Jumalan lapsia

Olemme kaikki Taivaalisen Isän henki lapsia.

Taivaallisella Isällä on täydellinen kuolematon ruumis. Hän on muutenkin täydellinen, ja täydellisesti onnellinen. Koska hän on täydellinen, hän rakastaa meitä täydellisesti. Sen tähden hän laati suunitelman jonka kautta voimme kehittyä hänen kaltaiseksi, ja olla täydellisesti onnellisia niinkuin hän.

Tähän suunitelmaan kuului se että synnymme fyysisesti maailmaan. Siis, henkemme yhdistyy väliaikaisesti ruumiimme kanssa. Tässä elämässä meillä on mahdollisuus valita itse hyvän ja pahan välin. Me kehitymme kun valitsemme hyvää.

Valitettavasti joskus valitsemme väärin. Kun valitsemme väärin, tai toisin sanoen, toimimme vastoin Jumalan tahtoa, teemme syntiä. Synti aiheuttaa sen että me emme voi palata takaisin Jumalan luokse koska olemme epä-puhtaita. Tätä sanotaan hengelliseksi kuolemaksi.

Sen lisäksi fyysinen kuolema ottaa meiltä pois kuolevaisen ruumimme.

Nämä kaksi kuolemaa estää meitä tulemaan Isämme kaltaiseksi. Taivaallinen Isä on kaikki tietävä. Sen tähden hän valmisti Poikansa Jeesuksen Kristuksen ihan alusta asti olemaan meidän Vapahtaja.

Jeesus Kristus, sovituksensa kautta, voitti hengellisen ja fyysisen kuoleman meille. Jeesuksen Kristuksen ansiosta voimme tehdä parannuksen synneistämme. Jos uskomme häneen, teemme parannuksen, ja pidämme hänen käskyt siitä lähtien (tekemällä parannus aina kun kompastumme) niin voimme hänen armosta pelastua hengellisestä kuolemasta.

Kristuksen sovituksen ja ylösnousemuksen ansiosta jokainen nousee kuoleista jossain vaiheessa. Herra voitti fyysisen kuoleman kahleet jokaiselle kuka on koskaan elänyt maanpäällä, riippumatta siitä minkälaisia valintoja he ovat tehneet. Jokainen pelastuu fyysisestä kuolemasta.

Tämä on pelastussuunitelma.

Kautta aikojen Jumala on ilmoittanut tämän suunitleman palvelijoillensa profeetoille. Profeetat saavat tietää suoraan Jumalalta tästä suunitelmasta. Jumala sitten käskee heitä opettamaan siitä muille.

Kun muut kuulevat tai lukevat profeettojen sanoja, tai jotain mitä väittää olevan Jumalalta, he voivat kysyä Jumalalta rukouksessa onko se totta vai ei. Jumala on luvannut vastata. Kun ihminen saa vastauksen Jumalalta, Herran palvelijat kehoittaa heitä tekemään parannuksen ja seuramaan Jeesuksen Kristuksen opetuksia.

Me väitämme että Jumala kutsui Joseph Smithin profeetaksi meidän aikana, ja että hänen kautta pelastussuunitelma on palautettu meille taas suuren luopumuksen jälkeen. Me väitämme että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, on Jeesuksen Kristuksen tosi kirkko maan päällä. Kehoitamme jokaista tulemaan Kristuksen tykö uskomalla häneen, tekemällä parannus, ja seuraamalla hänen palautettua evankeliumia.

Minä todistan näistä asioista. Olen itse ottanut selville rukouksen kautta, ja voin sanoa, että Jumala vastaa rukoiksiin. Kehoitan totuuden etsijöitä ottamaan itse selville näistä asioista. Ota yhteyttä kirkkomme lähetyssaarnaajiin, ja tutki Mormonin kirjaa. Sitten rukoile ja kysy Isältämme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Hän ei ole jättänyt meitä tänne ilman tapaa ottaa selville totuudesta.

V.Mayfield
201006
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Täällä jo ehdittiin kysyä, minne olet kadonnut.
Viestissäsi on kaikki olennaista ja käytit selkokieleltä, jota luulisi kaikkien ymmärtävän. Siinä oli sama selkeys kuin lähetyssaarnaajien kertomissa perusasioissa. Varmaan olet nuo asiat sanonut moneen kertaan ollessasi lähetystyössä juuri siihen tapaan kuin kuin nyt kirjoitit.

Pieniä kielellisiä virheitä siinä oli, mutta ei se haittaa. On kunnioittavaa, että olet säilyttänyt kielen niinkin hyvin.

Äänestä
  • Evankeliumi on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen. Sen voi tiivistää näin:

    Olemme Jumalan lapsia.

    V.Mayfield

    Äänestä

jatkuva ilmoitus, jota kuulutatte on vastoin Raamattua ja sen vuoksi epäluotettava ja tuo teidän profeettanne siinä laskussa samoin!

Äänestä
  • Missä niin sanotaan Raamatussa? - Vain siinä tapauksessa ilmoitus olisi päättynyt, että Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki olisivat molemmat lakanneet olemasta. Raamatussa ennustetaan tulevat ilmoitukset. Eräs selkeimmistä on Ilm. 14:6. Tuo enkeli oli Moroni, jolta saimme Mormonin kirjan, joka on toinen todistus Kristuksesta. Mormonin kirja on "muilta lampailta" saatu pyhä kirjoitus.

    Äänestä

  • että "jatkuva ilmoitus on raamatun vastaista".

    Minusta on ihan loogista, että jos palvelemme elävää Jumalaa,Hän myös pitää meistä huolta edelleenkin.
    Mitä pahaa olemme tehneet, että Hän on unohtanut meidät?
    Elämä jatkuu ja meille tulee uudenlaisia haasteita?
    Miksi me yleensä rukoilemme?Eikö Hän opasta teitä enää? Minua Hän johdattaa ja joskus vastaa rukouksiini.
    Monessa uskontokunnassa profetoidaan paljon(mm. helluntalaiset)vaikka ne eivät olekaan toteutuneet
    se ei heitä kuitenkaan hetkauta. Ovat kuitenkin
    valmiit tuomitsemaan meidän profetoimisen.
    Ja jos katsotaan mitä meille on ilmoiettu ,eivät ne ole huonoja asioita, vaan auttavat meitä elämään täydemmin Hänen tahtonsa mukaisesti.

    Äänestä

  • meillä ei olisi Raamattua. Raamattu on jatkuvan ilmoituksen lopputulos. Jumala ei ole muuttuva Jumala. Jos hän on koskaan kutsunut profeettoja, ja ilmoittanut heille tahtonsa, hän tekee sitä tänäpäivänäkin.

    V.Mayfield

    Äänestä

  • akkeli kirjoitti:

    että "jatkuva ilmoitus on raamatun vastaista".

    Minusta on ihan loogista, että jos palvelemme elävää Jumalaa,Hän myös pitää meistä huolta edelleenkin.
    Mitä pahaa olemme tehneet, että Hän on unohtanut meidät?
    Elämä jatkuu ja meille tulee uudenlaisia haasteita?
    Miksi me yleensä rukoilemme?Eikö Hän opasta teitä enää? Minua Hän johdattaa ja joskus vastaa rukouksiini.
    Monessa uskontokunnassa profetoidaan paljon(mm. helluntalaiset)vaikka ne eivät olekaan toteutuneet
    se ei heitä kuitenkaan hetkauta. Ovat kuitenkin
    valmiit tuomitsemaan meidän profetoimisen.
    Ja jos katsotaan mitä meille on ilmoiettu ,eivät ne ole huonoja asioita, vaan auttavat meitä elämään täydemmin Hänen tahtonsa mukaisesti.

    >Monessa uskontokunnassa profetoidaan paljon (mm. helluntalaiset)vaikka ne eivät olekaan toteutuneet
    se ei heitä kuitenkaan hetkauta.

    Eivätpä teitäkään näytä hetkauttavan Smithin säännöllisesti täysin poskelleen menneet profetoinnit.

    Äänestä

  • V.Mayfield kirjoitti:

    meillä ei olisi Raamattua. Raamattu on jatkuvan ilmoituksen lopputulos. Jumala ei ole muuttuva Jumala. Jos hän on koskaan kutsunut profeettoja, ja ilmoittanut heille tahtonsa, hän tekee sitä tänäpäivänäkin.

    V.Mayfield

    Mutta mitä oleellista Hän on muka mormoniprofeetoille ilmoittanut?

    Eivät kai moninaintikäskyt, pieleen menneet profetiat ja mm. BY:n umpirasistiset lausunnot sentään Jumalan piikkiin mene?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Missä niin sanotaan Raamatussa? - Vain siinä tapauksessa ilmoitus olisi päättynyt, että Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki olisivat molemmat lakanneet olemasta. Raamatussa ennustetaan tulevat ilmoitukset. Eräs selkeimmistä on Ilm. 14:6. Tuo enkeli oli Moroni, jolta saimme Mormonin kirjan, joka on toinen todistus Kristuksesta. Mormonin kirja on "muilta lampailta" saatu pyhä kirjoitus.

    Olen vastannut tähän kohtaan jo kaksi kertaa, että ei Jumala varmaankaan kuollut ole, mutta ei se sitä tarkoita, että Smithin "saamat" "ilmoitukset" (mm. moniavioisuus) ja pieleen menneet profetiat olisivat Jumalalta peräisin.

    Jos joku vielä poistattaa tämän viestin, ihmettelen kyllä mormonien herkkähipiäisyyttä!

    Äänestä

  • Herkkänahkaisia? kirjoitti:

    hänen vastaukset rauhaan. Please...

    Saahan hän pitää omaa mielipidettä asiasta.

    V.Mayfield

    Äänestä

  • Herkkänahkaisia? kirjoitti:

    Olen vastannut tähän kohtaan jo kaksi kertaa, että ei Jumala varmaankaan kuollut ole, mutta ei se sitä tarkoita, että Smithin "saamat" "ilmoitukset" (mm. moniavioisuus) ja pieleen menneet profetiat olisivat Jumalalta peräisin.

    Jos joku vielä poistattaa tämän viestin, ihmettelen kyllä mormonien herkkähipiäisyyttä!

    viestisi alatyyliä! Tämä viestisi on asiallisempi. Voisit tutkia oikaisuja noihin väitettyihin pieleen menemisiin:
    http://www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_prophets.shtml#index

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    viestisi alatyyliä! Tämä viestisi on asiallisempi. Voisit tutkia oikaisuja noihin väitettyihin pieleen menemisiin:
    http://www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_prophets.shtml#index

    Nuo Jeff-pellen jutut on jo käsitelty täällä perusteellisesti. Etkö voisi linkittää johonkin vähemmän naurettavaan?

    Äänestä

  • Taas.... kirjoitti:

    Nuo Jeff-pellen jutut on jo käsitelty täällä perusteellisesti. Etkö voisi linkittää johonkin vähemmän naurettavaan?

    Jeffin oikaisuja kohtaan on tullut perusteellisesti selville. Arvelen, ettei kysymys ole ennakkoluulostasikaan, vaan tarpeestasi "rokottaa" perusteltuja oikaisuja vastaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Jeffin oikaisuja kohtaan on tullut perusteellisesti selville. Arvelen, ettei kysymys ole ennakkoluulostasikaan, vaan tarpeestasi "rokottaa" perusteltuja oikaisuja vastaan.

    tarvitaan siltä, joka hyväksyy Jeffin onnettomat selitykset. Otetaanpa esimerkiksi Smithin sisällissotaa koskevien ennustusten pieleen meno ja Jeffin kevyet selitykset.

    Jeffin "parhaat" selitykset ovat tyyliä: "Eikö Jumala muka saisi muuttaa mieltään?"

    Siis Smithin ennustuksille nauraja muka pilkkaa Jumalaa! Onpa asia pikkuisen käännetty päälaelleen.

    Sääennustukset joko onnistuvat tai eivät onnistu. Eivät ne epäonnistuneet ennustukset selittelemällä miksikään muutu. Jeff luulee miljoonasivuisilla "tutkimuksillaan" hämäävänsä ihmiset luulemaan mustaa valkoiseksi. Mormoneihin sellainen voi tehotakin.

    Äänestä

  • Taas... kirjoitti:

    Niiniven hävityksestä ei toteutunut. Siitäpä Joona loukkaantui. Jeffin selvitykset ovat aivan kelvollisia, ellei ennakkoluuloisuus ole esteenä niiden ymmärtämiselle.

    Äänestä

"Jos uskomme häneen, teemme parannuksen, ja pidämme hänen käskyt siitä lähtien (tekemällä parannus aina kun kompastumme) niin voimme hänen armosta pelastua hengellisestä kuolemasta."

Mitä tarkoitat parannuksella?

Äänestä
  • että muutamme elämämme niin että emme enää toimi vastoin Jumalan tahtoa.

    Yksi pelastussuunitelman tärkein periaate on se että olemme vapaita valitsemaan itse teemmekö hyvää tai pahaa. Taivaallinen Isämme tietää että tämä on kaikesta paras tapa (ja ainoa tapa) meidän kehittyä hänen kaltaiseksi. Ketään ei pakoteta pelastumaan.

    Otetaan esimerkki. Sanotaan että olet varastanut kaupasta jotain. Tämä on selvästi pyhien kirjoitusten mukaan syntiä. Olet toiminut vastoin Jumalan tahtoa. Jos haluat tehdä parannuksen tästä synnistä niin usko Jeesukseen Kristukseen ja toimi seuraavasti:

    1) Tunne murhetta synneistäsi. Myönnä ja tunnista itsellesi että olet tehnyt väärin ja että valintasi on saattanut vaikuttaa muita ihmisiä ja että olet toiminut vastoin Taivaallisen Isän tahtoa.

    2) Ripitäydy Jumalalle. Tunnista Jumalalle syntisi rukouksessa, ja että meinaat tehdä parannuksen.

    3) Pyydä anteeksi. Pyydä Jumalalta anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä, ja heiltä ketä tekosi ovat loukanneet. Meidän esimerkissä pyytäisit anteeksi kaupan omistajalta.

    4) Yritä oikaista syntisi aiheuttamat ongelmat. Esimerkiksi palauta ne asiat, tai jotenkin korvaa kauppiaalle mitä olet häneltä varastanut.

    5) älä enää tee sitä syntiä. Päätä että muutat elämäsi niin ettet enää toista tätä syntiä, ja yrität muutenkin tehdä oikein muissakin asioissa.

    6) Viimeiseksi ota vastaan anteeksi annon Jumalalta. Usko häneen, ja usko häntä. Anna itsellesi anteeksi.

    Ilman Jeesuksen Kristuksen sovitusta, tämä kaava ei toimisi. Vaikka kuinka yrittäisimme korjata syntimme, emme voisi ilman Kristuksen sovitusta. Jeesus Kristus tekee parannuksen mahdolliseksi.

    Lisäisin että samalla, ilman parannusta, ei ole syntien anteeksi saamista. Jeesus Kristus käskee jokaista uskomaan häneen ja tulemaan hänen tykö parannuksen, kasteen, ja pyhän hengen lahjan kautta.

    Kun olemme tehneet parannuksen ja haluamme tulla Kristuksen opetuslapsiksi, niin meidän on mentävä kasteelle.

    Upotuskasteessa teemme liiton Jumalan kanssa jossa luvataan pitää hänen käskyt siitä lähtien, ja hän lupaa että hänen Henki on aina kanssamme. Sitten otamme vastaan Pyhän Hengen lahja.

    Pyhän Hengen lahja auttaa meitä pitämään Jumalan käskyt, ja puhdistaa meidät kun teemme parannuksen, niin että voimme kehittyä Isämme kaltaiseksi.

    Olen niin kiitollinen siitä että Jeesuksen Kristuksen ansiosta voimme tehdä parannuksen. Ilman parannusta, emme saisi anteeksi omista synneistä. Elämämme olisi täynnä tuskaa ja murhetta ikuisesti. Näin Kristuksen armo pelastaa meidät hengellisestä kuolemasta jonka olemme itse aiheuttaneet.

    V.Mayfield

    Äänestä

  • V.Mayfield kirjoitti:

    että muutamme elämämme niin että emme enää toimi vastoin Jumalan tahtoa.

    Hieman tiiviimpikin vastaus olisi riittänyt, mutta käy noinkin.

    Äänestä

Jumalan lapsia. Mormoniopion mukaisista henkilapsista Raamatu ei inahda sanaakaan.

Toiseksi, Raamattu opettaa toisin myös pelastussuunnitelmasta. Sen mukaan syntejään katumattoman ero Jumalasta on iankaikkinen kuolema, joka on sekä fyysinen, että hengellinen kuolema.

