Forsmarkin ydinvoimalasta löytyi taas ongelmia
4.6. 17:47 Jo pitkään turvallisuusongelmien kanssa kamppaillut ruotsalainen Forsmarkin ydinvoimala on joutunut taas viranomaisten kritiikin kohteeksi.
Ruotsin valtion ydinvoiman tarkastuslaitos SKI on löytänyt puutteita tällä kertaa muun muassa dokumentoinnista ja henkilöstön pätevyydestä.
– Tämä ei ole akuuttia kritiikkiä mutta pidemmällä aikavälillä on tärkeää tehdä muutoksia. Olemme löytäneet vakavia muutostarpeita, sanoo tarkastusta johtanut Yvonne Liljeholm Johansson Dagens Nyheter -lehdelle.
SKI aloitti tarkastuksen helmikuussa, kun Forsmarkin kaksi reaktoria suljettiin turvallisuuspuutteiden vuoksi. Tuolloin ongelmana olivat rutiinitarkastuksessa löydetyt, hapertuneet kumitiivisteet.
Samoihin aikoihin julkisuuteen vuosi Forsmarkin sisäinen raportti, jossa paljastui heikentynyt turvallisuuskulttuuri. Raportti toi päivänvaloon huolimattomasti hoidettuja teknisiä ongelmia, humalaisia työntekijöitä ja hengenvaarallisia läheltä piti -tilanteita.
Myös viime kesänä Forsmarkin kaksi reaktoria jouduttiin pysäyttämään äkillisesti. Syynä oli oikosulku, joka seisahdutti jäähdytysjärjestelmän neljästä varageneraattorista kaksi.
Maanantaina julkistettu SKI:n tarkastuksen tulos listaa lisää puutteita. Siitä käy ilmi muun muassa, että Forsmarkista puuttuu voimalan komentokeskuksessa tarvittavaa ammattitaitoa.
– Voimalaan ostetaan tarvittaessa ulkopuolista asiantuntemusta, mutta ammattitaitoa tarvitaan päivittäisessä toiminnassa, Liljeholm Johansson sanoo DN:lle.
Forsmarkia arvostellaan myös siellä tehtyjen kunnostustöiden puutteellisesta dokumentoinnista. Tämä voi SKI:n mukaan johtaa samojen virheiden toistamiseen useaan otteeseen.
– Dokumentointia ei ole tehty tarpeeksi, eikä näin aiempia kokemuksia voida käyttää hyödyksi. Dokumentointi kuuluu vaatimuksiimme, Liljeholm Johansson sanoo.
Forsmarkissa monet nyt esille tulleista ongelmista olivat ennestään tiedossa. Voimalan toimitusjohtaja Jan Edberg tähdentää, että monet SKI:n mainitsemista ongelmista liittyvät kaksi vuotta sitten tehtyihin asennustöihin.
– SKI viittaa työolosuhteisiimme vuonna 2005. Nämä kokemukset olemme jo ottaneet mukaan meneillään olevaan toimenpideohjelmaamme, Edberg arvioi Taloussanomille.
Hän kertoo olevansa tietoinen myös dokumentoinnin puutteesta.
– Työskentelemme parhaillaan vahvistaaksemme dokumentointia, jossa meillä ei ole ollut riittäviä rutiineja, Edberg sanoo.
Tarkastuslaitos SKI:ssa pohditaan parhaillaan, mitä toimenpiteitä viranomainen tulee Forsmarkissa vaatimaan.
Aiemmin aiheesta:
Forsmarkin ydinvoimalasta lähti taas säteilyä 26.2. 09:00
http://www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=158&news_id=200713742&rss=2i

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.