Ap. t. 16:27 Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovien olevan auki, veti hän miekkansa ja aikoi surmata itsensä, luullen vankien karanneen.
Ap. t. 16:28 Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen:
"Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä."
Ap. t. 16:29 Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
Ap. t. 16:30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi:
"Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
Ap. t. 16:31 Niin he sanoivat:
"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
Ap. t. 16:32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
Ap. t. 16:33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa,
- ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
Ap. t. 16:34 Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.
Ap. t. 16:28 Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen:
"Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä."
Ap. t. 16:29 Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
Ap. t. 16:30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi:
"Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
Ap. t. 16:31 Niin he sanoivat:
"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
Ap. t. 16:32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
Ap. t. 16:33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa,
- ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
Ap. t. 16:34 Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Ennen maailma katoaa.
Miksi sitten jopa usko tunnustavat ihmiset kieltävät kuitenkin Jumala sanan, joka on selkeästi kirjoitettuna Pyhässä Raamatussa.
Joka päivä tämän mainitsemani seikan toteaminen jaksaa hämmästyttää minua.
Sanoo "uskon", siitä huolimatta ei kuitenkaan usko, ei vaikka omin silmin voi Raamatustaan nähdä ja lukea, että niin totta on kuin Herra Jumala elää. Mutta ei jaksa uskoa todeksi, mitä Herra puhuu.
Tämä on aivan uskomatonta, alkaa viha ja panetus, hirveä pilkkaaminen kun toteaa jonkun toisen uskovan ja iloitsevan pelastuksestaan.
Ei vaan nöyrrytä huutamaan avuksi Herran nimeä: Herra auta, Herra pelasta minut. Kammottavaa!
"Tämä on aivan uskomatonta, alkaa viha ja panetus,"
Kirjaimellisesti? Sehän on ollut jo yli vuosisadan laestadiolaisten etuoikeus?
Olen pitemmän aikaa lukenut täällä kirjoituksiasi, ne kertovat paljon omasta uskon tilastasi. Sinulla on hyvä raamatun tuntemus ja paljon viisautta, mutta, tämä viisautesi jolla jatkuvasti lyöt ja panettelet meitä tyhmiä ja yksinkertaisia uskovaisia, se ei auta sinua yhtään kuoleman tullessa. Kun luet raamattua, niin lue sillä nöyryydellä ja pyynnöllä, että mitä siellä on sinulle itselleni.
Tuntuu, että aliarviot kaikkien muiden uskonkäsityksn ja ymmärryksen. Vaikuttaa myös siltä, ettet luota Jumalan kykyyn kirkastaa meille jokaiselle omakohtainen usko, kun sen aika on.
Jokaisen on käytävä läpi se oma tiensä, siinä Jumala kuljettaa eri vaiheiden läpi. Myös se kuuluu siihen ettei pysty uskomaan vaikka lukee selvää tekstiä, tai vaikka kuulisi kuinka hyvän saarnan sitä ei ymmärrä vaikka haluaisi. Voi vaan rukoilla, Herra kirkasta minulle.
Osaisitko selittää esikoislestaadiolaisten naisten päänpeittämis vaatimuksen? Mihin raamatunkohtaan se perustuu, ja miksi sen on oltava juuri huivi eikä esim. hattu.
Ajan Vieri, mutta ymmärtääkseni juuri hän näkee punaista, kun puhutaan jotain pukeutumisasiaa.
Raamatussa Paavali opettaa, että naisen tulisi peittää päänsä Jumalan Sanan kuulossa. En muista sanatarkasti. Jossakin sanotaan, että se on vallanalaisuuden merkki ja kunnian osoitus miehelle. Jossakin oli myös sanonta enkeleiden tähden. Sitä kohtaa en ollenkaan ymmärrä.
Joka tapauksessa päähineen ei tarvitse olla juuri huivi. Käytäntö on vain vakiintunut siihen.
Kauan sitten kirkossakin oli sama sääntö, että naisilla oli pää peitettynä enimmäkseen hatuilla ja miehet puolestaan ottivat lakin pois päästään mennessään kirkkoon.
Miehet eivät käytä nykyäänkään kirkoissa hattua. En tosin ole nähnyt Veltto Virtasta kirkossa. Hän saattaisikin pitää hattua. Kerran olen nähnyt yhden miehen osallistuneen HP ehtolliseen lakki päässä. Se on aika harvinaista.
Älä kirjoita ellet lue viestejäni!
Minun turvani on Kristukselta lahjaksi saatu saatu vanhurskaus. Se on ainoa joka kestää kuolemassa. Omavanhurskaus ei hyödytä ketään.
Pidä sinä se mikä sinulla on, mutta älä käy tulkitsemaan minua kun et ymmärtänyt mitä olen kirjoittanut.
Tuollaiset säännöt ovat juutalaiskäännynnäisille.
Pakanakristityillä ei sellaisia säädöksiä ole ollenkaan.
Ap. t. 15:24 Koska olemme kuulleet, että muutamat meistä lähteneet, joille emme ole mitään käskyä antaneet,
- ovat puheillaan tehneet teidät levottomiksi ja saattaneet teidän sielunne hämmennyksiin,
Ap. t. 15:25 niin me olemme yksimielisesti nähneet hyväksi valita miehiä ja lähettää heidät teidän tykönne rakkaiden veljiemme Barnabaan ja Paavalin kanssa,
Ap. t. 15:26 jotka ovat panneet henkensä alttiiksi meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen tähden.
Ap. t. 15:27 Me lähetämme siis Juudaan ja Silaan, jotka myös suusanalla ilmoittavat teille saman.
_______________________
*** Ap. t. 15:28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
Ap. t. 15:29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!" ***
_________________________
Paavalin neuvo pään peittämiseen ja peittämättä jättämiseen on Ensimmäisen korinttilaiskirjeen 11. luvussa:
4. Jokainen mies, joka rukoilee eli profeteeraa, ja pitää jotakin päänsä päällä, se häpäisee päänsä.
5. Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee eli profeteeraa peittämättömällä päällä, se häpäisee päänsä; sillä se on niin kuin se ajeltu olis.
6. Sillä ellei vaimo anna itseänsä peittää, niin kerittäköön myös hänen hiuksensa, vaan koska se on ruma, että vaimon pitäisi keritty eli ajeltu oleman, niin peittäköön päänsä.
7. Mutta ei miehen pidä päätänsä peittämän, sillä hän on Jumalan kuva ja kunnia, mutta vaimo on miehen kunnia.
8. Sillä ei mies ole vaimosta, mutta vaimo on miehestä.
9. Ja ei mies ole luotu vaimon tähden, mutta vaimo on luotu miehen tähden.
10. Sentähden pitää vaimon pitämän voiman päänsä päällä enkeleiden tähden;
11. Muutoin ei ole mies paitsi vaimoa, eikä vaimo paitsi miestä, Herrassa,
12. Sillä niin kuin vaimo on miehestä, niin on myös mies vaimon kautta; mutta kaikki Jumalasta.
13. Tuomitkaa itse keskenänne: onko se kaunis, että vaimo avopäin Jumalaa rukoilee?
Jos olet, tämä koskee sinua. Valtaosa meistä lestadiolaisista on pakanoista kääntyneitä, meitä tämä ohje ei koske lainkaan. Luetko yleensä Raamattua? Ja jos luet, niin oletko ymmärtäväinen lukija? Raakattua ei lueta vain siltä ja täältä, omaan korvasyyhyyn.
Raamatussa sanotaan, että kun nainen rukoilee tai profetoi, hänellä pitää olla pää peitettynä. (1 kor.11:5)Ja se tarkoittaa alkukielen mukaan julkista, muiden edessä tapahtuvaa toimintaa. Eli se ei tarkoita, että pitäisi pää olla peitettynä, kun istuu Jumalan sanan kuulossa. Näin olen asian ymmärtänyt.
Ensimmäinen korinttolaiskirje on osoitettu "sille Jumalan seurakunnalle, joka on Korintossa, pyhitetyille Kristuksessa Jesuksessa, kutsutuille pyhille ynnä kaikkein niiden kanssa, jotka meidän Herran Jesuksen Kristuksen nimeä avuksensa huutavat, jokaisessa heidän ja meidän sijassamme". (1. Kor. 1:2)
Missään ei sanota, että kirje tai jokin osa siitä olisi osoitettu vain juutalaisille. Siteerasit täällä aikaisemmin Apostolien tekoja lain noudattamisesta, mutta tässä ei ole kyse siitä.
Ap. t. 15:19 Sentähden minä olen sitä mieltä,
- ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen,
Ap. t. 15:20 vaan heille kirjoitettakoon,
- että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.
===========
Tämä on selvää sanaa. Ei siinä niin lue, että ainoastaan Mooseksen lakia ei tulisi pakanakäännynnäisten noudattaa, vaan siinä lukee ettei pakanakäännynnäisiä tule rasittaa.
Ja sitten luettelee ne asiat mitkä ainoastaan kuuluvat heidän noudatettavakseen.
-------
1. Kor. 11:3 Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen,
*) - että Kristus on jokaisen miehen pää
*) - ja että mies on vaimon pää
*) - ja että Jumala on Kristuksen pää.
=================
1. Kor. 11:4 Jokainen mies, joka rukoilee tai profetoi pää peitettynä, häpäisee päänsä.
1. Kor. 11:5 Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu.
-lainaus päättyy-
*) 1. Kor. 11:3 Osoittaa selvästi sen, mistä Paavali puhuu pään peittämiseen liittyvässä asiassa.
Jos Raamatusta otetaan jakeita sieltä ja täältä, ja tehdään niistä sitten itselle sopiva
"raamattu", niin käy sillä tavoin kun on käynyt, kristikunta on pirstaloitunut pieniksi joukoiksi joiden usko pyörii suunnilleen oman navan ympärillä. Vihollinen nauraa makeasti.
Miten hyvänsä vihollinen saa kristittyjen välisen rakkauden tuhottua, se on aina hänelle voitto. VAIN JEESUKSESSA KRISTUKSESSA ME KRISTITYT VOIMME OLLA YHTÄ.
Mehän emme ymmärrä vuoden 0000 juutalaista kansankulttuuria kovinkaan paljon.
Sen vuoksi valtavat määrät Jumalan sanaa on vääristynyt alkuperäiseltä tarkoitukseltaan.
Päänä oleminen tarkoittaa Raamatussa nimenomaan vastuunkantajaa, eikä jotakin komentelijaa.
Pään peittäminen puolestaan tarkoittaa sitä, että otamme vastaan vastuunkantajan osoittamia rakkaudenpalveluksia.
Jumala on rakkaus. Joka ei rakasta veljeänsä ja sisartaan, ei hän tunne myöskään Jumalaa. Nämä ovat merkittäviä asioita Jumalan valtakunnassa.
Mies on vaimon pää, nainen peittäköön miehensä pään, tietenkin vain kuvainnollisesti, rukoillessaan, että on suorassa yhteydessä Jumalaan eikä miehensä kautta.
Olipa se sitten niin tai näin, tuntuu täysin turhalta pitää sitä huivia päässä. Emmehän pidä sitä kuitenkaan joka paikassa, mutta varmaan rukoilemme muuallakin kuin seuroissa.
Täällä edelleen, mutta pidä huoli ettet arvostele koskaan toisten uskontilaa, se on tuomitsemista. Omasta uskostaan voi kertoa, mutta anna myös muille uskonvapaus ja olla sitä mihin asti Herra on ketäkin kuljettanut.
Arvaapa nyt ensin oma tilasi hyvä ihminen.
Tee parannus ja usko evankeliumi Kristuksesta.
Pitäisi tuntea tarkemmin tuota kulttuuria.
Mitä oikein haluat kertoa, eiköhän muutkin osaa lukea ja ymmärtää raamatun tekstiä.
Vaikuttaa kuitenkin kovin korvasyyhyiseltä, unohdetaan koko muu raamattu ja otetaan kovin kapea alainen kohta lyömäaseeksi omille lihallisille pyyteille.
Mitä haluat kertoa lukijoillesi turhentamalla ja halveksimalla Jumala sanaa?
Minäkin toivon sydämestäni että kaikki muutkin lukevat, ja myös uskovat Jumalan sanaan. Siksi sitä tuon esiin väärentämättömänä myöskin täällä.
Tie taivaaseen on tosiaan kaita eli kapea, kuten kuvastit. Jeesus kristus on tie totuus ja elämä.
Mutta miksi sinulle ei riitä Kristuksen lahjoittama vanhurskaus? Luuletko ja uskotko voivasi sitä vielä jotenkin parannella. Jeesusn nimessä, pysähdy, ihminen ken lienet.
sitä Raamatun kohtaa, joka sinua on puhutellut.
Ihmisiä on kuitenkin erilaisissa elämän vaiheissa ja muutamille on tullut omia ymmärryksiä Jumalan Sanasta.
Sinua näyttää koskettavan ja saalittävän se, että, jotkut kokevat jopa omantunnonpistosta siitä, että ovat tulleet pahoittaneeksi lähimmäistään jollain synnillä ja synnillisellä taipumuksella. Jos he siitä tänne kirjoittavat, leimaat heidät helposti epäuskoisiksi, synnissä kieriskelijöiksi ja lakihenkisiksi.
Onhan se aivan tärkein asia, että saattaa vikaan joutuneenakin uskoa, riemuita ja iloita. Kuitenkin uskonelämäkin on yhtä monipuolista, kun muukin elämä. Siihen kuuluvat monenlaiset, tunteet, kokemukset ja koettelemukset.
Eihän me luonnollisessakaan elämässä sanota murheelliselle, että ellet ala kokea iloa, niin haudan pohjalle siitä, mars mars...
Samoin uskonelämässä. Vaikka joudumme elämään monenlaisia päiviä, niin Jeesus kulkee silti mukanamme. Toisen kerran tunnemme sen paremmin, toisen kerran heikommin. Ei tuo heikommissa tuntemisissa tai jopa lankeemukseen joutunut kristitty ole sen huonompi.
Ymmärrätkö nyt, että yhden Raamatun kohdan korostaminen muiden kustannuksella on väärin ?
Sinulla näyttää huolestuttava kun veljet ja sisaret uskovat ja luottavat Jumalan sanaan.
Minä kerroin omasta uskostani. Kerro sinä nyt vuorostaan uskostasi. Mihin uskot ja miten perustelet pelastuksesi.
Ainakaan toisista uskovista valehteleminen ei ole Jumalan Hengestä lähtöisin!
eräitä asiota, joissa Jumala kirkasti minulle synnin, antoi katumuksen ja voiman puhua asiani rippi-isälle ja etenkin voiman uskoa. Halusin kertoa sen varoitukseksi, kun sielunvihollinen oli saanut minua langettaa.
Toisella kerralla kirjoitin sen sinulle juuri vastaukseksi. Silloin juuri aloit kirjoitella synnissä kieriskelystä ja katumuksella kerskumisesta useissa viesteissä.
Toinen kerta oli eri tapauksesta elämässäni ja esiinnyit silloin eräällä toisella nimimerkillä.
Tahdon antaa sen sinulle anteeksi, mutta kerron, kun pidit, että valehtelen.
Siis: Miten sinä pelastut taivaaseen?
Mutta yhdellä ehdolla:
- Samalla ehdolla jolla Timbuktun
"bahamaheerikin" pelastuu, hän joka ei ole ikinä kuullut mistään lestadiolaisuudesta.
Onnellinen on se ihminen ken on sydämeensä Kristuksen saanut asukkaaksi. Siunausta sinulle!
Nimittäin esikoislestadiolaisia jotka ovat matkalla taivaaseen, he ovat minulle rakkaita veljiä ja sisaria, saman hengellisen kodin asukkeja jossa itsekin asun.
En kuitenkaan usko enkä luota, (kiitos siitä Jeesuksen), liikkeessä yhteenkään ihmiseen, vaan Jumala pettämättömään sanaan.
Ja meitä on liikkeessä paljon, jotka uskomme Jumalan sanaan, hyljäten liikkeessä nyt voimakkaina esiintyvät ihmisopit, Kristusta rohkeasti ylistäen, ja hänestä ainoasta autuuden perustuksena todisten.
Meillä on todellinen ja lämmin rakkaus keskenämme, ja myös niitä kohtaan jotka eksyksiin ovat joutuneet, oman vanhurskauden pauloihin.
Rukoilemme että Jeesus rakkaudellaan voittaisi heidätkin, jotka ovat vuorille eksyneet omikseen, uskomaan luottamuksessa häneen Joka on Lunastajamme ja Vapahtajamme, - kaikista synneistämme.
Kiitos sinulle Jeesus joka meille annat voiman ja rohkeuden, sekä hengellisen viisauden Pyhän Henkesi kautta erottamaan oikean väärästä, ja erottamaan tyhjät ihmisten pyrkimykset täydellisestä, joka on Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtajamme. Hallelujaa!!!
nyt luokittelua !
Pystytkö kohtaamaan ihmisiä ennakkoluulottomasti? Jos joku on antanut jonkun ohjeen tai neuvon, joka ei ole miellyttänyt sinua, niin pystytkö pitämään häntä kristittynä veljenä tai sisarena? Voiko jostakin lähimmäisestäsi lähteä koskaan pois se lakihenkisen leima, joka häneen sinun silmissäsi on tullut?
Kaikki kristityt ovat Jeesuksen koulussa. Hän kasvattaa ja rakentaa heitä ja on heidän kanssaan joka päivä.
Siksi on väärin luokitella ihmisiä esim. jos hän on sattunut jotain sanomaan esim. Ajan Vierille, jolla on suuri ymmärrys hengellisissä asioissa.
Oletko koskaan ajatellut, että joku voi olla arka keskustelemaan kanssasi, kun saattaa tulla leimatuksi ja antaa aiheen uudelle avaukselle palstalla?
Todista meille ilostasi, todista vapaudestasi joka niillä on, jotka ovat Hengestä syntyneet.
Voit kertoa myös oman vanhurskauden kiusauksista, ja HÄNEN VAATIMUKSISTAAN, ja epäilyksistä joita varmasti uskovana monesti tunnet, kun uskon silmä kääntyy Kristuksesta poispäin, kohti itseä ja nuita omia suorituksia.
Mutta.... muista aina, ettet ala rakentamaan autuuttasi oman vanhurskauden varaan.
Ihminen nimittän pääsee taivaaseen Kristuksen teon tähden, hän pääsee taivaaseen yksin armosta, ja hän pääsee taivaaseen yksin USKON kautta.
Ja siksi minä Kristukseen luottaen neuvon sinua veljellisesti:
*********************************************
*** TEE PARANNUSTA JOKAISESTA SYNNISTÄ, JOKA ESTÄÄ SINUA USKOMASTA, ELI OMISTAMASTA TÄYDELLISESTI KRISTUKSEN VANHUIURKAUTTA. ***
*********************************************
Tämä on nimittän se joka on syntiä.
Joka on se synti joka erottaa ihmisen Jumalasta.
Siksi minulle Kristukseen uskovana on kamalaa katseltavaa, kuinka ihmiset, nämä minun rakkaat veljeni ja sisareni, näperetevät pelastuksen kannalta jonnin joutavista, etsien itselleen autuutta. Askartelevat asimerkiksi asusteidensa parissa, yhdistyksensä väärän seurakuntaopin, ynnä muiden syntien ja väärien opetusten puolustelemisessa, ja vahdaten omaa napaansa ja omia tekemisiään.
--
Eniten harmittavat ne johtajat, jotka sokeudessaan ihmispoloisia tähän puuhasteluun kiihottavat, ja nauttivat siitä vallasta, jota ihmisten ylitse ovat saavuttaneet, tämän kaltaisella kiihoitustyöllään. Nimittäin kiinnittämällä itse peloissaan ja turvattomina ihmisten kuolemattomia sieluja Kristuksen uskosta ja luottamuksesta, näihin edellä mainitsemiini katoavaisiin arvoihin.
Tule Herra Jeesus. Tule ja ruoki heikkoja karistoitasi, ruoki Jeesus lampaitasi. Johdata heidät viheriöille niityillesi. Nosta Herra esiin rohkeat "Aaronit" Sinun piiskuisen es.lest. laumasi johtoon. Siunaa heitä Pyhän Henkesi voimalla ja viisaudella sanaasi oikein selittämään, niin että USKO KRISTUKSEEN vahvistuu, ja vääränlainen luottamus ihmisoppeihin ja isiltä perittyihin sääntöihin saisi kuolla rauhassa pois. Jeesus elää! Hän on yhtä tuore viinipuu kuin 2000 vuotta sitten. Hänen sanansa on Henki ja elämä.
Oletko sinä tehnyt kaiken sen minkä Jumalan laki sinulta vaatii?
Legalismi eli lakihenkinen uskonnollisuus (=fariseukset) perustuu juuri tähän, että vaaditaan muilta sitä mihin ei itsekään ikinä kyetä, eikä kukaan ihminen voikaan kyetä.
Ja tämä joihtuu siitä että ei tunneta Jumalan vanhurskautta, joka vaatii täydellisen lain täyttämisen.
Toinen mahdollisuus (joka on ainoa pelastuksen mahdollisuus) on ARMO, eli Jumalan rakkauden ja syntien anteeksiannon vastaan ottaminen USKOSSA.
Onnellinen on se ihminen ken on sydämeensä Kristuksen saanut asukkaaksi. Siunausta sinulle!
Siksi on väärin luokitella ihmisiä esim. jos hän on sattunut jotain sanomaan esim. Ajan Vierille, jolla on suuri ymmärrys hengellisissä asioissa.
asia, jos on päässyt kasvamaan suuri ymmärrys hengellisissä asioissa!
Se on suuri synti. Lestadius puhuu siitä selittäessään Tobiaan kokemusta:
Kun omavanhurskaus on päässyt omistamaan Kristuksen vanhurskauden itselleen, niin se tekee ihmisestä kauhean kristityn, joka paiskaa muut kattilaan ja istuu itse kannen päälle.
on käynyt!!!!!!!!!!!!
Kertokaapa minulle missä vaiheessa Jumalan sanan on tullut teille synniksi? Jumala ei ole sanaansa ainakaan peruuttanut, joten voimassa on tänäänkin kaikki Jumalan lupaukset.
Ei auta yhtään mitkään kerskaukset, jos samalla elämällään kieltää uskonvanhurskauden.
Onnellinen on se ihminen ken on sydämeensä Kristuksen saanut asukkaaksi. Siunausta sinulle!
Vistejä poistamalla saa poistaja sivun mieleisekseen. Se ei kuitenkaan vastaa sitä mitä avaaja on viestillään tarkoittanut sanoa.
Kristus on Elävä Jumalan Sana.
Tee parannus ja usko evankeliumi Kristuksesta.
Sinun oma vanhurskautesi on yhtä tyhjän kanssa Jumalan edessä, siksi kehoitan, salli Kristuksen pelastaa sinut.
Matt. 15:6 Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden.
Matt. 15:7 Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen:
Matt. 15:8 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana;
Matt. 15:9 mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.'"
synniksi, mutta lähimmäisten uskon arvostelua kyllä. Jokainen kristitty on sillä tilalla, johon Jumala on hänet johdattanut. On väärin arvostella kristittyjä ja toistella täällä saarnaajien ehkä taitamattomuudessaan sanomia sanoja.
Katekismus kehottaa meitä ajattelemaan ja puhumaan kaikista hyvää ja selittämään kaikki parhain päin.
Uskomme Ajan Vierinkin tekevän parannuksen rakastamattomista sanoistan ja yhteisömme mustamaalaamisesta. Toivotamme Jumalan johdatusta ja varjelusta Ajan Vierille, että hänelle avautuisi näkymä lähimmäisten koettelemuksiin, vaikeuksiin ja kiusauksiin uskon elämässä.
Yhteisömme on se kuin on syntisitä koostuva. On synti valehdella se todellisuutta kauniimmaksi virtuaalikristillisyydeksi.
sanoo :"...ajattele ja puhu hänestä hyvää ja selitä kaikki parhain päin..."
Liikkeemme tilanteessa on sellaisia piirteitä jotka eivät pois selittelemällä parane.
Jeesus itse sanoo että kaikki sellaiset istutukset joita Taivaallinen Isä ei ole istuttanut, on revittävä juurineen pois.
Pyrkimys itse itsensä vanhurskauttamiseen on todella monien tuskien äiti, ja se pitää tänäänkin paikkansa. Jos Kirkas pelastava sana uskosta Kristukseen sekoitetaan kaiken maailman sääntöoppien kanssa yhdeksi mössöksi, niin jälki on hirvittävää.
Minulla itselläniei ollut tilaisuutta kuunnella kaikkia saarnoja, mutta ei se tuolta kuulostanut.
Voiskohan riisua vähän suodattimia korvista. Ihminen kuulee helposti juuri sellaista, mitä odottaakin kuulevansa. Tietysti, jos itse asettuu hengellisesti rikkaana kuuntelemaan, niin ei saarnat mitään annakaan.
Itselleni ne antoivat paljon.
Hierarkian vuoksi vastaan tässä jotakin.
Toiset Jumalan lapset janoavat USKOSSA kuullen Kristusta, syntiseten vapahtajaa. Toiset puolestaan janoavat sitä "hyvä me" ja vain Me" puuhastelua, itse keksittyjen syntiluetteloidensa parissa. Sellaisia juttuja täältäkin saamme lukea aivan sairaasti. Jos se riittää sielun ravinnoksi, niin silloin se riittää.
Mutta hedelmistään puu tunnetaan. Ero elossa ja olossa on valtava näiden kahden koulukunnan välillä. Kristukseen uskovat ovat hyvin iloisia, ja ahkeria ylistämään Kristusta. He vievät evankeliumia yli koko maan piirin. Heitä on miljoonia, ja he rakastavat toinen toisiaan Jeesuksen Kristuksen yhteydessä.
-------
Olen kuullut kateedereilta sen mitä jo aiemmin sanoin. Ja monta muuta sellaista opetusta, joissa tekojen vanhurskaus ja uskonvanhurskaus on sekoitettu yhdeksi sopaksi. Syntiluetteloita ja "älä" "älä", "et saa", ja "sinun täytyy", juttuja on ollut enemmän kuin "lääkäri määrää".
Eli lainvanhurskautta tavoitellaan itse keksittyjen jumalanpalvelusmenojen harjoituksessa, syntikeskeisyydessä, syntiluetteloiden täyttämisessä, ruumiin tarpeista kieltäytymisissä etc.
Ei kesrta kaikkiaan tajuta että eihän sellainen ihmislihan ulkonainen fiksailu ihmisten edessä, säkissä ja tuhkassa kieriskely, eivät ne ketään auta.
Ja sen kuulee kyllä tällaista vanhurskautta harjoittavan valitusvirsistä oikein hyvin, että he eivät luota siihen, että Kristus on heidän puolestaan kaiken valmiiksi tehnyt, ja heidän pitää se vain uskoa todeksi.
Tässä on se ero, että toinen tavoittelee vanhurskauden lakia tekemistensä ja tekemättä jättämistensä kautta, toinen tulee täydellisesti vanhurskaaksi - USKOLLA KRISTUKSEEN.
Kristus on minut synninrangaistuksesta vapauttanut, olen vapaa Jumalan lapsi kiittämään ja ylistämään vapahtajaani. Minä uskon syntien anteeksiantamukseen kuten uskontunnustuksessa tunnustan.
Omavanhurskaus sen sijaan tavoittelee sitä että minun pitäisi itse ansaita Kristuksen rakkaus ja täydellinen syntieni anteeksiantamus. Niinpä moni uskova onkin langennut tähän ansaan, ja roikkuu suurimman osan elämästään oman vanhurskauden liekanarussa. Epäillen, häpeillen, peljäten kuin rikollinen, waatien itseltään ja toisilta lain täyttämistä, vikoilevat ja tuomitsevat Jeesuksen verellä Jumalan omiksi lunastettuja, luetteloa oman vanhurskauden hedelmistä voisi jatkaa loputtomiin.
Tämä ei nut mene oikeaan paikkaan.
Kuulin parhaiten sumalaisen ja norjalaisen saarnat. Muista vain osia.
Niissä en havainnut mitään noista asioista, joita luettelit. Suomalaisen tekstinä oli rikas nuorukainen ja Jerikon tien matkamies. Todella henki lepäsi sen kuulossa...
------------------
Kiertelet, kun sinulta kysytään, heität vastakysymyksen. Mikset vastaa reilusti, perääthän itsekin muilta tarkkoja vastauksia.
Justiinsa niin.
??????????
Ajan Vieri , vaikka tarkasti haluat vastaukset. niin se kuitenkin kannattaa . Toi oli hyvä toi Timbuktun Bahamaneeri, uskosta se on sielläkin kiinni, ja taatusti eivät ole kuulleet koskaan eslestoista eikä LLL. Siinä sinulla on oikea oivallus .
Gal. 3:1 Oi te älyttömät galatalaiset!
... Kuka on lumonnut teidät, ...
... joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
____________
*) Gal. 3:2 Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
____________
Gal. 3:3 Niinkö älyttömiä olette?
Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
Gal. 3:4 Niin paljonko olette turhaan kärsineet? - jos se on turhaa ollut.
Gal. 3:5 Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne,
- saako hän sen aikaan lain tekojen
- vai uskossa kuulemisen kautta,
Gal. 3:6 samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?
Gal. 3:7 Tietäkää siis, ...
- että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
Gal. 3:8 Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta,
julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi."
Gal. 3:9 Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, ...
- siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.
Gal. 3:10 Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin,
- ovat kirouksen alaisia;
sillä kirjoitettu on:
"Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee."
Gal. 3:11 Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, ...
... koska "vanhurskas on elävä uskosta."
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Gal. 3:12 Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan:
- "Joka ne täyttää, on niistä elävä."
Gal. 3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, ...
- kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme
- sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" -
Gal. 3:14 että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin *uskon kautta* saisimme luvatun Hengen.
Historian saatossa on noussut, ja tulee jatkossakin nousemaan momenlaisia kirkonvaareja, jotka vaativat luottamaan Kristuksen sijasta heihin. He turhentavat selkeän ja kirkkaan Jumalan sanan OMILLA perinnäissäännöillään.
"Saatte uskoa Kristuksen sanaan, kunhan ensiksi täytätte nämä meidän sääntömme, ja tulette meidän (ainoaan oikeaan) seurakuntaamme opetuslapseksi". Meillä on taivaan valtakunnan avaimet kassakaapissa, taivaaseen et kyllä mene, ellet tule ja kumarra, ("sertifioitujen nimet samat, kuin edellisessä kirjeessä") {:-)
Herätkää hyvät veljet ja sisaret.
Herätkää Herran nimessä tällaisista ihmisoppien lumouksista, USKOMAAN, kiittämään ja palvomaan sielujemme rakastaa, Lunastajaa ja Pelastajaamme Jeesusta Kristusta. Hallelujaa, Jeesus elää.
Minä tiedän ja olen varma siitä että Jeesus elää monien hiljaistenkin sydämissä, myös esikoislestadiolaisten. Tiedän sen siitä että he rakastavat Jumalasta syntyneitä veljiään ja sisariaan. Kiitos rakkaudestanne veljet ja sisaret. Jeesus elää rohkaiskaa arka sydämenne sydämenne uskomaan Jeesuksen tekoon puolestanne.
Älkää rakentako siihen mitä minä itse teen vaan luottakaa taivaalliseen Ylkäänne ja Herraanne Jeesukseen kristukseen. Silloin kaatuu pimeyden valta ja armon ihana aurinko loistaa teidän sydämiinne lämpimästi. Pelko häpeä ja syyllisyys poistuvat ja Jumalan rauha hallitsee sydämissänne ja sydämissämme. Kiitos Jeesus sinun rakkaudestasi meitä syntisiä kohtaan. Sinä sen teit rakas Jeesus mitä me emme kyenneet. Sinun sanasi on Henki ja elämä. Kiitos Jeesus!
Ps. 49:6 Miksi minä pelkäisin pahoina päivinä, kun minun vainoojani vääryys piirittää minut?
Ps. 49:7 He luottavat tavaroihinsa ja kerskaavat suuresta rikkaudestaan.
Ps. 49:8 Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.
Ps. 49:9 Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta,
Ps. 49:10 että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.
Ps. 49:11 Vaan hänen täytyy nähdä, että viisaat kuolevat, että tyhmät ja järjettömät myös hukkuvat ja jättävät toisille tavaransa.
Ps. 49:12 He luulevat, että heidän huoneensa pysyvät iäti ja heidän asuntonsa polvesta polveen; he nimittävät maatiloja nimensä mukaan.
Ps. 49:13 Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen:
- hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.
Ps. 49:14 Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat,
*) ja heidän perässään niiden, jotka mielistyvät heidän puheisiinsa. Sela.
Joh. 6:51 Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta.
Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."
Joh. 6:52 Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen:
"Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?"
Joh. 6:53 Niin Jeesus sanoi heille:
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
Joh. 6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä,
- ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
Joh. 6:55 Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, ...
- se pysyy minussa,
- ja minä hänessä.
Joh. 6:57 Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta,
niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.
Joh. 6:58 Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niinkuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; ...
- joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti."
Kiitos AJAN Vieri.
Osaat hyvin tuoda asian ytimen esille.
Taivaaseen käy matkamme jne...
Siunausta kaikille....Sanan äärellä....
Onnelinen on se ihminen ken on sydämeensä Kristuksen saanut asukkaaksi. Siunausta sinulle!
Olitpsa kuka hyvänsä, sinulla on tänään mahdollisuus tulla pelastetuksi. Jos olet syntinen, olet sydämellisesti tervetullut armahdettujen Jumalan lasten joukkoon.
Kaikki sinun syntisi ja vikasi, sinun epäilysi Jumalan armosta, sinun puutoksesi ja heikkoutesi, ne ON iankaikkisesti anteeksi annettu Kristuksen urin tähden. Jeesuksen imessä ja veressä sinunkin syntisi on anteeksi annettu iankaikkisella unhoituksella. Mene herran rauhaan. Tämä kallis aarre on sinun tässä ja nyt. - SAATI SEN USKOT omalle kohdallesi todeksi.
Vai se tarvitaan, että sinä sen uskot, silloin sinä sen jo omistat. Tämä on Jeesuksen oma lupaus ja oma Pyhä tahto. Aamen hallelujaa!
Eikö ole valtava tuo Jumalan rakkaus, se on aivan käsittämätön. Kun se näky avautuu hengen silmiin, et voi olla hiljaa vaan kiitos ja ylistys pyrkautuvat suustasi valtoimenaan.
Silloin sinäkin veli ja sikso näet stefanuksen tavoin, taivaat avoinna ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella. Kiitos Herra Jeesus, se on totta!
Sitä minkä Jumala syntiselle antoi lahjaksi, sitä eivät voi helvetin portitkaan kaataa, se on sinun, se on tässä, ja se on nyt. Herra Jeesus kiitetty!
Vaan missä on teutatess? On jo iltapäivä, eikä vielä ole kaikkitietävän teutateksen kommenttia tähän viestiketjuun kuulunut?
Unohdin silmälasit ja en voinut sentähden tulla .
Olen hämmästynyt koska itse iloitse jokaisesta joka itsensä kääntää parannukseen Jeesuksen Kristuksen tykö.
JESAJAN KIRJA 6:5 Ja minä sanon: Voi minua, minä hukun!. Minulla on saastaiset huulet,ja saastaiset huulet on kansalla, jonka keskellä elän, ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, HERRAN SEBAOTIN .