ajatelkaa

Raamattu sanoo tekstissään että neuvo maltilla vanhempaa miestä,
mutta neuvoin nuorempaa kuin minä, ja häntä suututti kun neuvoin rakkaudella.

Moni kulkee kadotuksen tietä.

En tiedä mitä Isä tarkottaa minun elämällä kun joka seurakunta kauhustuu minua, ja minulla on vain hyvää tarkottava mieli.

Adventistit sanoivat,emme voi ottaa sinua seurakuntaamme.
sama babtistit, sama lest.laiset.
En ole ruma, en kaunis, vaan tavallinen Suomalainen nainen.

Mutta tiedän Isä rakastaa minua yli kaiken.
Kun enkelit toivat minut takaisin, he sanoivat että ihmiset hylkäävät minut, mutta luulin sen hylkimisen jo loppuneen.

Ev;lut kirkostamme joutui pappi lähtemään, kun minä istun kirkkomme penkissä.

En ole keskustellut pappimme kanssa,

mutta ajattelin kyllä että täältä kirkosta tietysti pappi lähtee, kun emme keskustele, pappimme olisi pitänyt erottaa minut kirkosta.

Tämä on surku hupaisaa. Mutta olen silti onnellinen, olen saanut kohdata Jeesuksen ja hän hyväksyi minut, nyt ikävöin sitä rakkautta joka ympäröi meitä, kun istuin Jeesuksen oikealla puolella, ennenkuin enkelit ottivat ja toivat tänne vaivaan takaisin.
0113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


siilityttö55 kirjoitti:

Raamattu sanoo tekstissään että neuvo maltilla vanhempaa miestä,
mutta neuvoin nuorempaa kuin minä, ja häntä suututti kun neuvoin rakkaudella.

Moni kulkee kadotuksen tietä.

En tiedä mitä Isä tarkottaa minun elämällä kun joka seurakunta kauhustuu minua, ja minulla on vain hyvää tarkottava mieli.

Adventistit sanoivat,emme voi ottaa sinua seurakuntaamme.
sama babtistit, sama lest.laiset.
En ole ruma, en kaunis, vaan tavallinen Suomalainen nainen.

Mutta tiedän Isä rakastaa minua yli kaiken.
Kun enkelit toivat minut takaisin, he sanoivat että ihmiset hylkäävät minut, mutta luulin sen hylkimisen jo loppuneen.

Ev;lut kirkostamme joutui pappi lähtemään, kun minä istun kirkkomme penkissä.

En ole keskustellut pappimme kanssa,

mutta ajattelin kyllä että täältä kirkosta tietysti pappi lähtee, kun emme keskustele, pappimme olisi pitänyt erottaa minut kirkosta.

Tämä on surku hupaisaa. Mutta olen silti onnellinen, olen saanut kohdata Jeesuksen ja hän hyväksyi minut, nyt ikävöin sitä rakkautta joka ympäröi meitä, kun istuin Jeesuksen oikealla puolella, ennenkuin enkelit ottivat ja toivat tänne vaivaan takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu