evoluutio vs. luomisoppi

tuonne alas laitoin tämän. mutta jospa nostan sen nyt tähän kuitenkin vielä.

evoluutio vrt. luomiskertomukseen on tietysti vähän ristiriitainen juttu. tieteellinen puoli ei kuitenkaan ole välttämättä ristiriidassa uskon kanssa. nimittäin eräs, hyvin suosittu teologinen suuntaus katsoo, että luominen on jatkuva tapahtuma. tämän mukaan jumalan luomistyö jatkuu edelleen.

tämä näkyy tämän käsityksen mukaan siinä, että me elämme tänä päivänä pitempään kuin aikaisemmin. me olemme pidempiä kuin aikaisemmin. tekninen tietämys kasvaa koko ajan ja helpottaa ihmisten elämää. samalla kasvaa tietomme myös ympäristöstä ja sen elämästä.

tämän käsityksen mukaan ihminen siis tavallaan toimii yhdessä jumalan kanssa. ihminen ei ole vain pelkkä jumalan tekojen objekti vaan subjektiivinen toimija, joka vaikuttaa elämään ja olemiseen ratkaisevasti.

mutta ongelma tässä on tietysti etenkin fundamentalistien suuntaan. heidän yksi perusopinkappaleen on että ihminen lajina rappeutuu koko ajan. näin siksi että aatami oli suoraan jumalan luoma ja siksi hän elikin, oliko se nyt peräti 900 vuotta. tästä eteenpäin nämän "jumalalliset geenit" ovat koko ajan vähentyneet ja vähenevät edelleen.

ajateltuna kommentteja?
3163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vielä Luojan sydän lyö" laulaa Lasse Heikkilä, suositun teologisen suuntauksen helluntaiherästyksen edustaja sävellyksessään. Sanat ovat tosin luterilaisen A-M Kaskisen, mutta tässäkin voidaan todeta, kuinka Pyhä Henki yhdistää fundiksia.

(On muuten niiiiin mukavaa, että sinäkin kirjoitat joskus muuta, kuin Ritarille kohdistuvia kiusausviestejä.)

Tosiaan ihminen on toimija, jolle annettiin tehtäväksi pitää huolta niin mullasta, kuin sen päällä tallustelevista olioista, kuin myös itsestään.
Hyvin on tähän saakka onnistuttu, mutta kuinka tästä eteenpäin? Kaikki se, mitä edistyneisyydeksi kutsutaan, uhkaa tuhota hedelmillään koko systeemin. Tekninen tietämys jää toiseksi siinä kisassa, jossa kisataan luomistyön ylläpitämisestä. Luomistyön jatkuminen kääntyy päälaelleen luomistyön tuhoamiseksi.
Onko siis ihmisen kaiken elollisen rappeutuminen yksin fundiksen ongelma?

Äänestä
  • "Kaikki se, mitä edistyneisyydeksi kutsutaan, uhkaa tuhota hedelmillään koko systeemin"

    Kaikki se mitä kutsutaan edistyneisyydeksi on ainoa mahdollisuutemme poistaa turha kärsimys. Nykyisellään elämä on melko epämiellyttävää.

    Jos systeemi kuitenkin tuhoutuu, ainakin yritimme..

    Äänestä

  • minä en kyllä sanonut että olen tässä asiassa samaa mieltä kuin tämä teoria. kerroin vain että tälläinekin teoria on olemassa. ja tämän suuntauksen uskovaisen kannattajan kanssa syntyy varmasti myös hedelmällistä keskustelua. toisin kuin heidän joilta tuntuu puuttuvan alkeellisimpikin kyky ajattella loogisesti. kuten esim. ritari, frihet, pentele yms....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


umpihetero. kirjoitti:

tuonne alas laitoin tämän. mutta jospa nostan sen nyt tähän kuitenkin vielä.

evoluutio vrt. luomiskertomukseen on tietysti vähän ristiriitainen juttu. tieteellinen puoli ei kuitenkaan ole välttämättä ristiriidassa uskon kanssa. nimittäin eräs, hyvin suosittu teologinen suuntaus katsoo, että luominen on jatkuva tapahtuma. tämän mukaan jumalan luomistyö jatkuu edelleen.

tämä näkyy tämän käsityksen mukaan siinä, että me elämme tänä päivänä pitempään kuin aikaisemmin. me olemme pidempiä kuin aikaisemmin. tekninen tietämys kasvaa koko ajan ja helpottaa ihmisten elämää. samalla kasvaa tietomme myös ympäristöstä ja sen elämästä.

tämän käsityksen mukaan ihminen siis tavallaan toimii yhdessä jumalan kanssa. ihminen ei ole vain pelkkä jumalan tekojen objekti vaan subjektiivinen toimija, joka vaikuttaa elämään ja olemiseen ratkaisevasti.

mutta ongelma tässä on tietysti etenkin fundamentalistien suuntaan. heidän yksi perusopinkappaleen on että ihminen lajina rappeutuu koko ajan. näin siksi että aatami oli suoraan jumalan luoma ja siksi hän elikin, oliko se nyt peräti 900 vuotta. tästä eteenpäin nämän "jumalalliset geenit" ovat koko ajan vähentyneet ja vähenevät edelleen.

ajateltuna kommentteja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu