Aloitin aiemmin keskustelun yliluonnollisesta ja pyysin kertomaan mm. miksi uskovat valehtelevat että ihmeitä tapahtuu, mutta kukaan ei vastannut tähän. Joten jos otetaan uusiksi ja kerrotte miksi moinen maailmanlaajuinen salaliitto.
Valehtelu
Telegod
231156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
että uskovat valehtelevat ja että ihmeitä ei tapahdu? Uskovat EI valehtele ja ihmeitä tapahtuu kaiken aikaa! Missä ihmeen tynnyrisssä olet kasvanut?
- ei mitään salaliiton poikastakaan, vaan yksinkertaisesti ympäri maailmaa näitä Jeesuksen Kristuksen tekemiä ihmeitä tapahtuu ja niistä sitten kerrotaan. Ja se on Raamatullista ihmeiden tapahtuminen nykyaikanakin!
Tämä käsky pelaa edelleenkin;
Matteus 10:
7. Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle.'
8. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.
Jeesukseen Kristukseen uskova ei edes uskaltaisi valehdella, koska valehtelijat eivät voi päästä taivasten valtakuntaan!
Helvetti on valehtelua harrastavan osa!
Ilm.21:
8. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
Onko Teleqodista kummallista, että ihmeitä tapahtuu? Meille uskoville ne ovat luonnollisia tapahtumia, ihme-nimitystä taivasten valtakunnassa ei pitäisi ollenkaan käyttääkkään!
Suoraan sanottuna, minä en ymmärrä sinua hyvä Teleqod??
Olen nähnyt ja kokenut ihmeitä itsekin 25v uskossa oloaikana kymmeniä!
tv; Uskova
Haluaisin kysyä mitä eroa on velhon tekemässä taikuudessa kuin mooseksen tai Jeesuksen taikuudessa?
Ja jos otetaan magia tarkempaan katseluun niin siinä käskytetään henkivaltoja ja enkeleitä mutta ei palvota niitä.
Minä olen herra sinun jumalasi ei kiellä että muita jumalia ei olisin olemassa vaan tarkoittaa että niitä ei pitäisi palvoa. Miksi? Hienommassa magiassa demonit (jotka alunperin olivat suojelijoita kuten Baal joka mustamaalattiin) eivät edusta persoonallista entiteettiä vaan oman mielen substansseja jolla kutsutaan tietty energia paikalle. Ihminen tunne itsesi!
Sori avautuminen. Olemmehan ateisti palstalla. Pistetään alkoholin piikkiin... niin kuin sinäkin annat anteeksi jotka ovat sinua vastaan rikkoneet.
:D
"Olen nähnyt ja kokenut ihmeitä itsekin 25v uskossa oloaikana kymmeniä!"
Kymmeniä ihmeitä? Eikö niiden pitäisi päästä ykkösen pääuutislähetykseen? En ole koskaan kuullutkaan yhdestäkään ihmeestä.
Osoita yksikin näistä "ihmeistä" todella tapahtuneeksi niin lupaan pyytää jälkikirjoitustani anteeksi.
T:katkarapu (eir - a = ratkaistava tehtävä, sinulle)
PS. Helvetin hyväuskoinen idiootti!
on jatkuva juttu ja meidän tulee antaa toisillemme anteeksi 490x/pv. Tuo oli tietysti vertauskuva ja tarkoittaa anteeksiannossa elämistä. Saat siis ainakin minulta anteeksi kaiken, vaika en näe mitään anteeksiannettavaa, et ole rikonut minua vastaan.
Minä joudun pyytämään usein anteeksi hölmöilyjäni!
>>Haluaisin kysyä mitä eroa on velhon tekemässä taikuudessa kuin mooseksen tai Jeesuksen taikuudessa?
viestistäsi!
Rukoilin sokena silmän puollesta, Jumala paransi ja antoi sokeaan silmään näön, joa oli mennyt siitä näköhermon tuhoutumisen vuoksi. Lääkärin tutkimus oli paljastanut sen hermon tuhoutumisen ja nyt paljasti uuden näköhermon löytymisen!
Eikä tarvitse pyytää anteeksi, et kuitenkaan usko tätä asiaa. Tiedän sen entuudestaan, että ateisti ei voi myöntää tällaista tapahtuneen, koska se romuttaisi ateismin sinun maailmastasi. Siispä nimitä minua vain niin kuin mielestäsi on oikein; "uskova, olet valehtelija"! Et muuta enää keksi!? Eikä tartte vastata, todistin vain sinulle! Tunnen metkunne :=)
Juu siis taikuutta kanavoidaan 'jumalalta'...
no se kanavoidaanko ollenkaan riippuu yhteyksistä, kuten onko kaapeliverkko kunnossa vai pätkiikö lähetys niinkuin ateisti kavereilla.
Valitettavasti emme nauti samasta viihteestä.
Niin niitä todisteita kaipaisin. Unohdinko mainita ettei vain sinun sanasi riitä. Tarvitaan dokumentoitu todiste joka on käynyt _kriittisessä_ tarkastelussa. Ei niin hirveän vaikeaa.
><
Niin, ne todisteet.
><
Tuo väite ei pidä paikkaansa. Jos joku osoittaa tapahtuneen esim. raajan kasvua niin se ei romuta ateismiani vaan herättää mielenkiinnon kuinka sellainen tapahtuma voi oikein tapahtua. Voihan siitä keksiä jonkun uuden hoitomuodon ja palkintona olisi vähintään Nobel-palkinto, siis jos se toimisi.
><
Toki keksin lisääkin nimityksiä sillä olenhan vasta todennut näiden todisteiden valossa tunnetun tosiasian.
><
Mielelläni minä sinulle vastaan jos aikaa vain riittää. Älä ole siitä huolissasi.
T:katkarapu
PS.
Muuten keksitkö jo ratkaisun antamaani pikku pulmaan?
viihteellä, kuten monet yöllä ovat! :)
Mitä sinulle tai jollekin läheisellesi on tapahtunut. Onko esimerkiksi irtoraajoja regeneroitunut niiden tyngistä? Ei sellaista oikeasti tapahdu ja sinäkin tiedät aivan hyvin.
Näköhermon palautuminen on vain väite niinkauan kuin jotain konkreettisia todisteita asiasta on olemassa. Niitä kirjoittaja jälleenkään esittänyt. Se nyt olikin jotenkin odotettavaa.
Mitä eroa muuten on näköhermon uudelleen kasvamisella ja jalan uudelleen kasvamisella. Siinä tuntuu olevan joku ero kaikkivoivalle Jumalalle kun jalkoja en ole kuullut tupsahtelevan (ainakaan täällä Suomessa) takaisin. Lieneen mahdollista vain kehitysmaissa?
epäilyksesi. Halusit yhdenkin ihmeen kuulla?
Onko sinusta sokean silmän parantuminen, uuden silmähermon luominen ihme? Lääkärit todisti sen tapahtuneen! Rukouksen kautta näin tosiaankin tapahtui, kun rukoilin silmän avautumista Jeesukselta.
Itseltäni parantui vaimoni rukouksenkautta käsi, jolle oli leikkaustuomio ja aika odottamassa sairaalassa. Sekunnissa käsi oli terve ja on yhä edelleen.
En ole omin silmin nähnyt raajan uusiutumista, olen kyllä kuullut kummankin jalan, jotka olivat polven alapuolelta katkaistu pois, kasvaneen hetkessä, kun Jumalan mies sanoi jalattomalle, että mene kenkäkauppaan ostamaan itsellesi kengät. Aika hurja käsky jalattomalle, muuta mies totteli ja kun kaupasssa sovitti kenkiä tynkiin, hetkessä niihin muodostui uudet jalkaterät. Usko, tai ole uskomatta. Myös uuden silmän ilmestyminen tyhjään silmäkuoppaan on tapahtunut!
Empä luettele enempää, tässäkin on sulle jo liikaa, koska ehkä syytät valehtelusta, jota en tekisi mistään hinnasta. En myisi sieluani saatanalle valheista!
Ihmeistä olen kirjannut korpulle mahdollista kirjaa varten kymmeniä tapauksia, saa nähdä, tuleeko valmista?
Ajatteles nyt yksi asia. Miksi esim. minä alkaisin valehtelemaan sinulle, tai kelle tahansa näistä asioista? Minä en, etkä sinä hyötyisi siitä yhtään mitään! Eikä näitä asioita väärän hyödyn takia pidä tehdä, motiivit täytyy olla Jumalan sanan mukaisia, eli Kristuksen Jeesuksen nimen tunnetuksi tekeminen, eli kirkastaminen. Juuri ihmeet todistavat Jumalan elävän! Ja onhan parantuneillekin ilo ja riemu, kun tapahtuu näitä tekoja!
Tällä kylällä parantui myös rukouksen kautta kuolemaan tuomitu syöpäsairas ja hetkessä. Magneettikuvaus keskussairaalassa herätti jopa järkytystä lääkärien keskuudessa, "missä se kasvi on, sitä ei löydy mistään". Sanottiin, tai tunnustettiin ihme!
Kyllähän näitä tapahtuu kaiken aikaa, mutta ei niistä ateistit pääse tietämään, koska eri teillä kulkevat.
Tässäpä muutama tapaus ja tyhjäksi ei kannata ruveta väittämään ja mitätöimään, uskokoon ken tahtoo, tai olkon uskomatta, se ei minua hetkauta!
Minä tiedän asiat, kun olen ollut muutamia todistamassa itsekin! Ihmettelen vain sitä, että miksi ihmiset ovat niin luupäitä, että eivät Jumalaan valakunnan luonnollisia asioita käsitä? No, eihän niitä voi järkeilemällä selittääkkään, ne on vain uskottava ja kun vielä itse näkee ja kokee, niin minkäs teet ja hienointa minusta on se, että ne ovat Raamatullisia tapahtumia, joten Raamattuun kannattaa suhtautua oikein!
Piste ja hyvää kesää sinulle! Ja tietysti Jumalan runsasta siunausta!
uskis
Veli? todistaa väkevästi, mutta ne todisteet puuttuvat.
"Onko sinusta sokean silmän parantuminen, uuden silmähermon luominen ihme? Lääkärit todisti sen tapahtuneen!"
Tietenkin uskon sinua kun vielä lääkärikin todistaa.
"Itseltäni parantui vaimoni rukouksenkautta käsi"
Vaimosi on noita? Varo vaan.
"En ole omin silmin nähnyt raajan uusiutumista, olen kyllä kuullut kummankin jalan, jotka olivat polven alapuolelta katkaistu pois, kasvaneen hetkessä"
Mitä! Et ole sitä nähnyt, outoa. Ehkäpä Jumala ei rakastakaan sinua.
"Empä luettele enempää, tässäkin on sulle jo liikaa, koska ehkä syytät valehtelusta"
Ehkäpä ne todisteet auttaisivat.
"En myisi sieluani saatanalle valheista!"
Tämähän tietenkin muuttaa kaiken.
"Ihmeistä olen kirjannut korpulle mahdollista kirjaa varten kymmeniä tapauksia"
Kannattaa tarkistaa lähteet.
"Ajatteles nyt yksi asia. Miksi esim. minä alkaisin valehtelemaan sinulle, tai kelle tahansa näistä asioista?"
Olet hullu?/Teet kirjaa?
"Minä en... ...hyötyisi siitä yhtään mitään!"
Hullu kaipaa hullun seuraa?/Kirjailija isolla K:lla?
"Eikä näitä asioita väärän hyödyn takia pidä tehdä, motiivit täytyy olla Jumalan sanan mukaisia, eli Kristuksen Jeesuksen nimen tunnetuksi tekeminen, eli kirkastaminen. Juuri ihmeet todistavat Jumalan elävän!"
Kaksi edellistä kohtaa kruunaa tämän.
"Magneettikuvaus keskussairaalassa herätti jopa järkytystä lääkärien keskuudessa, "missä se kasvi on, sitä ei löydy mistään"."
Ns. kirjoitusvirheet estävät valehtelun?
"Tässäpä muutama tapaus ja tyhjäksi ei kannata ruveta väittämään ja mitätöimään"
Eipä tietenkään...
"Minä tiedän asiat, kun olen ollut muutamia todistamassa itsekin!"
Wau!
"Ihmettelen vain sitä, että miksi ihmiset ovat niin luupäitä, että eivät Jumalaan valakunnan luonnollisia asioita käsitä?"
Jotkut vaativat todisteita, toiset taas ilmeisesti eivät.
"No, eihän niitä voi järkeilemällä selittääkkään"
Ilmeisesti ei saa edes yrittää kun et niitä todisteita jaksa esittää.
"ne on vain uskottava"
Niinpä. Vakuuttavaa.
"vielä itse näkee ja kokee, niin minkäs teet"
Ehkäpä pyytää hieman skeptismiä.
Uskotko muuten haltijoihin?
"hienointa minusta on se, että ne ovat Raamatullisia tapahtumia, joten Raamattuun kannattaa suhtautua oikein!"
Kuten huonoon kirjallisuuteen?
Tämä oli hauskaa! Olo on kevyt kuin keijulla joka päässäni hyräilee.
Väitetyt ihmeet ovat osan osallistuneista mielestä aivan todellisia. He näkevät ja kokevat mitä toivovat näkevänsä. Mukana on vielä yleensä pari huijaria jotka tavalla tai toisella hyötyvät tuon "ihmeen" tapahtumisesta.
Eli osa on aivan hyväuskoisia (hölmöjä?) jotka kokevat ihmeitä vahvistaakseen uskoaan, toinen puoli on huijarit, jätetään nyt nimet mainitsematta.
avaimenreikä- ateisteja!
Maapallolla rapaotoidaan erilisia, eri uskontokuntien ja poppamiehien, tekemiä ihmeitä tuhansia vuosittain.
Mistä johtuu ettei näistä yhdestäkään ole kunnon todistetta? Siis sellaisesta ihmeestä joka ei selity psyykkisillä asioilla vaan jossa todellakin menetetty raaja on kasvanut uudeksi tms.
Olen ennen muuta skeptikko. siitä syystä olen tullut tulokseen että jumalia ei ole olemassa, ei ainakaan siinä mudossa kuin erilaiset uskonnot niitä kuvaavat.
Samanlaiseen tulokseen tulee näistä ihmeparantumisistakin, niitä ei vain tosiasiassa tapahdu. Kuten ei alienien sieppauksiakaan tosiasiassa ole tapahtunut eikä tapahdu.
Uskovaiset eivät välttämättä tietoisesti valehtele, mutta tällaisia tapauksiakin näkyy olevan aika lailla. Esim. Penn& Tellerissä oli se ihmeen Torinon käärinliina, joka oli ajoitettu tieteellisesti, ettei se mitenkään voinut olla Jeesuksen. Ja sitten olen lukenut jotain, että näitä Jeesuksen ristinkappaleita on myynnissä& kirkoissa niin paljon, että niistä saisi aikaiseksi jo monta ristiä. Plus muut pyhäinjäännökset..
P&T:ssä oli myös nainen, joka lapsi oli koomassa ja äiti kaupitteli hänestä kaikkea Jeesus-kamaa missä oli tyttärensä pärstä,tsk tsk..
Oliko se tämän äidin luona vai jossain muualla, missä joku patsas "itki". Tiedemiehet tutkivat kyyneleet ja näköjään Jeesusen kyyneleet olivat jotain,mitähän kotitalous ruoka-ainetta se nyt olikaan..
Jotkut vain uskovat sokean varmasti ihmeisiinsä. Ohjelmassa oli myös nainen, joka eräänä päivänä huomasi vessan ovessa olevan Jeesuksen silmät ja rukoilee nyt aina oven edessä. (Ne silmät näyttivät kyllä pelkiltä oksanreijiltä minusta..)
Parantumisihmeet ovat sitten vähän toinen juttu, mutta jos joku lääkäri toteaa jokun parantuneen heti kun joku parantaja parantaa/rukous on lausuttu, niin mikseipä se kelpaisi todisteeksi jos se tehtäisiin valvotusti. Enpä ole koskaan kuullut tällaisista. Halu parantua ja vahva usko että Jeesus auttaa, minä selviän, voivat edistää parantumista.
Ihmiset paranevat itsekseenkin joskus. Parantumisihmeissä on valitettava puoli, että kaikki parannusta rukoilevat eivät sitä saa, eli nämä ihmeet eivät näytä toimivat 100%:sti.. tai sitten jumala ei halua että kaikki saavat parantua, tai sitten he rukoilevat väärää jumalaa ;)
Eli jotkut haluavat valehdella (rahan, suosion takia) ja jotkut uskovat ihmeisiinsä koska he vilpittömästi haluavat uskoa niihin kovasti. Ihmeet tarjoavat heille todisteet.
Jotkut haluavat kovasti uskoa, että musta alue paahtoleivässä on Neitsyt Marian on kuva. Jotkut taas haluavat uskoa, että kyllä se mies oikeasti sinua eniten rakastaa, vaikka käy vieraissa. Halusta kiinni.
kun kerrot, mikä on ihme?
yleisimpiähän on telttakokouksissa uusia raajoja mesoavan saarnaajan jumalaisella johdatuksella kasvattaneet lahkolaismummot. Tai vastaavat. Niitä nyt ainakin on niin helvetin paljon, että pitäisi löytyä yksi, joka voitaisiin lääketieteellisesti todentaa.
tutkimus parempi kuin silminnäkijän todistus?
Jos jonkun jalka kasvaa, siis pitenee esim 10 sm suuren ihmisjoukon läsnäollessa ja sitten tuo rujo saa heittää korotetun kankänsä menemään ja kainalosauvat samaan osoiteeseen, eikö riitä todisteeksi? Ei siinä enää mitään dokumentteja tarvita. Jos ei riitä, niin pitää jo olla itseensä kyllästynyt ihminen! Kannattaisi miettiä 2x asioita, ennenkuin möläyttää jotain typerää, niin kuin ateisteilla on tapana!
saapuu tilaisuuteen korotetun kengän ja kainalosavoilla varustettuna ja tilaisuuden päätyttyä poistuu ilman niitä ei vielä todista mitään ihmettä tapahtuneen.
Kysymys on mitä todennäköisimmin "keisarin uusista vaatteista" eikä ihmeestä.
Mitä eroa on Jumalallesi kasvattaa jalkaa 10 cm tai vaikka tyngästä uusi? Mitenkään ei ole mahdollista että tuo "rujo" olisin saarnamiehen palkaamaa valerampa? Miettisitte itse kaksi kertaa asioita, kun päättelette niiden olevan ehdottomasti ihmeitä.
Minullapa on kymmenen silminnäkijän todistus siitä, että minääosaan lentää! Ai et usko vai?
Miksi olet noin epäuskoinen ja ahdasmielinen, pitäähän nyt kymmenen silmminäkijän lausuntoon luottaa! Eihän siinä enää mitään muuta todisteita tarvita, aivan kuten itse todistit.
"Joten jos otetaan uusiksi ja kerrotte miksi moinen maailmanlaajuinen salaliitto."
Jotkut uskovaiset ovat niin hyväuskoisia ja mielellään levittävät noita juttuja, koska onhan se eräänlainen todiste heidän meeminsä puolesta, johon he ovat tunteineen sitoutuneet. Vähän samaan tapaan kuin urbaanit legendat leviävät, mutta vielä paljon tehokkaammin.