Tuolla alempana käydään kovaa keskustelua siitä, mihin kohtaan Araratia arkki pysähtyi. Minusta mielenkiintoisempaa olisi tietää, mistä kaikki se vesi tuli ja minne se meni? JT:t kun ovat omistautuneet Raamatun selittämiselle, kysyisin tällaista täällä.
Nooan arkki
Herra47.
17864
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
painovoima huomioiden, olisi mahdollista, että maapallolla olisi ollut yhdessä kohtaa meriveden pintä satoja metrejä ? korkeammalla edes hetkellisesti !!! Ja miten kovasti ja pitkään (vuosia ) olisi pitänyt paikallisesti sataa, jotta moinen vedenkorkeuden ero olisi edes teoriassa mahdollista. Mutta, tuo painovoima-asia jo kumoaa koko asian !
Ps. Betel-talossa kuulemma yksyhteen pienoismalli Nooan arkista. Tarina ei kerro, onko esikuvassa ollut kaasuturpiinikoneet ja sähkökäyttöiset potkurikoneistot. Vai perinteisempi laivadiesel. GPS varmaan puuttui varustuksesta.
Teeveessä oli välähdys amerikkalaisesta museosta, jossa on mm. dinojen luurankoja, ja opas selittää, että nekin olivat aikanaan Nooan arkissa, ja olivat sitä paitsi kasvissyöjiä.
Aika ajoin tämä Nooan arkki putkahtaa esiin monine eläinlajeineen, eikä kukaan koskaan ajattele, kuinka paljon eläimiä oli pakko jäädä arkin ulkopuolelle.
Kuten nyt ne dinoisaurukset.
Siksi ne varmaan kuolivatkin sukupuuttoon, sapelihammastiikerit, mammutit ja lentoliskot.
Eivät mahtuneet arkkiin.
jääkarhujakin ja pingviinejä ? kuuma niillä ainakin olisi ollut.
se, että Raamatun matematiikka on erilainen, kuin nykyinen omamme?
Yksi päivä lasketaan, tai luetaan Raamatussa usein vuodeksi.
Esim.
Daniel 9:
24. Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan.
-tämä aika historioitsijoitten mukaan on 490 vuotta, eli 70x7pv=490 pv. Ja vuosia siis tältä pohjalta 490 v, joten päivä on Jumalan matematiikassa tässä kohdin vuosi.
Nooan aikana siis saattoi olla, että satoi 40 vuotta? Taisi siinä tapauksessa eläimille olla käyttöä ruoan valmistukseen. Tietysti ne eläimet lisääntyivät tuona aikana, muutoinhan ne olisivat loppuneet pian??
Toki Raamattu sanoo, että satoi 40 päivää ja 40 yötä, mutta ei kai se muuta asiaa, se päivälasku on tietysti vuorokausi. Eli satoi rankasti 40 vuorokautta suomeksi sanottuna. (40v)
Raamattu sanoo, että Jumala avasi syvyyden lähteet, mitä se sitten tarkoittaa, onkin toinen juttu?
Tietysti maapallolla on vesivaroja napajäätiköissä hirmuiset määrät, jos ne kaikki sulaisi, maapallo peittyisi paksuun vesimassaan,,,,,,
Nim. spekuloida voi...
Kun Jumala loi maailman, niin oliko puolet jääkuoren peitossa?
Meidän mantereellammehan oli jääkausi, jonka jäljiltä Suomessa on sileät kalliot, koska jäät siloittivat ne kulkiessaan niiden yli. Samoin tuhannet järvemme ovat jäämassojen raapimat. Katsomalla karttaa, huomaa, mistä suunnasta ne tulivat. Järvemme ovat kaikki samaan suuntaan.
Missä mammutit olivat Nooan arkin aikoihin? Niiden luita löytyy yhä ikiroudasta Siperian tundralta. Miten ne joutuivat jään alle?
Satoi ja satoi, ja sitten tuli pakkanen?
maailman, maa oli veden peitossa;
1Mooses 1:
Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
2. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
9. Ja Jumala sanoi: "Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin." Ja tapahtui niin.
10. Ja Jumala kutsui kuivan maaksi, ja paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän kutsui mereksi. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
Usko vaan.
Arkki oli niin suuri, että kirahvikin siis mahtui, 5 m korkea. Ja kaksittainhan ne menivät sinne. Pyhäkoulussa oli lehti, jossa oli ihan kuva asiasta. Arkin sivulla oli pitkä laskusilta, jota pitkin eläimet kulkivat pareittain. Kuvassa meni juuri norsupari.
Ihmettelen kyllä oliko hyttysiä ja paarmojakin vain kaksi, vai oliko niitä lukemattomia elikoiden karvoissa. Kuka ne olisi pois siivonnut!
Siitäköhän johtuu, että hyönteisiä nykyisin on ihan kiusaksi asti.
Niin kuin esimerkiksi hirvikärpäsiä.
kaksin kappalein, esim. Suomen Lapista mäkäräisiä, kaikki alalajit myös mukaanluettuna ??
Meillä on kalenteri, joka tuli käyttöön Julius Caesarin aikaan.
Silloin olivat Vanhan Testamentin kirjoitukset jo kirjoitetut.
Niinpä sen aikakäsitys on toinen.
Mikä?
Et voi sanoa, että VT:n vuosi olisi sama kuin meidän. Miten pitkä oli "ajast´aika"? Miten Saaran ikä laskettiin, kun hän nauroi ennustuksille?
aikamääreistä!
Tässä meille kaikille hieman matematiikkaa;
Ajanlasku
Muinaisajan kansoilla ei ollut yhtenäistä a. järjestelmää eikä heillä ollut käsitystä selvän, yhtenäisen a. tavan välttämättömyydestä. Assyrialaiset ja babylonialaiset näyttävät luottaneen kykyynsä päivätä kaukaisenkin muinaisuuden tapahtumia, mutta mikäli toistaiseksi on tunnettua, ei heillä ollut mitään sellaista aikakautta, joka olisi toiminut a:n alkukohtana, vaan he merkitsivät vuosia virkamiesten mukaan ja pitivät erityistä luetteloa näistä vuotuisista nimikoista. Sekä Mesopotamiassa että Palestinassa ja Egyptissä asiakirjoja useimmiten päivättiin kuninkaan hallitusvuosien mukaan. Valitettavasti kirjurit eivät kuitenkaan tässä noudattaneet mitään yhtenäistä tapaa, vaan muutamat pitivät valtaistuimelle nousuvuotta kuninkaan ensimmäisenä hallitusvuonna, kun taas toiset ottivat siksi vasta ensimmäisen täyden vuoden.
Nykyisen ajatustavan mukaan hyvin puutteellinen käsitys a:sta ilmenee mm. siinä, että Josefus laskee Israelin kuningasajan pituuden yksinkertaisesti laskemalla yhteen kuningasten hallitusvuodet, huolimatta siitä, että kunkin hallitsijan ensimmäinen vuosi tavallisimmin merkitsi samaa vuotta kuin edeltäjäin viimeinen, vajaatkin vuodet kun tavallisesti laskettiin hallitusvuosiksi. Näin hän saa kuningasajan pituudeksi 240 v., 7 kk. ja 7 päivää, mutta toisten, Juudan kuninkaitten hallitusaikojen pituuden perusteella tekemiensä laskelmien nojalla hän väittää samaa aikakautta 263 v:n pituiseksi. Samoin Josefus laskee Egyptistä lähdöstä temppelin perustamiseen kuluneen ajanjakson toisella kertaa 592 v:ksi, mutta toisella kertaa 612 v:ksi. Sen sijaan «1. Kun. 6:1»:ssä sama aika ilmeisesti lasketaan 480 v:ksi, ja Paavali laskee sen n. 574 v:ksi, «Ap. t. 13:18-21».
A. nykyaikaisessa mielessä tuli käytäntöön verraten myöhään. Jonkin aikaa israelilaiset pitivät Egyptistä lähtöä ajanlaskunsa alkukohtana, «2. Moos. 16:1»; «4. Moos. 9:1»; «4. Moos. 10:11»; «4. Moos. 33:38». Roomalaiset päiväsivät kaikki asiakirjansa virassa olevan konsulinsa nimellä, myöhemmin lisäten keisarin hallitusvuoden. Heidän historioitsijansa laskivat ajan Rooman perustamisesta (ab urbe condita), mutta tapa tuli käytäntöön vasta useita vuosisatoja mainitun ajankohdan jälkeen. Varron mukaan tavallisesti päivätään tämä tapahtuma v:een 753 eKr. Kreikkalaiset käyttivät nelivuotisia olympiadeja, joista ensimmäinen alkoi 776 eKr. Syyrialaisilla oli käytännössä seleukidinen ajanlasku, joka alkoi lokakuusta 312 eKr. Sitä juutalaisetkin käyttivät makkabilaisaikana, «1. Makk. 1:10». Muhamettilaiset aloittivat ajanlaskunsa Muhammedin paosta Mekasta 622 jKr. Juutalaiset laskevat ajan maailman luomisesta, jonka he asettavat v:een 3760 eKr. Kristityt käyttävät Jeesuksen syntymästä alkavaa a:a. Kuudennen vuosisadan alussa apotti Dionysius Roomassa pääsiäisen aikataulukkoja tehdessään alkoi laskea vuosia Jeesuksen syntymästä. Hän kuitenkin erehtyi sen ajan määräämisessä, mutta vuosi 754 (ab urbe condita, a. u. c., kaupungin, so. Rooman, perustamisesta), jonka hän otti Jeesuksen syntymäajaksi, on tullut käytäntöön kristillisen a:n alkuna.
Raamatun alkuhistorian vuosilukuja voi laskea eri tavoin. Jos käsittelemme niitä tavalliseen nykyaikaiseen tapaan, saamme ihmisen luomisesta vedenpaisumukseen 1655 v. Aabraham olisi tämän laskutavan mukaan syntynyt 1946 v. jälkeen luomisen. Toinen tapa käsitellä asioita on olettaa, että sukuluettelosta on jätetty pois merkityksettömimpinä pidettyjä välijäseniä, niin kuin Matteus tekee polvilukuja luetellessaan. Tämän mukaan ei voi tehdä mitään laskelmaa luomisen ja Aabrahamin syntymän välisestä ajasta. Kolmas laskutapa on olettaa nimien tarkoittavan kokonaisia perhe- ja sukukuntia. Täten tulisi sukuluettelo kuulumaan: Seetin perhe syntyi Aadamin ollessa 130-vuotias. Aadamin perilliset suorassa polvessa olivat asiain johdossa 930 v., jonka jälkeen Seetin perhe pääsi johtoasemaan. Sen keskuudessa nousi 105 v. myöhemmin Enoksen perhe, joka edellisen oltua 912 v. johdossa syrjäytti sen. Sen keskuudesta nousi 90 v. myöhemmin Keenanin perhe, joka syrjäytti edeltäjänsä 815 v. myöhemmin. Tämän laskutavan mukaan perhe, jonka esi-isä oli Nooa, syntyi 7030 v. jälkeen luomisen, vedenpaisumus tapahtui n. 8225 jälkeen luomisen ja Terahin kuolema n. 11571 vuotta luomisesta.
Aabraham eli joko 2000-1900 eKr. tai 1900-1700 eKr. Raamatun kertomuksista ei saa mitään tietoa siitä, kauanko oli kulunut vedenpaisumuksesta hänen syntyessään. Aabrahamin syntymästä Jaakobin perheen Egyptiin siirtymiseen oli 290 v. Israelilaiset olivat Egyptissä 430 v. («2. Moos. 12:40» s.). Yleensä on pidetty Ramses II:ta sortajafaraona. Hänen aikansa voidaan kutakuinkin määrätä sen perusteella, että Amenofis (Amenhotep) IV hallitsi Egyptissä samaan aikaan kuin Assuruballit Assyriassa. Ramses II oli 5:s tai 6:s kuningas Egyptissä Amenofis IV:n jälkeen, joten hän on elänyt 1300:n vaiheilla. Merneptah lienee hallinnut Egyptissä israelilaisten poistuessa maasta. Hänen hallitusaikansa on määrättävissä Sirius- eli Sootis-tähden 1460 v. kestävän kiertoajan perusteella, joka oli tärkeä Egyptin ajanlaskussa. Merneptahin hallitessa alkoi tällainen Sootis-kehä. On olemassa tieto siitä, että Sootis-kehä loppui 139 jKr. Siten se alkoi 1321 eKr., joten tämän vuoden on täytynyt kuulua Merneptahin hallituskauteen. Egyptistä lähtö olisi tällöin tapahtunut n. 1320. Ks. myös .
Aika Egyptistä lähdöstä Salomon temppelin perustamiseen laskettiin 12 nelikymmenvuotiskautena, joista ensimmäinen vietettiin erämaanvaelluksella, ainakin kuusi, kenties kahdeksankin kului tuomarien rauhattomana aikana («Tuom. 3:11», «Tuom. 3:30»; «Tuom. 5:31»; «Tuom. 8:28»; «Tuom. 13:1» ja ehkä «Tuom. 10:1-4» sekä «Tuom. 12:7-14»). Ylipappi Eelin aika käsitti yhden, Saulin hallitus toisen ja Daavidin aika kolmannen nelikymmenvuotiskauden («1. Sam. 4:18»; «Ap. t. 13:21» ; «1. Kun. 2:11»). Mutta nämä aikajaksot ovat harvoin tarkkoja. Nykyaikaista a:a ei tähän kauteen voida soveltaa ennenkuin muinaistieteelliset löydöt tuovat esille uusia aikamääräyksiä.
Temppelin perustamisesta maanpakoon ja paluuseen laskeaksemme on muistettava, että temppelin perustus tapahtui Salomon 4:ntenä hallitusvuonna («1. Kun. 6:1»). V. 586 temppeli poltettiin. Viisi vuotta myöhemmin vietiin pakkosiirtolaisia Baabeliin. Temppelin rakennus alkoi 538 eKr.
Mitä UT:n ajanmääräyksiin tulee, ei Jeesuksen syntymän, kasteen ja kuoleman aikaa voida todistaa ehdottoman varmasti, mutta useimmat tutkijat hyväksyvät seuraavat päätelmät. Nykyinen kristillinen a. tuli käytäntöön Roomassa Dionysius Exiguus-nimisen apotin toimesta (kuoli 556 jKr.). Hän kuitenkin laski Jeesuksen syntyneen 754 a. u. c., kun taas Josefuksen mukaan Herodes Suuri, joka kuoli pian Jeesuksen syntymän jälkeen («Matt. 2:19-22»), kuoli jo useita vuosia varhemmin. Josefus kertoo hänen aivan ennen kuolemaansa surmauttaneen kaksi juutalaista rabbia, joiden kuoleman edellisenä iltana oli kuunpimennys. Tiedetään, että v. 750 oli kuunpimennys maalisk. 12-13 päivien välisenä yönä, mutta 751 ei ollut pimennystä. Siksi Herodes jokseenkin varmaan kuoli huhtik. alkupäivinä 750 a. u. c. eli siis v. 4 eKr. Ennen sitä siis on sijoitettava hänen kuolemansa ja Jeesuksen syntymän väliset tapaukset, joihin lienee kulunut pari kolme kuukautta.
Jeesus syntyi siis joko v:n 4 alussa tai v:n 5 lopussa eKr. Joulun vietto tuli käytäntöön vasta neljännellä vuosisadalla, niin että sitä ei voi pitää varmana aikana. Kuitenkin se lienee verraten lähellä totuutta, joten sitä ei tarvitse hyljätä. Täten Jeesuksen syntymäpäivänä voitaisiin pitää 25 p. jouluk. v. 5 eKr. Se olisi siis todella tapahtunut viisi vuotta varhemmin kuin Dionysiuksen kalenterin mukaan, jossa se päivättiin 25 p:ksi jouluk. vuonna 1 jKr. Jeesuksen julkisen toiminnan alku on määrättävissä «Luuk. 3:23»:n mukaan, ja joskin ikä siinä on sanottu epämääräisesti, olisi Jeesus ollut 30-vuotias v:n 26 jKr. lopulla. Perimätiedon mukaan kaste tapahtui tammik. 6 p:nä, ja mikäli oletamme, että se joka tapauksessa sattui v:n 27 alkuun, olisi Luukkaan sanonta "noin kolmenkymmenen vuoden vanha" hyvinkin asianmukainen. Tätä aikaa vahvistaa juutalaisten lausuma pian kasteen jälkeen: "Tätä temppeliä on rakennettu 46 vuotta". Herodes aloitti temppelinrakennuksensa 19 tai 20 eKr., ja lisäämällä siihen 46 v. joudutaan v:een 27 jKr. Jos myös keisari Tiberiuksen 15:s hallitusvuosi («Luuk. 3:1») lasketaan siitä asti, jolloin Tiberius ensin oli Augustuksen hallitsijatoverina (v. 11-12 eKr.), tullaan taas samaan tulokseen. Jeesuksen julkisen esiintymisen pituuden näkee parhaiten Johanneksen evankeliumista, sillä siinä mainitaan ainakin kolme pääsiäisjuhlaa.
Luultavaa on myös, että «Joh. 5:1»:ssä mainittu juhla myös oli pääsiäinen. Silloin Jeesus olisi viettänyt ensimmäisen julkisen pääsiäisensä v. 27 jKr. ja kuollut v. 30 jKr. jolloin pääsiäisjuhla alkoi huhtik. 7 p:nä. Luultavaa ei kuitenkaan ole, että ristiinnaulitsemispäivä oli perjantai, ja tärkein väite tätä vastaan on se, että kun Joosef Arimatialainen meni Pilatuksen luo pyytämään Jeesuksen ruumista, oli aurinko jo laskenut ja juutalaisen a:n mukaan uusi päivä alkanut, ja se päivä oli valmistuspäivä, sapatin aattopäivä, siis perjantai (meidän viikkolaskumme mukaan torstai-ilta jälkeen klo 6:n. Vrt. «Mark. 15:42»). Lisäksi Maimonides selittää, että juutalaisten kalenteri oli niin laadittu, ettei pääsiäinen koskaan sattunut viikon kolmanneksi, neljänneksi eikä kuudenneksi päiväksi. Jos Jeesus 9:nnellä tunnilla siis 3 t. ennen auringonlaskua sapatin aattona («Mark. 15:34») huusi valitushuutonsa, ei ennen sapattia olisi ehditty toimittaa kaikkea, mitä sinä iltana tapahtui. Suurin vaikeus on siinä, että varhainen perimätieto sanoo perjantain kuolinpäiväksi.
Ks. myös .
Kalenteri
Suurena apuna Egyptin historian ajanmääräyksissä on "Siriuskehä". Egyptiläiset ottivat nimittäin jo varhain käytäntöön 365-päiväisen vuoden. Alkuaan heidän uusi vuotensa alkoi Sirius (Sotis) tähden nousun ja Niilin rajun nousun sattuessa samalle päivälle, niin kuin tapahtuu heinäk. 19 p:nä. Kun ei mitään karkausvuotta ollut käytännössä, alkoi heidän uusi vuotensa 4:ntenä vuonna päivää liian varhain, 8:ntena kahta päivää jne. Heidän uudenvuoden päivänsä ehti siis 1460 v:n (so. 4 X 365) kuluessa kiertää koko vuoden. Näitä 1460-vuotisia ajanjaksoja nimitetään Sotis-ympyröiksi eli Sirius-kehiksi. Censorinus kertoo, että uusi Sirius-kehä alkoi vuosien 140-144 jKr. välillä. Jos uusi kehä alkoi 140 jKr., oli edellinen alkanut 1320 eKr. ja sitä edellinen 2780 eKr. Joku tutkija pitää tätä vuotta Egyptin ajanlaskun alkuna, mutta toiset pitävät mahdottomana, että he siihen asti olisivat olleet ilman ajanlaskua, koska jo silloin pyramidien rakentajain sivistys oli korkeimmillaan. Siksipä he olettavat ensimmäisen kehän alkaneen 4240 eKr.
Muutamat esimerkit selventävät ajan määräämistä Sirius-kehien avulla. Muuan pappi kirjoitti alaisilleen kirjeen 12:nnen dynastian 120:ntenä vuonna ilmoittaakseen näille, että Sirius nousisi sinä vuonna 8:nnen kuun 15 päivänä. Koska kussakin kuukaudessa oli 30 päivää, oli vuosi tällöin siirtynyt 225 päivää asemiltaan. Kirje oli siis kirjoitettu 900 v. jälkeen kehän alkamisen (2780 eKr.) eli siis 1880 eKr. Tästä kirjeestä ilmenee myös, että 12:s dynastia alkoi 2000 eKr. ja kaikki mainitun dynastian vuosiluvut voidaan siis sen nojalla määrätä. Papyrus-Ebers-nimisessä papyruskäärössä olevasta k:sta taas ilmenee, että 18:nnen dynastian kuningas Amenofis I:n 10:ntenä vuonna erotus oli kasvanut 308 päiväksi. Tämä vuosi oli siis kehän alusta 1232 vuoden matkalla eli siis vuosi 1548 eKr.
Tällä tavoin saatuja ajanmääräyksiä täydennetään toisella tavalla: kaikki kirjallisista muistomerkeistä saadut numerot eri kuningasten hallitusaikain pituudesta lasketaan yhteen samalla verraten niitä muihin saatavissa oleviin samanaikaisiin tietolähteisiin.
Ks. myös , , , .
Kirjallisuutta:
Aapeli Saarisalo, Syntisten Vapahtaja (2. p. 1960).
..Raamatun mukaan lampaat olivat laitumella Marian synnyttäessä. Ne tuodaan sisään samoihin aikoihin kuin Suomessa, Myöhemmin karitsat olisivat paleltuneet yöllä. Vuodenvaihteessa ei Jeshua ole voinut syntyä.
ns. Joulu sovitettiin Roomalaisen -Saturnus -Jumalan juhlan tilalle; silloin asukkaille jaettiin sianlihaa ja Isännät kulkivat vapautetun- lakki päässä.Kirkko halusi "Kristillistää" Ikivanhat , suositut juhlat, Nasaretilaisen todellisen syntymäajan kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä.
Mitään Nooan arkkia ei ole koskaan ollutkaan,se on satua ja tarua kuten Väinämöinen ja Ilmarinen tai Joulupukki. Se mikä minua kummastuttaa on se että aikuiset ihmiset uskovat tollaista huuhaata.
beetel-talossa on pienoismalli ko. laivasta.
rakenna täysmittaista arkkia. Ei kai se olisi kovinkaan vaikeaa nykyään, koska siihenkin aikoihin osattiin rakentaa niin mittava rakennelma. Onko laskettu kuinka suuri sen olisi pitänyt olla, jos tosiasiassa yritettäisiin mahduttaa siihen kaikki eläinlajit paritta ja vielä kaikkien rehut. Niin leijonien, norsujen kuin ihmistenkin.
Asiaa vaikeuttaa vielä, jos oletetaan sataneen 40 vuotta, jolloin ruokavarasto olisi pitänyt olla tavaton. Ennen kuin saatiin korjata ensimmäinen sato maan kuivuttua on aikaa kulunut jo paljon.
Tarkoitin kirjoittaa eläimet parittain.
vai yksi pari / eläinlaji, olisi kaikkien ko. eläinten jälkeläisten geeneissä "sukulaisuus" nähtävissä. Näin ei tietty, asia ole !
komo Nooan arkki = bullshittiä !!