USA hyökkäsi Irakiin, koska se halusi pyyhkiä pois sen nöyryytyksen, joka kaksoistornien romahtamiseen liittyy. Väite, että Irakilla on joukkotuhoaseita, näyttää olevan pötyä. Sota, joka aloitettiin ilman turvallisuusneuvoston lupaa, oli laiton.
USA on aina tehnyt, mitä tahtoo. Kun japsit tuhosivat Pearl Harbourissa USA:n laivoston, jenkit kostivat pudottamalla pari atomipommia Japaniin.
Ongelma Irakissa on se, että paha diktaattori poistettiin väkivaltaisella interventiolla. Hussein oli ja on paha mies, siksi hänen kukistamisensa oli välttämätöntä, mutta keinoja ei voi hyväksyä.
Siitä on tullut moraalinen dilemma.
USA ei koskaan ole välittänyt muusta kuin omista eduistaan: se ei ole suojellut Irakin kulttuuriaarteita, vaikka maailman tiedemiehet vetosivat siihen jo ennen sotaa.
Tällaista maata on vaikea olla inhoamatta, vaikka kuinka myöntäisi jenkkien monella kulttuurisella alueella yltäneen hienoihin saavutuksiin.
USA on aina tehnyt, mitä tahtoo. Kun japsit tuhosivat Pearl Harbourissa USA:n laivoston, jenkit kostivat pudottamalla pari atomipommia Japaniin.
Ongelma Irakissa on se, että paha diktaattori poistettiin väkivaltaisella interventiolla. Hussein oli ja on paha mies, siksi hänen kukistamisensa oli välttämätöntä, mutta keinoja ei voi hyväksyä.
Siitä on tullut moraalinen dilemma.
USA ei koskaan ole välittänyt muusta kuin omista eduistaan: se ei ole suojellut Irakin kulttuuriaarteita, vaikka maailman tiedemiehet vetosivat siihen jo ennen sotaa.
Tällaista maata on vaikea olla inhoamatta, vaikka kuinka myöntäisi jenkkien monella kulttuurisella alueella yltäneen hienoihin saavutuksiin.
Vastaukset 25
Vanhimmat
"...jenkkien monella kulttuurisella alueella yltäneen hienoihin saavutuksiin..."???
Joissakin teknologisissa sovelluksissa kenties?
En minä mitenkään näe noin. Itse asiassa en kuollaksenikaan keksi mitään sellaista luovan tieteen- tai taiteenharjoittamisen alaa, jolla jenkkilän kaupalliset koneistot tuottaisivat historiaan jääviä keksintöjä tai tuotteita.
Tätä asiaa on joskus pohdittu jenkkiystävien kanssa illanistujaisissa joisa teemana on ollut "löydä edes yksi positiivinen asia Amerikasta". Kaikkein lähimmäksi on toistaiseksi päässyt takavuosien tilanne, jossa esikouluopetus siellä oli yleisempää kuin Suomessa. Mutta koska koko opetuksen taso on siellä niin kaamean matala, ja koska keskivertojenkki on yhtä tyhmä kuin meikäläinen apukoululainen, vertailu on vähän yhteismitatonta.
.. sie et nää jenkkien tieteellisten innovaatioiden korkeaa tasoa ja määrää? Kemian, fysiikan, lääketieteen. Entä avaruusteknologia? Puhumattakaan kirjallisuudesta. Ylittääkö jokin muu maa jenkit nobelien määrässä? Mutta jenkit eivät salli, että heidän maansa ykkösasema kyseenalaistetaan. Seuraukset näkyvät nykypäivän Irakissa.
by the way, eikö Suomi ole tällä hetkellä maailman kehittynein valtio?(ei taida olla montaakaan kuukautta kun sellainen tutkimus julkaistiin) USA on kakkossijalla.
"USA hyökkäsi Irakiin, koska se halusi pyyhkiä pois sen nöyryytyksen, joka kaksoistornien romahtamiseen liittyy."
eikö tuota samaa syytä jo käytetty erääseen toisen valtion pommittamiseen kivikaudelle. tosin tämäkään sota ei ole vielä ohitse, mutta ei sitä kai enään kukaan muista. kuten ei varmaakaan irakin sotaakaan kun pöly hieman laskeutuu.
ne tottelevat kun niille annetaan makupaloja tai sitten vaikka Nobelin palkintoja.
Tiede on vain analyysia, jokainen pystyy siihen, mutta kuka tahansa ei pysty toimimaan periaatteidensa mukaisesti loppuun asti saati omaa mitään periaatteita.
Nobeleihin on sisäänrakennettu läntista arvomaailmaa ja siksi ei ole ihme että näitä palkintoja jaetaan voittopuolisesti sinnepäin.
Nobel aikanaan itse määräsi, että tieteen palkinnot pitää jakaa nimenomaan ottaen huomioon tieteellisistä löydöistä ja keksinnöistä ihmiskunnalle koituvan hyödyn. Näin sovelluskelpoinen ja pragmaattinen tieteenharjoitus ovat etulyöntiasemassa.
USA on hyötyajattelun ja pragmatismin luvattu maa. Hassua kyllä, amerikkalaiskirjaislijoistakin nobelisteiksi ovat päätyneet monet sellaiset jotka ovat edustaneet amerikkalaisen yhteiskunnan perustuntojen valtavirtaa. Sen sijaan esimerkiksi yliopistonuorison suosikki Vonnegut, joka eurooppalaisesta perspektiivistä on niitä ainoita toisen maailmansodan jälkeen yleensäkään noteerattavia amerikkalaiskirjailijoita, ei nobelia ole saanut.
Pitkässä perspektiivissä on niin, että ihmisten ajattelua valtavalla tavalla mullistaneet saavutukset, sellaiset kuin Freudin psykoanalyysi tai Wittgensteinin filosofia, eivät ole nobel-materiaalia. Fysiikan maailmankuvan mullistanutta Einsteinin suhteellisuusteoriaa ei sitäkään uskallettu palkita nobelilla, vaan miehelle myönnetylle nobel-palkinnolle keksittiin keinotekoinen peruste.
"USA on hyötyajattelun ja pragmatismin luvattu maa. Hassua kyllä, amerikkalaiskirjaislijoistakin Nobelisteiksi ovat päätyneet monet sellaiset jotka ovat edustaneet amerikkalaisen yhteiskunnan perustuntojen valtavirtaa. Sen sijaan esimerkiksi yliopistonuorison suosikki Vonnegut, joka eurooppalaisesta perspektiivistä on niitä ainoita toisen maailmansodan jälkeen yleensäkään noteerattavia amerikkalaiskirjailijoita, ei nobelia ole saanut."
Noin kirjoitit, hyvä Läpiveto. Mutta pitääkö näkemyksesi paikkaansa? Ajatellaanpa vaikka Steinbeckia. Millä tavoin hänen kirjoissansa ilmenevä ajattelu edustaa amerikkalaisen ajattelun valtavirtaa? Esim. romaanissa Helmi köyhä helmenkalastaja löytää arvokkaan helmen, mutta se tuo perheelle vain kirousta ja mies heittää helmen mereen. Entä Hiiriä ja ihmisiä?
Lenny, kehitysvammainen, ja George, hänen kaverinsa, ovat maatyöläisiä. Köyhiä kuin kirkonrotat. Heillä on epärealistisia haaveita, mutta ne murskaantuvat julmasti. Lenny ammutaan lopussa. Miten nuo kirjat edustavat amerikkalaisen ajattelun valtavirtaa? Tai Ystävyyden talo: sehän on hulvaton tarina rantapummeista, huolettomista veijareista, joiden elämän pääsisältönä ovat viini ja naiset.Lopussa heidän ystävyyspiirinsä sitä paitsi hajoaa. Perin amerikkalaista, vai?
Entäpä Hemingwáy? Otetaan vaikka Vanhus ja meri, alan klassikko. Vanhus saa elämänsä kalan mutta menettää sen ankaran taistelun jälkeen. Hän menee majaansa ja näkee "unta leijonista". Hän ei anna periksi. Eikö näkemys ole yhtä hyvin eurooppalainen kuin amerikkalainen?
Toisaalta myönnän: Steinbeckin Matka Charleyn kanssa on pettymys: se on amerikkalaisia elämänarvoja täynnä.
Kuitenkin kaikitenkin: kyllä kai parhaat nobelistit ovat kirjallisuuspiireissä tunnustettuja tekijöitä.
Oletko samaa mieltä?
pieni huomautus: kirjoitat ja ajattelet kuin äidinkielenopettaja, joten tunnen olevani pakotettu muotoilemaan sanottavani tavalla, joka ei omasta mielestäni ole kaikin tavoin korrekti palstan muuta hypoteettista lukijakuntaa kohtaan.
Sinulle kaunokirjallisuus selvästikin on tarinoita, jotka kertovat henkilöistä, joilla on persoonallisia ominaisuuksia. Kaava, jolla äidinkielenopettaja pyytää lukiolaista analysoimaan luetun romaanin sisältöä, on seuraava: "Kerro miten kirjailija kuvaa tapahtuma-aikaa ja -paikkaa, ja millainen ihminen mielestäsi kirjan päähenkilö oli!" Tällaisissa tarkasteluissa on mahdollista päästä enintään siihen mihin itsekunkin eläytymiskyky yltää, mikä valitettavasti sitten käytännössä jää olemassaolevan, vakioiseksi ja ylihistorialliseksi oletetun ihmiskäsityksen soveltamiseen tulkinnassa.
Mitään uutta ei yksikään oppilas näin kirjallisuuden kautta opi. Kirjallisuuhistoriallinen avuton lokerointi vain täydentää tällaista analysointitapaa. Tyylillisten ominaisuuksien ja aikakauden mukaan tulkinnassa korostetaan joitakin romaanien ominaisuuksia, vaikka vakiintuneet kategoriat eivät millään eksplikoiduilla kytkennöillä liity kyseessäolevan aikakauden yleiseen historiaan.
Amerikan kirjallisuus tarkasteltuna Amerikan todellisen historian läpi on erinomainen esimerkki siitä mitä ajan takaa. Amerikka on todellakin "uusi maailma", eurooppalaisessa mittakaavassa historiaton manner, jonka asuttivat täältä lähteneet poikkeavat ja alkujaankin epäsosiaaliset ihmisainekset: seikkailijat, onnenonkijat, rikolliset ja huorat, kummalliset uskonlahkot - mustat orjat kaupanpäälle. Mitään yhtenäistä yhteisöllistä perinnettä ei uuteen maailmaan syntynyt, päinvastoin:
"Sosiaalisuus taantui primitiivisen lauma-aggression tasolle ja sotaisuus korvasi kulttuurin.
Suuri amerikkalainen myytti nousee yksilön vapaudenkaipuun pohjalta ja keskittyy taiteessa toistamaan sankaritarinan teemoilla amerikkalaista unelmaa, taistelevan yksilön menestystarinaa. Menestyminen mittaa Amerikassa kaiken. Totuus ja valhe, oikea ja väärä, kaunis ja ruma saavat siunauksensa siinä missä niiden avulla noustaan kunniaan.
Kukaan ei tunnu erityisesti häiriytyvän paradoksista joka liittyy siihen teoreettiseen ja käytännölliseen mahdottomuuteen, että uudet totuudet, poikkeuksellisen herkkä oikeudentunto tai symbolirikas syvällinen taide saattaisivat aidosti puhutella niin sanottua suurta enemmistöä." (Seppo Oikkonen: "Narkissos-esseet")
Amerikassa jokainen on oman onnensa seppä ja vastaa viimekädessä itse omasta menestyksestään, ja turvallisuudestaankin, mikä sitten tekee maasta karkeasti sanoen sata kertaa turvattomamman kuin mikään muu maailman maa. Jos Amerikan historian sisäistää näiden tekijöiden taustalta, ei ole ongelmia nähdä miksi taide toistaa noita periamerikkalaisia teemoja. Kun kaikkea määrää vahva regressio, palataan psykologisesti ottaen myyttien maisemiin. Silloin keskeiseen rooliin nousevat nimenomaan tarinat ja lähipiiriinsä, omaan pienoisyhteisöönsä kuuluvat sankaritaruston mittakaavaan asettuvat henkilöhahmot.
Tarinat ovat keskeinen elementti paitsi kirjallisuudessa myös amerikkalaisessa kansanmusiikissa - vastaava tarinankerrontaperinne meiltä puuttuu, tai on puuttunut aivan näihin vuosikymmeniin asti. (Nythän meilläkin jo esiintyy kielellisesti korkeatasoisempaa rocklyriikkaa, etc., jota onneksi myös kouluissakin tietääkseni arvostuksella noteerataan.) Amerikkalainen paraskin kirjallisuus toistaa tuota tyypillistä peruskuviota: kilpailevia, menestyksestään kamppailevia yksilöitä omissa pienyhteisöissään. Jos nobelisteja ajatellaan, tämä pakonomaisesti toistuva pohjakuvio on leimallinen niin Lewisin, Faulknerin, Steinbeckin kuin aggressiivisen ja itsetuhoisen Hemingwaynkin teoksille, ja myös näille myöhemmille kuten Bellowille tai Morrisonille. Nykykirjailijoista se jossa mainitut tekijät esimerkillisesti kulminoituvat on Irving.
Mainitsin nobelisteille vastakohdaksi Vonnegutin, jonka kirjoissa vastaavanlaisia rajoittuneisuuksia ei ole. Hänen henkilöhahmonsa ovat tyypillisesti ei-mytologisia, laajassa katsannossa paikoilleen asettuvia omien viiteryhmiensä edustajia ("sotilaat ovat suuria lapsia"), ja hänen kirjoissaan on sekä syvyyspsykologinen syvätaso että nousu kosmisiin äärettömyyksiin, sci-fi -ulottuvuuksiin. Vaikka hän tietoisesti rakentaa tuotantonsa Amerikan kirjallisen historian varaan, hän on vapautunut kansallisesta ominaislaadusta ja sen rasitteista. Mutta hänen kohtalonsa kirjailijana on traaginen: hänen teoksensa ovat olleet monella puolella Amerikkaa pannassa ja niitä vastaan on tehty "vapauden maassa" käsittämättömän raivokkaita hyökkäyksiä. Vonnegut on itse muistaakseni todennut omasta ironikon kirjailijalaadustaan, että häntä ymmärtää Amerikassa yksitoista lukijaa.
Kysyt: "Kyllä kai parhaat nobelistit ovat kirjallisuuspiireissä tunnustettuja tekijöitä?"
En tiedä miten tuohon tulisi tässä vastata. Keitä ovat parhaat nobelistit? Onko Suomessa kirjallisuuspiirejä - eikö metsäläiskansallisesta sivistyshistoriastamme löydy pikemminkin vain muutamia vähän syvemmälle näkeviä tulkitsijoita, sellaisia kuin Alex Matson, Ralf Långbacka, Jan Blomstedt. Kuten Paavo Haavikko sanoo, olemme kansana korkeintaan koulutettuja, emme sivistyneitä. Itselläni on kodissani noin viisikymmentä hyllymetriä kirjallisuutta, josta suomalaisen kaunokirjallisuuden osuus on noin kaksi metriä. Joskus tuntuu että siinäkin on vielä tyhjänpäiväistä roskaa joukossa.
Kirjoitat hyvin, oi Teofilius. Uskon, että olet vähintään sosiologian tai yleisen kirjallisuustieteen professori. Ja sinulla on 50 metriä kirjallisuutta kotonasi. Minulla on vain viisi.Sekin on vahva todistus.
Olet paljon viisaampi mies kuin minä. Siitä ei ole epäilystäkään.
Myönnän, että olet paljolti oikeassa: kirjallisuutta on helpointa tarkastella tarinoiden läpi ja henkilöiden kautta. Näin tehtiin minun kouluvuosinani koulussa. Toisaalta sosiologinen tai yhteisöllinen tarkastelutapa, jossa yhteisön omaksumat arvot ja asenteet ovat pääosassa, eivät kuulemani mukaan antaudu tarkastelutavoiksi yhtä helposti.
Kirjoitat vakuuttavasti amerikkalaisista arvoista, sankariperinteestä, menestymisen korostamisesta, vapaudenkaipuusta. Mutta yritän korostaa, että myös Amerikassa on erilaisia kirjailijoita. Mainitsit jo Vonnegutin. Lisäisin joukkoon tummaan Edgar Lee Mastersin, Gregory Corson, Jac Kerouacin, Walt Whitmanin, Allen Ginsbergin, J.D. Salingerin... He ovat mielestäni rabulisteja omalla tavallaan.
Suomesta vähän: maamme itsenäisyyden historia on kovin lyhyt.Koulutuksen kautta mennään kohti sivistystä.
Kiitoksia tähänastisista puheenvuoroistasi.Ne ovat tärkeitä. Olen pahoillani, jos olet vaatimattomien kirjoitusteni takia joutunut lasketumaan allekirjoittaneen epä-älylliselle tasolle.
Eipä voi tietojanne kehua. (Muuten, kaiken tieteen ja taiteen tekeminen vaatii luovuutta.)
Steinbeck oli kuitenkin amerikkalaisuuden kuvaaja siinä, että hänen lähes koko tuotanto keskittyi kuvaamaan californialaista (useimmissa kirjoissa tarkasti: Salinasin) elämänmenoa. Hänen teostensa päähenkilöt (esim. lempparissani Ystävyyden talo) edustavat 1920 - 1960 lukujen amerikkalaista maailmankuvaa.
Toisaalta Steinbeck toimi sotakirjeenvaihtajana, jolloin hän omakohtaisesti koki Amerikan ulkopuolista elämää - ja sotaa. Häntä on kritisoitu siitä, että edes nuo kokemukset eivät ole antaneet hänelle perspektiiviä tarkastella teoksissaan amerikkalaisia kriittisemmin. -No, niin kirjoittavat kirjallisuustieteilijät, ja hehän eivät tunnetusti edusta muuta kuin omia mielipiteitään.
Vaikka Steinbeck onkin paikalliskirjailija (California), hänen teoksensa ovat huippukirjailijan luomaa maailmaa: ne ovat täynnä yleisinhimillistä kokemusmaailmaa, jota me suomalaisetkin koemme, ja jota kaikki ihmiset kaikkialla kokevat. (Vrt. No Doubt -bändi on alusta lähtien tuonut esiin paikallisuuttansa eli Californiaa (Anahaim). Tuo paikallisuuden leima on vain persoonallinen lisä heidän musiikkiinsa, joka sisältää yleisinhimillistä kokemus- ja elämysmaailmaa, joten kaikkialla maailmassa heidän musakistaan nautitaan)
Venäjä / N:liitto on myös tehnyt aina, mitä se on halunnut (Baltian maiden miehitys, Karjala, Tsetseenia). Vihaatko myös Venäjää?
En ota muuhun tekstissäsi kantaa, mutta tuohon loppuun vain. Olen hieman eri mieltä siinä, että jenkit olisivat saaneet kultturisia (ja tieteellisiä) huomattavia saavutuksia aikaan.
USA on ostanut tieteentekijänsä muista maista. Tätä kutsutaan ns. aivovuodoksi. Tieteitä eteenpäin vievät ihmiset päätyvän USAan, koska siellä heille maksetaan töistään.
USAlainen upea arkkitehtuuri (se on upeaa!!! niin Washingtonissa kuin New Yorkissakin) on vain ja ainoastaan kopiota Eurooppalaisesta arkkitehtuurista. Vaikka se onkin plagiaatiota, se on upeaa. Mutta - en ole kovin runsaasti nähnyt usalaista huippu kulttuuria säveltaiteen, kuvaamataiteen ja kirjallisuuden alalla. Tietenkin heilläkin on kirjailijansa ja taiteilijansa.
Ja se usalainen huipputiede, se on todellisuudessa ulkomailta USAan muuttaneiden tieteentekijöiden aikaansaannosta.
On täällä yksi amerikkalaisen arkkitehtoorisesti epäonnistunut "kyhäelmä" nykytaiteen? "museo" ?peltiliiteri kiasma, mutta ei ne "taideteokset" tarvitsekkaan parempaa paikkaa!
Ainoa vain kun on stadin parhaimmilla paikoilla pilaamassa maisemaa!
Harmivaan sinulle kun kaikki parhaat tieteen tekijät muuttivat länsimaihin, ettei meneet kommunistisiin valtioihin!
Saharovin maine silti kunniaan!
Noin on aina tehty ... ja tullaan tekemään.
Tiesitkö että...
Kun USA oli n.20 vuoden ikäinen 1801 - pohjoisafrikan muslimivaltiot julistivat sodan USA:lla. Syynä oli se ettei USA (kuten eivät Euroopankaan maat) hyväksyneet muslimien harrastamaa merirosvoutta ja kristittyjen sieppaamista orjiksi.
USA muuten voitti senkin sodan ampumalla 6 fregatilla afrikassa satamia hajalle.
Niin kävi merirosvolaivastolle.
(Muuten: Amerikaan viedyt orjat olivat järjestään muslmivaltioden kansalaisia - muslimahallitsijat vain keräsivät kullan pois myymällä kansalaisiaan orjiksi ....ja hummasivat sitten rahat.... Oltaisko ostettu jos ei olisi ollut tarjontaa?)
Tilanne johti lopulta siihen että 1830-luvulla Ranska valloitti algerian ym.
Ja kukas niitä orjia ostikaan sieltä Afrikasta pois kuleksimasta? Orjia ostettiin, ryöstettiin, provosoitiin sotia orjien saamiseksi mustien heimojen välille jne. Ja ketkä kohtelivat orjien jälkeläisiä kuin paskaa sata vuotta orjien vapauttamisen jälkeen? Ihailemasi amerikkalaiset.
Ajatelkaapa nyt ihmiset vähän ennenkuin kirjoitatte. Kosto, tai moraali ei jenkkien toimintaa ohjaa. Ei imperiumia rakenneta kostonhimossa. Se on kuulkaas määrätietoista puuhaa.
USAlla ei ole moraalia, joten ei myöskään moraalista dilemmaa. Tottakai USAn suurin mielenkiinto kohdistuu omiin etuihin. Jos ei kohdistuisi niin minä nostaisin sanani USAta vastaan turhasta pyllistelystä.
Jos te uskotte kaiken jenkkipropagandan niin pitääkö siitä jenkkejä syyttää kun te ollette niin tyhmiä?
Ai ei jenkki kulttuuri jyrää vai? Ja tiedettäkään he eivät ole yhtään kehittäneet? Sanooko transistori yhtään mitää? tietokone? Teidän kaikkien koneissakin pyörii vain *NIX käyttiksiä, eikä mitään MS alkuista? Oliko ne kiinalaisia mitkä sinne kuuhun ehti? Tai sotateknologia...
Tälläistä maata on vaikea olla rakastamatta, monessa maassa ei tehdä niin paljon oikean kuin USAssa!
ja myyneet kaiken maan ja taivaan väliltä. Myös sen mitä harhaanjohtavasti luullaan heidän aikaansannoksekseen tieteen alalla. 1800-luvulla, jolloin luonnontieteitten soveltamisessa tarvittava tutkimus Euroopassa tehtiin, USA kulki aivan lapsenkengissä. Ja vaikka pilvenpiirtäjiä rakennettiin, tieteellisen ajattelun opettamisen ja hallitsemisen kanssa on aina ollut vähän niin ja näin. Yksityiseltä pohjalta noussut korkeampi kuolutuskaan ei ollut hyvä pohja harrastaa arvovapaata tieteellistä perustutkimusta. Pohjan aukkoja paikattiin ostamalla eurooppalaisia ja myöhemmin japanilaisia tieteentekijöitä. Osa saatiin pakolaisina toisessa maailmansodassa - ikään kuin kaupan päälle.
Lisäksi kannattaa katsoa hieman tarkemmin esim. tuota tietokoneiden historiaa, josta niin kovin retostelet. Perustavaa laatua olevat edellytykset on kehitetty eurooppalaisten matemaatikkojen toimesta. Alan sisällä ovat kehitystä sysänneet ratkaisevasti eteenpäin Paul Allenin kaltaiset älyköt, ei niinkään Bill Gatesin tapaiset, jäljestätulevat hyödynpoimijat. Ensimmäiset tietoverkot rakensivat sanfranciscolaiset hipit autotalleihinsa. (Paul Allen toimii muuten nykyään yhteiskuntakriittisen taiteen mesenoijana.)
Lauseesi: "monessa maassa ei tehdä niin paljon oikeaa kuin USA:ssa", on siis pintavaikutelma, joka syntyy ellei asioita katsota pitkässä juoksussa eikä yhtään syvemmälti. Hyvin historiaan suhteutettu mittakaava tavoitetaan, jos vaikkapa edes tuosta esiinnostamastasi, tietotekniikkaan johtaneiden keksintöjen historiasta seulotaan esille koko kehitysketjun mittakaavalla keksijöiden todellinen kansallis-kulttuurinen tausta. Tässä muuan luettelo:
http://www.urova.fi/home/pranta/vtimeli.htm
Vai ei USA koskaan ole välittänyt muista kuin omista eduistaan? Ei kannata tulla tänne saarnaamaan amerikkalaisvastaista propagandaa jos ei tunne historiaa eikä nykyisyyttä.
Toisen maailmansodan aikana jenkit pelastivat läntisen Euroopan natsismilta ja sodan jälkeen kommunismilta. Sekä fasistisen että kommunistisen hirmuhallinnon saldo miljoonine uhreineen ja agressiivisine laajentumispolitiikkoineen tunnetaan nykyisin tarkasti. Ja tyhmille tiedoksi että syyttömät ihmiset tapettiin tuhoamisleireillä, vankileireillä ja salaisen poliisin kidutuskammioissa. Epäinhimillistä järjestelmää jossa kansalaisella ei ollut mitään poliittisia-eikä ihmisoikeuksia on vaikea kuvitella nykysuomessa. Kumma kyllä meiltäkin löytyy paljon väkeä joiden mielestä samanlainen alikehittynyt diktatuuri olisi kelvannut tännekin...
Mitä Irakin tulee niin ilmeisen harvat irakilaisista kaipaavat Saddamia takaisin. Saddamin hallinnon jatkaminen olisi tuonut moninkertaisesti enemmän uhreja kuin nyt käyty lyhyt sota toi. Siinä sinulle vastausta. USA:ssa ja Englannissa tyranniaa on totuttu vastustamaan, Suomessa puolestaan suomettumisen perintönä myötäilemään ja nöyristelemään. Se ettei kaikkia verisiä diktaattoreita kaadeta, ei tarkoita sitä että kaikki tyrannit tulisi jättää rauhaan. Moni maailman diktaattori joutuu tästä lähin miettimään kaksi kertaa ennenkuin lähtee avoimesti ihmistentuhoamisen ja terrorin tukemisen tielle. Ei mikään huono juttu.
Ihan vaan siitä (ottamatta kantaa mihinkään muuhun kirjoituksessasi), että kukaan historioitsija ei voi sanoa USAn pelastaneen eurooppalaisia natseilta. USA ei niin paljon ehtinyt lähettää miehiä eurooppaan, eikä viikossa niin pienellä miesvahvuudella eurooppaa pelastettu.
Tämä sota natsismia vastaan oli hieman pidempi ja siihen osallistui eurooppalaisia sotilaita. Viime hetkillä USa tuli mukaan.
Kerroppa Satu ne muut Eurooppalaiset "sotilaat" muut kuin Britit ja Jenkit vahvistuksena?
Ranskalaiset laittoi silloinkin pään pensaaseen!
Toiseltapuolelta tuli kyllä Stalinin parbaarit, mitä olisi tapahtunut kun nämä olisi päässeet Atlantille asti?
Eurooppa olisi ollut yhtä "itäsaksaa" mikä valtiomuoto on varmaan Sadulle sopiva?
Hei, nyt sait minut innostumaan! Kasasin hyllyiltäni muutamia kirjoja tähän pöydälleni ja tahdon suositella niitä, jos olet kiinnostunut II maailman sodasta! Laitan vain englanninkielisiä, jotta varmasti kykenet lukemaan. Mainitsen poliittisen historian kirjoja vain vähän ja taloushisotrian kirjoja vain vähän. Muut ovat ihan yleistajuista historiantutkimusta. Lyhennän sanat World War kirjaimin WW.
Ensimmäiseksi tahdon suositella Olli Vehviläisen ihan uutta tutkimusta (2002), jonka näkemyksissä olen paikoin eri mieltä. Mutta erittäin mielenkiintoisa tutkimus. Vehviläinen: Finland in the 2nd World War between Germany and Russia.
Pari bibliografiaa:
-WW II and its origins a selected...
-Bayliss G.: Bibliographic guide to the II WW an annotated survey of...
Ja näitä muita aloitetaan tästä autenttisesta klassikosta:
-Winnston C. The Second WW (1949)
-Bourke J.: The Second WW a peoples history
-Spanier J.W.: American foreign policy since WW II
-Rzesevskij O: WW 2: myths and the realities
-Gilbert M: The Second WW: a complete history
-Frazer T.G: The USA and the Middle East since WW 2
-Barker E: British policy in south-east Europe in the second WW
-Divine R: Roosevelt and WW II
-History of the U.S economy since WW II
-Cozier A: The causes of the 2nd WW
-Political thought since WW II
-Strawson J: Churchill and Hitler in victory and defeat
Mitä enämpi lukee alan tutkimuksia, sitä kokonaisvaltaisempi käsitys alkaa kasvaa. Älä koskaan usko lukemaasi kritiikittömästi, vaan luettuasi tutkimuksen, aloita seuraava tutkimus! Mitä enämpi luet, sitä enempi tiedät. Sitten et enää esittäisi tuollaisia kysymyksiä kuin nyt esität. En oikein tiedä esititkö kysymyksesi tosissaan.
Kaupungin kirjastostakin näitä löytyy, mutta jos asut yliopistokaupungissa, niin yliopiston kirjastosta löytyy!
on tämä viikossa?
>natseilta. USA ei niin paljon ehtinyt lähettää miehiä eurooppaan, eikä
>viikossa niin pienellä miesvahvuudella eurooppaa pelastettu.
Paljonko mielestäsi tämä pieni määrä oli?
Ehkä sinun kannattaisi ottaa vähän selvää asioista... Normandian maihinnousu tapahtui syyskuussa 1944. Tällöin koko läntinen Eurooppa oli joko natsien miehittämä tai natsien liittolaisia (Italia, Romania, Unkari ja varauksin myös Suomi ja Espanja). Maihinnousuun osallistui amerikkalaisten lisäksi kanadalaisia, englantilaisia ja ranskalaisia. Eurooppalaisten sotilaiden osuus oli määrällisesti melko vähäinen amerikkalaisiin verrattuna. Amerikkalaisethan lähettivät maihinnousua varten Eurooppaan 1,5 miljoonaa sotilasta.
Tätä ennen he olivat osallistuneet Euroopan ilmasotaan jo vuodesta 1942 (jolloin Saksa julisti sodan USA:lle). Amerikkalaisten osuus ilmasodasta oli strateginen pommituskampanja jolla pyrittiin lamauttamaan Saksan teollisuus ja kuljetusjärjestelmä eli natsien kyky sodankäyntiin. Tässä myös ajan myötä onnistuttiin.
Amerikkalaiset menettivät pelkästään Euroopan ilmasodassa kaatuneina noin 60 000 lentosotilasta. Maajoukkojen tappiot olivat tätä vielä huomattavasti suuremmat joten amerikkalaisten uhria Euroopan vapauden puolesta ei ole todellakaan syytä vähätellä (eiväthän natsit muodostaneet todellista uhkaa Atlantin toisella puolella sijaitsevalle USA:lle).
Venäläiset puolestaan eivät taistelleet millään mittarilla Euroopan vapauden puolesta. Johtihan heitä diktaattorin ottein Josif Stalin joka oli vastuussa miljoonien syyttömien ihmisten tuhoamisesta jo 30-luvulla...
Tämä Satu "punahilkka" on selvä "pikkupioneerien" ja Sirola opiston aivopesun "tuote" selväsi!
Itse en ehdi kahlata toisten aivoituksia kun on vielä omakin järki tallella!
Harrastuksetkin vie oman aikansa, kuten esim. Vapaaehtoinen Maanpuolustus!
Yhdysvallat ei lähtenyt mukaan Euroopan sotatantereille "vapautta jakamaan" vapauden jakamisen ilosta ja natsismin kumoamisen ja kommunismin uhan takia vaan puhtaasti omista poliittisista ja taloudellisista syistä.
USA:lle oli aivan sama mitä Euroopan väestölle tapahtuu, kunhan siitä on jotain hyötyä USA:lle.
Esim. Iso-Britannia ja Ranska olivat suurissa veloissa USA:lle ja kukas ne velat olisi maksanut jos olisi jokin USA:lle epäedullinen rauha saatu Eurooppaan? USA:n saatavat Euroopasta olivat niin suuret että niitä ei kannattanut jättää huomioimatta.Tietenkin sodan jälkeisen Euroopan jälleenrakennus poiki lisää etuisuuksia.
Stalinin vallan alle jääneistä eivät amerikkalaiset välittäneet pätkääkään.(USA ei kertaakaan sodan jälkeen vaatinut N-Liittoon liitettyjen maiden itsenäisyyden palauttamista vaan hyväksyi sen jopa kirjallisesti).
Heille oli tärkeintä kommunismin leviämisen estäminen siitä yksinkertaisesta syystä että ideologisen ja taloudellisen erilaisuuden takia ei USA voisi kommunistisia maita hyödyntää millään lailla.
Natsien Euroopan-herruudesta oli enemmän hyötyä USA:lle kuin Saksan pysymisestä omalla alueellaan.Useat suuret saksalais-amerikkalaiset suuryritykset itse asiassa tuottivat kummallekin maalle sotatarvikkeita ja sitä kautta suuria taloudellisia voittoja sodan aikana.Vasta kun alkoi olla selvää että N-Liitto voittaa sodan Saksaa vastaan, USA lähti täydellä voimalla pelastamaan Eurooppaa eli taloudellisesti erittäin rikasta aluetta, ei sen väestöä tai hallintomuotoja tai kulttuureja.
Kun tarkastelee Liittoutuneiden johtajien rajanvetoja sodanjälkeisen Euroopan kohtaloksi, huomaa helposti ettei USA:ta kiinnostanut mikään muu asia kuin taloudellisesti kannattavat miehitys- ja rajalinjat.
Miten muka? No siten, että maat jotka eivät olleet erityisen hyödyllisiä USA:lle joutuivat N-Liiton armoille.Niin Suomi,Viro,Latvia,Liettua,Puola,Tsekkoslovakia,Unkari,Romania,Bulgaria,Jugoslavia,Albania, Saksan itäosat ja itäinen Itävalta.
Kertokaapa niille ihmisille jotka joutuivat kärsimään em. alueilla että "Amerikkalaiset Vapauden Puolustajat" kuolivat ja kärsivät heidän puolestaan. Nämä "puolustajat" myivät puolet Euroopasta Stalinille jotta saisivat hallintaansa toisen puolen.
Ai niin. Ne miljoona saksalaista siviiliä jotka kuolivat nälkään,kylmään ja sairauksiin, samoin kuin ne sadattuhannet saksalaisorjat USA:n,Ranskan ja Iso-Britannian kaivoksilla ja louhoksilla kärsiessään ja kuollessaan varmasti kiittivät sydämensä pohjasta USA:n jaloja pyrkimyksiä.(Tämä tapahtui sodan jälkeen, "Vapauden" aikana).
Että silleen.