Palstan ruikuttajat

Tällä palstalla kirjoittaa joukko tyypillistäkin tyypillisempiä ruikuttajia, joiden viestien olennainen sisältö voidaan kiteyttää siihen, että heidän mielestään USA ei ole maailman pahin valtio, vaan mm. Vernäjä on syyllistynyt pahoihin ihmisoikeusloukkauksiin Tsethseniassa, jne. Nämä kirjoittajat haluavat, että valtioita pitää verrata toisiinsa ja arvioida niiden tekoja suhteessa toisiinsa. Tämä nähdään kirjoittajien taholla "tasapuolisuutena".

Tyypillistäkin tyypillisempi on esimerkiksi vasemmistoliittoa koskeva avaus tuossa alempana.

Kysymys on siitä, että näissä yhteyksissä sotketaan käsitteitä. Kaivattu asia ei ole tasapuolisuus. Se mitä oikeasti ajetaan takaa, tai tehdään, on relativismin käyttäminen moraalin mitätöimiseen.

Näitä kirjoittelijoita palstalla on kymmenittäin. Heidän lähtökohtansa on samalla tavalla epäterve ja kieroutunut. He seuraavat sivusta aktiivisten nuorten tekemisiä ja miettivät miksi kritiikki suntautuu niin voimakkaasti yhteen suuntaan. (Oikeastihan näin ei edes ole - esimerkiksi Suomessa kriittisimmät ja pätevintä asia- ja silminnäkijätietoa sisältävät kirjat niin USA:n Irak-sodasta kuin Venäjän toimista Tsethseniassa on julkaissut sama nuorten suosima pienkustantamo. Mutta tämähän ei tietenkään vaikuta niiden yksislmäisten asenteisiin, joille tosiasiat eivät paina vaa'assa ja joille olennaista on vain nuorten moraalisen kannanoton mitätöiminen.)

Moraalia mitätöivä relativistinen asenne sisältää sellaisen tausta-asetuksen, että erilaisia rikoksia tai vääriä tekoja voitaisiin keskenään mittamalla arvottaa suhteessa toisiinsa eikä siihen yksinkertaiseen totuuteen että ne ovat väryyksiä. Kuin huomaamatta tällainen taustakuvio tulee mukaan kuvaan.

Suosittelen, että tehkääpä mekaanisen tasapuolisuuden vaatijat ekskursio johonkin vankilaan ja keskustelkaa erilaisista rikoksista tuomittujen kanssa. Huomaatte, ettei sellaista rikoksentekijää olekaan, joka ei puolustelisi itseään saman kaavan mukaan. "Tein ehkä väärin, mutta kyllä nuo toisetkin on tehneet. Ja jos verrataan, pahempiahan ne on tehneet."

Se on niin inhimillistä.

Mutta mekaanisen tasapuolisuuden vaatimuksella ei moraalia kuitenkaan voi mitätöidä. Relativismia ei pidä käyttää tyyliin: "... olen yrittänyt muistuttaa muidenkin vahvojen valtioiden, eikä vain USA:n, tehneen tuomittavia asioita." Tällaiselle tavalle kytkeä toimijoita toisiinsa ja vaatia moraalisissa kannanotoissa mekaanista "tasapuolisuutta" ei ole mitään perustetta. Jos haluat tuomita jonkun muun valtion jostain muusta, vaikka vastaavanlaisesta, teosta, sinun on tuomittava tuo valtio. Älä odota että tämän tuomitsemisen tekevät ne, jotka tuomitsevat USA:n sen nykyisistä toimista. Jos haluat huutaa julki jonkun muun valtion tekemät vääryydet, sinun on järjestettävä mielenosoitus ja huudettava ne julki. Älä odota että JOKU TOINEN - USA:n kritisoijat, rauhanliike, tai mikään muu - tekee työn puolestasi. Tee itse se mitä katsot moraalisi vaativan.

"Tasapuolisuuden" kauniin kaavun alla te itse, mukatasapuolisuuden julistajat, olette passiivisista vinkujista kaikkein passiivisimpia. Rusnailette tällaiselle palstalle skribentuuriharjoitelmianne, ja kuitenkin oma aktiivisuutenne ja moraalinne on niin kehnossa kunnossa että marisette vain sitä kun toiset puuttuvat näkemiinsä ilmiselviin laittomuksiin, vääryyksiin, tekopyhyyksiin ja typeryyksiin. Mikä teitä estää tekemästä samoin niiden asioiden suhteen jotka te koette tärkeinä?

Huhhuh, puistattaa.

Ihmisyyden nimissä pitää vaatia, ettei esitä muille sellaisia vaatimuksia, joita ei itse pystytä alkuunkaan toteuttamaan. Näiden muiden pitäisi nyt tuomita tai osoittaa mieltään "tasapuolisesti" turhanpäiväisten vänkyttäjien puolesta. Jos teitä jokin asia vaivaa, järjestäkää toki itse omat mielenosoituksenne. Mikä ihme teitä pidättelee? Eihän mielipiteen ilmasemiseen tarvita kuin perusteltu mielipide ja rohkeutta esittää oma kantansa, kansalaisaktiivisuutta. Miksi te vaaditte tätä muilta ja ruikutatte, että toiset osoittaisivat puolestanne mieltä myös niitä kohteita vastaan joita te haluatte arvostella?

Ette todellakaan ole itse sellaisessa moraalisessa kunnossa että teillä olisi kanttia mennä arvioimaan toisten moraalista "epätasapuolisuutta" - varsinkaan kun sellaista ei edes siinä määrin todellisuudessa ilmene kuin yksisilmäisyydessänne haluatte uskoa. Teitä itseänne - ja niin monia tällä palstalla jalkapuolina ontuvia USA:n ulkopolitiikan puolustelijoita - vaivaa yksinkertainen moraalinen rappio. Tapanne käyttää relativismia moraalisten kannonottojen mitätöimiseen on oire siitä että haluatte tosiasiassa vain sälyttää oman omantuntonne muiden kannettavaksi.

Hävetkää. Hävetkää!!
29916
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

että joku jaksaa kirjoittaa tuollaisen viestin ja keskittyä muiden ihmisten ongelmiin. Sääittävyyden huippuhan on ihminen joka kuvittelee omat ajatuksensa ainoiksi oikeiksi.

Teitä itseänne - ja niin monia tällä palstalla jalkapuolina ontuvia USA:n ulkopolitiikan puolustelijoita - vaivaa yksinkertainen moraalinen rappio.

>Anteeksi. Ensi kerralla muistamme ajatella kuten sinä jotta voisimme olla ns. hyviä ihmisiä.

Voimia sinulle, jotta jaksat jatkaa valistustasi ja tehdä ihmisistä parempia.

Äänestä

koskevia asioita en jaksa kommentoida.

Kyllähän sitä voidaan arvioida kuinka hyvin tai huonosti joku saavuttaa itsellensä asettamansa tavoitteet, jos toisen ristiriidat ovat suurempia kuin toisen, niin sitä jonka ristiriidat ovat selkeimmät ja näkyvimmät myös arvostellaan.

Äänestä

ovat sitten vankilassakin. Vankien tekemät rikokset ovat erilaisia ja esim. maksamattomien sakkojen takia vankeuteen tuomittu todellakin on rikollisena mitätön verrattuna esim. murhaajaan.

(Voi anteeksi, taisi olla omasta ainoasta oikeastasi liian vahvasti eriävä mielipide?)

Äänestä
  • Sisään tullessani oli pyörövaraston ovella naapurin muija saatanallisen vihaisena haukkumassa poikaansa, joka oli jättänyt polkupyöränsä yöksi ulos. Hävinnyt oli.

    Poika itki ja naama punotti korvia myöten. Ei epäilystä siitä kuka hommassa oli syyllinen ja kuka oli tehnyt väärin.

    Joku osoite siinäkin oli hukassa.

    Äänestä

  • Kohtaus kirjoitti:

    Sisään tullessani oli pyörövaraston ovella naapurin muija saatanallisen vihaisena haukkumassa poikaansa, joka oli jättänyt polkupyöränsä yöksi ulos. Hävinnyt oli.

    Poika itki ja naama punotti korvia myöten. Ei epäilystä siitä kuka hommassa oli syyllinen ja kuka oli tehnyt väärin.

    Joku osoite siinäkin oli hukassa.

    Tuskinpa varas siitä ikinä edes haukkuja saa, pelkästään uuden pyörän.

    Äänestä

ruikuttaa ehkä pidemmin kuin muut, mutta ruikutusta se kai on tuokin?

Äänestä

happosadetta kaatamalla, paljon närkästyneitä ja happamia kannanottoja. Koskee liian kipeästi liian monia.

Äänestä

Kun useimmat väittävät vastustavansa sotia yleisesti, herättää aivan luonnollista ihmettelyä se, että käytännössä vastustus kuitenkin ilmenee vain sellaisten sotien vastustamisella, joissa USA on toisena osapuolena. Ehkeivät eriävät mielipiteet, vapaa keskustelu ja kyseenalaistaminen välttämättä sovi ideologiaasi, mutta Suomessa ihmisillä on kuitenkin oikeus niin tehdä ja vieläpä tulematta sen takia syyllistetyiksi mihinkään.

Mikäli keskustelua pyritään rajoittamaan hyväksymällä pelkästään yksi subjektiivinen "totuus" tai yksi ainoa tapa nähdä ja tarkastella asioita, ei se ole vapaata keskustelua eikä objektiivisuuteen pyrkivän yleiskuvan saaminen jää enää edes teoreettiseksi mahdollisuudeksi.

Äänestä
  • väistöliike. Sinä et nyt joko ole lukenut tuota juttua, tai sitten sen sanoma jää silmäsi sokeaan pisteeseen.

    "Kysymys on siitä, että näissä yhteyksissä sotketaan käsitteitä. Kaivattu asia ei ole tasapuolisuus. Se mitä oikeasti ajetaan takaa, tai tehdään, on relativismin käyttäminen moraalin mitätöimiseen."

    Puhumalla objektiivisesta ja subjektiivisesta vain huiputat itseäsi. Mikään moraalisesti väärä teko ei muutu miksikään siitä että sitä yritetään tarkastella suhteessa muihin vääriin tekoihin. Jos motiivinasi on vääryyden salliminen, silloin vetoaminen "objektiivisuuteen" tms. on hyvä keino pidättyä "liian jyrkästä" moraalisesta tuomitsemisesta.

    Mutta moraalilla ei kannata käydä kauppaa. Se johtaa vain itsepetokseen. Tämän itsepetoksen laatu tulee nyt esillä olevassa asiassa näkyviin siinä, että vaaditaan muilta jotakin johon ei oma kantti riitä. Eli: jos sinä haluat ilmaista mielipiteesi jostain asiasta, ilmaise se itse - älä odota että muut tekevät sen puolestasi.

    Äänestä

  • tyypillisempi kirjoitti:

    väistöliike. Sinä et nyt joko ole lukenut tuota juttua, tai sitten sen sanoma jää silmäsi sokeaan pisteeseen.

    "Kysymys on siitä, että näissä yhteyksissä sotketaan käsitteitä. Kaivattu asia ei ole tasapuolisuus. Se mitä oikeasti ajetaan takaa, tai tehdään, on relativismin käyttäminen moraalin mitätöimiseen."

    Puhumalla objektiivisesta ja subjektiivisesta vain huiputat itseäsi. Mikään moraalisesti väärä teko ei muutu miksikään siitä että sitä yritetään tarkastella suhteessa muihin vääriin tekoihin. Jos motiivinasi on vääryyden salliminen, silloin vetoaminen "objektiivisuuteen" tms. on hyvä keino pidättyä "liian jyrkästä" moraalisesta tuomitsemisesta.

    Mutta moraalilla ei kannata käydä kauppaa. Se johtaa vain itsepetokseen. Tämän itsepetoksen laatu tulee nyt esillä olevassa asiassa näkyviin siinä, että vaaditaan muilta jotakin johon ei oma kantti riitä. Eli: jos sinä haluat ilmaista mielipiteesi jostain asiasta, ilmaise se itse - älä odota että muut tekevät sen puolestasi.

    Ei toisen väärä teko tee omasta väärästä teosta sen oikeutetumpaa. Ei myöskään oma väärä teko tee toisen väärästä teosta oikeutetumpaa. Kyse ei ollut siitä, kyse oli siitä, että mikä saa ihmiset syyttämään yhä uudelleen ainoastaan(!) yhtä samaa tekijää vääristä teoista, vaikka ympärillä olisi ja olisi aina ollutkin paljon muita väärintekijöitä. Ei se puhdasta sattumaakaan ole.

    On turhaa väittää vastustavansa väärää tekoa yleisesti, jos käytännössä on osoittanut vastustavansa väärää tekoa vain silloin, jos sen tekijä on tietty ja sama. Tämä ei tee väärintekijästä yhtään parempaa, mutta kylläkin syyttäjästä huonomman.

    Äänestä

  • Puuh kirjoitti:

    Kun ei mene perille niin ei mene. Vielä kerran, viimeisen: vääryys on tuomittava ja sillä siisti. Vääryyttä ei saa hyväksyä. Ei saa kierrellä ja kiemurrella, ei tasoitella vastuutaan rupeamalla esittämään mekaanisen tasapuolisuuden tms. vaatimuksia. Niin yksinkertaista ja selvää se on.

    Jos jokin asia on sinusta väärin, esitä kantasi siitä asiasta. Älä vaadi muilta että he tekisivät sen puolestasi.

    Äänestä

  • mene läpi? kirjoitti:

    Otan kantaa vääryyteen, juurihan niin tein. Itse en väitä vastustavani kaikkia sotia. Jos niin väittäisin, myös niin tekisin. Teen, mitä sanon.

    Äänestä

Tuntuupa siltä, että tämän keskustelun aloittaja haluaa (yli)pitkän kirjoituksensa avulla kerskata sanankäyttönsä sujuuvuudella, mutta se ei siltikään peitä tekstissä olevia puutteita, mm.sitä, että syyttäessään tasapuolisuuteen pyrkiviä kirjoittajia yksisilmäisestä asenteesta hänen oma kirjoituksensa henkii juuri sitä samaa yksipuolisuutta.

Nopeasti vilkaisten löysin "Palstan ruikuttajat"-kirjoituksesta viisi(5) mainintaa siitä, että USA saa kirjoittajan mielestä olla yksin syytettyjen penkillä, vaikka esim. Irakin kriisissä on ainakin toinen, ellei useampikin rikoksista epäilty.

Kirjoittaja on löytänyt maukkaan termin "relativismi", jota hän on minullekin kirjoittamissaan vastineissa käyttänyt mielestään sopivana lyömäaseena.Miten jonkin kiistan yhteydessä muidenkin osapuolien tai vastaavien kiistojen osapuolien maininta mitätöisi moraalin?

Kaivattu asia on todellakin tasapuolisuus, vaikka se kuinka joiltakin kirjoittajilta on täällä puuttunut!

Jokin vankilaeksursio on maapallon suurkriisien yhteyteen otettuna aika naiivi esimerkki.

Useissa tuomioistuinratkaisuissa vedotaan aikaisempiin, vastaaviin rikostuomioihin, jotka ovat muodostaneet ns. ennakkotapauksia.

Ei niidenkään esilletuominen ole moraalin mitätöimistä, vaan laajemman näkökulman avaamista joihinkin rikosprosesseihin.

Puuttumatta nyt enempää kirjoituksen sisältämiin puutteisiin otan tähän vain aivan lopussa olevan ankaran kritiikin siitä, onko tasapuolisuutta vaativilla "kanttia mennä arvioimaan toisten moraalista epätasapuolisuutta", ja kuitenkin samassa loppujaksossaan luokittelee kritiikkinsä kohteita mm.näin:

"Ette todellakaan ole itse sellaisessa moraalisessa kunnossa,että.." ja näin:

"Teitä itseänne.. ..jalkapuolina ontuvia USA:n ulkopolitiikan puolustelijoita -vaivaa yksinkertainen moraalinen rappio."

Tämän tyyppiseen toisten moraalin arvioimiseen kirjoittajalla itsellään näyttää kuitenkin löytyvän kanttia!

Etsimättä tulee mieleen vanha sananlasku:Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

Osuiko tasapuolisuuden toivomus tähän "ruikutuskirjoituksen" kirjoittajaan niin kipeästi, että hänen kirjoitustaan voisikin pitää todellisena ruikutuskirjoituksena ?

Äänestä
  • lukihäiriöinen?

    Et kumonnut väitettä "erilaisia rikoksia tai vääriä tekoja voitaisiin keskenään mittaamalla arvottaa suhteessa toisiinsa eikä siihen yksinkertaiseen totuuteen että ne ovat vääryyksiä".

    Kirjoittaja voi esittää mitä tahansa loukkauksia sinua kohtaan kunhan ne eivät ole osa itse väitteitä, senkin idiootti.

    Sinuskaltaisesi apinat eivät ymmärrä että arvokysymyksistä ei voi kiistellä, koska se on mieletöntä, siksi yleensä kiistellään intersubjektiivisista asioista tai loogisista asioista, kun ne ovat normatiivisia.

    "Osuiko tasapuolisuuden toivomus tähän "ruikutuskirjoituksen" kirjoittajaan niin kipeästi, että hänen kirjoitustaan voisikin pitää todellisena ruikutuskirjoituksena?"

    Sillä ei ole mitään merkitystä, koska se ei kumoa itse väitettä. Kumoa väite, älä valita senkin diletantti!

    Äänestä

  • Aleksi kirjoitti:

    lukihäiriöinen?

    ...se alkuperäinen kirjoittaja?

    Sanoja tuoreimmasta tyylikkyydestäsi:

    -lukihäiriöinen
    -senkin idiootti
    -Sinuskaltainen apina
    -senkin diletantti!

    No, en minä noin pienistä pahastu. Asiaan.

    Mikä väite minun pitäisi sinun mieleksesi kumota?

    Sekö, että"erilaisia rikoksia tai vääriä tekoja voitaisiin keskenään mittaamalla arvottaa suhteessa toisiinsa" ?

    Eihän tuo ole väite, vaan ehdotus tai toteamus.
    Vai väitätkö,että "yksinkertainen totuus on, että ne(rikokset/väärät teotko?)ovat vääryyksiä".

    Eihän sekään ole väite, vaan fakta.

    Jos ehdotat, että erilaisia rikoksia voidaan keskenään mitata ja sitten arvottaa niiden suhdetta keskenään, kenellä siihen on riittävää kompetenssia?

    Totta kai näpistys verrattuna tappoon on helppoa suhteuttaa, mutta kaksi erilaista väärää tekoa(rikosta?),jotka on tehty aivan eri elämänalueilla, vaatiikin juristiikan erikoisosaajien pohdintaa.

    Kokeillaanko ? Kerropa minulle ratkaisusi seuraavaan tapaukseen, jos halutaan pohtia juridisia ongelmia:

    Mies, jonka vaimo oli vakavasti sairas, kuuli apteekkarilta, että vaimon sairauteen on kehitetty parantava lääke, jota apteekkarilla on kaapissaan.
    Se on kuitenkin erittäin kallista.Mies oli köyhä, eikä apteekkari suostunut myymään lääkettä alihintaan, ei, vaikka apteekkari oli hyvin rikas, ja mies vetosi hänen armeliaisuuteensa.
    Ilman lääkettä perheenäiti kuolisi.
    Yöllä mies murtautui apteekkiin ja varasti lääkkeen, vei sen kotiinsa ja vaimo parani.

    Kumpi oli suurempi syyllinen, apteekkari vai lääkkeen varastanut mies?

    Äänestä

  • G.oldman kirjoitti:

    kummallista että tuomitset kaikki salaliittoteoriat, mutta sitten viljelet niitä itse. Selkeä ristiriita (?). Minä esiinnyn omalla etunimelläni.

    Sinä et ymmärtänyt että et voi vaatia vertailua kuka on pahin rikollinen, koska se on mieletöntä, jos pitää käsiteltäviä tekoja väärinä. Sinun logiikkasi mukaan vääryyksiä ei saa tuoda esille vain yhdestä väärintekijästä, koska on olemassa muitakin väärintekijöitä ja siksi pitäisi vastustaa samaan aikaan kaikkia vääryyksientekijöitä. Eli sinun mielestä kaikki kritiikki on mieletöntä, kun kukaan ei kuitenkaan koskaan pysty kritisoimaan kaikkia väärintekijöitä yhtä aikaa. Et siis voi kritisoida oman logiikkasi mukaan Venäjän toimia, jos et kritisoi muidenkin valtioiden toimia.

    Tai sitten haluat vain peitellä ikäviä asioita, joita et halua käsiteltävän ”päivänvalossa”, koska maailmankuvasi vaatii epämiellyttävien asioiden lakaisemista maton alle? Mikä muu voisi motivoida tuollaiseen ajatteluun että selkeästi vääristä asioista saisi puhua vain, jos puuttuu jokaiseen olemassa olevaan tapaukseen?

    Tuot esille Heinzin dilemman, onko omaisuus ihmishenkeä arvokkaampaa. Tämä on moraalinen valinta ja sen voi tehdä jokainen itse, kukaan ei voi auttaa tässä valinnassa, vaikka tietysti ulkopuoliset voivat yrittää vaikuttaa tekoihisi, valinta on kuitenkin loppuen lopuksi sinun oma moraalinen valinta. Kohlbergin mukaan korkeimmalla moraalisella tasolla oleva arvostaisi enemmän ihmishenkeä.

    En siis voi antaa sinulle yleispätevää vastausta mikä on oikein tuossa tapauksessa, sillä moraaliset asiat ovat henkilökohtaisia kuten edellä tuli jo esille.

    sanoi minulle kerran: älä ota G.oldmania vakavasti. Mies puhuu itse itsensä tällä palstalla "pussiin tai Bushiin" jatkuvasti. Mutta jos ehdoin tahdoin haluat miettiä mihin joukkon haluat kuulua ikuisuudessa harmagedonin jälkeen, niin jatka ihmeessä

    Äänestä

  • ohikulkija kirjoitti:

    Koska toistuvasti otat tuo Harmageddonin ennustuksen esille, se ilmeisesti askarruttaa sinua, kuten minuakin ja lukemattomia muita tässä maailmassa.

    Voisimme jossain muussa yhteydessä jatkaa siitä aiheesta, vaikkakin se sivuaa aika karmeita tulevaisuudenkuvia.
    Joillakin ihmisillä on kuitenkin toivorikas näkymä niidenkin tapahtumien yli.

    Toivoisin sinulle ja kavereillesi samaa toivoa.

    ovat toivoneet, että lopettaisin pissapäiden kanssa seurustelemisen

    Äänestä

  • Aleksi kirjoitti:

    kummallista että tuomitset kaikki salaliittoteoriat, mutta sitten viljelet niitä itse. Selkeä ristiriita (?). Minä esiinnyn omalla etunimelläni.

    Sinä et ymmärtänyt että et voi vaatia vertailua kuka on pahin rikollinen, koska se on mieletöntä, jos pitää käsiteltäviä tekoja väärinä. Sinun logiikkasi mukaan vääryyksiä ei saa tuoda esille vain yhdestä väärintekijästä, koska on olemassa muitakin väärintekijöitä ja siksi pitäisi vastustaa samaan aikaan kaikkia vääryyksientekijöitä. Eli sinun mielestä kaikki kritiikki on mieletöntä, kun kukaan ei kuitenkaan koskaan pysty kritisoimaan kaikkia väärintekijöitä yhtä aikaa. Et siis voi kritisoida oman logiikkasi mukaan Venäjän toimia, jos et kritisoi muidenkin valtioiden toimia.

    Tai sitten haluat vain peitellä ikäviä asioita, joita et halua käsiteltävän ”päivänvalossa”, koska maailmankuvasi vaatii epämiellyttävien asioiden lakaisemista maton alle? Mikä muu voisi motivoida tuollaiseen ajatteluun että selkeästi vääristä asioista saisi puhua vain, jos puuttuu jokaiseen olemassa olevaan tapaukseen?

    Tuot esille Heinzin dilemman, onko omaisuus ihmishenkeä arvokkaampaa. Tämä on moraalinen valinta ja sen voi tehdä jokainen itse, kukaan ei voi auttaa tässä valinnassa, vaikka tietysti ulkopuoliset voivat yrittää vaikuttaa tekoihisi, valinta on kuitenkin loppuen lopuksi sinun oma moraalinen valinta. Kohlbergin mukaan korkeimmalla moraalisella tasolla oleva arvostaisi enemmän ihmishenkeä.

    En siis voi antaa sinulle yleispätevää vastausta mikä on oikein tuossa tapauksessa, sillä moraaliset asiat ovat henkilökohtaisia kuten edellä tuli jo esille.

    ..kirjoittajakin ymmärtäisi, ettei moraaliasioita voi toisten ihmisten puolesta arvioida.

    Hänhän väittää, että relativismi kumoaa moraalin, vaikka minä en näe ristiriitaa siinä, että asioita ja ongelmia voi tasapuolisesti ja kiihkottomasti pohtia. Ei se suinkaan merkitse moraalin hylkäämistä.

    Missä muuten viljelen salaliittoteorioita?

    Totta kai katson voivani kritisoida Venäjän toimia, kun yht´aikaa punnitaan myös Tsetsenian osuutta esim. siellä käytävässä sodassa.

    Samoin katson voivani kritisoida Irakin toimia ennen USA:n iskua, eikä se siltikään merkitse, etteikö minulla olisi "kanttia" kritisoida myös USA:ta.

    En esimerkiksi pidä USA:n kansalaisten suuresta tietämättömyydestä ajatellen maailman muita kansoja, enkä hyväksy siellä esiintyvää yhteiskunnallista eriarvoisuutta enkä koskaan tule puoltamaan eräissä osavaltioissa käytettävää kuolemantuomiota.

    Silti osaan myös antaa arvoa USA:n valtaville raha-avustuksille hädässä oleville ihmisille (jopa ohi YK:n kankean byrokratian) ja ihailen USA:n alttiutta 1. ja 2. maailmansodassa kuolemaan meidän eurooppalaisten takia Euroopassa ja maailman vapauden takia muilla taistelutantereilla.

    Vielä kerran totean, että minua on harmittanut täällä esiintynyt tapa ruoskia vain USA:n johtoa sen vaikeissa ratkaisuissa, kun muulta maailmalta ja YK:lta meni "pupu pöksyyn".

    Tosiasia on nyt se, että meillä on tämä yksi supervalta, ja sen alaisuudessa olemme aloittaneet uuden aikakauden historian tapahtumaketjussa, emmekä me sitä tosiasiaa saa millään viesteillä näillä palstoilla tai mielenosoitusmarsseilla muuttumaan.

    Minusta tämän tosiasian tunnustaminen ei ole mitään nöyristelyä, vaan realismia.

    Liialla meuhkaamisella ilman hyviä vastaehdotuksia emme saa muuta aikaiseksi kuin ehkä ongelmia itsellemme.

    Äänestä

  • ohikulkija kirjoitti:

    ovat toivoneet, että lopettaisin pissapäiden kanssa seurustelemisen

    Olen monessa kohtaa kirjoituksiasi lukiessani pohtinut, millainen kehyskertomus on nimimerkillä "ohikulkija".

    Ajattelepa, että emme tiedä toisistamme mitään, ja jossain tuolla ulkomaailmassa voimme jopa jutella jotain smalltalkia arvaamatta, että siinä ovat G.oldman ja ohikulkija.

    Saatat olla todellisuudessa ihan kiinnostava persoona(vaikka tekstisi puhuvat välillä huonommankin vaihtoehdon puolesta).

    Kun kerran näissä kirjoituksissasi halvennat minua nimittelyilläsi, tuntuu minusta välillä, että sinulla on elämässäsi ollut jotain ikävää, joka on tehnyt sinusta jossain määrin katkeran.

    Itse olen onnellinen joka päivästä, jonka saan täällä valtavan kiinnostavassa maailmassa jotakuinkin terveenä elää.
    Oletko sinä saanut olla terve?
    Nuorena minulla oli vakavahko sairaus, mutta syystä tai toisesta tämä keuhkoihin pesiytynyt tauti parantui, ja siitä en voi olla muuta kuin kiitollinen Jumalalleni.

    Minun mielestäni tässä maailmassa on aivan riittävästi kurjuutta tai ahdistusta ilman, että kenenkään tavallisen ihmisen tarvitsisi sitä lisätä sentinkään vertaa.

    En ole iloinen siitä, että USA hyökkäsi Irakiin, vaikka täällä en sitä niin jyrkästi olekaan tuominnut.
    En ole myöskään iloinen siitä,että Irakia hallitsi sellainen julmuri kuin Saddam.

    Jos ihmiskunta olisi keksinyt jonkin paremman keinon saada Irakin kansan kohtalo kääntymään, olisin riemumielellä hyväksynyt sen ratkaisumallin.

    Niin ei kuitenkaan käynyt, ja nyt olemme tapahtuneitten tosiasioiden edessä.

    Voi olla, että tämä oli yksi askel kohti ihmiskunnan kohtalonhetkiä tai Harmagedonia, ihan miten sitä vain halutaan kutsua.

    Kun sekin asia on ns."korkeemmass´ käress", voisimme yrittää elää täällä niin onnellisina kuin olosuhteet vain antavat myöten.

    Ehkä joskus onkin ratkaiseva kysymys meidän kohdalla se, jaksoimmeko elämässämme enemmän rakastaa lähimmäisiämme ja itseämme kuin vihata.
    Voi olla, että rakastaessamme vilpittömästi lähimmäistämme rakastamme samalla Jumalaakin.

    Hän sen tietää...

    esille ristiriitoja, ei kannata yrittää kumota omia sisäisiä ristiriitoja sillä että niiden esittäjä esittäisi jotain loukkauksia tai että tekstissä olisi jotain virheitä.

    Itsekritiikki on viisautta, sen puute taas tyhmyyttä.

    Kun sanot "tosiasian tunnustaminen ei ole mitään nöyristelyä, vaan realismia", niin teet sen virheen että kuvittelet että tosiasiat olisivat velvoittavia. Tuo on vain tosiasia, mutta miten se edes voisi kertoa mitä pitää tehdä?

    Lainaan tähän itseäni viisaamman henkilön lauseen: Tosiasioiden tunnustaminen on viisautta.

    Miten kumoat sen, etteivätkö tosiasiat velvoita?

    Tosiasioiden näkemisen jälkeen voi alkaa harkita, millä toimenpiteillä tästä tilanteesta on jatkettava.

    Totta kai ihminen voi rakennella myös pilvilinnoja, mutta ne valitettavasti joskus haihtuvat tosiasioiden kylmään arkipäiväisyyteen.

    Vaatimaton esimerkki omasta elämästäni:

    Pilvilinna: Tahdon lähteä vaimoni kanssa etelämeren palmusaarelle.

    Tosiasia: Pankki haluaa asuntolainalyhennyksen ajallaan, kuten joka kuussa.

    Itsekritiikkini sanoo viisaasti:Maksa lainasi ajallaan, älä haihattele muuta.
    Itsekritiikin puute sanoo tyhmästi:Unohda lainasi, lähde vain matkalle.

    Tosiasiat velvoittavat jättämään matkan, vaikka itse haluaisin toisin.

    Kerro Aleksi, mitä pitää tehdä?

    että potkut sait taloudellisen tilanteen takia työpaikastasi ja pankki kertoo jatkon lainojesi kanssa...;)Sinnehän siten menet, etelään ehkä Suomenlinnaan, siihen loppuu Budjetti, arkipäivää ihan liian monelle suomalaiselle nykyään, eivät edes pääse sinne Suomenlinnaan, linnanmäestä puhumattakaan. No onhan joillain ns. turvattu toimeentulo, joillain jopa vakipaikka töissä, monilla pätkätyö, ei lainaa...

    Äänestä

  • G.oldman kirjoitti:

    Lainaan tähän itseäni viisaamman henkilön lauseen: Tosiasioiden tunnustaminen on viisautta.

    Miten kumoat sen, etteivätkö tosiasiat velvoita?

    Tosiasioiden näkemisen jälkeen voi alkaa harkita, millä toimenpiteillä tästä tilanteesta on jatkettava.

    Totta kai ihminen voi rakennella myös pilvilinnoja, mutta ne valitettavasti joskus haihtuvat tosiasioiden kylmään arkipäiväisyyteen.

    Vaatimaton esimerkki omasta elämästäni:

    Pilvilinna: Tahdon lähteä vaimoni kanssa etelämeren palmusaarelle.

    Tosiasia: Pankki haluaa asuntolainalyhennyksen ajallaan, kuten joka kuussa.

    Itsekritiikkini sanoo viisaasti:Maksa lainasi ajallaan, älä haihattele muuta.
    Itsekritiikin puute sanoo tyhmästi:Unohda lainasi, lähde vain matkalle.

    Tosiasiat velvoittavat jättämään matkan, vaikka itse haluaisin toisin.

    Kerro Aleksi, mitä pitää tehdä?

    ole minun keksintöni että tosiasiat eivät ole velvoittavia, vaan David Humen, joka tuli myös siihen tulokseen että syy-seuraus-suhteita ei havaita. Eli kyllä niitä palmusaarille lähtijöitäkin löytyy.

    http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/humen_giljotiini.html

    Äänestä

  • G.oldman kirjoitti:

    Olen monessa kohtaa kirjoituksiasi lukiessani pohtinut, millainen kehyskertomus on nimimerkillä "ohikulkija".

    Ajattelepa, että emme tiedä toisistamme mitään, ja jossain tuolla ulkomaailmassa voimme jopa jutella jotain smalltalkia arvaamatta, että siinä ovat G.oldman ja ohikulkija.

    Saatat olla todellisuudessa ihan kiinnostava persoona(vaikka tekstisi puhuvat välillä huonommankin vaihtoehdon puolesta).

    Kun kerran näissä kirjoituksissasi halvennat minua nimittelyilläsi, tuntuu minusta välillä, että sinulla on elämässäsi ollut jotain ikävää, joka on tehnyt sinusta jossain määrin katkeran.

    Itse olen onnellinen joka päivästä, jonka saan täällä valtavan kiinnostavassa maailmassa jotakuinkin terveenä elää.
    Oletko sinä saanut olla terve?
    Nuorena minulla oli vakavahko sairaus, mutta syystä tai toisesta tämä keuhkoihin pesiytynyt tauti parantui, ja siitä en voi olla muuta kuin kiitollinen Jumalalleni.

    Minun mielestäni tässä maailmassa on aivan riittävästi kurjuutta tai ahdistusta ilman, että kenenkään tavallisen ihmisen tarvitsisi sitä lisätä sentinkään vertaa.

    En ole iloinen siitä, että USA hyökkäsi Irakiin, vaikka täällä en sitä niin jyrkästi olekaan tuominnut.
    En ole myöskään iloinen siitä,että Irakia hallitsi sellainen julmuri kuin Saddam.

    Jos ihmiskunta olisi keksinyt jonkin paremman keinon saada Irakin kansan kohtalo kääntymään, olisin riemumielellä hyväksynyt sen ratkaisumallin.

    Niin ei kuitenkaan käynyt, ja nyt olemme tapahtuneitten tosiasioiden edessä.

    Voi olla, että tämä oli yksi askel kohti ihmiskunnan kohtalonhetkiä tai Harmagedonia, ihan miten sitä vain halutaan kutsua.

    Kun sekin asia on ns."korkeemmass´ käress", voisimme yrittää elää täällä niin onnellisina kuin olosuhteet vain antavat myöten.

    Ehkä joskus onkin ratkaiseva kysymys meidän kohdalla se, jaksoimmeko elämässämme enemmän rakastaa lähimmäisiämme ja itseämme kuin vihata.
    Voi olla, että rakastaessamme vilpittömästi lähimmäistämme rakastamme samalla Jumalaakin.

    Hän sen tietää...

    punoo persoonalleni kehityskertomusta. Seuraavista aineksista olen jo kerran antanut sinulle viimeisen.

    NUORUUDESTA

    Useimmat niistä aikalaisistamme, joilla on taiteen kauneimpina vaakunakilpinä loistavat nimet, ovat olleet boheemeja; ja keskellä vakiintunutta, suurta mainettansa he usein muistelevat, ehkä kaipausta tuntien, sitä aikaa, jolloin heillä nuoruuden vihantaa kunnasta kiivetessään ei kahdenkymmenen ikävuotensa loistossa ollut muuta omaisuutta kuin rohkeus, joka on nuorten avu, ja toivo, joka on köyhien miljoona. Huolestuneelle lukijalle, pelokkaalle poroporvarille, kaikille niille, jotka eivät koskaan löydä kylliksi pilkkuja jonkin määritelmän i-kirjaimen päältä, toistamme selviön muodossa: Boheemikausi on taiteilijan koeaikaa; se on alkutaival akatemiaan, vaivaistaloon tai ruumishuoneelle.
    (Murger, Boheemielämää. ss. 16-17)

    ASEMASTA JA TERVEYDESTÄ

    Itse kukin tarvitsee myös ulkoisten olosuhteiden suosiota. Luontomme ei ole itseriittävä suhteessa mietiskelyyn, vaan ruumiin tulee olla sitä varten terve ja sen tulee saada ruokaa ja muuta hoitoa. Mutta jos ihminen ei voikaan olla onnellinen ilman ulkoista hyvää, ei pidä ajatella, että onnellinen tarvitsisi sitä paljon ja monenmoista. Riippumattomuuteen ja toimintaan ei tarvita liikaa. Voimme tehdä jaloja tekoja, vaikka emme hallitsekaan maata ja merta. Vaatimattomin edellytyksin voi toimia hyveellisesti. Tämä on selvää, sillä yksityisten ihmisten ajatellaan tekevän hyviä tekoja yhtä hyvin kuin hallitsijoiden - ja itseasiassa enemmän.
    (Aristoteles, Nikomakhoksen etiikka. ss. 199-200)

    ILOSTA

    Olen itse vakuuttunut seuraavasta ajatuksesta: Millekään jumaluudelle tai kenelle muullekaan, kateellista lukuunottamatta, ei koidu iloa heikkoudestani, eikä vaivoistani, eikä hän lue hyveiksi kyyneleitä, nyyhkeitä, pelkoa, eikä muutakaan sellaista, mikä on mielen heikkouden merkki. Päinvastoin, mitä suurempi ilo meidät valtaa, sitä täydellisemmiksi tulemme, toisin sanoen sitä enemmän olemme osallisia jumalallisessa luonnossa. Siksi viisaan ihmisen osa on iloita niin paljon kuin mahdollista siitä, mikä meitä kohtaa. Sanon, että viisaan ihmisen osa on ravita ja virkistää itseään kohtuullisella ja miellyttävällä ruoalla ja juomalla, ja myös tuoksuilla, vihreiden kasvien suloisella kauneudella, viehättävillä koruilla, musiikilla, urheiluleikeillä, teatteriesityksillä ja muilla sellaisilla asioilla, joista voi nauttia aiheuttamatta lähimmäiselle haittaa.- Elämänilo ei voi olla liiallista vaan se on aina hyvää.
       (Pietarinen, Ilon filosofia.
       Spinozan käsitys aktiivisesta ihmisestä. ss. 44-45, 51)

    Paljonko tuossa kerroit omista ajatuksistasi tai itsestäsi ?

    Toisten kirjoittajien lainailu ei osoita kovinkaan suurta omaperäisyyttä.

    Puutun vain tuohon viimeiseen lainaukseeesi, koska kirjoitit sen jo toistamiseen.

    Jos todella samaistut Spinozan käsitykseen aktiivisesta ihmisestä noiden ajatusten myötä, jotka -aivan oikein- painottavat ilon merkitystä elämälle, miten sitten selität sen kielteisyyden, jopa vihan, jota kirjoituksesi kuitenkin useimmiten henkivät.

    Etkö voisi itsekin alkaa toteuttaa vaikkapa Spinozan filosofiaa omassa elämässäsi, ties vaikka minkälainen käänne sisäisessä maailmassasi tapahtuisi.

    Ainakin (itsesi vuoksi) toivoisin sitä.

    Äänestä

  • Aleksi kirjoitti:

    ole minun keksintöni että tosiasiat eivät ole velvoittavia, vaan David Humen, joka tuli myös siihen tulokseen että syy-seuraus-suhteita ei havaita. Eli kyllä niitä palmusaarille lähtijöitäkin löytyy.

    http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/humen_giljotiini.html

    ...ehkä toiset eivät.

    Olen mielestäni havainnut ainakin omassa elämässäni syy-seuraus-suhteiden todellisuuden, mutta on tietysti mahdollista, että jotkut elävät elämänsä niin sokkoina, etteivät edes tuota todellisuutta oman elämänsä vaiheissa tajua.

    Äänestä

  • G.oldman kirjoitti:

    ...ehkä toiset eivät.

    Olen mielestäni havainnut ainakin omassa elämässäni syy-seuraus-suhteiden todellisuuden, mutta on tietysti mahdollista, että jotkut elävät elämänsä niin sokkoina, etteivät edes tuota todellisuutta oman elämänsä vaiheissa tajua.

    Erinomainen viisaus ja täydellisesti oikeassa yhteydessä. Tutkija ei huuda eikä räyhää, sanoi eräs, mutta kuka? Oikeassa oli, nimittäin kiihko ei hyväksy totuudelle sijaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Apua, USA häviää... kirjoitti:

Tällä palstalla kirjoittaa joukko tyypillistäkin tyypillisempiä ruikuttajia, joiden viestien olennainen sisältö voidaan kiteyttää siihen, että heidän mielestään USA ei ole maailman pahin valtio, vaan mm. Vernäjä on syyllistynyt pahoihin ihmisoikeusloukkauksiin Tsethseniassa, jne. Nämä kirjoittajat haluavat, että valtioita pitää verrata toisiinsa ja arvioida niiden tekoja suhteessa toisiinsa. Tämä nähdään kirjoittajien taholla "tasapuolisuutena".

Tyypillistäkin tyypillisempi on esimerkiksi vasemmistoliittoa koskeva avaus tuossa alempana.

Kysymys on siitä, että näissä yhteyksissä sotketaan käsitteitä. Kaivattu asia ei ole tasapuolisuus. Se mitä oikeasti ajetaan takaa, tai tehdään, on relativismin käyttäminen moraalin mitätöimiseen.

Näitä kirjoittelijoita palstalla on kymmenittäin. Heidän lähtökohtansa on samalla tavalla epäterve ja kieroutunut. He seuraavat sivusta aktiivisten nuorten tekemisiä ja miettivät miksi kritiikki suntautuu niin voimakkaasti yhteen suuntaan. (Oikeastihan näin ei edes ole - esimerkiksi Suomessa kriittisimmät ja pätevintä asia- ja silminnäkijätietoa sisältävät kirjat niin USA:n Irak-sodasta kuin Venäjän toimista Tsethseniassa on julkaissut sama nuorten suosima pienkustantamo. Mutta tämähän ei tietenkään vaikuta niiden yksislmäisten asenteisiin, joille tosiasiat eivät paina vaa'assa ja joille olennaista on vain nuorten moraalisen kannanoton mitätöiminen.)

Moraalia mitätöivä relativistinen asenne sisältää sellaisen tausta-asetuksen, että erilaisia rikoksia tai vääriä tekoja voitaisiin keskenään mittamalla arvottaa suhteessa toisiinsa eikä siihen yksinkertaiseen totuuteen että ne ovat väryyksiä. Kuin huomaamatta tällainen taustakuvio tulee mukaan kuvaan.

Suosittelen, että tehkääpä mekaanisen tasapuolisuuden vaatijat ekskursio johonkin vankilaan ja keskustelkaa erilaisista rikoksista tuomittujen kanssa. Huomaatte, ettei sellaista rikoksentekijää olekaan, joka ei puolustelisi itseään saman kaavan mukaan. "Tein ehkä väärin, mutta kyllä nuo toisetkin on tehneet. Ja jos verrataan, pahempiahan ne on tehneet."

Se on niin inhimillistä.

Mutta mekaanisen tasapuolisuuden vaatimuksella ei moraalia kuitenkaan voi mitätöidä. Relativismia ei pidä käyttää tyyliin: "... olen yrittänyt muistuttaa muidenkin vahvojen valtioiden, eikä vain USA:n, tehneen tuomittavia asioita." Tällaiselle tavalle kytkeä toimijoita toisiinsa ja vaatia moraalisissa kannanotoissa mekaanista "tasapuolisuutta" ei ole mitään perustetta. Jos haluat tuomita jonkun muun valtion jostain muusta, vaikka vastaavanlaisesta, teosta, sinun on tuomittava tuo valtio. Älä odota että tämän tuomitsemisen tekevät ne, jotka tuomitsevat USA:n sen nykyisistä toimista. Jos haluat huutaa julki jonkun muun valtion tekemät vääryydet, sinun on järjestettävä mielenosoitus ja huudettava ne julki. Älä odota että JOKU TOINEN - USA:n kritisoijat, rauhanliike, tai mikään muu - tekee työn puolestasi. Tee itse se mitä katsot moraalisi vaativan.

"Tasapuolisuuden" kauniin kaavun alla te itse, mukatasapuolisuuden julistajat, olette passiivisista vinkujista kaikkein passiivisimpia. Rusnailette tällaiselle palstalle skribentuuriharjoitelmianne, ja kuitenkin oma aktiivisuutenne ja moraalinne on niin kehnossa kunnossa että marisette vain sitä kun toiset puuttuvat näkemiinsä ilmiselviin laittomuksiin, vääryyksiin, tekopyhyyksiin ja typeryyksiin. Mikä teitä estää tekemästä samoin niiden asioiden suhteen jotka te koette tärkeinä?

Huhhuh, puistattaa.

Ihmisyyden nimissä pitää vaatia, ettei esitä muille sellaisia vaatimuksia, joita ei itse pystytä alkuunkaan toteuttamaan. Näiden muiden pitäisi nyt tuomita tai osoittaa mieltään "tasapuolisesti" turhanpäiväisten vänkyttäjien puolesta. Jos teitä jokin asia vaivaa, järjestäkää toki itse omat mielenosoituksenne. Mikä ihme teitä pidättelee? Eihän mielipiteen ilmasemiseen tarvita kuin perusteltu mielipide ja rohkeutta esittää oma kantansa, kansalaisaktiivisuutta. Miksi te vaaditte tätä muilta ja ruikutatte, että toiset osoittaisivat puolestanne mieltä myös niitä kohteita vastaan joita te haluatte arvostella?

Ette todellakaan ole itse sellaisessa moraalisessa kunnossa että teillä olisi kanttia mennä arvioimaan toisten moraalista "epätasapuolisuutta" - varsinkaan kun sellaista ei edes siinä määrin todellisuudessa ilmene kuin yksisilmäisyydessänne haluatte uskoa. Teitä itseänne - ja niin monia tällä palstalla jalkapuolina ontuvia USA:n ulkopolitiikan puolustelijoita - vaivaa yksinkertainen moraalinen rappio. Tapanne käyttää relativismia moraalisten kannonottojen mitätöimiseen on oire siitä että haluatte tosiasiassa vain sälyttää oman omantuntonne muiden kannettavaksi.

Hävetkää. Hävetkää!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu