Ahdasmielisyys,

Muistaakseni nimim. Tode tuossa alempana totesi, että hänen tuntemansa vapaa-ajattelijat ovat tiukkapipoisia tai ahdasmielisiä. En muista, kumpaa ilmaisua hän käytti.

On mielenkiintoista, kun uskova käyttää vapaa-ajattelijasta luonnehdintaa "ahdasmielinen".
Arvelen, että uskovan ajatus kulkee silloin suurinpiirtein näin: Kristillisyys on Suomessa perinne, joka näkyy lähes kaikessa toiminnassa. Kristillisiä tunnusmerkkejä vastaan oleva ihminen/aate on siis ahdasmielisyyttä. Onhan se yleisen toimintamallin ja ajatustavan vastainen.

Vapaa-ajattelijat ovat pienen pieni vähemmistö suomalaisia. Tuon vähemmistön edustajat ovat varsin ikävässä asemassa valtavirtaa vastaan.

Uskovat käyttävät näennäistä enemmistövaltaa vapaa-ajattelijoita vastaan, koska heillä on perinteen voima puolellaan.

Uskovat eivät näe tai halua nähdä sitä tosiasiaa, että suomalaiset ovat viime vuosikymmeninä maallistuneet voimakkaasti ja uskovat ovat itse asiassa varsin pieni vähemmistö radikaaleine uskovine ajatuksineen.

Luterilainen ajatustapa sopii tässä tapauksessa mainiosti helluntailaisille, vaikka yleensä he eivät hyväksy luterilaisia. Helluntailaiset päin vastoin haukkuvat törkeästi luterilaista valtiokirkkoa ja pahimmillaan pitävät sitä harhaoppisena.

Vapaa-ajattelijat eivät yritä käännyttää uskovia ateisteiksi. He vaan eivät hyväksy, että uskonnollinen perinne saa jatkuvasti jyrätä tunnuksettomat tavat, vaikka uskonnollisuus on kauan sitten menettänyt enemmistönsä kansan keskuudessa keskuudessa.

Uskovien keppihevosena ovat moraali ja eettisyys. He kuvittelevat, että ilman uskoa ei ole moraalia. Tuohan ei pidä ollenkaan paikkaansa. Vaikka moraalisäännökset ovat Suomessa pitkälti kristillisen uskonnollisuuden määrittelemiä, ei se tarkoita ollenkaan sitä, etteikö korkea moraali säilyisi ilman uskontoakin.

Ääriuskonnollisuus jos mikä on tiukkapipoista ja ahdasmielistä, koska se pitää itseään ainoana oikeana aatteena ja yritää väen väkisin käännyttää vapaamielisemmät kansalaiset ajattelemaan laillaan.
19472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

ole parempi kuin löysä joka putoaa silmille ja silloin ei näe mitään.2löysäpipoa on vissiin siinä ,kun sokea sokeaa taluttaa.

Äänestä

ajatus, josta koko aloitus lähti, unohtui.

Suvivirsi, jota taas VEISATTIIN kouluissa oli se katalyytti. Vapaa-ajattelijat ovat jo kauan vaatineet mm. em. virren poistamista koulujen kevätjuhlien ohjelmasta. Monelle riittäisi, kun sanat muutettaisiin ja niistä poistettaisiin uskonnolliset tunnusmerkit. Sävelhän on kaunis.

Aihe on ajankohtainen mm. sen vuoksi, että kouluihin tulee koko ajan myös muihin uskontokuntiin kuuluvia oppilaita sekä uskonnottomia. Poistamalla kristinuskon tunnusmerkkejä, vähennetään ennalta uskontojen välisen ristiriidan kärjistymistä.

Vapaa-ajattelijat eivät ole vaatineet kirkkojen ja seurakuintien lopettamista. Ainoastaan kirkon/uskonnollisuuden ja valtion erottamista toisistaan ja uskonnollisten tunnusmerkkien poistamista kaikkea kansaa koskevasta toiminnasta.

Omissa ympyröissänne saatte kernaasti palvoa henkiolentojanne, uhrata niille, kaataa ja kailottaa uskoanne.

Äänestä

Puhut asiaa! Varsinkin viimeisen jakson näkökulma on tärkeä: käännytys kun on olennainen osa esim. helluntailaisuutta. Vapaamielistä olisi elää omalla laillaan ja antaa muidenkin elää omallaan. Jostain syystä fundisuskovan pirtaan ei moinen käy, ja siitähän sitä painostusta ja kaikenmoista harhaa seuraa.

Äänestä
  • sinä valehtelet etkä näe metsää puilta. Ei hellarit väkisin ketään käännytä ja sinähän olet hellarien palstalla eikä hellarit teidän hintti palstalla. Etkö huomaa?

    Äänestä

  • kaaleppi.. kirjoitti:

    sinä valehtelet etkä näe metsää puilta. Ei hellarit väkisin ketään käännytä ja sinähän olet hellarien palstalla eikä hellarit teidän hintti palstalla. Etkö huomaa?

    En minä mitään valehtele, paskonärhi. Sinulle valheet ja valehtelijat ovat rakkaita. Milloin tulet ulos kaapista, paskis?

    Mene sinä semmoiselle hinttipalstalle vonkaamaan, kun tunnut olevan puutteessa. Mene nyt vain.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    En minä mitään valehtele, paskonärhi. Sinulle valheet ja valehtelijat ovat rakkaita. Milloin tulet ulos kaapista, paskis?

    Mene sinä semmoiselle hinttipalstalle vonkaamaan, kun tunnut olevan puutteessa. Mene nyt vain.

    sulle ne ulosteet sattuneesta syystä on huomattavasti tutumpia kuin mulle vai mitä?

    Äänestä

sulla on taas sitä mutu tuntumaa. Ympäri suomea ehkä vanhoillislestadiolaisten aluetta lukuunottamatta hellarit, vapikset ja evlutit järjestää yhteiskristillisiä iltoja.

Äänestä
  • putkinäkö, kun et tällä palstalla huomaa selkeää kielteistä asennetta luterilaiseen kirkkoon. Eikä pelkkä asenne riitä. Solvauksia viljellään myös.

    Lievimmillään tuo asenne on "ainoaa oikeaa uskoa" ja opettamista oikeaan uskoon, pelastusvarmuuteen :).

    Äänestä

  • lukihäiriö tai kirjoitti:

    putkinäkö, kun et tällä palstalla huomaa selkeää kielteistä asennetta luterilaiseen kirkkoon. Eikä pelkkä asenne riitä. Solvauksia viljellään myös.

    Lievimmillään tuo asenne on "ainoaa oikeaa uskoa" ja opettamista oikeaan uskoon, pelastusvarmuuteen :).

    Kylmän objektiivisesti katsottuna:
    Tämä on helluntailaisuus -palsta.

    Eikö olisi melko erikoista, jos tällä palstalla ei esiintyisi helluntailaisuutta ja elävää uskoa puolustavaa näkövinkkeliä?

    Oletko muuten huomannut palstalla kielteistä asennetta kristinuskoon?
    Jos olet rehellinen itsellesi, niin myönnät kristinuskoon kohdistuvien solvausten ja pilkan
    olevan hallitseva teema tällä pulinapalstalla.

    PS.
    Kaalepille tunnustus reippaista ja asiaa halkovista kommenteista.
    Suosittelen vilpittömästi myös syventymistä kristinuskon substanssiin, meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen.

    Äänestä

  • sinullakin kirjoitti:

    objektiivisesti katsottuna:
    Tämä on helluntailaisuus -palsta, jossa kuuluu olla mielipiteitä helluntailaisuuden puolesta ja vastaan.
    Jos niin ei olisi, tämä ei olisi keskustelupalsta.

    Helluntailaisuuden kritiikkiin kuuluu olennaisena osana tietynlainen uskonnonvastaisuus. Itse asiassa suurin osa uskontokriittisistä kirjoituksista ei ole uskonnonvastaisia vaan suhtautuu huvittuneesti tosikkomaiseen uskonnollisuuteen.

    Mitä nimim. kaaleppiin tulee, hän on oiva esimerkki ahdasmielisestä ja rivosuisesta uskovaisesta. Todellinen helluntailaisuuden sanansaattaja siis.

    Poliitikot tietävät, että kansaa ei yhdistä mikään niin hyvin kuin yhteinen vihollinen. Uskovaiset oivallisina markkinamiehinä tiedostavat tämän niin ikään. Mikä onkaan sopivampi vihollinen kuin homot.

    Kun uskovia ei Suomessa ole enää vainottu satoihin vuosiin, niin on ollut pakko keksiä tilalle jotain muuta. Homot ja homous toimivat tässä kerrassaan mainiosti.
    Sääliksi käy uskovia homoja, joita niitä on tasan yhtä suuri osa väestöstä kuin keskimäärin muutenkin.

    kerranki ja olen rääväsuu mutta vain näitä paria, ei väärälle palstalle vaan väärin ajatuksin tänne hakeutunutta suunsoittaja homoa kohtaan. Mistähän sellainen käsitys on näille puppeleille tullut että kristitty ihminen on velvollinen vastaan kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin ainakaan bibliassa sellaista ei sanota niin tietenkin vaan mun tietääkseni joku voi tietääkkin. Ja missä niitä itsarin helluntalaisten painostuksesta tehneitä hookkaneita sitten on mää en tiedä yhtään. Ja missäs niitä vanhuksia on joilta olis huijattu omaisuuksia kun mää en tiedä yhtään ja tunnen hellareita sentään paljon enemmän kuin nää hookkanit yhteensä. Kait mun "aistit" näissä uskonjutuissa on että uskon sen mitä näen, tunnen ja koen. Kävin joulukuussa alppilan kirkossa kuuntelemassa patmos ry:n järjestämää juttua ja paikan päällä kuunteleen että onko se leo meller joku hörhö mutta ihan järkijuttua se oli ja kirkko oli ääriään myöten täynnä.

    Äänestä

  • objektiivisesti kirjoitti:

    nero milloin olen sanonut olevani uskova tai hellari! Oletko huomannut että nää homothan on hellarien palstalla eikä niin kohteliaanakaan vieraana eikä hellarit homopalstalla oletko huomannut vastaa nyt!

    Äänestä

  • kaaleppi.. kirjoitti:

    kerranki ja olen rääväsuu mutta vain näitä paria, ei väärälle palstalle vaan väärin ajatuksin tänne hakeutunutta suunsoittaja homoa kohtaan. Mistähän sellainen käsitys on näille puppeleille tullut että kristitty ihminen on velvollinen vastaan kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin ainakaan bibliassa sellaista ei sanota niin tietenkin vaan mun tietääkseni joku voi tietääkkin. Ja missä niitä itsarin helluntalaisten painostuksesta tehneitä hookkaneita sitten on mää en tiedä yhtään. Ja missäs niitä vanhuksia on joilta olis huijattu omaisuuksia kun mää en tiedä yhtään ja tunnen hellareita sentään paljon enemmän kuin nää hookkanit yhteensä. Kait mun "aistit" näissä uskonjutuissa on että uskon sen mitä näen, tunnen ja koen. Kävin joulukuussa alppilan kirkossa kuuntelemassa patmos ry:n järjestämää juttua ja paikan päällä kuunteleen että onko se leo meller joku hörhö mutta ihan järkijuttua se oli ja kirkko oli ääriään myöten täynnä.

    Palstan 'hookkaneitten' rellestely selittyy nyky-yhteiskunnassa vallitsevalla suuntauksella, joka korostaa kaikinpuolisen tasa-arvon merkitystä.

    Kun moraali on pahasti höltynyt yhteiskunnassa ja sukupuoliasioissa erityisesti, ei hinttarityyliä enää uskalleta kyseenalaistaa juuri missään.

    Palstan hookkanit ovat näin saaneet tuulta myllyynsä (ja p.....nsä.;). Siis huumorilla, buahahaa..
    Pojuparat katsovat nyt tilaisuuden oikeaksi vyöryttää homogospelia kaikelle kansalle.
    Sen he kyllä tekevät omaksi turmioksensa elleivät käänny ja tee parannusta Jumalan edessä.

    Uskonjutuista vielä ihan vakavasti jotakin...
    Niillä vesillä liikkuu monenlaista omaan pussiin kalastelijaa, jotka osaavat taitavasti vedota aisteihin ja tunteisiin.

    Henkilökohtainen ja vilpitön usko Jeesukseen omana Pelastajana on kuitenkin ratkaiseva ja tärkein asia.
    Kaikensorttisiin show-miehiin ja 'massaviihdyttäjiin' kannattaa suhtautua erittäin varoen.

    Mukavaa kesän jatkoa ja muutenkin kaikkea hyvää kaalepille!

    Äänestä

  • Sen uskon kirjoitti:

    kesät sullekkin. Mietin tuossa että onko se joidenkin uskolle tärkeää elämykset joita noissa vapaissa suunnissa on paljon tosin ei kait niissä sen kummemmin pahaakaan ole vaan joku takahikiän mummo joka ei pääse oikein liikkuun mutta sitä bibliaa lukee ja ilta ja aamurukoukset on sille tärkeitä niin eiköhän siinä olis ihan samanarvoinen uskova. Tosin olisko uskovilla kykyjensä mukaan annettu hommia eli ku paljon saa niin paljon pitäs antaa. Mutta sen tiedän ja olen nähnyt että uskovat ihmiset luottaa aivan sokeasti toisiinsa ja siksi sinne voi ujuttautua kaikenlaisia pienenä sorsittuja jotka vaan tahtoo päästä esille. Ev.lut kirkko on tietääkseni aika tarkka varsinki vapaaehtois työntekijöistään koska mm. rippileireille on hakeutunut isoiseksi paljon näitä poikalapsen "aateveljiä". Tosin tuo ev.lut kirkko varsinki pks seudulle on kyllä unohtanu tehtävänsä ja on vain hyvä työpaikka useille eikä muuta. Tai se diakonia työ nyt vielä pelaa mutta muuten taitaa olla aika kuollutta hommaa.

    Äänestä

  • kaaleppi.. kirjoitti:

    kerranki ja olen rääväsuu mutta vain näitä paria, ei väärälle palstalle vaan väärin ajatuksin tänne hakeutunutta suunsoittaja homoa kohtaan. Mistähän sellainen käsitys on näille puppeleille tullut että kristitty ihminen on velvollinen vastaan kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin ainakaan bibliassa sellaista ei sanota niin tietenkin vaan mun tietääkseni joku voi tietääkkin. Ja missä niitä itsarin helluntalaisten painostuksesta tehneitä hookkaneita sitten on mää en tiedä yhtään. Ja missäs niitä vanhuksia on joilta olis huijattu omaisuuksia kun mää en tiedä yhtään ja tunnen hellareita sentään paljon enemmän kuin nää hookkanit yhteensä. Kait mun "aistit" näissä uskonjutuissa on että uskon sen mitä näen, tunnen ja koen. Kävin joulukuussa alppilan kirkossa kuuntelemassa patmos ry:n järjestämää juttua ja paikan päällä kuunteleen että onko se leo meller joku hörhö mutta ihan järkijuttua se oli ja kirkko oli ääriään myöten täynnä.

    TämäKIN juttusi todistaa siitä, että OLET kaappihellari, jos et MUKA ole helluntailainen. Mikään muu ei sa sinua niin kiihkeästi ajamaan lahkon asiaa. Samaa joukkoa: sinua kiinnostaa hellareissa heidän homovastaisuutensa erityisesti, ja se taas jojhtuu siitä, ettöä olet itse puutteessa. Kuvasi homoista on inhottavan pornomainen: asiallista tietoa ei sinulla ole lainkaan.

    Olet helluntailainen PASKONÄRHI.

    Äänestä

Korkea moraali,miksi sitten ensitöiksesi haukut kaikki helluntailaiset.Missä on sinun lähimmäisen rakkautesi?

Äänestä
  • Caps Lock jumiin ja melkein jokaiseen muuhun näppäimeen on näköjään ohjelmoitu huutomerkkejä.

    Laita osoitteesi, niin lähetän sinulle uuden näppiksen. Minulla on pari ylimääräistä. Poistan niistä varmuuden vuoksi huutomerkin kokonaan.

    Äänestä

  • Älää riidelkö.

    Jeesus on tullut ainoakaisena jumalan poikana vapauttamaan eli poistamaan ihmisistä toisía vastaan että luojaansa vastaan olevan vihanpidon.

    tämä vihan pito on suomeksi synti ja tarkoittaa eroa jumalan rakkaudesta.

    Niin kauan kuin ihminen eläöä synnin vuoksi on häne erossa jumalasta, hän siis elää kuin tahtoo. eli kieltää hyvän jumlana koska on päättänyt omasta mielestäänsä näin. ja hänelle piste ja siitä ei neuvotella.

    Myös ihminen joka on jumalaton ei ymmärrä että hän vapautuisi tuosta synnin kahleesta johon kuuluu kaikki maailman pahat teot, ajatukset ja tekemättömät teot. jos shän ymmärtäisis että jeesus on sinunkin vuoksesi tullut golgatalle ristille tuomittavaksi. ottamalla kaikki ihmisten pikkuriikkisen pienetkin pahat teot omaksi syykseensä. Jeesus siis haluaa että sinulla olisi hyvät välit hänen kanssaansa.

    Mutta koska emmit ja edelleen emmit asiankanssa että kannattasiko kokeilla rukoilemista on se sinun kannaltasi huonoasia. sillä niin kauan kuin ihminen elää synnissä ja on synnin orjuudessa eli antaa tukensa pahuudelle ja jopa lähtee siihen mukaan, on hän synnin orja.

    Jeesus ei tullut pelkästään kuolemaan ristillä tämän synninkään vuoksi , vaan hän voitti, tai sanotaanko taittoi saatanalta selkärangan siitä että saatanan ydin valta murrettiin. vaikka saatanan valta on maapäältä murskattu, on saatnalla vielä hiukan voimia ennenkuin hänen jeesus palaa ja murskaa hänet täydellisesti. kuolin haava on saatanalle annettu jo, mutta niinkuin raamttu kertoo kun saatana saa vielä viimeisen kerran villitä kansakuntia, on moni pulotava näkemyksensä ja halunsa hänen tahtoonsa.

    Se on valitettavaa kun ihmiset lähtevät kohti saatanaa, ylistäen hänen nimeänsä kiroillessa, ja myös tehden hänen pimeitä salassakin olevia tai jopa julkeita tekoja.

    Saatana on siis henki niinkuin jumlakin. eikä me kukaan sitä nähdä. mutta sen seuraukset nähdään. myös jumlan hyvät sadot nähdään myös sekä uskoon tullessa että myös uskon aikana.

    Jumala antaa voimia vastustaa kaikkea sitä mikä ennen uskoontuloa veti voimakkaasti puoleensa. esim. alkoholi, huoraaminen,valehteleminen ja niin edelleen.

    Jeesus on myös luvannut ikuisen elämän joka ei rajoitu 10 000 vuoteen, vaan on ikuista. se ei siis rajoitu myöskääm miljoonaan vuoteen, vaan on ikuista.

    Jos ymmärtäisit sen että kun tulisit jumalan valtapiiriin eli armon alle siitä lainaltasi, niin olisit jumallle kelvollinen pääsemään taivaaseen.

    Koska ihminen ei omilla ansioilla HUOM!!!!!!!!

    OMILLA ANSIOILLA PÄÄSE TAIVAASEEN.

    vaan yksin armosta. on se suomeksi sitä että sinä jos haluat päästä totuudesta ja rauhasta ja ikuisesta elämästä kiinni on sinun alistuttava jeesuksen armon alle.

    Jeesus antaa paljon rikkautta sekä ajallisesti että ajattomassa elämässä. mutta painopiste on kumminkin tuonpuoleinen elämä lihasi kuoleman jälkeen. kunhan olet saanut jumnalan sinetin häneltä siihen.

    Lue siis raamattua ja rukoile ja pyydä anteeksi jeesukselta syntejäsi , niin hänkin tulee sinua AIVANVARMASTRI VASTAAN!

    Room 10:9-10

    Jeesus Kristus on kaikkivaltias A ja O. AMEN!

    Äänestä

...on todellakin tiukkapipoista. Sitä on myös ääriateismi. Ylipäätään kaikki ääri-ilmiöt.

Ei itseäni häiritse piiruakaan suvivirren esittäminen koulun kevätjuhlassa. Kyseessä on kuitenkin myös perinne, joskin kristillinen.

Miksi se pitäisi kieltää? Kielletäänkö samalla vaikkapa pääsiäiskokkojen polttaminen, joka on edelleen tapana varsinkin pohjanmaalla. Tapahan on alkuaan perin pakanallinen, eivätkä kaikki kristityt sitä tamanvuoksi oikein sulata pohjanmaan vahvoilla helluntailais- ja lestadiolaisalueilla, vaikka se onkin saanut vaikutteita kristinuskosta aikojen saatossa.

Mutta miksi vapaa-ajattelijat eivät ole vielä oivaltaneet, että tapahan on kytköksissä uskontoon ja ole vaatimassa tavan kieltämistä uskonnonvapuden nimissä.

Vapaa-ajattelijoiden ja joidenkin toisin uskovien vaatimukset suvivirren "esityskiellosta" ovat juuri sitä samaa ahdasmieliyyttä, josta he äärikristittyjä kritisoivat.

Maailmaan mahtuu uskontoja ja Suomikin on moniarvoistunut nopeasti myös uskontojen suhteen. Silloin uskonnollisuus tai uskonnottomuus on jo liian hallitseva piirre ihmisessä mikäli hän kavahtaa ja kauhistuu tai pahoittaa mielensä joutuessaan tekemisiin minkään itselleen epämieluisan uskonnollisen tapahtuman, rituaalin tai tunnusmerkistön kanssa.

Esimerkiksi ortodoksikirkolla on kauniita vanhoja perinteitä, joiden ateistikin soisi säilyvän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tiukkapipoisuus. kirjoitti:

Muistaakseni nimim. Tode tuossa alempana totesi, että hänen tuntemansa vapaa-ajattelijat ovat tiukkapipoisia tai ahdasmielisiä. En muista, kumpaa ilmaisua hän käytti.

On mielenkiintoista, kun uskova käyttää vapaa-ajattelijasta luonnehdintaa "ahdasmielinen".
Arvelen, että uskovan ajatus kulkee silloin suurinpiirtein näin: Kristillisyys on Suomessa perinne, joka näkyy lähes kaikessa toiminnassa. Kristillisiä tunnusmerkkejä vastaan oleva ihminen/aate on siis ahdasmielisyyttä. Onhan se yleisen toimintamallin ja ajatustavan vastainen.

Vapaa-ajattelijat ovat pienen pieni vähemmistö suomalaisia. Tuon vähemmistön edustajat ovat varsin ikävässä asemassa valtavirtaa vastaan.

Uskovat käyttävät näennäistä enemmistövaltaa vapaa-ajattelijoita vastaan, koska heillä on perinteen voima puolellaan.

Uskovat eivät näe tai halua nähdä sitä tosiasiaa, että suomalaiset ovat viime vuosikymmeninä maallistuneet voimakkaasti ja uskovat ovat itse asiassa varsin pieni vähemmistö radikaaleine uskovine ajatuksineen.

Luterilainen ajatustapa sopii tässä tapauksessa mainiosti helluntailaisille, vaikka yleensä he eivät hyväksy luterilaisia. Helluntailaiset päin vastoin haukkuvat törkeästi luterilaista valtiokirkkoa ja pahimmillaan pitävät sitä harhaoppisena.

Vapaa-ajattelijat eivät yritä käännyttää uskovia ateisteiksi. He vaan eivät hyväksy, että uskonnollinen perinne saa jatkuvasti jyrätä tunnuksettomat tavat, vaikka uskonnollisuus on kauan sitten menettänyt enemmistönsä kansan keskuudessa keskuudessa.

Uskovien keppihevosena ovat moraali ja eettisyys. He kuvittelevat, että ilman uskoa ei ole moraalia. Tuohan ei pidä ollenkaan paikkaansa. Vaikka moraalisäännökset ovat Suomessa pitkälti kristillisen uskonnollisuuden määrittelemiä, ei se tarkoita ollenkaan sitä, etteikö korkea moraali säilyisi ilman uskontoakin.

Ääriuskonnollisuus jos mikä on tiukkapipoista ja ahdasmielistä, koska se pitää itseään ainoana oikeana aatteena ja yritää väen väkisin käännyttää vapaamielisemmät kansalaiset ajattelemaan laillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu