Raahessa etnikkoja

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135227834079
"Kaikki Raahessa tapahtuneet raiskaukset on tehty yksityisasunnoissa. Rikoksista epäillään eri henkilöitä. Epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia. Osa asuu Raahessa, osa oli tekojen sattuessa vierailemassa kaupungissa. Yhteen rikoksista sisältyy rasistisia piirteitä."

Mihinkähän rikokseen tuo rasistisuus liittyy; raiskauksiin vai tapon yrityksiin? Yleensähän on tapana että media aloittaa hirveän suomalaisten sättimisen ja rasistiksi haukkumisen ja Puumalainen pistää pystyyn KRP:n avustuksella jonkun erikoistyöryhmän vaikka mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kovin on hiljaista mediarintamalla. Tähänkin uutiseen tuo rasistisuus oli ikäänkuin heitetty mukaan kun se tavallisesti huudetaan jo otsikossa joten ehkäpä tässä on ensimmäinen tapaus missä virkavallan mielestä suomalainen on joutunut suomalaisia vihaavan elätin uhriksi. Onkohan joku maailmanparantajaneitokainen erehtynyt sanomaan rumasti päälle käyneelle kulttuurihenkilölle? Ihmetyttää vain minkälainen tapaus saa monikulttuurisuutta jo yli vuosikymmenen sormien läpi seuranneet poliisit määrittelemään kulttuuriteon rasistiseksi. Korvien irtileikkaus tai saksien käyttö ali-ihmisten pariutumisrituaaleissa ei ainakaan tähän mennessä ole sitä ollut.

Lisäksi ihmetyttää miten nämä tummaperseet ovat voineet raiskata yksityisasunnoissa jos he ovat olleet muualta kotoisin? Joko joku tollopillu on vapaaehtoisesti mennyt etnokämppään tai sitten tollopillu on päästänyt paskanahan kotiinsa. Kummassakin tapauksessa: sitä saa mitä tilaa. Postimerkki perseeseen niin tummuaisille kuin suvaitsevaisille.
2205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yksi uhreista on ollut lapsi uutisten mukaan. :(

Äänestä

kotimaisiaki raiskaajia valitettavasti..
mut niistä ei oo ilmotettu viranomaisille.
varmaan loppujen lopuks tosi pieni osa ilmotetaan minnekkää..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maailma kylään kirjoitti:

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135227834079
"Kaikki Raahessa tapahtuneet raiskaukset on tehty yksityisasunnoissa. Rikoksista epäillään eri henkilöitä. Epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia. Osa asuu Raahessa, osa oli tekojen sattuessa vierailemassa kaupungissa. Yhteen rikoksista sisältyy rasistisia piirteitä."

Mihinkähän rikokseen tuo rasistisuus liittyy; raiskauksiin vai tapon yrityksiin? Yleensähän on tapana että media aloittaa hirveän suomalaisten sättimisen ja rasistiksi haukkumisen ja Puumalainen pistää pystyyn KRP:n avustuksella jonkun erikoistyöryhmän vaikka mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kovin on hiljaista mediarintamalla. Tähänkin uutiseen tuo rasistisuus oli ikäänkuin heitetty mukaan kun se tavallisesti huudetaan jo otsikossa joten ehkäpä tässä on ensimmäinen tapaus missä virkavallan mielestä suomalainen on joutunut suomalaisia vihaavan elätin uhriksi. Onkohan joku maailmanparantajaneitokainen erehtynyt sanomaan rumasti päälle käyneelle kulttuurihenkilölle? Ihmetyttää vain minkälainen tapaus saa monikulttuurisuutta jo yli vuosikymmenen sormien läpi seuranneet poliisit määrittelemään kulttuuriteon rasistiseksi. Korvien irtileikkaus tai saksien käyttö ali-ihmisten pariutumisrituaaleissa ei ainakaan tähän mennessä ole sitä ollut.

Lisäksi ihmetyttää miten nämä tummaperseet ovat voineet raiskata yksityisasunnoissa jos he ovat olleet muualta kotoisin? Joko joku tollopillu on vapaaehtoisesti mennyt etnokämppään tai sitten tollopillu on päästänyt paskanahan kotiinsa. Kummassakin tapauksessa: sitä saa mitä tilaa. Postimerkki perseeseen niin tummuaisille kuin suvaitsevaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu