Elisa palvelee

Ihmettelin vielä eilen miksi Elisan palvelunumeroihin ja konttoriin aivan mahdotonta päästä alle puolessa tunnissa puhelimitse. Enää en ihmettele, siis jos Elisan toimintatapa kaikkialla Suomessa samanlaista kuin Lohjalla. Pääsin todistamaan kuinka myymälässä opastettiin kahta jo vanhempaa henkilöä uuden hienon matkapuhelimen käyttöön. Jos myymistilanteessa ei vaikuta muu kuin raha mitä operaattori saa (siis ei se ettei ko. ihminen tule koskaan osaamaan käyttää laitetta, tai ainakaan tarvitsemaan muuta kuin normaalia soittamisen osuutta siinä) niin on varauduttava selvittelemään isoja laskuja jotka aiheutuneet vahingossa netissä pyörimiselle etc...
0261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


jos aikaa on kirjoitti:

Ihmettelin vielä eilen miksi Elisan palvelunumeroihin ja konttoriin aivan mahdotonta päästä alle puolessa tunnissa puhelimitse. Enää en ihmettele, siis jos Elisan toimintatapa kaikkialla Suomessa samanlaista kuin Lohjalla. Pääsin todistamaan kuinka myymälässä opastettiin kahta jo vanhempaa henkilöä uuden hienon matkapuhelimen käyttöön. Jos myymistilanteessa ei vaikuta muu kuin raha mitä operaattori saa (siis ei se ettei ko. ihminen tule koskaan osaamaan käyttää laitetta, tai ainakaan tarvitsemaan muuta kuin normaalia soittamisen osuutta siinä) niin on varauduttava selvittelemään isoja laskuja jotka aiheutuneet vahingossa netissä pyörimiselle etc...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu