtäläinen äänioikeus toteutuivat vapaamielisten porvarien ja eduskuntaan palanneiden sosiaalidemokraattien yhteistyönä. Tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi valittu K. J. Ståhlberg vakiinnutti Suomeen perustuslaillisen, presidenttikeskeisen demokratian, jossa kaikilla muilla paitsi kommunisteilla oli toimintavapaus.
Suomen jatkosodan seurauksena menettämät alueetVuonna 1928 Suomessa alkanut talouslama aiheutti kommunistien ja äärioikeiston voimistumisen. Vahva äärioikeistolainen Lapuan liike vaati kommunistien toiminnan kieltämistä lainsäädännöllä, mikä myös toteutui. Poliittinen kenttä oikeistolaistui, mikä näkyi kokoomuksen P. E. Svinhufvudin valinnassa tasavallan presidentiksi vuonna 1931. Vuonna 1932 Lapuan liikkeen toiminta huipentui Mäntsälän kapinaan, joka kukistui verettömästi kansan pääosan ja Puolustusvoimien annettua tukensa tasavaltaa puolustaneelle presidentti Svinhufvudille.
Euroopan poliittinen tilanne kiristyi 1930-luvulla, ja vuodesta 1935 alkaen oli selvää, että Suomen turvanaan pitämä Kansainliitto ei kyennyt tarjoamaan vakavasti otettavaa turvallisuutta pienille maille. Tämä johti ulkopolitiikan linjan muuttumiseen. Suomi alkoi varustautua resursseihinsa nähden melko voimakkaasti ja haki turvaa pohjoismaisesta yhteistyöstä. Sisäpolitiikassa maailmanpoliittinen tilanne näkyi entistä suurempana sovinnollisuutena vasemmiston ja oikeiston välillä. Tämä loi pohjan myöhemmälle talvisodan hengelle.
Vuonna 1938 Neuvostoliitto esitti ensimmäisen kerran epävirallisesti alueluovutuksia Karjalan kannaksella. Tällöin Suomi kieltäytyi ehdottomasti. Seuraavan vuoden syksyllä, kun toinen maailmansota oli alkanut, Neuvostoliitto vaati Suomelta tukikohtaa Hangossa ja alueluovutuksia Kannaksella. Samanlaiset vaatimukset esitettiin myös Baltian maille. Toisin kuin ne, Suomi ei suostunut vaatimuksiin, minkä seurauksena Neuvostoliitto aloitti marraskuun 1939 lopussa talvisodan. Sota päättyi maaliskuussa 1940, kun Neuvostoliitto totesi, ettei se kyennyt miehittämään Suomea. Suomi joutui kuitenkin luovuttamaan laajoja maa-alueita Karjalasta ja Lapista. Alueiden väestö evakuoitiin muualle Suomeen.
Välirauhan aikana Neuvostoliiton ja Suomen suhteet säilyivät kireinä. Neuvostoliitto painosti suomea erityisesti Petsamon kaivosalueen suhteen. Saksalaisten miehitettyä Norjan Suomi salli saksalaisten joukkojen kuljetukset alueensa läpi, mikä loi pohjan yhä syvenevälle yhteistyölle. Saksan hyökätessä kesällä 1941 Neuvostoliittoon Suomi aloitti myös hyökkäyksen. Jatkosodassa Suomi valloitti vanhan valtioalueensa takaisin sekä miehitti Itä-Karjalan. Kesäkuussa 1944 alkaneen Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tuloksena rintamalinja siirtyi kuitenkin lähelle nykyistä valtionrajaa. Saksalaisten joukkojen jätettyä Viron Suomi teki Neuvostoliiton kanssa rauhan syyskuussa 1944. Samalla presidentti Risto Ryti erosi ja hänen tilalleen nousi sota-ajan ylipäällikkö, Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheim.