Äänestä
  • olen Raamattua lukenut, ei se minunkaan käsittääkseni kerro että kaikki ihmiset olisivat Jumalan lapsia. Jos meillä ei olisi muuta ilmoitusta, käsittäisimme varmaankin asian toisin.

    Näistä asioista olisi mielenkiintoisia kuitenkin keskustella ihan oikeiden ja aitojen raamatunkohtien äärellä. Ei ole logoksen voittanutta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

V.Mayfield kirjoitti:

Olemme kaikki Taivaalisen Isän henki lapsia.

Taivaallisella Isällä on täydellinen kuolematon ruumis. Hän on muutenkin täydellinen, ja täydellisesti onnellinen. Koska hän on täydellinen, hän rakastaa meitä täydellisesti. Sen tähden hän laati suunitelman jonka kautta voimme kehittyä hänen kaltaiseksi, ja olla täydellisesti onnellisia niinkuin hän.

Tähän suunitelmaan kuului se että synnymme fyysisesti maailmaan. Siis, henkemme yhdistyy väliaikaisesti ruumiimme kanssa. Tässä elämässä meillä on mahdollisuus valita itse hyvän ja pahan välin. Me kehitymme kun valitsemme hyvää.

Valitettavasti joskus valitsemme väärin. Kun valitsemme väärin, tai toisin sanoen, toimimme vastoin Jumalan tahtoa, teemme syntiä. Synti aiheuttaa sen että me emme voi palata takaisin Jumalan luokse koska olemme epä-puhtaita. Tätä sanotaan hengelliseksi kuolemaksi.

Sen lisäksi fyysinen kuolema ottaa meiltä pois kuolevaisen ruumimme.

Nämä kaksi kuolemaa estää meitä tulemaan Isämme kaltaiseksi. Taivaallinen Isä on kaikki tietävä. Sen tähden hän valmisti Poikansa Jeesuksen Kristuksen ihan alusta asti olemaan meidän Vapahtaja.

Jeesus Kristus, sovituksensa kautta, voitti hengellisen ja fyysisen kuoleman meille. Jeesuksen Kristuksen ansiosta voimme tehdä parannuksen synneistämme. Jos uskomme häneen, teemme parannuksen, ja pidämme hänen käskyt siitä lähtien (tekemällä parannus aina kun kompastumme) niin voimme hänen armosta pelastua hengellisestä kuolemasta.

Kristuksen sovituksen ja ylösnousemuksen ansiosta jokainen nousee kuoleista jossain vaiheessa. Herra voitti fyysisen kuoleman kahleet jokaiselle kuka on koskaan elänyt maanpäällä, riippumatta siitä minkälaisia valintoja he ovat tehneet. Jokainen pelastuu fyysisestä kuolemasta.

Tämä on pelastussuunitelma.

Kautta aikojen Jumala on ilmoittanut tämän suunitleman palvelijoillensa profeetoille. Profeetat saavat tietää suoraan Jumalalta tästä suunitelmasta. Jumala sitten käskee heitä opettamaan siitä muille.

Kun muut kuulevat tai lukevat profeettojen sanoja, tai jotain mitä väittää olevan Jumalalta, he voivat kysyä Jumalalta rukouksessa onko se totta vai ei. Jumala on luvannut vastata. Kun ihminen saa vastauksen Jumalalta, Herran palvelijat kehoittaa heitä tekemään parannuksen ja seuramaan Jeesuksen Kristuksen opetuksia.

Me väitämme että Jumala kutsui Joseph Smithin profeetaksi meidän aikana, ja että hänen kautta pelastussuunitelma on palautettu meille taas suuren luopumuksen jälkeen. Me väitämme että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, on Jeesuksen Kristuksen tosi kirkko maan päällä. Kehoitamme jokaista tulemaan Kristuksen tykö uskomalla häneen, tekemällä parannus, ja seuraamalla hänen palautettua evankeliumia.

Minä todistan näistä asioista. Olen itse ottanut selville rukouksen kautta, ja voin sanoa, että Jumala vastaa rukoiksiin. Kehoitan totuuden etsijöitä ottamaan itse selville näistä asioista. Ota yhteyttä kirkkomme lähetyssaarnaajiin, ja tutki Mormonin kirjaa. Sitten rukoile ja kysy Isältämme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Hän ei ole jättänyt meitä tänne ilman tapaa ottaa selville totuudesta.

V.Mayfield

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu