Maailma loppuu

Kuoleman pelko, jossa elämä raukeaa tyhjyyteen, sen torjumiseen jumalat ovat syntyneet tarinoihin.

Paitsi juutalaisilla, he eivät usko kuolemanjälkeiseen elämään.

Hassua vaan, että kristinusko ja islam, ovat muunnoksia tästä, joka on kopsattu/ omaksuttu pääpiirteissään sumerilaisilta.

mlnlpp
2256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

rakas ystävähyvä sä puhut kyllä nyt ihan omia juttujasi.

Raamatussa on monista ihmispersoonista kerrottu mutta myös varoitetaan monesti epäjumalien palvonnasta siellä. Luoja on elävä jumala Jeesus Kristus.

Tänäpäivänä monet palvovat eli antavat aikaansa epäjumalille. yksi niistä on kivestäveistetyt patsaat, myös televisio joka ruokkii synnin ihailemiseen ja pahuuden hyväksyntään monen sydämessäänsä. Myös kuvia palvotaan monin tavoin. kuin myös materialismia, ja ruokaakin.


jumala joka on yksi jumala tiedostaa sen hyvin, koska hän on siitä ennalta kertonutkin tuhansia vuosia jo sitten ja edelleen kertoo tänäpäivän. Mutta sinähän et haluisi hänenpuoleensa kääntyä koska haluat elää omastamielestäsi vapaana himoissa ja synnissä. Koska sun näkemyksesi on omasikaltaisesi elämästä eikä sen sanan kaltainen kuin on raamattuun on kirjoitettu totuutena jumalasta ja hänen tahdostaansa.
On seurauksetkin sitä mitä suusi antaa ulos sydämestäsi.


"""""jos olet rehellinen ja tarkastaisit tämän väitteen jonka nyt alapuolelle juuri sinulle kirjoitan""""" Jumalan antamasta siunauksesta maanpäälle ja vertaat sitä omaasi väitteeseesi joka on myös levitetty julkisesti. Niin toivon että tajuat että sinun väitteesi ei ole alkuaankaan totta islamista,sumerialaisilta, tai mistään muustakaan väittämästäsi.

Eli ole mies/tai nainen ja ole rehellinen ja vertaa väittämääsi alla oleviin jakeisiin raamatusta aikojen alussa ja huomaa ero valheesi ja totuuden erossa!!!!!!!!!!



jumalan antama lupaus aabrahamille kansojen siunaamisesta. (juuri evankeliumi Jeesuksesta koko ihmiskunnassa sen leviämisessä on juuri sitä!)


1moos 22:18 sama 12:3 ja 18:18 ja 26:4

myös satoja vuosia siitä eteenpäin.
Jesaja 65:16 ja jeesuksessahan tämä siis lupaus toteutuu
apostolin teot 3:25 ja galatalaiskirje 3:8


vain usko pelastaa sinut epäuskovaisena joudut syynalaisesksi.

Ole rohkea ja tule ja etsi Jeesusta jo tänään lue raamattua ja rukoile Jeesusta elämääsi herraksesi, ja tutki sanaa ja anna tosissasi elämäsi kokonaan herralle Jeesukselle. Hän on ikuinen elämä niissä jotka totuutta rakastavat!!!!



Jeesus on Kristus ja yksin Jeesukselle Kristukselle kuuluu kaikki kunnia ei minulle joka kirjoitan tästä nyt tämän tekstin, vaan ainoastaan Jeesukselle Kristukselle.

Jeesus on tie totuus ja elämä amen!

Äänestä

Näinhän se on. Kuolema on se suurin tuntematon, jonka kääntämiseksi hyvin päin uskontoja on perustettu. Tottakai se kaivertaa mieltä tietäessään kerran kuolevansa ja nähdessään läheisiä kuolevan, mutta söpöjen satujen sepittely ja niihin uskominen on sitä mitä se on: itsepetosta.

No, en pohdi sitä enää sitten, kun olen lakannut olemasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kohta kirjoitti:

Kuoleman pelko, jossa elämä raukeaa tyhjyyteen, sen torjumiseen jumalat ovat syntyneet tarinoihin.

Paitsi juutalaisilla, he eivät usko kuolemanjälkeiseen elämään.

Hassua vaan, että kristinusko ja islam, ovat muunnoksia tästä, joka on kopsattu/ omaksuttu pääpiirteissään sumerilaisilta.

mlnlpp

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu