Tämän keskustelufoorumin kirjoitukset antavat mielenkiintoisen lähtökohdan päätelmille siitä, miten vahvalla opillisella perustuksella ja kuinka elinvoimaisena helluntailaisuus tänä päivänä toimii.
Havaintojen ja päätelmien tekoon ei paljoa aikaa tarvitse käyttää.
Palstalta kun ei tahdo erottua ensimmäistäkään, ei vaivoin yhtäkään 'kirkasotsaista' pro fide -kirjoittajaa, joka rohkean päättäväisesti puolustaisi ja tunnustaisi aitoa uskoa ja evankeliumia.
Sitä vastoin palstalla temmeltävät ja riekkuvat mielin määrin työmies- ja poikalapsi -tyyppiset pilkkaajat ja seta-apostolit myötäilijöineen.
Jos joku vaivautuu vastustamaan noita jumalattomia filistealaisia, leimataan tämä uskalikko saman tien rakkaudettomaksi kiihkouskovaksi, joka on ottanut raamatun sanoman liian tosissaan.
Missä ovat helluntaiuskon, tai vielä mieluummin oikean raamatullisen uskon todelliset puolustajat?
Ovatko he ehkä MetroAreenalla vai Netmissionissa?
Luulisi tännekin muutamien ehtivän, kun jäsenkirjallisia hell.uskovia lienee Suomessa 40.000-50.000.
"Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
Jos arvioperusteena olisi vain tämän palstan tila, vastaus kuuluisi: Hyvin vähän - ja elävää uskoa tuskin ollenkaan!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ongelma on siinä, että nämä "homoapostolit" etsivät sellaista seuraa jossa voi väitellä ja herjata vääräuskoisia, tehdä sitä anonyymisti menettämättä kasvojaan.
Tämä palsta on juuri sellainen.
Täällä kirjoittelevat "helluntailaiset" menevät joka kerta retkuun alkaessaan väitellä näiden "homoapostoleiden" kanssa.
Kolme vuotta täällä on väitelty väsymättä homoudesta, eikä loppua näy.
Helluntailaiset ovat oikeasti vähän tyhmiä lähtiessään mukaan typerään provosointiin.
Yksikään homo ei tule kristinuskoon näillä palstoilla, eikä yksikään helluntailainen luovu uskostaan, se on fakta.
"kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
Ihmisen Poika tulee tuskin normaalina aurinkoisena päivänä. Ennen kuin Ihmisen Poika tulee, tulee olemaan vihaa, vainoa, mielettömyyttä. Sellainen usko joka ei kestä KESKUSTELUPALSTAN keskustelijoiden kysymyksiä, sekö muka kestäisi ahdistuksen aikana? Sellainen usko joka rupeaa homottelemaan keskustelukumppania, sekö kestäisi ahdistuksen aikana?
Todellisten uskovien paikka ei ole MaataNäkyvissä -festareilla, MetroAreenalla, Netmissionissa tai Nokia Missiossa.
on?
Täällähän monet kirjoittajat ilmoittautuvat "oikeiksi uskoviksi" tai "ainoiksi oikeiksi uskoviksi". Samoin tekevät lestadiolaiset ao. palstalla. Adventistin, katoliset, ortodoksit, muslimit (sunni-, shia-).
Mikä usko on oikea? Minkälainen uskova on oikeauskoinen? Kuka on todellinen uskovainnen?
Siinäpä pohtimista. Ehkä kannattaisi paneutua em. kysymyksiin ja jättää homojen metsästäminen vähemmälle.
Jeesusta varmaan tarkoitetaan, mutta mitä ilmaisu tarkoittaa? Eikös Jeesus ollut Jumalan poika?
No. Sanamuoto on kuitenkin väärä. Oikea on: JOS ihmisen poika tulee. Ja tuo JOS on tooodella iso.