Maksaako Nokia niin huonoa palkkaa, että pitää henkensä uhalla kalastaa särvintä pöytään. Koskapa kuitenkin on kyseessä harrastus kalastus, niin rangaistuksena miehet kotimaahan ja vankilaaan vuodeksi. Oppivat olemaan järjestämättä selkkauksia Iranin ja Suomen välille.
kalastajat Suomeen
ja vankilaan
6253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
OU JEE
Viisauttakin, vaikka muille jakaa.
samoilla linjoilla, vankilaa tai isot sakot , opiksi. varoitukseksi kalakavereille.
Tyhmiä.
Tuo vahinko, joka noille kavereille sattui, voisi sattua kenelle tahansa. Meren pinnalla ei kulje rajaviivoja.
Olette vaan niin perkeleen kateellisia, kun teillä ei ole ikinä varaa tehdä samaa, mitä nuo kundit teki.
RAUKKAPASKAT!!
kateellisia itkijöitä nuo vaan ovat, eli eivät oikeastaan yhtään mitään.
kysymyksessä olisi vahinko ollenkaan. (Al kaidan temppuja) Iran on palkannut venemiehen kuljettamaan ryhmän kiistanalaiselle alueelle. Näin Iran saa vahvistusta valtaamalleen alueelle. Kukapa sitä pystyisi pois ottamaan. Iranilla on aluella asellinen ylivoima.