Katkeruuden juuri: Hebr.12:15

Jaakob 3:16,17
"Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele".
--
Jumalallinen viisaus näkyy elämänvaelluksessa Oikean viisauden merkkinä on sävyisyys (Jaakob 3:13,17). Tosiviisaus koetellaan vasta muitten kanssa elettäessä.

Katkeruus ja riitaisuus sydämessä saa aikaan epäjärjestystä ympäristössä ja kaikkinaista pahaa menoa (16). Tällaisista ihmisistä Paavali sanoo:”Heidän puheensa jäytää ympäristöään niinkuin syöpä( 2.Tim. 2:17).

Jos katkeruus ja viha on saanut vallata ihmismielen, sitä on vaikea saada kitketyksi pois.
Nuhdellessaan fariseuksia ja kirjanoppineita ulkokultaisuudesta (Matt. 15:1-20), Jeesus sanoo: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois” (13).

Viime aikoina olen paljon putsannut kasvimaatani rikkaruohoista.
Jokainen samaa työtä tehnyt tietää, kuinka vaikeata on voikukkaa, juolavehnää tai ohdakkeita ynnä muita syväjuurisia kasveja saada pois kokonaan.
Jos pienikin pala jää maahan, niin kohta se taas tuppaa esiin.
Rikkaruohot tulisikin kitkeä pois mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ennen kuin niiden juuret ehtivät työntyä syvälle maaperään

Ottakaamme itse kukin vaarin Hebrealaiskirjeen kirjoittajan kehoituksesta: ” ...ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, "ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi,...” (Hebr. 12:15).
--
Ainoa tosi viisaus ja
ainoa vanhurskaus,
ainoa puhdas pyhitys
on Vapahtajan yhteys.
(Virsi 299:8).

1

208

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >uskova

      Katkeruuden juuret on kitkettävä ajoissa pois; siinä on hyödyllinen Sanan ohje jokaiselle.
      Jos katkeruus pääsee juurtumaan ja valtaamaan mielen, ei siitä omin voimin irti selviydytä.

      Vaarallisinta katkeruus ja riitaisuus on silloin, kun se kohdistuu toisiin uskoviin. Siitä ovat surullisina todisteina erityisesti katolisen kirkon inkvisitiojärjestelmä ja ylipäänsä kristikunnan jakautuminen lukemattomiin kirkkoihin ja suuntauksiin.

      Universaali Kristuksen seurakunta ei muodostukaan yksittäisten seurakuntien jäsenistä.
      Se rakentuu Kristuksen Jeesuksen omista; niistä jotka ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.

      Olisi hyvä tehdä enemmän selväksi se, että kirkkokunnat niin suuret katoliset kuin pienemmätkin, luterilaiset ym. ovat hengellisesti kuolleita organisaatioita.
      Niiden ulkokuoressa esiintyy kulissina uskonnollisia muotomenoja, mutta sisällön muodostaa valtakoneisto, jossa on mitä otollisin maaperä katkeruudelle ja sen tuhovaikutuksille.

      Tällä palstalla kirjoittavien pilkkaajien varoittaminen ja 'ojentaminen' ei taida kovin monen uskovan kohdalla mennä katkeruuden piikkiin.

      Melko harvan uskovan nahka kestää puhua totuuden ja Jumalan Sanan puolesta noille viattomiksi (?) tekeytyville pilkkakirveille. Tapio kuuluu niihin 'puhtaan hipiän' miehiin, jotka eivät pitkällä tikullakaan puutu jumalattomien menoon. Kunnioitan tuota menettelyä.

      Alituista kasteoppiin takertumista sen sijaan en voi kunnioittaa.
      Sillä tikkuamisella tuotetaan karhunpalvelus evankeliumin sanomalle ja rakennetaan vain tyhjää riitaa ja katkeruutta uskovien keskelle.

      Jos tätä palstaa jostain syystä tulee selailleeksi, niin katkeruuden juuria voi torjua hyvinkin sillä, että antaa edes jollekin eksyneelle/eksytetylle tai pilkkaajalle totuudellisen vastauksen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1320
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    17. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    18. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe