"Ari Koivusen debyyttialbumi Fuel For The Fire nousi ensimmäisellä listaviikollaan suoraan virallisen listan ykköseksi. Listasijoituksellaan Ari Koivusesta tuli myös samalla ensimmäinen suomalainen Idols-voittaja, joka nousee suoraan listaykkökseksi. Toukokuun 30. päivä julkaistu albumi on myynyt jo lähes 40 000 kappaletta, eli reilusti yli platinalevyyn (30 000) oikeuttavan määrän.
Koivusen albumi on yksi Suomen nopeimmin myyneistä levyistä. ”Arin albumi myi yli 10 000 kappaletta yhden viikon aikana – tälläistä ei ole tapahtunut miesmuistiin! Reilusti joka kolmas viikon aikana myydyistä levyistä oli Ari Koivusen levy”, kommentoi Suomen virallisen listan kokoamisesta vastaava Kimmo Sahramäki YLEltä."
Koivusen albumi on yksi Suomen nopeimmin myyneistä levyistä. ”Arin albumi myi yli 10 000 kappaletta yhden viikon aikana – tälläistä ei ole tapahtunut miesmuistiin! Reilusti joka kolmas viikon aikana myydyistä levyistä oli Ari Koivusen levy”, kommentoi Suomen virallisen listan kokoamisesta vastaava Kimmo Sahramäki YLEltä."
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuolla aikataululla tehtynä aivan loistava levy Koivuselta. Levy ei ehkä ns. "aukene" ekalla kerralla, mutta enemmän kuunneltuna ja potikat kaakossa johan alkaa toimimaan...niinkuin hyvän levyn pitääkin. Muistuttaa paljon Ronnie James Dion ääntä ja itse musiikkissa on paljon samanlaista kuin Judas Priestin tuotannossa.
Siihen vielä Metallican tyylistä kitaran murinaa ja loistavaa laulua.
Koko levy kokonaisuutena erittäin hyvä...ehkä Hetki Lyö ei sovi levyn kokonaisuuteen vaikka itse versiossa ei sinänsä huonoa, mutta biisihän olikin bonuksena levyllä.
Luulen, että Koivusen seuraava levy tulee olemaan todella kova kun kaverille on tullut lisää karismaa ja enemmän oikean bändin kanssa musisoimista.
Odotan jo seuraavaa levyä todella mielenkiinnolla. Tämä kaveri tulee pysymään hevimusiikkirintamalla (ainakin kotimaisella) pitkään, toivottavasti yhtä pitkään kuin esikuvansa Dio :)
Tähän tyssäsi Ari-pojan menestys. Sorry vaan, mutta oikein.
Kyllä se vaan potkaisi tämmöistä "vanhaakin" hevimiestä ja luulen, että nuorempiakin.
Jätkässä on sitä munaa vaikka vielä lapsenkasvoinen onkin...
Suomen kansa rakastaa suoraviivaista rokkia niinkuin Pakarinen ja Koivunen edustaa eikä mitään syntikkapoppia. Kyllä se vaan näin on...
Hienoa kun Suomesta tulee aina vaan enemmän puhtaan rokin (hevi/hardrock) esittäjiä ja taitajia.
Hevirokin soittajia on jo pilvinpimein, mutta toinen hyvä laulaja Ville Valon ohella ollaan saatu. Kun puhutaan ihan puhtaasti laulajasta joka on 1 instrumentti myös pitää muistaa.
Kannattaa nämä tyrmääjät jättää ihan omaan arvoonsa, jos ei heillä ole edes heittää mitään perusteita mielipiteilleen.
Aikamoisen floppilevyn saa Ari tehdä, että menestys tähän loppuisi. Niin suuri osa Arin faneista pitää ennen kaikkea hänen äänestään, joten kyllä poika saa melkein mitä tahansa lauleskella ja silti fanit tykkää.
tuolla äänellä ja ulkonäöllä menestystä riittää pitkäksi aikaa, vieläpä enemmän kuin kadehtijoita;DDD
Samaa mieltä. Karvaton pojanjolppi kasvamaan vaan. Pikku hiljaa sen käsittää myös fanaattiset fanijoukot.
Ärsyttää tuollaiset vääristellyt hehkutukset, niin kuin INDX :in aikanaan muka kultaa myynyt levy.
Kauppoihin Arin levyä on hankittu noin 37000 levyä, mutta myyty vasta 20000.
Kaiken lisäksi parhaaksi mainostetutkin biisit ovat aika keskinkertaisia ja tylsiä näin musiikin suurkuluttajan korvaan kuultuna.
Tota olen ihmetellytkin miksi radio soittoon valitaan aina ne...miten sanoisi ei nyt levyn huonoimmat biisit, mutta kuitenkin sanotaan kaikkein "helpoimmat" biisit eli mitkä perustavat vain tarttuvaan kertosäkeistöön ja kohta kappale on jo niin kulunut, että biisi alkaa jo enemmän ahdistamaan kuin kuulostamaan hyvältä. Mutta tottakait kaupallisuus ja markkinavoimat tässäkin asiassa jyllää.
Mutta kuka tykkää perinteisestä hevimusiikista niin suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan levyn läpi useamman kerran ja mieluummin tietysti kovaa, että levy pääsee oikeuksiinsa...eikä millään korvalapuilla vaan kunnon vahvistimen ja kaiuttimien kautta pölyt pois eli niinkuin vanhaa kunnon Ganesia kuunneltiin potikat kaakossa niin, että naapuritkin hermostuu :)
Mm. levyn 10 raita on kokonaisuutena hienosti tehty biisi vanhaa "heviperinnettä" käyttäen väliosineen...mutta siis jopa slowaribiisi eli 5.raita ensiksi kuullosti todella ällöttävältä, mutta kumma juttu sekin alkaa toimimaan muutaman kuuntelukerran jälkeen. Jotenkin tulee Scorpions tyyli mieleen.
Levyltä löytyy myös todella kovaa suoraviivaista heviä 2 bassorummun ja Metallica tyylisen kitaran murina riffeineen.
Se luku muuten kasvaa vauhdilla koko ajan. Eikös kultalevyn saa, kun on 15.000 myyty? Ja miten lie kaikkien muitten kultaa tai platinaa saaneitten laita, onko laskettu jotenkin eri tavalla?
Ihan hyvältä levy kuulostaa toisen musiikin suurkuluttajan korvissa. Lisää kuuntelukertoja ja volyymia, niin a'vot!