Ihmiset täällä huutelevat ja etsivät todisteita Jumalasta ja Jeesuksesta??
Eihän ihminen voi Jumalaa toiselle ihmiselle todistaa.
Miksi ihminen joka haluaa vastauksia ei käänny asianomaisen, eli Jumalan puoleen kysymyksineen?
Tälläinen vaan ihmetyttää...
Eihän ihminen voi Jumalaa toiselle ihmiselle todistaa.
Miksi ihminen joka haluaa vastauksia ei käänny asianomaisen, eli Jumalan puoleen kysymyksineen?
Tälläinen vaan ihmetyttää...
Vastaukset 27
Vanhimmat
jonka olemassaoloon ei usko?
Uskovaisen sopisi yrittää samaa metodia, josta itse jankkaa: esimerkiksi pöytälampun hengeltä voi pyytää armoa ja johdatusta ja rukousvastauksia. Homma saattaa kyllä tyrehtyä alkuunsa, vaikka pöytälampulla on huomattava etu jumaliin ja jeesuksiin nähden - pöytälamppu on siinä pöydällä ja sitä voi sekä katsella että koskettaa. Ja valoakin siitä selvästi lähtee, joskus savuakin. Tähän ei yksikään jumala pysty!
meikäläisen mielestä
ihminen, joka rukoilee johdatusta ymmärtää tuossa vaiheessa oman riittämättömyytensä ja vajavaisuutensa:
olen typerys, joka haluaa typeriä asioita ja käyttäytyy jatkuvasti typerästi.
Sentään voi kato lohduttautua sillä,
et tietää ettei tiedä mitään.
onhan sekin parempi kun ei mitään =)
Itse rukous ei välttämättä johda mihinkään,
se voi olla vain tavallaan tunnustus itselleen omasta
statuksesta.
Tiedostaminen ehkä, ettei ole vielä perillä lähimainkaan.
Tärkeämpää minusta jollain tavalla kuin se, saako jostakin apua, on se,
että HALUAISI muuttua,
haluaisi viplittömästi antautua muutettavaksi.
ehkä ne eineet omaan muutokseen
sit löytyy sisältäkäsin,
kun tiedostaa edes, et sellaisia eineitä edes haluaisi etsiä ja löytää.
ehkä tuo tiedostaminen herättää
sellaisen osan ihmistä, mitä myös jumalaksi
kutsutaan.
maailman Valo!
Joh. 8:
12. Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus."
>>pöytälamppu on siinä pöydällä ja sitä voi sekä katsella että koskettaa. Ja valoakin siitä selvästi lähtee, joskus savuakin. Tähän ei yksikään jumala pysty!
>>Ihmiset täällä huutelevat ja etsivät todisteita Jumalasta ja Jeesuksesta??>>
Uskovaiset ovat asiastaan niin varmoja, että sitä olettaisi, että jotain tietoakin olisi, mutta ei ilmeisesti ole.
>>Miksi ihminen joka haluaa vastauksia ei käänny asianomaisen, eli Jumalan puoleen kysymyksineen?>>
Etkö ymmärrä, kuinka typerä tuo sinun neuvosi on? Ateistin pitäisi mielestäsi kääntyä jumalan puoleen, vaikka ateisti ei jumalaan usko. Paljon luontevampaa on, että ateisti kysyy perusteita niiltä, jotka asiasta väittävät tietävänsä eli uskovaisilta. Nämä perusteet tosin on kerta toisensa jälkeen köykäisiksi havaittu.
Jumalan puoleen!
>>Etkö ymmärrä, kuinka typerä tuo sinun neuvosi on? Ateistin pitäisi mielestäsi kääntyä jumalan puoleen, vaikka ateisti ei jumalaan usko. Paljon luontevampaa on, että ateisti kysyy perusteita niiltä, jotka asiasta väittävät tietävänsä eli uskovaisilta. Nämä perusteet tosin on kerta toisensa jälkeen köykäisiksi havaittu.
>>>todisteet ovat köykäisiä vain ateistien mielestä>Toki me uskovat emme tarvitse aistien todistuksia,>Näkeminen ei ole uskoa, se on näkemistä! >Neuvo ei ole lainkaan typerä, ateisti, joka pohjimmiltaan on pelkuri, ei uskalla itse ottaa selvää Jumalasta, koska pelkää löytävänsä Hänet?!>Siksi koettavat sysätä vastuuta toisille ja heidän todistuksiaan sitten yrittävät tehdä tyhjäksi?>Kehän kierto jatkuu aina vaan ateistien pelkuruuden vuoksi!
Minusta pelkkä usko jumalaan ei riitä todisteeksi siitä, että jumala olisi todellakin olemassa. Jos riittäisi, niin olisimme mahdottomassa tilanteessa. Mikä niistä kaikista yksistä ja ainoista oikeista jumalista sitten todella on se yksi ja ainoa oikea? Maailmasta kun löytyy uskoa ihan jokaista kohtaan.
Tällä logiikalla jumalan olemattomuudenkin voisi todistaa uskolla, tai siis sen puutteella. Minä en usko jumalan olemassaoloon, joten jos uskonkokemus riittää todisteeksi, todistin juuri, ettei jumalaa ole.
Todisteet ovat köykäisiä niin kauan kuin ne ovat uskosta riippuvaisia. Eikö jumalan pitäisi olla olemassa riippumatta siitä uskooko häneen vai ei?
"ateisti, joka pohjimmiltaan on pelkuri, ei uskalla itse ottaa selvää Jumalasta, koska pelkää löytävänsä Hänet?!"
Miten voit sanoa, etteivät ateistit uskaltaisi ottaa itse selvää Jumalasta? Juuri sitähän me yritämme haluamalla niitä todisteita. Ateistille vain harvemmin riittää todisteeksi se, että ensin pitää uskoa Jumalaan, voidakseen uskoa Häneen. Jotkut meistä kun kaipaavat todisteita uskonsa tueksi. Jos tämä sinusta on pelkuruutta, niin sille en mahda mitään. Minusta se on tervettä järkeä.
Joku väitti, että on nähnyt jeesuksen, joten jeesus on olemassa. Minä en ole jeesusta nähnyt, joten häntä ei siis ole olemassa. MOT.
elävän Jumalan aivan varmasti, jos haluat sitä koko sydämestäsi! Muuta ei voi enää teille sanoa, koskapa ette usko ihmisten todistuksia siitä, kuinka he ovat jopa nähneet Jreesuksen Kristuksen ilmielävänä edessään. Ja kaikki ne ihmeelliset teot, jotka tapahtuvat, kun hartaassa ja totisessa rukouksessa apua pyydetään antamaan.
Kun ei riitä, en voi enempää! Kaikki on itsestäsi nyt kiinni. Pallo on sinulla! Vakuutteluilla asia ei etene, ota selvää itse!
Jumalanhullu
nämä asiat jo kauan sitten, mutta mikä neuvoksi, kun te ateistit ette usko, vaikka ihmiset henkilökohtaisesti ovat nähneet Jumalamme, Jeesuksen Kristuksen ilmielävänä edessään ja ne lukemattomat Jumalan Sanan mukaiset ihmeet ovat tapahtuneet, kun on tehty Jumalan Sanan mukaan. Jo tuon tulisi olla riittävä, mutta kun ihminen on niin kovaluinen, että kun ei mene perille, niin ei! On nähtävissä se, että vaikka Jeesus Kristus tulisi luoksesi ja esittelisi itsensä, et uskoisi silmiäsi, aistejasi, vaan menisit kallonkutistajalta tippapillereitä kyselemään!?
Olenko oikeassa? Passia et varmasti Häneltä näkisi, Hän ei tarvitse sellaisia inhimillisiä papereita.
Jos pyytäisit Häntä lähettämään jonkun kuolleen sukulaisesi todistukseksi, vastaus olisi todennäköisesti Raamatullisesti tämä;
Luukas 16:
22. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.
23. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.
24. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'
25. Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.
26. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
27. Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
28. - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan.'
29. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä.'
30. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen.'
31. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'"
-joka ei usko, se ei usko mitään todistetta.
Mooses ja profeetat tarkoittaa Jumalan Sanaa!!
Koeta päästä pinnalle sieltä syövereistä, en voi muuta sanoa!
on ollut selvää minulle aina, että jumalia ei ole. Ei ole mitään selville otettavaa. En edes haluaisi moiseen tyyppiin tutustua. Miksi sinä haluat? Sinun jumalasi on perverssi skitso, joka tekee mitä julmimpia tekoja. Ja nyt PLIIS älä vedä sitä saatanakorttia tähän.
>>>mutta mikä neuvoksi, kun te ateistit ette usko, vaikka ihmiset henkilökohtaisesti ovat nähneet Jumalamme>ja ne lukemattomat Jumalan Sanan mukaiset ihmeet ovat tapahtuneet, kun on tehty Jumalan Sanan mukaan. >Jo tuon tulisi olla riittävä, mutta kun ihminen on niin kovaluinen, että kun ei mene perille, niin ei! On nähtävissä se, että vaikka Jeesus Kristus tulisi luoksesi ja esittelisi itsensä, et uskoisi silmiäsi, aistejasi, vaan menisit kallonkutistajalta tippapillereitä kyselemään!?>Passia et varmasti Häneltä näkisi, Hän ei tarvitse sellaisia inhimillisiä papereita. >Koeta päästä pinnalle sieltä syövereistä, en voi muuta sanoa!
"etsi, niin löydät
elävän Jumalan aivan varmasti, jos haluat sitä koko sydämestäsi!"
Ah, tätä en epäilekään! Toisaalta löytäisin varmasti myös elävän Allahin, jos koko sydämestäni päättäisin haluta löytää hänet.
"ette usko ihmisten todistuksia siitä, kuinka he ovat jopa nähneet Jreesuksen Kristuksen ilmielävänä edessään."
Uskotkos sinä niitä, jotka ovatkin Jeesuksen asemesta nähneet jonkin toisen uskonnon jumalan ilmielävänä edessään? Sitä se usko katsos teettää: kun riittävän vilpittömästi uskoo, voi jopa nähdä ja kokea ja tuntea jumalansa läsnäolon. Eikä tämä ole mikään kristinuskon erityispiirre. Tällä logiikalla jokainen jumala, jonka joku todelliseksi uskoo ja kokee on todellinen. Samalla logiikalla myöskään mikään jumala ei ole todellinen, koska jotkut eivät koskaan mitään jumalaa koe.
Minä kuitenkin edelleen valitettavasti haluan niitä uskosta riippumattomia todisteita. Ei luulisi moisten järjestämisen kaikkivaltiaalle olevan kovinkaan kummoinen temppu. Varsinkin kun Hän niin tärkeänä pitää, että Häneen uskotaan.
"Kun ei riitä, en voi enempää! Kaikki on nyt itsestäsi kiinni. Pallo on nyt sinulla!"
No minusta se pallo on kyllä sillä puolen kenttää, jossa vakuutetaan Jumalan olemassaoloa vailla asianmukaisia todisteita. Olemattomuuden ainoa mahdollinen todiste sen sijaan on jo olemassa, nimittäin niiden todisteiden puute.
"Vakuutteluilla asia ei etene, ota selvää itse!"
Ei, asia ei vakuutteluilla etene, konkreettisilla todisteilla etenisi.
>>Muuta ei voi enää teille sanoa, koskapa ette usko ihmisten todistuksia siitä, kuinka he ovat jopa nähneet Jreesuksen Kristuksen ilmielävänä edessään.>>
Ihmiset ovat nähneet humanoideja, peikkoja, merihirviöitä, aaveita ja vaikka mitä. Uskotko sinä kaikkiin niihin? Jos et, miksi et?
>>Ja kaikki ne ihmeelliset teot, jotka tapahtuvat, kun hartaassa ja totisessa rukouksessa apua pyydetään antamaan.>>
Näistä ei ole mitään näyttöä anekdootteja lukuunottamatta.
>>Kun ei riitä, en voi enempää!>>
Nyt kävi näin.
>>Kaikki on itsestäsi nyt kiinni. Pallo on sinulla!>>
Pallo on aina sillä, joka esittää väitteen.
>>Vakuutteluilla asia ei etene, ota selvää itse!>>
Ota sinäkin pikaisesti selvää niistä peikoista, humanoideista ja merihirviöistä.
Joskus lapsenuskossani kyselinkin Jumalalta jotain 35-40 vuotta sitten, mutta kun koskaan ei tullut mitään vastauksia, niin lopulta ymmärsin että puhelenkin vain itsekseni. Eihän olematon mytologinen taruolento pysty vastaamaan.
Raamattu on totuuden kirja!
Jeesus on Jumalan Sana
Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä
Jeesus on Pelastus
Jeesus on kaikkea, mitä tarvitset!
Jatka kyselyä ja etsimistä, etsivä löytää..
Ja tee se tosissaan, muutoin huudat tuuleen!
Jumalanhullu
No sorry vaan mutta tyhjä ja olematon ei muuksi muutu, vaikka kuinka suoltaisit tyhjää sontaa ja käyttäisit isoja kirjaimia. Tyhjä ja olematon pysyy sellaisena aina vaan...
uskisten jutut on hyvää krapulaviihdettä.
tämä on täysin tyhjänpäiväistä melskaamista.
itsekin olen tuhlannut tarpeeksi elämästäni täällä käninään.
ostin itseasiassa ruttonaamion, sekä mustan hupullisen viitan (tuli jo paketti matkahuoltoon, käyn huomenna hakemassa).
vastedes aion liikuskellä yöaikaan hautuumaalla yms. ja säikytellä sinne sattuvilta ihmisiltä paskat housuun syöksymällä puun takaa tms. sopivalla hetkellä ja vetämällä (muovisen) jättiveitsen esiin.
silloin tällöin myös Valkealan hautausmaalla. Mikään ei pysäytä sydäntä niinkuin vanha kunnon "böö"-tempaus. Syylillä höystettynä.
varo, minulla on parempi ase, kuin sinulla ja terävämpi, kuin mikään kaksiteräinen miekka, eli aseeni on Jumalan Sana, pakoon on perkeleen kätyrien lähdettävä!
Ootko lintu, vai kala? Ilmeisesti lintu, koskapa kala on uskovan tunnus.
Lentelet ajatusmaailmasassi puolelta toiselle ja varsinkin toiselle.
Jumalanhullu
Itselläni on oravapuku jonka turvin kykenen loistavasti sympatioita saaden porukoiden päälle käpyjä puista heittelemään.
Mikäli haluat jokupäivä tehdä vaihtarit, niin ota yhteyttä. Yleensä keskuspuiston puissa roikuskelen, tuu sinne vislailee.
hautuumaalle vahtia pitämään! Olisipa somaa nähdä tämä titaanien taistelu. Syylät vastaa Sana.
Se naamarin hankinta oli silkkaa rahantuhlausta:D
"Miksi ihminen joka haluaa vastauksia ei käänny asianomaisen, eli Jumalan puoleen kysymyksineen?"
Jahas, eli yhtäkkiä kyseessä onkin yksiselitteinen ja helppo taho, jonka puoleen kääntyä. Itse kun olen havainnut, että erilaisia jumalia on yhtä paljon kuin kirkkokuntiakin, tai palvojia.
Jumaluus on se hiljaisuus, totuus ja rehellisyys, minkä jokainen voi löytää. Siihen ei uskonnollisia tarinoita tarvita. Tosin ne näyttävät joitakin auttavan (samalla kun johtavat harhaan ja muuttavat fundamentalisteiksi).
muutakaan tekemistä helteisenä kesäpäivänä keksitä. Uskovainen kysyy, että kuka tämän helteen tänne sitten on antanut jos ei jumala. Uskonnoton sanoo: en minä vaan tiedä, mutta et tiedä sinäkään. Sinähän vaan uskot.
Mikäs tässä, kiva ajanviettotapa.