Sodan jälkeen Suomella oli merkittävä määrä selvitettäviä ongelmia. Saksan kanssa jouduttiin käymään Lapin sota entisten aseveljien karkottamiseksi Lapista. Karjalasta evakuoitu siirtoväki sekä rintamamiehet oli asutettava. Lisäksi maan oli maksettava suuret sotakorvaukset Neuvostoliitolle, ja estettävä sen vaikutusvallan liiallinen kasvu. Ulkopoliittiseksi linjaksi muodostui Paasikiven–Kekkosen linja. Linja pyrki ottamaan huomioon Neuvostoliiton turvallisuusintressit, mutta estämään sen liiallisen vaikutuksen sisäpolitiikkaan. Toisin kuin muissa Neuvostoliiton vaikutuspiiriin jääneissä maissa, kommunistit eivät nousseet valtaan Suomessa, vaikka vaaran vuosina kommunistien vallankaappauksen uhkaa pidettiin todellisena. Syynä oli se, että Neuvostoliitto ei sotilaallispoliittisen kokonaistilanteen vuoksi halunnut tukea suomalaisten kommunistien mahdollisia vallankaappaussuunnitelmia millään tavoin. [14] Kommunistit joutuivat jättämään hallituksen vuonna 1948, Suomi liittyi Pohjoismaiden neuvostoon ja Yhdistyneisiin kansakuntiin vuonna 1955 ja sai Neuvostoliitolle tukikohdaksi vuokratun Porkkalan takaisin vuonna 1956. Toisaalta Suomi joutui vuonna 1948 solmimaan YYA-sopimuksen, joka sitoi Suomen sotilaallisesti Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.
Pohjoismainen yhteistyö leimasi Kekkosen ja Koiviston presidenttikausien ulkopolitiikkaa.Urho Kekkosen pitkän presidenttikauden (1956–1981) aikana Suomi muuttui maatalousmaasta moderniksi teollisuus- ja palveluyhteiskunnaksi. Tämä aiheutti 1960-luvulta alkaen maaseudun tyhjenemistä maaseutuväestön muuttaessa teollisuuskeskuksiin ja Ruotsiin. Samalla yhteiskunnan koulutustaso alkoi merkittävästi nousta peruskoulujärjestelmään siirtymisen ja korkeakoulutuksen voimakkaan laajenemisen myötä. Taloudellisesti Suomi integroitui länteen liittymällä EFTAan ja solmimalla vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa. Poliittisesti Kekkosen pitkä presidenttikausi oli kuitenkin hajanaisempi. Kekkonen käytti suurempaa valtaa kuin kukaan toinen Suomen presidentti ja hallitukset jäivät lyhytikäisiksi. Vakaan eduskuntaenemmistön saaminen hallituksen taakse oli vaikeaa, sillä eri puolueet olivat eri aikoina paitsiossa ulkopoliittisista syistä. 1970-luvun kohden Neuvostoliiton vaikutus sisäpolitiikkaan kasvoi.
Mauno Koiviston presidenttikaudella Suomi siirtyi parlamentaristiseen hallintoon, jossa hallitukset istuvat koko vaalikauden. Samalla itänaapuriin alettiin ottaa varovaisesti etäisyyttä. Neuvostoliiton hajotessa Suomen idänkauppa tyrehtyi, mikä yhdessä 1980-luvulla toteutetun rahoitusmarkkinoiden hallitsemattoman vapautuksen kanssa syöksi Suomen syvään taloudelliseen lamaan. Seurannut suurtyöttömyys on purkautunut vain hitaasti. Ulospääsytieksi Suomi valitsi talouden voimakkaan liberalisoinnin ja entistä tiiviimmän integraation Eurooppaan. Neuvostoliiton hajoamisen ja Saksan yhdistymisen luomaa tilannetta Koivisto hyödynsi sanomalla irti YYA-sopimuksen sekä Pariisin rauhansopimuksen sotilaalliset, Suomen aseistautumista rajoittaneet artiklat. Euroopan unioniin maa liittyi vuonna 1995, minkä jälkeen Suomi on pyrkinyt olemaan mukana kaikissa unionin rakenteissa. Euroon Suomi siirtyi ensimmäisten maiden joukossa vuosina 1999–2002.
[muokkaa] Hallinto ja politiikka
Pääartikkelit: Suomen politiikka ja Suomen hallinto
Suomen eduskunta kokoontuu eduskuntatalolla.Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Yleensä Euroopan unionia koskevia asioita hoitaa pääministeri.
Virallisessa kielenkäytössä pääministeri ja muut ministerit muodostavat valtioneuvoston, mutta arkikielessä valtioneuvostoa kutsutaan lähes poikkeuksetta hallitukseksi. Virallisessa kielenkäytössä hallituksen taas muodostaa valtioneuvosto ja presidentti yhdessä.[15]
[muokkaa] Hallinto
Suomen valtiolippuHallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Pääministeri valitaan puolueiden välisissä hallitusneuvotteluissa ja pääministeri nimittää hallitukseen yleensä noin tusinan muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.
Perustuslain mukaan valta kuuluu Suomessa kansalle ja korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomessa ei ole perustuslaillista tuomioistuinta, vaan eduskunnan perustuslakivaliokunta valvoo valmistavien lakien perustuslain mukaisuutta.
Suomi siirtyi ensimmäisten maiden joukossa yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Suurimmat puolueet ovat lähes tasavahvat Suomen Keskusta, Kansallinen Kokoomus ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. Tulopolitiikassa Suomessa on käytössä ns. kolmikanta, jossa tulonjaosta ja työehdoista sovitaan työmarkkinajärjestöjen ja valtion kesken. Neuvoa antavia kansanäänestyksiä on järjestetty vain kaksi Suomen historiassa: kieltolain kumoamisesta ja Euroopan unionin jäsenyydestä.
Suomen oikeusjärjestelmä on jaettu tuomioistuimiin ja hallinto-oikeuksiin. Tuomioistuimet käsittelevät siviili- ja rikosjuttuja. Hallinto-oikeudet käsittelevät julkisen hallinnon asioita. Korkeimmat oikeusasteet ovat korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.
[muokkaa] Valtion aluehallinto
Pääartikkeli: Suomen läänit
Suomen pääpiirteittäinen kartta.Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnolliseen maakuntaan.
Etelä-Suomen lääni
Itä-Suomen lääni
Lapin lääni
Länsi-Suomen lääni
Oulun lääni
Ahvenanmaan maakunta
Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä, laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.
[muokkaa] Paikallishallinto
Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on vuoden 2007 alusta 416. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassaoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakautumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kokoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
[muokkaa] Paikallinen aluehallinto
Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Maakunnat toteuttavat kunnallinen itsehallinnon alueellisella tasolla. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue- ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.
Koska on ehdotettu, että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaan kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.
[muokkaa] Puolustusvoimat
Suomalaisia taistelujoukkojaPääartikkeli: Suomen puolustusvoimat
Suomen puolustusvoimat jaetaan kolmeen haaraan: maavoimiin, merivoimiin ja ilmavoimiin. Sisäasiainministeriön alainen Rajavartiolaitos ei kuulu Puolustusvoimiin, mutta voidaan liittää siihen sodan aikana. Suomen puolustusvoimien komentaja on tällä hetkellä amiraali Juhani Kaskeala.
Suomessa on voimassa yleinen asevelvollisuus miehille ja naisilla on oikeus värväytyä vapaaehtoisena. Asevelvollisuuden voi täyttää varusmiespalveluksena tai siviilipalveluksena. Varusmiespalvelun suorittavien osuus on Suomessa yksi maailman korkeimmista. Vastuu asepalveluksen järjestämisestä on Puolustusvoimilla, jonka reserviin koulutetaan miehiä asevelvollisuuden avulla, joka alkaa sen vuoden alusta, jolloin mies täyttää 18 vuotta, ja päättyy sen vuoden lopussa, kun mies täyttää 60 vuotta. Vastuu siviilipalveluksen järjestämisestä on työministeriöllä. Vuosittain noin 2 500 henkilöä ei valitse aseellista palvelusta. Suomen puolustusvoimien henkilöstön koko on noin 16 500, joista 8 700 on ammattisotilaita. Valmiustilassa on noin 34 000 asepuvullista ja reservin koko on noin 350 000.
Amnesty International katsoo Suomen siviilipalvelusajan olevan rangaistuksenomainen ja pitää siksi totaalikieltäytyjiä mielipidevankeina.[16] Suomi ei ole allekirjoittanut maamiinoja kieltävää Ottawan sopimusta, mikä Suomen Rauhanliiton mukaan "murentaa kansainvälistä humanitääristä oikeutta". [17]. Suomi suunnittelee sen ratifioimista vuoteen 2012 mennessä.
[muokkaa] Maantiede ja luonto
Kesäinen Suomi satelliittikuvassa.Pääartikkelit: Suomen maantiede ja Suomen luonto
Suomen pinta-ala on 338 144,53 km². Maankohoamisen vuoksi pinta-ala kasvaa vuosittain n. 7 km². Maa on pääosin metsien ja metsäisten soiden peittämää: pinta-alasta 250 000 neliökilometriä on joko metsää, kitumaata tai suota. Tämä on useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon ja Suomi onkin maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Suomen metsien valtapuulajit ovat mänty, kuusi ja koivut.
Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 metriin merenpinnasta. Maan eteläosa on tasaista, mutta Keski-Suomessa maasto muuttuu kumpuilevaksi. Nykyiset Itä-Suomen vaarat ja Lapin tunturit ovat jäänne muinoin Itä-Karjalasta Lappiin ulottuneesta Karelidien vuoristosta. Käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomessa sijaitsee maailman korkein soraharju, Pyynikin harju, joka kohoaa 160 metrin korkeuteen merenpinnasta ja 80 metriä läheisen Näsijärven pinnasta. Valtakunnallisesti arvokkaaksi maisemanähtävyydeksi valittu harju sijaitsee Tampereen kaupungin keskustan tuntumassa.
Suomessa on poikkeuksellisen paljon järviä. Yhteensä maassa lasketaan olevan 187 888 yli 500 neliömetrin kokoista järveä ja kaikkien Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan toiseksi monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Suomen suurin saari on Sääminginsalo (1 069 km²) Saimaalla. Sitä seuraa toisena Ahvenanmaan pääsaari (685 km²). Suurimmaksi saareksi mainitaan usein Soisalo (1 638 km²), jota ei kuitenkaan maantieteellisesti lasketa saareksi, sillä sitä ympäröivä vedenpinta ei ole kauttaaltaan samassa tasossa. Suomen merialueilla ja sisävesillä saaria on yhteensä 179 584.
[muokkaa] Ilmasto
Suomen ilmasto on sen sijainnista johtuen väli-ilmasto. Alueen lämpötilaan vaikuttavat suuresti sen sijainti, lännessä sijaitseva Itämeri ja pohjoisessa virtaava Golf-virta, jotka kohottavat Suomen lämpötilaa hieman korkeammalle verrattuna muihin saman leveysvyöhykkeen alueisiin. Vuotuinen lämpötilan keskiarvo on Lounais-Suomessa 5,0 °C, ja saaristossa yli 6. Keskiarvo laskee kuljettaessa koilliseen.
Lännessä sijaitsevien Skandien ansiosta valtaosa Atlantilta lähtevistä sateista jää föhn-ilmiöstä johtuen Norjaan. Suomeen lännestä tulevat tuulet ovat siis useimmiten kuivia ja sateet lisääntyvät kuljettaessa kohti Kaakkois-Suomea. Sademäärät ovat huipussaan heinä-elokuussa, rannikolle hieman myöhemmin ja kesää lukuun ottamatta sateet ovat epäsäännöllisiä. Kovia tuulia ei Suomessa ole usein ja varsinkin sisämaassa ne ovat harvinaisia. Sisämaan tuulen keskinopeus on 3–4 m/s ja rannikoilla ja merialueilla 5–7 m/s. Pilviset päivät ovat Suomessa yleisempiä kuin selkeät ja talvisin ja syksyisin pilvisyys on jopa 65–85 %.
[muokkaa] Vuodenajat
Suomessa on neljä vuodenaikaa jotka termisen määrityksen mukaan ovat seuraavat.
Talvi: Keskilämpötila on 0 °C:n alapuolella. Suomen talvi on pitkä, kylmä ja pimeä. Pohjoisimmassa Lapissa talvi alkaa tyypillisesti lokakuussa ja kestää noin 200 päivää. Etelämpänä talven alku lykkääntyy marraskuulle ja lounaassa jopa joulukuulle, jossa talvi on yleensä Suomen lyhyin, noin 100 päivää. Lumi on olennainen osa Suomen talvea. Pysyvä lumikerros sataa maahan hieman talven alkamisen jälkeen ja suurimmillaan kinokset ovat maaliskuussa. Korkeimmillaan ollessaan lumen paksuus vaihtelee lounaan 20–30 senttimetristä pohjoisen jopa 90 senttimetriin. Järvet jäätyvät loppuvuodesta ja paksuimmillaan jäät ovat huhtikuussa, jolloin jääkerros on keskimäärin 50–65-senttimetrinen. Talven lämpötilat voivat olla Lapissa ja Itä-Suomessa alimmillaan -45°C – -50°C, muualla Suomessa on leudompaa. Alin Suomessa koskaan mitattu lämpötila on -51.5°C (28. tammikuuta 1999 Kittilän Pokassa).
Kevät: Keskilämpötila nousee 0°C ja 10°C välille ja lumipeite sulaa pois. Kevät on Suomen vuodenajoista lyhin. Se alkaa valtaosassa Suomea huhtikuun aikana, pohjoisimmissa osissa toukokuun alussa ja kestää kuudesta yhdeksään viikkoa.
Kesä: Keskilämpötila kohoaa yli 10°C. Tyypillisesti kesä kestää toukokuun lopusta syyskuun alkuun. Kesäisin napapiirillä ja sen pohjoispuolisilla alueilla esiintyy yöttömäksi yöksi kutsuttu ilmiö, jolloin aurinko ei vuorokauden aikana laske. Korkein Suomessa mitattu lämpötila on 35,9°C, joka mitattiin Turussa vuonna 1914. Yli 25°C:een hellepäiviä on kesän aikana keskimäärin 10. Määrä vaihtelee vuodesta ja maan osasta riippuen.
Syksy: Syksyn aikana keskilämpötila laskee 0°C ja 10°C välille. Syksy alkaa elo-syyskuun lopussa ja kestää talven alkuun loka-marraskuussa. Loppusyksystä maahan sataa ensimmäinen lumikerros, joka todennäköisesti kuitenkin sulaa pois ennen talven alkua.[18]
[muokkaa] Talous
Pääartikkeli: Suomen talous
Suomen reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos 1996-2006.
Puhelinvalmistaja Nokia on Suomen suurin yritys.Suomella on teollistunut, varsin vapaa sekatalous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurin piirtein Belgiaa sekä Alankomaita. Ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus – erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää maalle: viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuun ottamatta Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurimmista yrityksistä on huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, minkä vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektoria pidetään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneenä. Vaikka taloutta on yksityistetty viime aikoina, julkisella taloudella on edelleen merkittävä osuus.
Suomen työmarkkinoilla etujärjestöt ovat voimakkaassa asemassa. Tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa (TUPO, kolmikanta) työnantajat, työntekijät ja hallitus ovat sopineet työelämän kysymyksien lisäksi muun muassa veroista ja sosiaalipalveluista ja jopa juhlapyhien paikoista. Hallitus vahvistaa työmarkkinajärjestöjen tekemille sopimuksille maan laajuisia yleissitovuuksia. Tämän on nähty olleen maalle hyödyksi sen tuoman vakaan taloudellisen kasvun vuoksi[19], mutta erityisesti viimeaikaisten talouden muutosten myötä mallin on kritisoitu aiheuttavan liikaa työttömyyttä, talouden jäykkyyttä ja muita talouden ongelmia.lähde? Suuremman joustavuuden eduista ja haitoista on käyty keskustelua, mutta eduskunta ei ole suunnitellut merkittäviä muutoksia. Lisäksi suhteellisen korkea työttömyys ja lähestyvä väestön ikääntyminen heikentävät Suomen tulevaisuudennäkymiä.
Suomen tärkeimmät kauppakumppanit ovat Saksa (15 % tuonnista ja 11 % viennistä), Venäjä (14 % tuonnista ja 11 % viennistä) ja Ruotsi (11 % tuonnista ja 11 % viennistä)[20]. Kauppa Euroopan unionin sisällä muodostaa noin 60 % koko ulkomaankaupasta.
Pääasialliset vientitavarat
Perusmetalli, kone- ja kulkuneuvoteollisuus 31,1 %
Sähkötekninen teollisuus 28,0 %
Puu- ja paperiteollisuus 20,3 %
Kemian teollisuus 13,3 %
Muut 7,4 %
Pääasialliset tuontitavarat:
Raakaöljy ja raakaöljytuotteet, kemikaalit, kuljetuskalusto, rauta ja teräs, koneet, tekstiilit, viljat
[muokkaa] Matkailu
Kolin kansallispuistoaVuonna 2005 Suomessa tilastoitiin 5 miljoonaa ulkomaalaista kävijää ja 31 miljoonaa kotimaista vähintään yhden yön matkaa. Eniten matkailijoista hyötyi Uusimaa, jonka osuus matkailusta oli vuonna 2002 noin 3.1 miljardia euroa eli 37.6 prosenttia.[21] Kaakkois-Suomen, Lapin, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Ahvenanmaan markkinaosuudet olivat noin 600-400 miljoonaa euroa.
Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyvää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään erityisen paljon eri teemoilla toimivia kesäjuhlia, mm. musiikkifestivaaleja. Etelä-Suomessa merkittävintä vapaa-ajan matkailua ovat laivaristeilyt Ruotsiin ja Viroon Helsingistä ja Turusta. Turun ja Ahvenanmaan välillä sijaitseva Saaristomeri on maailman suurin saaristo saarien määrässä mitattuna. Helsingissä pysähtyy vuodessa noin 260 risteilylaivaa[22] pääasiallisesti kesällä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua matkailu Venäjältä on kasvanut ja ajoittuu vuoden vaihteeseen.[23]
[muokkaa] Liikenne
Pääartikkeli: Liikenne Suomessa
Suomen rautatiekartta.
[muokkaa] Tieliikenne
Pääartikkeli: Tienumerointijärjestelmä
Suomen liikenneväylistä vastaa Tieliikennelaitos (entinen Tielaitos). Suomessa käytetään Tienumerointijärjestelmää. Suomessa on 21 valtatietä suurimpien kaupunkien välillä, sekä maanteitä ja paikallisteitä pienempien kuntien välillä. Suomi on myös osa Eurooppatiesopimusta ja Suomessa on muutama Eurooppatie. Väleillä Helsinki-Tampere sekä Helsinki–Porvoo kulkevat myös moottoritiet M4 ja M7. Autoliikenne teillä on vilkkainta juhannuksen ja joulun aikaan, mutta vilkastuu myös viikonloppujen edellä tai niiden jälkeen, riippuen ajasta ja tapahtumista.
[muokkaa] Rautatieliikenne
Pääartikkeli: Rautatieliikenne Suomessa
Suomen rataverkosta vastaa rautatieviranomaisena toimiva, liikenne- ja viestintäministeriön alainen Ratahallintokeskus. Suomen koko rataverkon pituus on 5 851 km, josta sähköistettyä 2 619 km. Koko verkosta liikennöityä rataa on 5 741 km.[24] Suurin liikennöitsijä rautateillä on valtion liikelaitos nimeltä VR, joka omistaa kaiken raiteilla liikkuvan kaluston, mukaan lukien myös pääkaupunkiseudun lähijunat. Ennen liikennöinnin hoiti Valtion rautatiet. Ratoja on kattavasti koko Etelä-Suomessa sekä Pohjois-Suomessa napapiirille asti. Suomen tavaraliikenteestä kulkee rautateitä pitkin noin 25 %[25].
[muokkaa] Lentoliikenne
Katso myös: Suomen lentoasemat ja -paikat
Helsinki-Vantaan lentoasemaSuomeen lentää noin 20 kansainvälistä lentoyhtiötä. Suomen valtionlentoyhtiö on Finnair (entinen Aero). Finnair operoi lentoja Suomessa muun muassa Helsinkiin, Kuopioon, Tampereelle, Ouluun sekä Rovaniemelle. Suomessa operoi myös yksityinen lentoyhtiö Finncomm Airlines, joka tekee yhteistyötä Finnairin kanssa. Lisäksi Finnairin omistuksessa oleva Aero (Aero Airlines) liikennöi lyhimpiä reittejä Suomessa. Suomessa on 28 lentoasemaa, joista suurin on Vantaalla sijaitseva Helsinki-Vantaan lentoasema. Tavaraliikenteen osalta, 14 % Suomen viennistä kulkee lentoteitse[26].
[muokkaa] Laivaliikenne
Meriliikenne on tärkeä osa Suomen ulkomaankauppaa, sillä meriteitse kulkee jopa 90 % maan viennistä ja 70 % tuonnista[27]. Matkustajalaivayhtiöistä suurimmat, jotka liikennöivät Helsinkiin, ovat Viking Line ja virolainen Tallink (johon myös Silja Line nykyään kuuluu). Lisäksi Suomesta liikennöivät muun muassa välillä Vaasa–Uumaja RG Line, välillä Helsinki–Tallinna Eckerö line, sekä välillä Maarianhamina–Tukholma Birka Line. Laivaliikenteestä tekee erittäin suosittua Tax free -myynti, joka tarkoittaa verovapaiden tuotteiden myyntiä. Tämä tekee tuotteista halvempia, kuin "maista" ostetut. Tax Free -myymälöissä myydään lähinnä alkoholituotteita, juotavia, karkkeja sekä leluja.
Suomessa liikenne- ja viestintäministeriön alaisuudessa toimiva Merenkulkulaitos vastaa vesiliikenteen toimimisen edellytysten täyttymisestä. Sen vastuualuetta ovat väylänpito, merikartoitus, talvimerenkulku, meriliikenteen ohjaus ja meriturvallisuus.
[muokkaa] Väestö
Pääartikkeli: Suomen väestö
Väestötiedot
vuonna 2005
Ikärakenne 0–14-vuotiaita 17,3 %
15–64-vuotiaita 66,8 %
yli 64-vuotiaita 15,9 %
Mediaani-ikä 40,97 vuotta
Väestönkasvu 0,16 %
Syntyvyys 10,5 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus 9,79 / 1 000 henkilöä
Lapsikuolleisuus 3,57 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto 0,89 / 1 000 henkilöä
Eliniänodote keskiarvo: 78,35 vuotta
miehet: 74,82 vuotta
naiset: 82,02 vuotta
HIV:n levinneisyys aikuisväestössä
Vastaukset 2
Vanhimmat
kysyä,-Onko tietova? Tämän jälkeen sitä on.
Kuvassa http://www.v-syrittajat.fi/paikallisyhdistykset/hj_kuvat/89_lalla_s.jpg oleva henkilö on nimeltään Jorma Lalla. Onko nimimerkillä jormalalla mitään yhteyttä kuvan Jorma Lallaan?