tervahöyry

on myös varjopuolensa,sodat,rotusortoon osallistuminen,alkuperäiskansojen kulttuurien hävittäminen,vähemmistöjen vainot.sensuuri ym..niihin ovat osallistuneet niin katoliset kuin protestantitkin.Jos olisimme ymmärtäneet Jeesuksen vaikkapa vuorisaarnan oikein,olisi monta asiaa jäänyt tekemättä.Rukoillaan Jeesuksen nimessä, ettemme tekisi enää näin suuria virheitä
1215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Totta, monessa olemme höyrynneet vastoin Jumalan tahtoa, niin kuin nyt Bushkin Irakiin ehti. Pitkään Jumala rukoilutti, että amerikkalaiset pysyisivät sieltä poissa. En tainnut kuitenkaan oikein tosissani keskittyä rukoukseen, koska olin niin kyllästynyt Sadddmiinkin. Parempi kuitenkin olisi ollut, jos
irakilaiset olisivat itse selvitelleet välinsä,
turhaan meni niitäkin kahakoita kristinuskon piikkiin.
Kulttuurien hävittäminen on kaksinainen asia.
Eli se, mikä liittyy taikuuteen ja noituuteen, ihmisuhreihin tai ihmisten sitomiseen pelolla,
joutakin mennä. Jeesus toi vapauden. Apostolisina aikoinakin uskoontulleeet tekivät rovioita kaupungin kaduille, polttivat taikakalunsa.
Toisaalta taas sellainen kulttuuriperinne, mikä on kansalle ja heimolle ominaista, sitä rakentavaa
ja vahvistavaa, kuuluu kansalle, eikä sitä kukaan saa viedä.
En tiedä, mitä tapahtuisi, jos tänne läntiseen Eurooppaamme tulisi joku eettisesti korkealla tasolla oleva, toisia ihmisiä kunnioittava kansa ja laittaisi meidän tapamme sihtiin. Voisi siitä napapaidat, kevyet kunnia-abortit ja
öykkäröiviä kännisiä aamuyön tunteina juottavat
Lähiö-Laguunat hävitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kristinuskolla kirjoitti:

on myös varjopuolensa,sodat,rotusortoon osallistuminen,alkuperäiskansojen kulttuurien hävittäminen,vähemmistöjen vainot.sensuuri ym..niihin ovat osallistuneet niin katoliset kuin protestantitkin.Jos olisimme ymmärtäneet Jeesuksen vaikkapa vuorisaarnan oikein,olisi monta asiaa jäänyt tekemättä.Rukoillaan Jeesuksen nimessä, ettemme tekisi enää näin suuria virheitä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu