Bowling for Columbine

Kävinpä katsomassa. Mielenkiintoista. Yhdysvalloissa saa aseen kun avaa pankkitilin.

http://www.bowlingforcolumbine.com/

Kaikki halukkaat voivat osallistua greencardin arvontaa täällä:

http://www.usais.org/eligible.php
4214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Myös ilman pankkitilin avaamista.

Aseen hallussapito on perustuslaillinen oikeus.

Aikanaan sen oli tarkoitus suojella viime kädessä kansalaista hallituksen, oman tai vieraan, mielivallalta.

Vielä -80 luvulla esim. NL:ssa ei
tavallinen tallaaja saanut aseen hallussapitolupaa. Hirvetkin piti ampua haulikolla, etteivät "toverit" edustajat olisi joutuneet aseellisen uhan kohteeksi.

Kyllä monessa maassa on hallituksia hillinnyt tietoisuus siitä, että heidän hallittavansa ovat myös heidän tuomareitaan, jos he eivät toimi oikein.

Onneksi Suomessakin on niin suuri asekanta, että myös poliitikkojen on se otettava huomioon.

Äänestä
  • tärkein sanoma oli kai se että Yhdysvalloissa tapetaan 11 000 ihmistä vuodessa aseilla, kun vastaava luku Kanadassa, Englannissa, Saksassa, Japanissa ja Australiassa liikkuu noin 60–300 kuolleessa. Kanadassa on yhtä paljon asehulluja kuin Yhdysvalloissa sekä aseita saa aivan yhtä helposti kuin Yhdysvalloissa, mutta kuitenkaan ihmisiä ei tapeta siellä samalla tavalla kuin Yhdysvalloissa.

    Taidat olla aika typerä kun kuvittelet että diktatuurien syntyminen voitaisiin estää tuottamalla kansalaisille aseita. Minulla ei ole asetta ja en sellaista tarvitse, aseisiin olen koskenut vain armeijassa ja mitään mielenkiintoa niihin ei ole koskaan ollut. Jos et luota valtioon tai lähimmäisiisi ja sinun täytyy elää kokoajan pelon vallassa, että joku tappaa sinut, niin kaipa moni silloin pitää asetta turvallisuuden takaajana. Oikeasti yhteiskunta ei voi elää pelon vallassa ilman seurauksia, pelko varmasti on osa syy miksi Yhdysvalloissa tapetaan 11 000 ihmistä vuodessa aseilla.

    Äänestä

  • Aleksi kirjoitti:

    tärkein sanoma oli kai se että Yhdysvalloissa tapetaan 11 000 ihmistä vuodessa aseilla, kun vastaava luku Kanadassa, Englannissa, Saksassa, Japanissa ja Australiassa liikkuu noin 60–300 kuolleessa. Kanadassa on yhtä paljon asehulluja kuin Yhdysvalloissa sekä aseita saa aivan yhtä helposti kuin Yhdysvalloissa, mutta kuitenkaan ihmisiä ei tapeta siellä samalla tavalla kuin Yhdysvalloissa.

    Taidat olla aika typerä kun kuvittelet että diktatuurien syntyminen voitaisiin estää tuottamalla kansalaisille aseita. Minulla ei ole asetta ja en sellaista tarvitse, aseisiin olen koskenut vain armeijassa ja mitään mielenkiintoa niihin ei ole koskaan ollut. Jos et luota valtioon tai lähimmäisiisi ja sinun täytyy elää kokoajan pelon vallassa, että joku tappaa sinut, niin kaipa moni silloin pitää asetta turvallisuuden takaajana. Oikeasti yhteiskunta ei voi elää pelon vallassa ilman seurauksia, pelko varmasti on osa syy miksi Yhdysvalloissa tapetaan 11 000 ihmistä vuodessa aseilla.

    280 milj. amerikkalaista on suuri määrä ihmisiä.

    Esim. Sasassa on n. 80 milj. ja sama n. 80 milj. Englannissa, missä on melkein täydellinen asekielto jo viidettä vuotta.

    USA:n liikenteessä kuolee muistakseni n. 44.000 ihmistä / vuosi eikä liikennettäkään tiettävästi ole ajateltu kieltää.

    Jos esim. viime sotien aikaan olisi jokaisella tapetulla juutalaisella ollut ase, olisi Saksan Wehrmacht tapettu viimeiseen mieheen pelkästään tappamalla yksi sotilas / henkilö.

    Ghettoihin ei varmasti olisi löytynyt menijöitä.

    Mitä aseen käyttöön tulee, se onkin se viimeinen keino, mutta on hyvä, että sekin on olemassa.

    Ihmisiä ei pidä politiikalla ajaa tilanteeseen, missä muut vaihtoehdot loppuvat.

    Eilinen RAF - dokumentti kertoi, mistä voisi olla kysymys.

    Äänestä

  • Morozow kirjoitti:

    kuin vaikka liikennekuolemat. Tappaja tappaa tarkoituksella, liikennekuolemat ovat onnettomuuksia.

    Turha keskustella, koska sinusta on sama kuoleeko ihminen toisen tappamana vai onnettomuudessa, ne ovat sinulle vain tilastoja. Pitäähän sitä jokaisella ase olla, elät siis pelon vallassa, minä taas en elä pelossa, sillä minä tiedän että väkivaltaa ei estetä sillä että jokainen yksityinen ihminen alkaa toimia tuomarina ja teloittajana. Poliisi on rikollisia varten ja demokraattinen hallinto takaa sen että poliisit eivät toimi väärin, vaikka fasismin vaaraa ei voi poistaa, niin silti ei ole mitään tarvetta pelon levittämiseen.

    "Jos esim. viime sotien aikaan olisi jokaisella tapetulla juutalaisella ollut ase, olisi Saksan Wehrmacht tapettu viimeiseen mieheen pelkästään tappamalla yksi sotilas / henkilö."

    Olet kirjoittanut todella tunteellista soopaa sekä ristiriitaisia väitteitä. Kysehän on siitä että natsismihan perustui vihalle ja sinä taas kuvittelet että natsismin vaara voitaisiin poistaa lisäämällä pelkoa. Kuitenkaan vapaa yhteiskunta ei voi olla haavoittumaton, mutta se voi toipua haavoistaan. Vapaassa yhteiskunnassa ei tarvitse elää pelossa, vaan ihmiset luottavat toisiinsa, fasismissa ja anarkiassa toisiin ei voi luottaa, koska jokainen on todennäköinen vihollinen.

    Tuollainen pelon lietsonta on aivan verrattavissa fasismiin ja anarkiaan, ratkaisusi on siis mieletön, koska se itse asiassa kumoaa alkupremissinsä itse, vapaa yhteiskunta ei voi perustua pelolle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aleksi kirjoitti:

Kävinpä katsomassa. Mielenkiintoista. Yhdysvalloissa saa aseen kun avaa pankkitilin.

http://www.bowlingforcolumbine.com/

Kaikki halukkaat voivat osallistua greencardin arvontaa täällä:

http://www.usais.org/eligible.php

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu