Suomalais-amerikkalainen, jolla oli selkärankaa, valitsi vapaaehtoisesti USA:n asepalveluksen ja Irakin komennuksen. Haluaa opiskella jatkossa lääkäriksi.
Hesarissa
Hyvä juttu
4396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siinä on oiva esimerkki Nato-intoilijoille mennä oikeasti mukaan eikä vouhkata näillä palstoilla muita Nato-jutuillaan.
Luulisi ainakin kokomuksesta ja demaresta nyt löytyvän tällaista rohkeaa porukkaa. Tulkaa sitten kertomaan ja innostamaan meitä vähempi-intoisia sen jälkeen.
Nimim. Katsotaan ensin.
Omapa on asiansa.
Mutta suomalaista asevelvollista ei saa sotkea noihin juttuihin. Ei edes edellä mainittujen jenkkisolttujen sukkien pesijöiksi.
kaikenlaisia..
Casagrande julkaisi vuonna 1997 taiteilijanimellä Luca Moconesi kirjan Mostarin tien liftarit. Kirjassa kuvataan raadollisesti palkkasotilasosaston vaiheita Bosnian sodassa. Romaanissa kuvataan useita tapahtumia joissa ryhmä syyllistyy sotarikoksiin.
Casagrande nousi julkisuuteen kerrottuaan mediassa kirjan kertovan hänen henkilökohtaisista kokemuksistaan ryhmän johtajana. Kirjan kuvaamien tapahtumien vuoksi Casagrandea uhkasi tutkinta sotarikoksista, jolloin hän perui puheensa ja selitti julkisesti kirjan olevan fiktiota.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Marco_Casagrande_(arkkitehti)
lukiolaisten mielipiteitä
Kertoja on kylläkin mielestämme mieleltään sairas, koska hän nauttii tappamisesta ja hänellä ei ole mitään velvollisuutta mennä sotimaan isänmaansa puolesta vaan hän menee sinne pelkästään tappamisen halusta. Suosittelemme kirjaa niille, jotka ovat kiinnostuneet armeijasta ja yleensäkin sodasta.
http://www.paimio.fi/lukio/K98/moconesi.htm
Sivistys voitti?
http://www.voima.fi/content/view/full/531?PHPSESSID=3562ebc81376d0f87986b011af3e749b
http://www.youtube.com/watch?v=BN_ZZBFplHI