Täällä käydyistä keskusteluista on useissa todettu epäkohdiksi Myyrmäen ja Martinlaakson rautatieasemat.
Niihin on liittynyt häiriötekijöitä. Louhela ei ole tässä suhteessa yhtään parempi.
Keitä tällaiset rautatieasemat oikein palvelevat? Niitä käyttävät lähinnä sellaiset, jotka eivät junaa tarvitse tai jotka matkustelevat junassa maksutta.
Tavallinen rehellinen matkustaja tulee ja menee asema"rakennuksen" läpi.
Talvisaikaan rakennusten ylläpiton ja etenkin lämmitykseen kuluu voimavaroja. Se on älytöntä tuhlausta.
On outoa, että asema suljetaan yön ajaksi, jolloin matkustajat asemalle tullessan ja sieltä lähtiessään joutuvat kiertämään pitemmän matkan.
Muistetaanhan miten muutamia vuosia sitten henkirikoksen seurauksena menehtyi nuorukainen Myyrmänen asemalaiturilla.
Mitä sitten olisi tehtävä?
Puretaan kyseisistä rakennelmista ovet ja seinät, jätetään jäljelle se, mikä on tarpeen rakenteiden paikallaan pysymiseen. Ei lämpimiä oleskelupaikkoja häiriköille eikä ilmaismatkustajille.
Asiasta on puhuttu jo vuosia sitten. Miksei tässä asiassa saada edelleenkään mitään aikaan?
Lyhyesti sanottuna Myyrmäen, Louhelan ja Martinlaakson asemat on purettava siinä määrin kuin on mahdollista säilyttäen kuitenkin niiden käyttötarkoitus. - Vilkaiskaapa Vantaankosken asemaa. Siellä ei häiriköidä.
Ihmiset haluavat näistä asemista rauhallisia, sellaisia, että niistä voi tulla rauhassa junaan ja niille voi tulla rauhassa junasta.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Selkeästi ilmaistu.
turvallisuus parantuu huomattavasti noiden toimenpiteiden jälkeen.
Purkutyöt saadaan tehtyä samoilla kustannuksilla mitä
pelkät siivous ja puhdistustyöt aiheuttavat parissa kuukaudessa.
Nythän joku neropatti vielä suunnitteli että bussit alkaisivat vantalla kulkemaan lähinnä vain vantaan asemille päin. Eli siis suoraan Helsinkiin ei pääsisi bussilla, vaan bussi-juna yhdistelmällä. Nuo vantaan asemathan ovat niin turvallisia että kyllä kannattaa... ja vr ilmoitti että jos vantaalta tulee kaikki matkustajat junalla helsinkiin, että bussilla ei enää pääsisi, niin vr:llä ei enää riittäisi kalusto moiseen matkustajamäärään.
Nää suunnitelijat varmaan itse kulkevat taksilla ilmaiseksi.
Oma auto pitää hankkie että pääsen tulevaisuudessa töihin.
Mikäli suunnittelijoiden aikeet toteutuvat en sitten pääse bussilla kulkemaan niin pakko ostaa joku vanha rämä.
Sinun turvallisuusko paranisi? Taidat olla itse se häiriötekiä niillä asemilla sillä just kerroit että noita asemia lähinnä käyttää ne jotka ei sitä tarvitse tai maksutta matkustavat. Kumpaan siis sinä kuulut?
Asemien purkamisella estettäisiin niiden muodostuminen häiriön kohteiksi ja samalla paranisi niiden turvallisuus, jotka käyttävät junia rehellisesti ja kulkevat asemarakennelman läpi junalle ja junalta tullessaan.
Asemarakennelmiahan käyttävät oleskelutiloinaan lähinnä joutilaat ja häiriköt ja sellaisiahan ne nykyään palvelevatkin.
Eyseisen kirjoittajan pitäisi opetella suomen kielen oikeinkirjoitusta. Ei kirjoiteta "häiriötekiä" vaan "häiriötekijä". Muutenkin kieliasu kaipaa korjaamista.
Kyllä sulla järki juoksee kun puhutaan asemien turvallisuudesta niin voi että kun pitää puuttua toisten kirjoitusvirheisiin! Mitä muuten tuo sinun sana "Eyseisen" tarkoittaa?
Pysy aiheessa! Ei kukaan jaksa lukea noita toisten mielipiteiden haukkumisia tai ärsyttävää huomattaumista pienestä kirjoitusvirheestä!
Käsittämätöntä "pikkunäppäryyttä" nämä kirjoitusvirheisiin puuttujat kyllä osoittavat.
Aivan kuin kyseessä olisi asioista vastuussa olevat henkilöt jotka "oikaisuillaan" pyrkisivät peittämään
ymmärtämättömyytensä vakavista asioista kuten nyt keskustelun alla olevat järkyttävät asemarakennukset.
"Mitä muuten tuo sinun sana "Eyseisen" tarkoittaa?"
- Mikä ihmeen "Eyseisen"?
On rasittavaa lukea kirjoituksia, joissa on kieli- ja kirjoitusvirheitä. Ei ole kovin järkevää, jos suuttuu huomautuksista. Sitä vastoin on järkevää ottaa niistä opiksi.
Suomeksi ei sanota "sinun sana", vaan "sanasi", ei "huomattuamista",vaan "huomauttamista".
Asema tietenkin on purettava, ja siitähän olemme samaa mieltä.
Itse kirjoitit näin "Eyseisen kirjoittajan pitäisi opetella suomen kielen oikeinkirjoitusta".
Kun et itse osaa kirjoittaa niin älä viitti puuttua toisten kirjoituksiin. Aloitit itse mielenkiintoisen keskustelun ja sitten alat huomatella kirjoitusvirheistä toisia! Voi elämä...
Asemat rakennettiin aikoinaan aivan toisenlaisten suunnitelmien vallitessa. Kun virhearviointi on nyt paljastunut, on erehdys syytä korjata ja estää asemien muuttuminen häirikköpaikoiksi.
Asemat ovat olleet jo vuosia häiriöntuottopaikkoja.
Tosi on.
Tästä kärsii mm. Myyrmannin kauppa. Monet eivät uskalla käyttää junaa asemahäiriköinnin takia.
Ovat lisäksi meikäläisen rakennustaiteen vähemmän edustavia esimerkkejä.
Jäteauton lavalle vain kaikki irrotettavat seinät ja ovet, niin tule laitureillekin näkyvyyttä eivätkä häiriköt enää viihdy asemilla.
Täällä Itä-Vantaan puolella kaiki asemat ovat ns avoasemia. Ainoastaan Tikkurilassa on jonkinlainen odotustila mutta sekin menee kiinni illalla.
Asemat aina muodostuvat joutosakkien majapaikaksi jos niissä on lämpimät sisätilat. Toisaalta, missä ne Myyrmäen ja Martinlaakson hampparit sitten maleksisivat jos asemia ei olisi?
Myyrmäen ja Martinlaakson hampparit voisivat olla kotonaan tai baareissa.
Paha asia on, että ne vetävät puoleensa nuoria, joista vähitellen kehittyy samanlaisia yhteiskunnan elättejä.
Kyllä asemat on purettava. Se on viisain ratkaisu. Koskahan siihen kypsyy asiasa päättävä taso?
Kaikista parasta taitaisi olla koko junaliikenteen lopettaminen, se lopettaisi kaiken häiriköinnin, juna liikenteen lopettamisen lisäksi voisi lopettaa muutkin joukkoliikenteen. Silloin ei tarvittaisi sinun eikä muidenkaan valittamisia kuulla siitä kuinka julkisessa liikenteessä ei mikään toimi. Jokainen vastatkoon omasta liikkumisestaan, ihmiset voisivat matkustaa joko taksilla tai omalla autollaan. Olen itse työskennellyt joukkoliikenteessä ja saanut kuunnella jatkuvasti matkustajien valitusta kuinka mikään ei toimi ja olemme huonoja asiakaspalvelijota jne. Nyt toimin toisella alalla ja uskon että aika monet sillä alall suunnittelevat alan vaihtoa, ainakin kun katsoo kuinka linja-auto kuljettajia koulutetaan...
"tuota kireää pientä sielua pitää ruokkia"...
Kannaattaa miettiä, mistä nämä "yhteiskunnan elätit" aiheutuvat. Mädästä yhteiskunnasta. Siitä, että "yhteiskunnan ylläpitäjät" polkevat siinä loputtomiin, eivätkä näin ollen uskalla kulkea aseman läpi. Ihmisten kirjoituksissa haisee kateus "joutilaita" kohtaan, kaipuu edes jonkinlaiseen vapauteen. Tässä hullunmyllyssä ihmisistä tulee äärimmäisen ilkeitä, ja sen näkee esimerkiksi tällä moderoimattomalla palstalla. Pitää tulla ihan työkseen (jopa töissä) aukomaan toisille.
Asemarakennuksia on jo muutenkin purettu tarpeeksi. Puretaan mieluummin baarit, tai virastot, kiitos. Väkivaltaa voi kohdata missä vain. Ja junat kulkemaan muuallekin kuin Helsingin lähiliikennealueille, kiitos.
Kirjoitus'virheistä' nipotus osoittaa vain yhden asian, tiedätte kyllä itsekin minkä.
Terveisin: väkivallaton joutilaaksikin haukuttu asemarakennusten tutkija.
Ps. vastauksia en tälläkään kertaa lue, en näe siinä mitään järkeä.