Suomestako

Suomessa on huono työntekijöiden irtisanomisturva. Muualla Euroopassa työsuhdeturva on taattu tiukalla lainsäädännöllä.

Suomessa on matala työllisyysaste ja korkea työttömyysaste toisin kuin muualla Euroopassa.
Tuotantoa on siirretty sumeilematta orjatyövoiman maihin. Työntekijäreserviä kortistossa riittää.

Suomessa on palkansaajilla heikko ostovoima johtuen korkeasta verotuksesta ja korkeista hinnoista.

Suomessa työnantajat vaativat efektiivista (tehokasta) työrauhavelvoitettava. Samaan aikaan työnantajat siirtävät tuotantoaan ulkomaille, esim. Aasiaan ja muihin köyhiin maihin joissa ei ole työlainsäädäntöä eikä järjestäytyneitä työntekijöitä.

Suomessa työnantajat vaativat ay-liikkeen alasajoa siten, että työehdoista sovittaisiin joko työpaikkakohtaisesti tai yksilökohtaisesti. Järjestäytyneen ay-liikkeen tehtäväksi jäisi ainoastaan työrauhavelvoitteen valvominen eli lakkoilun estäminen.

Työnantajat vaativat että työttömyysturvan maksaa valtio. Työssäkäyvät palkansaajat sekä eläkeläiset joutuisivat maksamaan työttömyyskorvaukset sillä hallitus on ajamassa Suomen rikkaimpien omistajasukujen 0-verotuta. Varallisuusvero on jo poistettu ja perintöveroa kaikkein rikkaimmilta ollaan poistamassa. Valtion verotulot pienenevät vuodessa 600 milj. euroa. Sadassa vuodessa 100 x 600 milj. euroa, mikä on pois esim. sosiaalitoimesta ja valtion sekä kuntien työntekijöiden palkoista.

Tässä tilanteessa suomalaiset työntekijät kiistelevät keskenään siitä, kuka saa euron enemmän tai vähemmän palkkaa. Uskomatonta. Työnantajien hajoita ja hallitse -politiikka toimii.

Samaan aikaan oikeistohallitus ja työnantajaleiri tekevät Suomesta orjatyövoiman maata.
Jos ei ole lakko-oikeutta,
jos palkansaajajärjestöillä ei ole sopimusoikeutta,
jos ja kun verot peritään palkkatyöläisiltä ja eläkeläisiltä rikkaiden (maatilojen ja tehtaiden sekä sijoittajien) eläessä "veroparatiisissa" - Suomesta tulee orjatyövoiman maa. Suomea voidaan tulevaisuudessa verrata Etelä-Amerikan köyhimpiin maihin.
0667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

orjatyövoiman maa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu