Tässä teille profetiaa

2. Timoteus 2:1-5

Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat.

Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia,

rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia,

petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa,

he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia!


Etenkin viimeinen on juuri sitä, millaista uskoa ihmiset tämänkin päivän Suomessa harjoittavat, jos sitä nyt yleensä uskoksi voi edes sanoa.

He ovat itse mielestään niin korkealla sivistyksessään, että he kuvittelevat kirjaviisautensa riittävän korkean moraalin luomiseen, mutta Jumalan he tahtovat kieltää.

Jotkut tosin myöntelevät, että kyllähän Raamatun 10 käskyä, sen lait ja monet opetukset ovat pohjana monen sivilisaation menestykselle, mutta että Jumala on elävä ja toimii tänäkin päivänä, että Hän on Tosi, sen he haluavat ehdottomasti kieltää.

Jumalan Sanan mukaan he siis kieltävät uskon voiman. Olennaista kuitenkin on, että juuri tuo uskon Voima, jonka Jumala antaa omilleen, tekee eläväksi.

Jotenka monet suomalaisetkin ovat uskossaan kuolleita, vaikka muuta väittävätkin.
6461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kurjaa kyllä miten huonoja uskovaisia NE on. Onneksi ME ollaan parempia. Ja nöyriä.

Äänestä

Kyllä se on totta. Käydään kyllä kirkoissa jos jaksaa ja uskotaan että kymmen käskyä on hyvä juttu.
Mutta mitä järkeä tässä on jos ei usko jumalaan?
Mitä järkeä on uskoa 10 käskyyn jotka jumala on antanut jos ei jumalaan uskota?
Ehkä tämä johtuu siittä että materiaalista ja rahasta on tullut ihmiselle niin rakas että ei halua
uskoa jumalaa eikä kuulla hänen sanaansa koska siittä saa "korvasyyhyn" ja se tuntuu epämukavalta.
Monesti ihmiset luulevat että pitää luopua keräämistään aarteistaan sen takia että lähtee seuraamaan jumalaa. Päinvastoin jos herraa seuraa niin näitä siunaksia tulee siinä ohessa enemmän kuin mitä itse jaksaisi kerätä. Sen voin itse todeta.

Äänestä
  • Sanoit ihan oikein, Jumalaan uskomalla ja Häntä tottelemalla me vain rikastumme niin hengellisesti kuin maallisestikin.
    Ihmisethän eivät halua Jumalaa seurata juuri sen takia, että he joutuisivat luopumaan vääryyden tekemisestä, siitä ettei "pahaa enää maksetakaan pahalla", että joutuu miettimään miten kanssaihmisiä kohtaan käyttäytyy eikä voi vilpillisesti kartuttaa hyvinvointiaan ja mammonaansa.
    Niin ja jos käyttäytyy väärin, joutuu nöyrtymään taas kerran ja tunnustamaan tekonsa, ajatuksensa Jumalan edessä.
    Sehän ei tämän päivän ihmisille sovi. Se on kauhistus? Se on niin surkea ja mitätön tapa elää, koska ihmisenhän täytyy olla kuningas kaikessa.

    Äänestä

  • erisnimi kirjoitetaan ISOLLA kirjaimella.

    Äänestä

>he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia!<

Aika kova vaatimus, "karta sellaisia".
En ole nähnyt montaakaan seurakuntaa, edes karismaattisissa piireissä jotka oikeasti uskoisivat Jumalan voimaan, kuin pienen ripauksen.

Jumalalle on kaikki mahdollista, ja Jeesus sanoo "joka uskoo se voi tehdä suurempia tekoja mitä Hän teki". Jeesus paransi kaikki sairaat, käveli vedenpäällä, herätti kuolleista yms.

Täällä Turussa sunnuntaiiltaisin on Matti Wendeliinin kokouksia, vanhassa teatterissa Humalistonkadulla, kristillisen kirjakaupan vieressä. Siellä ainakin julistetaan Jumalan voimaa, joten sitä ei tarvitse karttaa tämän Paavalin ohjeen mukaan.

Äänestä
  • Hyvä on, että jossakin julistetaan sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta ja Jumalan voimasta, joka tänäkin päivänä tekee ihmeitä ilman määrää.

    Mutta meidän ei tule millään tavoin antaa itseämme lannistaa tai että jumiutuisimme niiden ihmisten mielipiteiden ja asenteiden takia (joita kyllä riittää), jotka eivät ota Jumalan sanaa vastaan. Antaa heidän olla, paaduttakoon sydämensä. Eteenpäin vain!

    Markus 6:11 Jos teitä jossakin paikassa ei oteta vastaan eikä kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne. Tämä on oleva todiste heitä vastaan."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raamatusta kirjoitti:

2. Timoteus 2:1-5

Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat.

Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia,

rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia,

petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa,

he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia!


Etenkin viimeinen on juuri sitä, millaista uskoa ihmiset tämänkin päivän Suomessa harjoittavat, jos sitä nyt yleensä uskoksi voi edes sanoa.

He ovat itse mielestään niin korkealla sivistyksessään, että he kuvittelevat kirjaviisautensa riittävän korkean moraalin luomiseen, mutta Jumalan he tahtovat kieltää.

Jotkut tosin myöntelevät, että kyllähän Raamatun 10 käskyä, sen lait ja monet opetukset ovat pohjana monen sivilisaation menestykselle, mutta että Jumala on elävä ja toimii tänäkin päivänä, että Hän on Tosi, sen he haluavat ehdottomasti kieltää.

Jumalan Sanan mukaan he siis kieltävät uskon voiman. Olennaista kuitenkin on, että juuri tuo uskon Voima, jonka Jumala antaa omilleen, tekee eläväksi.

Jotenka monet suomalaisetkin ovat uskossaan kuolleita, vaikka muuta väittävätkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu