Peruna-allergia ja oireet

toitoi

Hei,

millaisia allergisia oireita peruna on aiheuttanut lapsillenne? Olisi mukava kuulla kokemuksianne. Erityisesti iho-oireinen reagointi kiinnostaa, mutta myös muukin :)

16

18185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poika oksensi

      ja huusi mahakipujaan. Iho-oireita ei tullut.

    • taas eri

      luettiin 15 vuotta aikaa että peruna on ainoa mille EI voi olla allerginen.
      Serkkuni kun oli silloin syntyessään kaikelle allerginen, perunalle ei vaan maidolle.

      Suttaa tuttelin perunan ja thats it..ehkä laktoosiallergia??

      • peruna-allergikko

        Joskus 5-7 vuotta sitten joku teki tutkimuksen, jossa perunasta löytyi 4 erilaista allergiaa aiheuttavaa proteiinia. Eli perunalle voi olla allerginen.

        Meillä on tullut perunasta hyvin pahaa flunssaa muistuttava allerginen reaktio, joka tosin parani hetkessä kun annettiin allergialääkettä ja jätettiin peruna pois ruokavaliosta.


    • peruna aiheutti

      valtavan ihottuman erityisesti selkään eli kunnon urtikaria koko selän alueella. Pahin oli uusi peruna. Edes perunatärkkelystä ei voinut käyttää. Ainoa perunalajike, joka sopi oli Bintje.

    • Batsku

      15-30 min perunan syömisen jälkeen aivan järkyttävä huuto ja vatsan kipristely. Tietty neuvolan ohjeiden mukaan silloin tällöin kokeiltiin seuraavin tuloksin. 1. päivänä (lusikallinen perunaa muun ruuan joukossa) ei mitään iho-oireita, 2. päivänä (sama määrä) alkoi pikku näppyjä ilmaantua eri puolille vartaloa ja posket tulikuumat ja punaiset. 3. päivänä iho kauttaaltaan punainen ja näpyillä. Osa näpyistä oli n. euron kolikon kokoisessa rykelmässä. Rasvatessa lapsi huusi kuin syötävä, iho sattui. Niin ja se syömisen jälkeen -huuto siis joka kerta perunan syönnin jälkeen.

    • peruna-allergikko

      sai perunasta (siis vajaasta puolikkaasta pikkulusikallisesta) heti punoitusta suun ympärille ja seuraavana päivänä oli ihottumaa joka puolella kroppaa. Pahimmat alueet oli posket, ranteet/kämmenselät, kyljet ja sääret.

    • Noutsa

      Perunan kokeilu (2 krt) veti meidän pikkuiselta ihon aivan rutikuivaksi. Koko keho siis kuivui ja kutisi vaikka laittoi rasvaa kuinka.
      Allergiakaupan myyjä kertoi, että nykyään peruna on todettu yhdeksi allergisoivammista tuotteista.
      Monelle ei siis käy ollenkaan tai sitten vain pakastettuna.
      Taisi olla Ålannin perunamuussi pakaste joka saattaa joillekin peruna-allergikoille käydä.

      • heidid

        joo, mahakipu, yrjöt ja kovat kakat. Kipuitku alkoi jo syödessä.


      • Pottu
        heidid kirjoitti:

        joo, mahakipu, yrjöt ja kovat kakat. Kipuitku alkoi jo syödessä.

        Samoja oireita lapsella vauvasta asti, lisäksi iho-oireita ja pitkittynyttä nuhaa, kurkkukipua ym (pitää tietysti varmistua ettei ole muuta). Enemmän pitäisi julkisuudessa olla keskustelua perunan allergisoivasta vaikutuksesta ja siitä että se ylipäätään on mahdollista, meillä ei kukaan uskonut että pottu voi olla syynä oireisiin ja koulussa pakotettiin syömään perunaa (nyt jo 6. luokkalainen) -piti käydä oikein kasvatusneuvolassa saakka potun syömättömyyden takia. Siellä todettiin että ei kai edes suomalaisittain ole sairaus jos ei syö perunaa. Oli aika kun lapsi ei uskaltanut syödä juuri mitään kun ahdisti opettajan vieressä vahtiminen että tulee varmasti potut syötyä. Pitäkää lastenne puolia ja ääntä peruna-allergiasta, tuntuu että on melkein kansallis synti jos ei suomalainen syö pottua!


    • allergisen äiti

      Meidän poika kovasti peruna-allerginen ja reagoi siihen jo äidinmaidon kautta. (allergia tuli ilmi allergiatestissä) Atooppista ihottumaa, joka myös välillä märkii ja punoittaa ja kutisee jatkuvasti. Myös maha usein ripulilla. Nyt juuri saimme tietää että kyse on perunasta, joten olen nyt sen jättänyt pois ja toivottavasti oireet nyt katoavat. Ihottuma ainakin näyttää helpottaneen. Sitä on eniten kasvoissa ja rinnassa, mutta pahimmillaan sitä oli koko keho täynnä.

    • meillä näin

      katsoin, että olipas vanha keskustelu, siis aloitettu 2007 =) mutta kirjoitan silti..
      Meillä ei yhdellekkään lapselle ole syötetty perunaa, ennen kuin täyttivät 2v.
      Koska suurimmaksi osaksi pienen lapsen vatsa ei kestä perunaa.
      Oireet voivat olla pieniä, esim monta kertaa sitä luullaan koliikiksi, mutta kun perunan jättää pois, niin tämä "koliikki" häviää.
      Uusia perunojahan ei missään nimessä saisi lapselle syöttää

      • atoopikko

        Meillä on kanssa pojalla paljon allergioita... on 8kk vanha mutta allergioiden takia syö vain äidinmaitoa, ja mustikka ja vattukiisseliä-tehtynä tapiocatärkkelykseen. Itse olen syönyt perunaa, mutta nyt kyllä jätän pois sen ruokavaliostani. Pojalla nimittäin kaikkialla kehossa kutisevaa isompaa ja pienempää ihottumaa. Ongelmana vaan on että poju on allerginen myös riisille ja maissille ja kauralle ja ohralle.. Hirssi ehkä sopii ja vehnä...siis minun imetykseni kautta saa vain viljoja. Ei aiota kokeilla viljoja kun vasta kun täyttää kaksi vuotta. Hyvä keskustelu...ihanaa löytää tukea näin omille epäilyksille.


    • on

      Meilläkin ollaan perunalle allergisia, joten valmisruokia -pilttiä tms. ei voida antaa... :( Teen kaikki ruoat bataattiin. Tietääkö kukaan, oisko jokin teollisesti valmistettu lastenruoka ilman perunaa? Tarkoitan tätä ns. lämmintä ruokaa...

      • kmmm

        merkillä hipp on ilmeisesti jotain perunattomia :)


    • Yllättynyt

      Hei! Kysyt millaisia oireita peruna aiheuttaa lapselle. En tiedä ovat lapsille tulevat oireet erilaisia kuin aikuiselle tulevat, mutta kerron nyt kuitenkin mitä minulle on tapahtunut. Olen kuusikymppinen naishenkilö. Nuorempana olen syönyt kohtuullisesti perunaa, se kun sopii maultaan yhteen melkein kaikenlaisten muiden ruokien kanssa. Noin 6-8 vuotta sitten aloin kärsiä alaselän kivuista ja ajattelin, että ongelma on selässä. Vähitellen alkoi tuntui vaikealta päästä sänkyyn tai sängystä ylös, vatsalihakset kun tuntuivat aristavan. En osannut kuvitellakaan, että peruna voisi tuottaa ongelmia. Erään kerran kun olin ollut syömättä perunaa useampia päiviä peräkkäin, havaitsin ettei ollut selkäkipuja eikä vatsan arkuutta. Olin iloinen. Piakkoin nautin perunaa niin kuin aikaisemminkin ja oireet palasivat. Silloin aloin epäilläperunaa syypääksi vaivoihini. Kokeilin useampia kertoja välttää peerunaa ja sitten taas nauttia sitä. Saama juttu joka kerta, ongelmia tuli. Kolme vuotta sitten päätin, etten koske perunaan, paitsi ehkä joskus harvoin. Tänä aikana olen kaksi kertaa nauttinut ranskalaisia ilman pahempia ongelmia, mutta nyt tein, muutama päivä sitten, Janssonin kiusausta perheelle. Aluksi päätin olla koskematta siihen itse, mutta kiusaus oli niin kova, että söin sitä jonkin verran. Eipä olisi pitänyt. Seuraavana päivänä tuli kauhea kipu suolistoon, ikäänkuin suolet repeäisivät ja vatsa oli "tulikuuma", iholle tuli hien mukana tahmeaa rasvaa, erityisesti ylävartaloon, oli kuumeinen olo ja lisäksi tuli lihasrevähtymä alavatsaan, lähelle vasenta lonkkaniveltä. josta kipu levisi ristiselkään ja vyötärön tasolle selkäreangassa. Pari päivää makasin sängyssä, vaikeaa oli edes yrittää kääntää kylkeä, saatikka päästä ylös sänkystä tai aivastaa. Lisäksi oli vielä tukkoinen nenä ja poskionteloissa kumma tunne. Vatsakipu rauhoittui vähitellen kun nautin kamomillateetä, mutta vatsa ei toiminut kahteen ja puoleen vuorokauteen. Luumujen avulla olen nyt saanut siihen vähän helpotusta. Nyt olen tosiaankin ymmärtänyt perunan vaarallisuuden itselleni enkä (toivon mukaan) enää koskaan nauti minkäänlaisia perunaruokia.Tässä minun tarinani. Jos vähänkin epäilet perunaa ongelmaksi niin kannattaa tosiaankin olla hyvin varovainen, sillä nykyiset kaupasta saatavat perunat eivät ole niin kuin joskus 30-40 vuotta sitten, Luomuperunaa en ole kokeillut, enkä tämän jälkeen tiedä uskallanko kokeillakaan. Luultavasti en.

    • Anonyymi

      No mulla tulee aina vatta kipeeksi ja sitten täytyy kiihdyttää vessaan :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9209
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      386
      3839
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2795
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2690
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2505
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2504
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1783
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1612
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1560
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe