Helluntailaisuus

alkukirkon jatkumo

Helluntaisurakunnat ovat todellisesti vanhin herätysliike, koska ne jatkavat sitä perinnettä joka alkoi ensimmäisenä helluntaipäivänä. Kuvaus tästä tapahtumasta löytyy Raamatusta Apostolien tekojen toisen luvun alusta.
Se että helluntailaisuuus on syntynyt tuolloin ei perustu herätysliikkeelle annettuun nimeen, vaan todellisuudessa nimi ei ole syy vaan seuraus.

Se mikä nimi herätysliikeellä on, ei ole sekään tietystikään merkityksetöntä.

Se että helluntaiherätyksellä on se nimi, joka sillä tänä päivänä on, kertoo siitä että siihen kuuluvat uskovat haluavat tunnustautua paitsi Kristuksen, myös Pyhän Hengen aikaan saaman helluntai-ihmeen todistajiksi maailmassa.

Tämä tähden se on myös kirkkokunta 'jota vastaan kaikkialla kiistetään'.

Myös vastustajat ovat hereillä siellä missä saarnataan oikein Jumalan Sanaa, ja kutsutaan ihmisiä pelastukseen.

On vielä suhteellisen helppo sanoa olevansa 'kristitty', 'luterilainen' tai 'vapaakirkollinen'. Mutta sanopa jossain suuremmassa joukossa missä on uskomattomia ihmisiä koolla, olevasi 'helluntailainen'.
Kyllä se herättää tietyn reaktion. Vähän samaan tapaan kuin jos mainitset ääneen Jeesus-nimen. (muuten kuin pilkkausmielessä). Siinä on edelleen 'atomivoima'.
Tämä on myös merkki siitä että 'ristin pahennus' on yhä voimassa.

Ja tuo raamatunpaikka helluntaiherätyksen 'perustavasta kokouksesta':
'Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat...' (Apt 2:1-2).

69

3175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alpo Ahola

      Siirtäkää ylläpitäjät "Helluntailaisuus" helluntailaisten palstalle. MIKSI SEKOiTETAAN palstat?

      • Alpo Ahola

        Kiitos ylläpidolle, että tämä viestiketju on siirretty pois luterilaisuuden palstalta tänne helluntailaisten omalle palstalle, johon nimenomaan tämä ketju kuuluu.

    • se on

      Todennäköisesti kaikki kristilliset auktoriteetit ovat tunnustaneet että kristillinen seurakunta sai alkunsa ensimmäisenä helluntaina, kun Jeesus lähetti lupaamansa Pyhän Hengen kaiken lihan päälle. Tästä ei ole erimielisyyksiä.

      • Anonyymi

        Seurakunta perustettiin ristillä. Helluntaina jo olemassa oleva Jumalan seurakunta sai Pyhän Hengen kasteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seurakunta perustettiin ristillä. Helluntaina jo olemassa oleva Jumalan seurakunta sai Pyhän Hengen kasteen.

        Jeesus alkoi rakentamaan seurakuntaansa helluntaina kun Pyhä Henki tuli maan päälle Isän luota. Seurakunnan rakentaminen ei alkanut ristillä.

    • aihe,

      Amerikkalaiset uskonlahkot oppeineen ei kuulu tälle palstalle.

    • Standardi

      Mitä tähän muuta sanoa. Häpäisevät Kirkomme, ovat oikea Saatanan III kolona.

      Tästä on tultava loppu!!

      • mutta...

        En ole helluntalainen mutta kun kirjoitat heidän häpäisevän kirkkoanne niin kysyn vaan että kuka häpäisi kirkkoanne esim. juutalaisten vainoillanne?

        Ja kun asiaa katsotaan laajemmalti niin onhan selvää ettei kristinuskoa voi kukaan enempää häpäistä kuin mitä kristinusko on itse uskoansa häpäissyt siitä on todisteena todennäköisesti sadat miljoonat älä tapa käskyjen vastaiset murhat.
        Väärennettyä raamattua lukevilla kristinuskoilla on yhteinen menneisyys raamatun väärentäjinäkin.
        Nyt nautittette niistä saavutuksista ymmärtämättä, että kristinuskon tukijoina tuette lähimmäisiään hengiltä murhaamalla rakastavaa saatanaa jumalanne.
        Älä tapa käsky koskee kaikkia, niin valtioita kuin ihmistäkin ja kristinuskokaa ei ole sen suhteenkaan saanut mitään eri vapautta!

        Vain Jumalalla on oikeus tappaa ja tapattaa tai määrätä tapettavaksi.
        Sen oikeuden Jumala piti itsellään suojatakseen meitä pahaa esivaltaa vastaan. Ellei Jumala olis niin tehnyt olisi sellaisten esivaltojen kuin Hitlerin, Stalinen, Husseinin, kristinuskon jne murhaaja esivaltojen jumalattomuudet Jumalallisia ja niinhän ei voi olla koska älä tapa käsky koskee kaikkia ilman mitään muita ehtoja kuin mitä Jumala itse määrää.

        Niinkuin olette jo täällä keskustelu foorumissa huomanneet niin ei meidän Jumalaa ja Jeesusta kunnioitavien tarvitse muuta kuin kuunnella teidän lähimmäisen rakkautta ja kunnioitusta osoittavia keskustelujanne niin tiedämme kuinka oikeassa olemme teidän jumalanne suhteen kun saatanaa palvelette jumalana ja siihen olette itse kaiken aikaa selviä selvempiäkin todisteita antamassa puolin ja toisin. Mahtavaa!!!

        Herratonta rauhaa! Eli vapaasti suomennettuna; saatanasta vapaata päivää!

      • Standardi
        mutta... kirjoitti:

        "että kuka häpäisi kirkkoanne esim. juutalaisten vainoillanne?"

        Oletko vähän... "juutalaisten vainoillanne?". Mistä tuon taijoit? Järjetöntä en ole nähnyt yhtään vainoavaa kirjoitusta täällä.

        Oletko niin pimeyden ruhtinaan vallassa, että evankeliumin levittäminen esim. Israelin Juutalaisten keskuuteen on vainoamista?

        Voitko perustella mihin tämä näkökohta perustuu? Tietenkin on ihmisten kiusaamista jos väkisin alkaa sanaa julistamaan ja huonoa käytöstä. Siitä ei ole kysymys vaan aivan vapaaehtoisesti molemmin puolin.

        Ja seuraavaksi joku hullu kirjoittaa taas sen saman, että joskus tulevaisuudessa aikojen lopunalussa Israelin kaikki heimot kääntyvät kristityiksi. Tuskin se näitä sukupolvia auttaa, jos tämä tapahtuu 5000 vuoden päästä.

        No en ala kinaamaan milloin se tapahtuu huomena tai 10 000 vuoden kuluttua. En ole ennustaja.

        On sitä jotkut salakuljettaneet raamattuja Neuvostoliittoonkin…

      • ymmärrä
        Standardi kirjoitti:

        Jos et ymmärrä nii jätä lukematta!

        "En ole helluntalainen mutta kun kirjoitat heidän häpäisevän kirkkoanne niin kysyn vaan että kuka häpäisi kirkkoanne esim. juutalaisten vainoillanne? "

        Tuossa tekstissä ei ole juulaisvastaisuutta vaan arvestelua kristinuskon toimista juutalaisa kohtaan eli kristinusko on heitä aina vihannut ja vainonnut ja sekin osoittaa saatanan herraksenne.

        Se, että kristinusko pitää itseään totuuden torven soittajana aina, niin miksi se ei koskaan kerro kuinka se itse häpäisee itseään. Kun kristinusko on tehnyt ja teettänyt saatanallisuuksia esim. Lutherin tuellakin vainonnnut, kiduttanut ja murhannut juutalaisiakin niin kkyllä se on oman uskonsa ja kirkkonsa häpäisemistä!!
        Ne samat oman kirkkonsa häpäisivät ruikuttavat että helluntalaiset tulee lutherilaisten keskustelu foorumilla kirjoitteleen!! Samaa saatanallisuuden väärentämää tekstiä luette ja molemmat häpäisette toisianne; meidän Jumalan ja Jeesuksen tahton Tietäville monista asioista paremmin kuin te nk. uskovaiset. Suurimmalta osalta uskovaisilta vaikuttaa puuttuvan sielullisuus Jumalan ja Jeesuksen tahtoon ja sen vuoksi luotatte johtajiinne vaikka hekään ei välttämättä ole sen parempia. Sokeutta on monen laista!
        Niin et ei muuta kuin jatkakaa vaan kristittyinä toistenne haukkumista niin nauran väärennetyn raamatun aiheuttamista seurauksista! ja samalla niitä riitelyjänne seuraten löydän uusia ja uusia harhaoppisuudenne ulottuvaisuuksia.
        Älkää kumminkaan menkö Jim Jonesin mukaan...

        ===

        "että kuka häpäisi kirkkoanne esim. juutalaisten vainoillanne?"

        ###
        Miksi et laittanut koko asiaa esiin vaan lohkaiset sen osan joka sopii saatanalliseen ajatusmaailmaasi!

        ""En ole helluntalainen mutta kun kirjoitat heidän häpäisevän kirkkoanne niin kysyn vaan että kuka häpäisi kirkkoanne esim. juutalaisten vainoillanne? ""
        Tuolla osoitetaan erään kirjoittaja unohtaneen, että kun hän arvostelee hellutalaisten kirjoittelevan jne lutherilaisuutta häpäisten niin osoitin että osaa kristityt itsekkin olla tosi vähyttömiä muutenkin kuin murhaajina.
        ###

        Oletko vähän... "juutalaisten vainoillanne?". Mistä tuon taijoit? Järjetöntä en ole nähnyt yhtään vainoavaa kirjoitusta täällä.

        ###
        Osoita se!
        Minulle he ovat yski Jumalan kansoista!
        Ei sinun jumalan joka tappaa ja tapattaa...
        ###

        Oletko niin pimeyden ruhtinaan vallassa, että evankeliumin levittäminen esim. Israelin Juutalaisten keskuuteen on vainoamista?

        ###
        Luulet minua vertaiseksesi!
        ###

        Voitko perustella mihin tämä näkökohta perustuu?

        ###
        Siihenkin. että kristinusko tekemillään ja teettämillään murhilla on herrakseen herra saatanan osoittanut ja sitä jumaloi.
        ###

        Tietenkin on ihmisten kiusaamista jos väkisin alkaa sanaa julistamaan ja huonoa käytöstä. Siitä ei ole kysymys vaan aivan vapaaehtoisesti molemmin puolin.

        ###
        Nii-n... Saatanaa jumalana palveleville on murhaamiset kiusaamista!!!
        Kristinusko todellakin rakastaa lähimmäiset hengiltä! uhreja on todennäköisesti jo kertynyt satoja miljoonia!

        Kääntyy tai "miekalla käännytetään# kuten kristinuskon on tapana toimia saatanaa jumalaan palvellen!
        ###

        No en ala kinaamaan milloin se tapahtuu huomena tai 10 000 vuoden kuluttua. En ole ennustaja.

        ###
        Viisas päätös olla ennustamatta!
        ###

        On sitä jotkut salakuljettaneet raamattuja Neuvostoliittoonkin…

        ###
        Siten se saatanallisuuden väärennetty raamattu sinnekkin sitten meni taantumusta kannustamaan!
        Noh, onneksi eivät salakuljettaneet miekan kans murhaten niinkuin sen kristinuskon saatanallisuuden sivistyksen suomeen toivat!
        ###

      • ei jaksa
        ymmärrä kirjoitti:

        ooteko jonkunlainen uusi viritelmä satanisteista jonkinlaisia humaani-satanisti Helter Skelter :))

      • olen...
        ei jaksa kirjoitti:

        ooteko jonkunlainen uusi viritelmä satanisteista jonkinlaisia humaani-satanisti Helter Skelter :))

        Olen totuuden etsijä.
        Ja vähitellen löydän totuuksia ainakin kristinuskon herrasta, herra saatanasta jota jumloivat mutta on vielä paljon muuta opittavaa yktyiskohdista mutta kyllä ne tulee vähitellen esiin.

        Jeesus ei ollut saatanaa jumalanaan palveleva! Tuon tiedon esiin saamiseksi omasta sielustaan on oltava rehellinen itselleen ja Hänelle!
        Valtakunnassa ei ole uskovaisia. Sinne kun pääsevät vain he jotka tietävät!

        Matt. 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.

        Isän tahdon noudattamista on älä tapa käskyn noudattaminenkin!
        "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." (Matt. 7:21-23)

      • Anonyymi

        Doctor Ötker ja muut ihmeukot tai naiset eivät
        Laita lapaisiaan
        mun päälle..pikkasen joutunut korjaaamaan tuhoja psyk sh. Timppa

      • Anonyymi

        Kirkon lahkolainen puhuu kirkkonsa häpäisemisestä! Itse ei ole voinut olla emäkirkossa.

    • Alpo Ahola

      Miksi ylläpito ei siirrä viestiketjua oikealle palstalle, jonka on otsikoitu: Suomi24 > Keskustelu > Uskonnot & uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus

      Onko ylläpito tehtäviensä tasalla? Minulla on kyllä sellaisia kokemuksia ylläpidosta, että kerrankin pyysin jotain pientä, niin hävittivät koko viestiketjun. Suomi24 formaatti on aika kehittymätön ja/tai ylläpidon henkilöt eivät toimi kuten tulisi. Henkilöiden herjaaminen on palstoilla sallittu. Minutkin on helluntailaisten vaihtelevien nimimerkkien toimesta herjattu monesti hulluksi ja lapselliseksi, joka ei ymmärrä mitään. Olen myös tullut helluntailaisten toimesta leimattu lasten helvettiin tuomitsijaksi, kun olen vedonnut Raamattuun vanhempien velvollisuudesta lasten hengellisessä opetuksessa. Helluntailaisten solvaavat viestit saa ylläpidon toimesta paistatella päivää Suomi24 palstoilla.

      • Alpo Ahola

        Olen kohtaan "Suomi24 > Keskustelu > Kehitysideat & tuki > Keskustelu ja palstaehdotukset" kirjoittanut seuraavan viestin:

        Onko viesti "Helluntailaisuus Kirjoittanut: alkukirkon jatkumo 8.6.2007 klo 20.00" oikealla palstalla, kun se on kohdassa: Suomi24 > Keskustelu > Uskonnot & uskomukset > Kristinusko > Luterilaisuus

        Seuraan miten ylläpito toimii!

      • jne............

      • Alpo Ahola
        jne............ kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000026875225

        Pyydän selvitystä siitä, että millä sanoilla sanon helluntailaisten häpäisevän kirkkoa?

        Sitten minun on myös kysyttävä, että montako juutalaista olen tappanut tai Hitlerin kaasukirnuun pannut?

        En muuten oikein ymmärrä kielenkäyttöäsi ja sitä kuinka vedät päälleni sellaista lokaa, jota en ole matkaansaattanut.

        Voisitko esiintyä rehellisyyden nimissä aidolla omalla nimelläsi, josko se siistisi vähän kielenkäyttöäsi ja ei nyt sentään yhdistäisi asioita ihan mahdottomasti asiaan kuulumattomasti.

      • Alpo Ahola
        Alpo Ahola kirjoitti:

        Olen kohtaan "Suomi24 > Keskustelu > Kehitysideat & tuki > Keskustelu ja palstaehdotukset" kirjoittanut seuraavan viestin:

        Onko viesti "Helluntailaisuus Kirjoittanut: alkukirkon jatkumo 8.6.2007 klo 20.00" oikealla palstalla, kun se on kohdassa: Suomi24 > Keskustelu > Uskonnot & uskomukset > Kristinusko > Luterilaisuus

        Seuraan miten ylläpito toimii!

        Kai poistivat, mutta laitoin uudelleen sinne "Keskustelu ja palstaehdotukset" ylläpidolle viestin: Ylläpitäjät Kirjoittanut: Alpo Ahola 9.6.2007 klo 09.03

      • sinä...
        Alpo Ahola kirjoitti:

        Pyydän selvitystä siitä, että millä sanoilla sanon helluntailaisten häpäisevän kirkkoa?

        Sitten minun on myös kysyttävä, että montako juutalaista olen tappanut tai Hitlerin kaasukirnuun pannut?

        En muuten oikein ymmärrä kielenkäyttöäsi ja sitä kuinka vedät päälleni sellaista lokaa, jota en ole matkaansaattanut.

        Voisitko esiintyä rehellisyyden nimissä aidolla omalla nimelläsi, josko se siistisi vähän kielenkäyttöäsi ja ei nyt sentään yhdistäisi asioita ihan mahdottomasti asiaan kuulumattomasti.

        Mitä hittoa sinä aina pakoilet asioiden keskustelusta vetämällä jutut henkilökohtaisuuksiin?

        Tiedät saatanallisen hyvin etten ole sinukaan osoittanut sormella henkilökohtaisesti niin mikä h...vetin oikeus sinulla on sellaisiin tekoihin. Opettele keskusteleen asioista asioina ja jätä henkilökohtaisuudet pois ja palaa asiaan sitten henkilökohtaisuuksin kun sinua olen jostakin henkilänä syyttänyt!
        Tää ei ole eka kerta kun pakotat minut puolustautumaan taktiikkaasi vastaan.

        Toivottavasti sait pyytämäsi selvityksen!

        =====

        Pyydän selvitystä siitä, että millä sanoilla sanon helluntailaisten häpäisevän kirkkoa?

        ###
        Sellaisista sanoista en ole maininnut vielä mutta nyt mainitsen KRISTINUSKOA ARVOSTELEVASSA VALOSSA!
        HUOMAA ALPO; KRISTINUSKOA ARVOSTELEVASSA VALOSSA!!!!

        Väärennetyä raamattua saatanaa jumalanaan palvelevat kristinuskon uskonnolliset yhteisöt ovat harhauttajia niin kauan kun osoittavat ja tunnustavat älä tapa käskyn maailman suurimman rikkojan saatanan tahdoksi.

        Ellei väärennetynkään raamatun UT:n tuella voida todistaa kaikkia, todennäköisesti satojan miljoonia kristinuskon tekemiä, teettämiä ja tukemia murhia Jumalan ja Jeesuksen tahdoksi niin herranne on herra saatana jota jumalana palvelette toisiannekin häpeällisesti harhaoppisiksi haukkuen ja itse oman jumalattomuuden osoittaneet.

        Eli ota raamattu ja etsi UT:stä se/ne raamatun kohdat jossa kristinuskolle on annettu lupa rikkoa Jumalan antama ja Jeesuksen vahvistama älä tapa käskyt!
        ###

        Sitten minun on myös kysyttävä, että montako juutalaista olen tappanut tai Hitlerin kaasukirnuun pannut?

        ###
        Vedä esiin se kohta jossa sinua olen siitä syyttänyt!
        Tuo on sitä uskovaisten tapaa rikkoa "älä anna väärää todista..." saatanallisella taktiikalla Jumalan ja Jeesksen ohjeIta vastaan!
        Toivottavasti viimeinkin tunnet tuon asian suhteen itses ettei siitä tarvii joka kerta erikseen ottaa tuhannen kertaa esille!
        ###

        En muuten oikein ymmärrä kielenkäyttöäsi ja sitä kuinka vedät päälleni sellaista lokaa, jota en ole matkaansaattanut.

        ###
        Missä kohtaa olen maininnut Alpo Aholan olevan kaikkeen syyllinen??
        Osoita se tai ota itselle Jumalan ja Jeesuksen ja Valtakunnan rasitteet päällesi!

        ELLET tuosta selviä niin tiedät saatanallisuuden asuvan sinussa.
        ###

        Voisitko esiintyä rehellisyyden nimissä aidolla omalla nimelläsi, josko se siistisi vähän kielenkäyttöäsi ja ei nyt sentään yhdistäisi asioita ihan mahdottomasti asiaan kuulumattomasti.

        ###
        Siihen ei ole tarvetta koska olen jo rehellinen mutta koska sinä opit ymmärtämään rehellisyyden?

        Ja koska lopetat keskustelee asioista ilman henkilkohtaisuuuksia?

        Ja ennenkaikkea, koska lopetat syyttämästä minua sellaisesta mihin en ole syyllistynyt?

        En ole täydellinen ja teen paljon virheitä. Mutta epätäydellisyydessänikään en tietoisesti olisi niin helvettiä herroineen rakastava että taktiikkaasi alkaisin käyttämään tavallasi. Se on häpeä saatanaa jumalaan palvelevillekkin!

        Herran rauhaa! Eli vapaasti suomennetuna: saatanasta vapaata päivää jos sinulla on siihen mahdollisuus!
        ###

      • tule esiin..

        Tule esiin ku haluan vastata viestiisi ennenkuin alan nauttimaan saatanallisuudesta vapaataista hetkiä!

      • poistamisesta
        Alpo Ahola kirjoitti:

        Kai poistivat, mutta laitoin uudelleen sinne "Keskustelu ja palstaehdotukset" ylläpidolle viestin: Ylläpitäjät Kirjoittanut: Alpo Ahola 9.6.2007 klo 09.03

        Jos sinun mielestäsi jossakin viestissä on asiattomuuksia tai siinä ei puhuta palstan aiheesta, niin paina linkkiä "Ilmoita asiattomasta viestistä" ja esitä perustelusi, miksi viesti on mielestäsi asiaton. Kun tällä palstalla ei ole sheriffiä, niin jos eivät palstalaiset itse ilmoita asiattomista viesteistä, niin ei niistä voi Suomi24:n ylläpito tietääkään. - Toivottavasti tälle palstalle saadaan pian sheriffi, joka poistaisi epäasialliset viestit työnsä puolesta.

      • Alpo Ahola
        poistamisesta kirjoitti:

        En käske poistamaan, vaan siirtämään helluntailaisuuden palstalle helluntailaisuuden jutut.

        Minulla on tavattoman huono käsitys ylläpidon toiminnasta sattuneista syistä, sillä ovat joitain kertoja toimineet toisin, kuin olen pyytänyt.

      • Alpo Ahola
        sinä... kirjoitti:

        Mitä hittoa sinä aina pakoilet asioiden keskustelusta vetämällä jutut henkilökohtaisuuksiin?

        Tiedät saatanallisen hyvin etten ole sinukaan osoittanut sormella henkilökohtaisesti niin mikä h...vetin oikeus sinulla on sellaisiin tekoihin. Opettele keskusteleen asioista asioina ja jätä henkilökohtaisuudet pois ja palaa asiaan sitten henkilökohtaisuuksin kun sinua olen jostakin henkilänä syyttänyt!
        Tää ei ole eka kerta kun pakotat minut puolustautumaan taktiikkaasi vastaan.

        Toivottavasti sait pyytämäsi selvityksen!

        =====

        Pyydän selvitystä siitä, että millä sanoilla sanon helluntailaisten häpäisevän kirkkoa?

        ###
        Sellaisista sanoista en ole maininnut vielä mutta nyt mainitsen KRISTINUSKOA ARVOSTELEVASSA VALOSSA!
        HUOMAA ALPO; KRISTINUSKOA ARVOSTELEVASSA VALOSSA!!!!

        Väärennetyä raamattua saatanaa jumalanaan palvelevat kristinuskon uskonnolliset yhteisöt ovat harhauttajia niin kauan kun osoittavat ja tunnustavat älä tapa käskyn maailman suurimman rikkojan saatanan tahdoksi.

        Ellei väärennetynkään raamatun UT:n tuella voida todistaa kaikkia, todennäköisesti satojan miljoonia kristinuskon tekemiä, teettämiä ja tukemia murhia Jumalan ja Jeesuksen tahdoksi niin herranne on herra saatana jota jumalana palvelette toisiannekin häpeällisesti harhaoppisiksi haukkuen ja itse oman jumalattomuuden osoittaneet.

        Eli ota raamattu ja etsi UT:stä se/ne raamatun kohdat jossa kristinuskolle on annettu lupa rikkoa Jumalan antama ja Jeesuksen vahvistama älä tapa käskyt!
        ###

        Sitten minun on myös kysyttävä, että montako juutalaista olen tappanut tai Hitlerin kaasukirnuun pannut?

        ###
        Vedä esiin se kohta jossa sinua olen siitä syyttänyt!
        Tuo on sitä uskovaisten tapaa rikkoa "älä anna väärää todista..." saatanallisella taktiikalla Jumalan ja Jeesksen ohjeIta vastaan!
        Toivottavasti viimeinkin tunnet tuon asian suhteen itses ettei siitä tarvii joka kerta erikseen ottaa tuhannen kertaa esille!
        ###

        En muuten oikein ymmärrä kielenkäyttöäsi ja sitä kuinka vedät päälleni sellaista lokaa, jota en ole matkaansaattanut.

        ###
        Missä kohtaa olen maininnut Alpo Aholan olevan kaikkeen syyllinen??
        Osoita se tai ota itselle Jumalan ja Jeesuksen ja Valtakunnan rasitteet päällesi!

        ELLET tuosta selviä niin tiedät saatanallisuuden asuvan sinussa.
        ###

        Voisitko esiintyä rehellisyyden nimissä aidolla omalla nimelläsi, josko se siistisi vähän kielenkäyttöäsi ja ei nyt sentään yhdistäisi asioita ihan mahdottomasti asiaan kuulumattomasti.

        ###
        Siihen ei ole tarvetta koska olen jo rehellinen mutta koska sinä opit ymmärtämään rehellisyyden?

        Ja koska lopetat keskustelee asioista ilman henkilkohtaisuuuksia?

        Ja ennenkaikkea, koska lopetat syyttämästä minua sellaisesta mihin en ole syyllistynyt?

        En ole täydellinen ja teen paljon virheitä. Mutta epätäydellisyydessänikään en tietoisesti olisi niin helvettiä herroineen rakastava että taktiikkaasi alkaisin käyttämään tavallasi. Se on häpeä saatanaa jumalaan palvelevillekkin!

        Herran rauhaa! Eli vapaasti suomennetuna: saatanasta vapaata päivää jos sinulla on siihen mahdollisuus!
        ###

        Kertooko sanavalintasi uskovan kielenkäytöstä edustavan näytteen?

      • se on niin..
        Alpo Ahola kirjoitti:

        Kertooko sanavalintasi uskovan kielenkäytöstä edustavan näytteen?

        Se on niin että sinä syytit minua ilman perusteita ja ellet korjaa asia niin tiedämme sinun saatanallisuuden uskon.

        Jos sinulla on hitunenkaan Jumalallisuutta sielussas niin häpeäisit!
        Aikunen ihminen kehtaa valehdella ja kutsuu itseensä uskovaiseksi siten todistaen saatanan jumalakseen.

        Missä kohtaa olen maininnut Alpo Aholan olevan kaikkeen syyllinen?? (niihin mistä minua syytit)
        Osoita se tai ota itselle Jumalan ja Jeesuksen ja Valtakunnan rasitteet päällesi!
        ELLET tuosta selviä niin tiedät saatanallisuuden asuvan sinussa.

        Vedä esiin se kohta jossa sinua olen siitä syyttänyt! (yritit osoittaa että olisi sinua osoittanut juutalaisten murhaajiksi eli valehtelit koska niin en ole niin tehnyt)

        Tuo on sitä uskovaisten tapaa rikkoa "älä anna väärää todista..." Jumalan ja Jeesuksen tahtoa saatanallisella taktiikalla Jumalan ja Jeesuksen ohjeita vastaan!

        Ihminen, Siis ihminen joka tuollaisia valheita päästää on valehellut muutakin! Joten sinun usko edustaa todennäköisesti, siis todennäköisesti saatanaa jumalanaan uskovaan.
        Tee parannus ja tule sitten opettamaan Jumalan ja Jeesuksen tahtoa jos sen vielä sieluusi joskus satut löytämään, Vielä sitä ei sielä näytä olevan mutta saatanallisuuden valheita osaat julkisesti esittää.
        Ja edelleenkin jätit vastaamatta vaikka itse kerjää selvityksiä. Nyt olet itse selvityksiä velkaa et ainoastaan minulle vaan Valtakunnalle mutta se on sinun ja Valtakunnan välinen asia joka ei kuulu minulle mutta halusin muistuttaa siitä koska herrasi ei varmaan sinua ole siitä muistuttanut!

        ====
        Pyydän selvitystä siitä, että millä sanoilla sanon helluntailaisten häpäisevän kirkkoa?

        ###
        Sellaisista sanoista en ole maininnut vielä mutta nyt mainitsen KRISTINUSKOA ARVOSTELEVASSA VALOSSA!
        HUOMAA ALPO; KRISTINUSKOA ARVOSTELEVASSA VALOSSA!!!!

        Väärennetyä raamattua saatanaa jumalanaan palvelevat kristinuskon uskonnolliset yhteisöt ovat harhauttajia niin kauan kun osoittavat ja tunnustavat älä tapa käskyn maailman suurimman rikkojan saatanan tahdoksi.

        Ellei väärennetynkään raamatun UT:n tuella voida todistaa kaikkia, todennäköisesti satojan miljoonia kristinuskon tekemiä, teettämiä ja tukemia murhia Jumalan ja Jeesuksen tahdoksi niin herranne on herra saatana jota jumalana palvelette toisiannekin häpeällisesti harhaoppisiksi haukkuen ja itse oman jumalattomuuden osoittaneet.

        Eli ota raamattu ja etsi UT:stä se/ne raamatun kohdat jossa kristinuskolle on annettu lupa rikkoa Jumalan antama ja Jeesuksen vahvistama älä tapa käskyt!
        ###

        Sitten minun on myös kysyttävä, että montako juutalaista olen tappanut tai Hitlerin kaasukirnuun pannut?

        ###
        Vedä esiin se kohta jossa sinua olen siitä syyttänyt!
        Tuo on sitä uskovaisten tapaa rikkoa "älä anna väärää todista..." saatanallisella taktiikalla Jumalan ja Jeesksen ohjeIta vastaan!
        Toivottavasti viimeinkin tunnet tuon asian suhteen itses ettei siitä tarvii joka kerta erikseen ottaa tuhannen kertaa esille!
        ###

        En muuten oikein ymmärrä kielenkäyttöäsi ja sitä kuinka vedät päälleni sellaista lokaa, jota en ole matkaansaattanut.

        ###
        Missä kohtaa olen maininnut Alpo Aholan olevan kaikkeen syyllinen??
        Osoita se tai ota itselle Jumalan ja Jeesuksen ja Valtakunnan rasitteet päällesi!

        ELLET tuosta selviä niin tiedät saatanallisuuden asuvan sinussa.
        ###

        Voisitko esiintyä rehellisyyden nimissä aidolla omalla nimelläsi, josko se siistisi vähän kielenkäyttöäsi ja ei nyt sentään yhdistäisi asioita ihan mahdottomasti asiaan kuulumattomasti.

        ###
        Siihen ei ole tarvetta koska olen jo rehellinen mutta koska sinä opit ymmärtämään rehellisyyden?

        Ja koska lopetat keskustelee asioista ilman henkilkohtaisuuuksia?

        Ja ennenkaikkea, koska lopetat syyttämästä minua sellaisesta mihin en ole syyllistynyt?

        En ole täydellinen ja teen paljon virheitä. Mutta epätäydellisyydessänikään en tietoisesti olisi niin helvettiä herroineen rakastava että taktiikkaasi alkaisin käyttämään tavallasi. Se on häpeä saatanaa jumalaan palvelevillekkin!

        Herran rauhaa! Eli vapaasti suomennetuna: saatanasta vapaata päivää jos sinulla on siihen mahdollisuus!
        ###

      • opettamaan
        Alpo Ahola kirjoitti:

        Kertooko sanavalintasi uskovan kielenkäytöstä edustavan näytteen?

        sinä tulet opettamaan sananvalintaa vaikka sinulla olisi kysymyksiä vastattavana.
        Eli itse et osaa vastata kysymyksiin mutta toisia jatkuvasti solvaat.
        Ei itsenimitettynä foorumipoliisina ole varmaan helppo kaikkia, sheriffeistä alkaen haukkua!
        Oletko koskaa yrittänyt mietiä sitä mahdollisuutta, että sinulla olis muutakin parantamista kuin minun sananvalintaa?

        Kyllä minä Jumalaa ja Jeesusta kunnioittavien kans pärjään mutta uskovaisten kans tahtoo olla vaikeeta kun saatanaa jumalanaan pavelevilla on Jumalan ja Jeesuksen tahto hukassa!

      • sirtämisestä
        Alpo Ahola kirjoitti:

        En käske poistamaan, vaan siirtämään helluntailaisuuden palstalle helluntailaisuuden jutut.

        Minulla on tavattoman huono käsitys ylläpidon toiminnasta sattuneista syistä, sillä ovat joitain kertoja toimineet toisin, kuin olen pyytänyt.

        "En käske poistamaan, vaan siirtämään helluntailaisuuden palstalle helluntailaisuuden jutut."

        Tuokin käy Ilmoita asiattomasta viestistä - linkin kautta. Parempi tietenkin olisi, jos palstalla olisi sheriffi, joka tekisi tuon työn. Tällä hetkellä ilman sheriffiä palsta on vähän kuin heitteillä, ja sen ikävä kyllä huomaa keskustelun tasosta.

      • Alpo Ahola
        tule esiin.. kirjoitti:

        Tule esiin ku haluan vastata viestiisi ennenkuin alan nauttimaan saatanallisuudesta vapaataista hetkiä!

        Mitä on käsityksesi mukaan saatanallisuus?

      • vaihda tyyliä
        Alpo Ahola kirjoitti:

        Mitä on käsityksesi mukaan saatanallisuus?

        Vaihda tyyliä!

        Pyrit henkilkökohtaisuuksiin menellä hallitsemaan keskusteluja!
        Ja kun se ei onnistu niin jätät vastaamattakysymyksiin ja alat tekee uusia kysymyksiä välttyäksesi tunnustamasta että toimit syyttömän syyttäjänä!

        =================
        Vituttaa tuollaiset kristinuskon kouluttamat saatanallisuuteen harhauttajat!
        =================

      • kun,,,
        Alpo Ahola kirjoitti:

        Kertooko sanavalintasi uskovan kielenkäytöstä edustavan näytteen?

        Pistösn sinulle tässä postia kun alkuperäinen katosi jonnekkin ja et varmaan ehtint sitä lukemaan ja kaverisi eivät varmaan osaa tätä kokonaan ulkoa...
        Tää on vastaus siihen sinun aamuiseen kannanottoon ja kysymyksiini et vastannut edelleenkään...!

        SEKÖ
        Kirjoittanut: ETTÄ OLET 12.6.2007 klo 08.33

        Sekö, että olet luterilainen oikeuttaa sinut valehtelemaan minun syyttäneen sinua vaikka en ole sitä tehnyt?

        Sekö, että olet luterilainen kieltää sinua vastaamasta rehellisesti kysymykseen?

        En tiedä, vedätkö luterilaisuuden suojaksesi vai yritääkö luterilaisuus puolustaa valehtelijaansa. Oli miten oli niin olet herrasi osoittanut vaikenemalla. Rehellisyyttä vaadit toisilta ja silloin on samat vaatimukset tehtävä itselleen jos Jumalaa ja Jeesusta palvelee.

        Tähän vastaamatta tunnustit omas ja ilmeisti omasta mielestäsi luterilaisuuden herraksi hrra saatanan:

        #####
        ========================================
        Muista Alpo vastata näihin rehellisesti:
        Meitä on useita odottamassa vastaustasi
        ja Valtakunta jännittää meidän mukanana
        vastausesi sielun laatua.
        ========================================

        Kenen puolella kristinusko on Jeesuksen seuraajienkin murhaajana ollut?
        Älä tapa käsky on aina ollut voimassa Jumalan ja Jeesuksen tahtona.
        Matt. 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.

        Isän tahdon noudattamista on älä tapa käskyn noudattaminenkin!
        Tekikö kristinuskon taivaallisen isän tahdon mukaan kun todennäköisesti on murhannut, murhauttanut ja tukenut murhaajia jonka seurauksina on satoja miljoonia ihmisiä murhattu?
        "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." (Matt. 7:21-23)

        Ellet väärennetyn raamatun UT:llä kaikkia näitä murhia saa Jumalan ja Jeesuksen tahdoksi niin tiedämme herrasi!
        Tässä ei ole taktiikkasi tyylistä kieroilua vaan selvyys johon sinun tulee vastata kaikkien heidän silmien alla joita olet täällä saatanallisuuden taktiikallasi päähän potkinut.
        #######

        Jos luterilaisuus on ehdot sinulle noin asettanut, että et saa vastata sinulle toistamiseen asettuihin kysymyksiin, niin sitten olette, sinä ja luterilaisuus saman kysymysten ääressä samojen saman rehellisuyyden velkaa minullekin; koska en ole sinua syyttänyt niinkuin valehdellen väitit.
        Tosin koen, että et ole luterilaisuus!
        Tosin koen, että et ole kristinusko!
        Tosin koen, että et enään uskalla edes rehellisesti vastata kysymykseeni koska olet sotkenut luterilaisuuden asiaan joka ei ole tässä mukana vaan asia on sinulle valehtelija henkilökohtainen. Omaas, valehtelijan kilpeä kiillotat ilmeisesti uskoltasi oppimallasi taktiikalla.

        En ole sinua henkilönä syyttänyt niinkuin olet väittänyt ja siksi katson oikeudeksi sen tuoda rehellisesti esiin vaikka olisit luterilainen!

        Ja kuten olen jo selväksi tehnyt; niin sinulla on ollut mahdollisuus; useita, oikeus, ja suorastaan luterilaisuuden; ilmeisesti itsenimittämänä edustajana; velvollisuus olla rehellinen ja vastata etenkin kun toisia syydät ja toisilta vaadit rehellisyyttä valehdellen.

        Ja koska et tuota mahdollisuutta tahdo käyttää niin olet vetänyt itsesi ylle sen valehtelijan maineen jonka ansaitset.
        Samalla olet ottanut mukaasi luterilaisuuden valehtelijan uskoksi koska luterilaisuuden suojaan turvaudut valehtelijana. Tuo ilmeisesti on vain sinun, ei luterilaisuuden tai luterilaisten tahto oska tunnen rehellisiäkin luterilaisia.

        Se, että tämä on luterilaisten palsta ei estä asioiden rehellisesti esiin ottamisia vaikka tämä vaikuttaa olevan sinunkin valehtelujen palsta.
        Ilmeisesti pidät tätä samalla tavalla valehtelevien yksin omistamassa paikassa mutta niin ei ole koska Suomi24 on yksi harvoista keskustelu foorumeista joissa saa nauttia sanan vapaudesta rehellisesti ilman kristinuskon tai luterilaisuuden pakkopaitaa!
        Luterilaisuus on ja pysyy sinusta riippumatta kristinuskona. Ja se on HISTORIASSA yhdistetty tappajaksi ja tapattajaksi ja se ei ole aiheeton eikä keksitty osoitus kristinuskon olevan murhaaja, murhauttaja sekä avustaja murhaamisiin tänäänkin.
        Eikä ole meidän. ei edes sinun vika että kristinuskolla on juutalaisiin vainoajan, murhaajan asenne. Se totuus on Lutherinkin tuotannossa esiintyvä fakta.
        Tuon kristinuskon historian toiseksi muuttaminen ei onnistu kristinuskolta, eikä lutherilaisuudelta ja vielä vähemmän Alpo Aholta.
        Alpolta, joka väittää valehdellen minun syyttäneen häntä juutalaisiin kohdistuneista teoista vaikka totuus ja selvyys on edelleen jokaisen luettavissa Suomi24:n netti sivuilla.
        En odota anteeksi pyyntöä koska sehän olisi herran palvelijalta melkein mahdottomus Jumalan ja Jeesuksen silmien alla. Saatana ei koskaan tietääkseni ole vapaa-ehtoisesti totuuden edessä nöyrtynyt.

        Olet suuri suustas niinkuin varmaan minäkin mutta ero meidän väillä on että en ala velehteleen, en edes uskosta.
        Koska et suostu vastaamaan sinulle annettuun kysymyksiin olet ymmärtääkseni herrasi osoittanut. Sen herran joka sallii sinun valehtelevan.
        Sen herran jota palvelet valehtelemalla.
        Sen herran joka katsoo sinut niin hyväksi valehtelijana, että luotat sen antamaan suojaan valehtelijana.

        Olkoon täten minun puolesta asia sinun, luterilaisuuden ja Valtakunnan asia.

        En kumminkaan asiaa unohda faktana jatkossa mutta en ala viikko tolkulla osoittamaan sinua sellaiseksi kuin olet, etenkään kun vedät luterilaisuudenkin asiaan kuulumattomana mukaan. Luterilaisten joukossa on rehellisiäkin jotka näkee sinut jatkossa valehtelijana ja sen olet itse täällä itsestäs todistanut. Ei ole minun vika jos olet lutherilaisuutta väpäissyt toivottavasti herrasi on sinuun ja saavutuksiisi tyytyväinen.

        Jumalan on.
        Jeesus on.
        Pyhä Henki on.
        Saatana on.
        Helvetti on ja sen on kristinusko osoittanut esimerkiksi kiduttamalla syyttömiä, lapsiakin ja sitten heidät elävinä polttanut noitarovioilla. Se helvetti on mielestäni kristinuskon itse itselleen hankkima mutta joka tapauksessa se on historiallinen totuus.

        Älä tapa käsky on väärennetynkin raamatun totuus.
        Ja sen käskyn suhteen ei kristinuskolla ei ole erivapautta tai oikeutta edes juutalaisten tai muiden tappamiseen vaan kristinusko on sen käskyn suhteen samalla viivalla kuin jokainen meistä on.
        Tuo on kantani ja sen perustan historiaan joka ei valehtele tässäkään tapauksessa. Ja kristinusko älä tapa vastaisuuksia tehdessään on kiistattomasti herrakseen herra saatanan valinnut koska on toiminut ja nytkin toimii älä tapa käskyjen Jumalan ja Jeesuksen tahdon vastaisesti. Kahta herra ei voi kristinusko, luterilaisuus eikä Alpo Aholakaan palvella niin ettei totuus rehellisesti saa tulle esiin selaisena kuin se on.

        Kiitos osoittamastasi mielenkiinnosta asiaan ja rehellistä mitä osoitit oli se että paljastit itsesi lisäksi edustamasi uskon rehellisyyden itse sen todistaen. Tosin se tietona Jumalan ja Jeesuksen tahdon tunteville ei ollut mikään uusi tieto.
        En syytä sinua se oikeus on vain Valtakunnalla ja kunnioitan valintaasi herran valinnan johdosta.
        Koen sinut harhautettuna niinkuin monet toiset tuntevat ilman tällaisia todistuksia.
        Toivon kumminkin, että jatkossa olet kantaasi puolustaessa rehellinen ja herraasi senverran, siis ainakin sen verran kunnioittava ettet salaa kuka herrasi on.

        Menestystä herrasi palvelemiseen tänäänkin.
        Jos herrasi ei tunnu sielussasi hyvältä niin tule Jumalan ja Jeesuksen Tahdon seuraajien mukaan mutta älä tule pettäjänä. Valehtelijan manttelin saaneet ovat Valtakunnan tiedossa ja minäkään en ole Valtakunnan silmissä varmaan parempi ihmisenä kuin sinä mutta Valtakunta tietää ketä puolustan ja tietää, että teen sen rehelisesti ja tietää sen, että sinä et tee sitä rehellisesti mutta se on sinun ja Valtakunnan välinen asia joka ei kuulu minullekkaan!

    • pidä paikkaansa

      helluntailaisuus on syntynyt vasta viime vuosisadalla, ja varmasti sen lahkon puuhamiehet tietävät sen alkuperän vuoden tarkuudella, jos ovat rehellisiä. Kysykää heiltä.

      • mutta...

        Ei pidä paikkaansa mutta kristittyjen velehtelijoiden tulee saada kiillottaa kilpeä ettei se tumma liikaa *)

        On jotenkin vaikea ymmärtää, että uskovaisia muka ollaan ja rehellisyyttä ei edes tunneta uskon asioissa.
        Se on väärennetyn raamatunkin syytä osittain mutta kyllä saatanaa jumalaan palvelevat ovat sille sarvipäälle tukensa antaneet joko tietoisesti tai tietämättää ketä herraa palvelevat...
        Murhaaja ja murhautta ei ole oikea oppinen Jumalan ja Jeesuksen tahdon tuntija älä tapa käskynkään suhteen....

    • Sanavoima

      Seurakuntako?Miksi se sitten on rekisterissä tähän maailmaan? ???Toisekseen tämä helluntai järjestö ei voi olla Kristuksen ruumis koska se hyväksyy syntejä jotka raamattu tuomitsee.Esim.veren karttamattomuus,maailman kanssa ystävystyminen,seurakunta kurin puute,Henki maailman liika korostaminen joka on sama kuin hengellinen haureus.Ilmentymiä.Ihmisten kaataminen selälleen,vääristynyt kielillä puhe,okkultismin hyväksyntä,Jumalan käskeminen jne..Jokainen voi lukea raamatusta todisteet.Varmastikin on muutamia tosi uskovia sielläkin,mutta sata varma olen,ettei kyseessä ole raamatun mukainen seurakunta,vaan ihmisjärjestö ilman Jeesuksen Todistamista sanoin ja teoin.Raamatun paikat vahvistavat asian..Apt.15:19-20.,28-29,.Jaak.4:4.,1.Tim.1-12.,1.Koll.3:1-10,.1.Korintt.6:9-17.,.14:26-40,.Jer.25:13-29..,Hes.9,luku...Vaikka nuhtelu koskee eniten paimenia,niin olkoon tiettävänä se,että OIKEA JUMALAN SEURAKUNTA EI YHDY TÄHÄN MAAILMAAN VAAN HE OVAT ERILLÄÄN MAAILMASTA EIVÄTKÄ ISTU SEN SELÄSSÄ.Ilm.17:1-5.,Hes.34.luku..Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen seurakunta on pyhä=TÄYSIN PUHDAS...vajavaisuuksia on toki.mutta ei syntiä ole Jumalan seurakunnassa. 1.Joh.3:6-9.,,ILM.22:10-15..

    • fofokedkekek

      Kiitos saatanallisuudenne todistuksesta!
      kirjoitit:
      "Helluntaisurakunnat ovat todellisesti vanhin herätysliike, koska ne jatkavat sitä perinnettä joka alkoi ensimmäisenä helluntaipäivänä. Kuvaus tästä tapahtumasta löytyy Raamatusta Apostolien tekojen toisen luvun alusta.
      Se että helluntailaisuuus on syntynyt tuolloin ei perustu herätysliikkeelle annettuun nimeen, vaan todellisuudessa nimi ei ole syy vaan seuraus."

      Rikollisella kristinuskon lahkoilla, on apostoleita!!
      ja
      amerralaiset perusti helluntalaisuuden seurakunnan

      joten olette saatanaa palvelevia valehteloijoita joilla ei ole Jeesuksen perustamaa seurakuntaa niin kuin ei muillakaan kristityillä!

      Siis kristityt ja kristilliset ovat eri ryhmiä:
      Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina. Kristitty on ikuisesti Jumalasta ja ihmisyydestä luopunut järjetön, ymmärtämätön syntinen perisyntinen paimenten eksyttämiä lammas/pässi raiskattuine karitsoineen ja pakanojen apostoleineen.''

      -----------------------------------------

      Kristilliset = Jeesuksen perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppien järkeviä ja ymmärtäviä ihmisiä; seurakuntalaisia opetuslapsineen.

      Näistä, Jeesuksen perustamista seurakunnista ei ole yhtään rikollisten kristinuskon kristittyjen seurakuntia, ei edes helluntalaisia; vaan ne ovat kristillisten ihmisten seurakuntia:
      Ilm. 2:1-29
      Pergamos
      Tyatira
      Sardes
      Smyrna
      Filadelfia
      Efeso
      Laodikea
      --------------------
      USA:lainen "Filadelfia" seurakunta ON KAUPALLINEN VEROVAPAASTI TOIMIVA TÖRKEÄ EKSYTYS SEURAKUNTA perustettu joskun 1850 luvulla JOKA EI NIMESTÄÄN HUOLIMATTA OLE JEESUKSEN PERUSTAMA!
      --------------------

      Joten helluntalaiset voivat mennä luterilaisten kanssa samaan helevettiin etsimään uusia valheita saatanaltaan!

    • Wanhaajamennyttä

      Woi wittu näitä saatanan wanhoja hämmeenhittaitten ketjuja perkele! Roskakoriin kiitos!

    • tajuton

      mikä se semmonen laiduin on jossa on kymmeniä miljoonia karsinoita. ja pitäs olla yksi usko. ite te ootte karsinanne rakentaneet. ette edes kokoonnu te uskovaiset missään kaupungissa edes kerran kuussa yhteen rukoileen ja kuunteleen sanaa. niin mikä se yhteys on josta te puhutte. Jehovilla sentään on yksi oppi ja yksi seurakunta.pitää mennä sinne kyllä on usko menny ku lukee teidän ns. uskovien vihanpitoo toisianne kohtaan ja sit rukoilette herätystä. herätkää nyt ite ensin yhteyteen ja todelliseen veljesrakkauteen ennen kuin odotatte sinne ihmisiä jota eivät halua tulla mukaan teidän mielettömään sotaanne.ihmisiin ei saa luottaa mutta KRISTUKSEN RUUMIISEEN pitäs saadan luottaa mutta se on tajuuttomuustilassa tällä hetkellä.

    • Jobinpostia

      Job.1:19 katso, silloin suuri tuulispää tuli tuolta puolen erämaan ja iski talon neljään nurkkaan, ja se luhistui nuorukaisten päälle, niin että he kuolivat. Vain minä yksin pelastui kertomaan tämän sinulle. Job.38:1. 40:1

    • Jopi48

      Sananl.10:25 Tuulispään käytyä ei jumalatonta enää ole, mutta vanhurskaan perustus pysyy iäti. Ps.37:36

    • Anonyymi

      Olisko se asura kaduilta kuitenkin lähtenyt ja lähetettiin lähetystyöhön sielullisia kielillä puhujia jotka tuli maitojunalla takaisin
      Lueppa historiaa huonosti linkittyy helluntaiherätys apostolien tekojen aikaan .

    • Anonyymi

      Onpa typerä ja perätön aloitus mutta esimerkki helluntailaisesta valheesta.

      Helluntailaisuus syntyi USA:ssa 1800-luvun lopulla eikä sillä ole mitään tekemistä kristillisen alkuseurakunnan kanssa.

      • Anonyymi

        opetus on omanlaistaan.

        toisten ihmisten kunnioittaminen on lähes kielletty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        opetus on omanlaistaan.

        toisten ihmisten kunnioittaminen on lähes kielletty.

        "vastustajissa" on myös paljon niitä, jotka jo "toista sukupolvea", - heidät aikanaan raahattu väkisin, - ainoaan ja "oikeaan" opetukseen. . .

    • Anonyymi

      Itsensä täydelliseksi julistaminen ja itsensä epätäydelliseksi julistaminen tapahtuvat molemmat ihmisestä itsestä käsin. Ihminen, joka on siis vain ihminen, lausuu molemmat "tuomiot" itsensä yli. Kyse onkin siitä, millä perusteella "tuomio" julistetaan. Epätäydelliseksi julistaminen tapahtuu käsittääkseni aina niin, että ihminen katsoo itseensä, itseään ja elämäänsä, sisäistä ja ulkoista, ja toteaa: "Ei kovin hyvältä näytä", ja lausuu epätäydellisyys-tuomionsa itsensä yli. Mutta tällöin ihminen vertaa itseään johonkin ihanteeseen, joka EI OLE HÄN ITSE. Ihminen on erillinen "minä", ja ihanne, johon hän itseään vertaa, on erillinen Jokin - vaikkapa Mooseksen laki tai Kristuksen esimerkki. Jos "tuomion" on tapahduttava näin - tällaisten ehtojen vallitessa - varmasti kaikki joutuvat antamaan itsestään lausunnon "epätäydellinen".
      Mutta Kristuksessa on toisin. Kristuksessa arviota ei suoriteta niin. Kristuksessa ei ole eikä vallitse edellä mainitun kaltaista "erillisyyttä" (siten että Kristus olisi minusta erillinen ja minä Kristuksesta erillinen). Kristuksessa vallitsee YKSEYS. Tästä ja nimenomaan tästä kertovat Viiniköynnös- ja Kristuksen ruumis -vertaukset. Tätä tuntuu ihmisten olevan vaikea käsittää. Viiniköynnöksen oksa ei ole köynnöksestä millään tavoin erillinen eikä ole koskaan ollutkaan; se on yhtä ja samaa orgaanista Ykseyttä, Köynnöstä. Samoin on ruumiinjäsenten kanssa; jos käteni osaisi ajatella ja ajattelisi, ettei se ole osa minua, ei se siltikään olisi minusta erillinen vaan minun käteni - siis MINUA. Samoin on meidän laitamme Kristuksessa; me emme ole Hänestä erillisiä vaan YHTÄ Hänen kanssaan. Ja tässä ykseydessä me olemme tietenkin täydellisiä, koska ei ole olemassa Täydellistä Viiniköynnöstä ilman oksiaan eikä Täydellistä Ihmistä ilman ruumista. TÄMÄ täydellisyys on meidän osamme, ei omasta ansiostamme, vaan Kristuksen ristin ansiosta. Ja TÄMÄ täydellisyys on ja pysyy, koska tämä YKSEYS on ja pysyy. Heti kun me alamme arvioida itseämme jotenkin "erillisinä", me olemme jo leikanneet ajatuksissamme itsemme irti tästä YKSEYDESTÄ, joka on ja pysyy ja joka on totta niin kuin Kristus itse on totta.
      Siksi epätäydellisyys-tuomio on omalla laillaan totuus, mutta tuomiona se on vanhentunut; sen ehdot eivät ole enää voimassa, koska syytekirjelmä naulittiin jo ristille ja meidät itsemme erillisinä itseinä lakkautettiin ristillä. Ja kyseinen vanhentunut tuomio perustuu siis siihen harhakuvitelmaan, että me muka olemme edelleen olemuksemme juuria myöten Kristuksesta erillisiä, kun näin ei ole.
      Ja koska Jeesuksen Kristuksen veri kiertää kaiken aikaa ruumiissaan, se huuhtelee meitä kaiken aikaa puhdistaen meitä jatkuvasti meidän synneistämme. Joten siksikään meidän ei tarvitse arvioida itseämme vajavaisuuksiemme ja syntiemme perusteella, koska ne häipyvät jatkuvalla syötöllä olemattomiin.

      ***

      Syvälle on juurtunut sellainen virheellinen ajatus, että meidät määritellään ja meitä arvioidaan (ja meidän on sopivaa määritellä ja arvioida itseämme) ajatustemme, ajattelumme, tunteidemme, asenteidemme, laiminlyöntiemme, lankeemustemme ja ties minkä meissä ilmenevän perusteella. Tämä ajatus on Mooseksen lain siamilainen kaksonen, eräänlainen moderni uusitestamentillinen "laki". Tämä on täysin yleisinhimillinen ilmiö. Sanoohan Paavalikin, että "pakanat ovat itse itselleen laki". Mutta koska meidät on kuoletettu pois niin laista, itsestämme kuin itsemme omistamisestakin, emme enää elä me, vaan Kristus meissä. Tällöin on niin, että jo ensimmäinen itsetuomiota hamuava ajatuksen aihiokin on eräänlainen kangastus - kangastus erillisestä (ja samalla vähintäänkin jossakin määrin autonomisesta) itsestä, joka kuvittelee voivansa ryhtyä tuomitsemaan itseään erillisesti ja erillisenä. Ilmaus "itsessämme me olemme vain..." on eräs tämän kangastuksen ilmenemismuoto.

    • Anonyymi

      Kaikki mitä Amerikasta on tullut pelkkää harhaa. Tavallinen usko riittää

    • Anonyymi

      Helluntailaisuus on antikristillinen uususkonto joka rakennettiin USA:ssa 1800-luvun lopulla. Uskonopeiksi he ottivat kaikki mahdolliset, kristinuskon jo kauan sitten kieltämät harhaopit.

      Näillä harhaopeillaan he ovat jo n. 150 (Suomessa n. 100) vuoden ajan hyökänneet kristillisiä kirkkoja vastaan (samaa on luettavissa tälläkin foorumilla), eksyttäen okkultismiin esim. ennusteluun, taikauskoista, lähinnä työväenluokkaista, kouluttamatonta ja hengellisesti epäraitista väkeä, (mm. runsaasti romaneja, joille ennustelu aikoinaan on ollut suoranainen tulonlähde) sekä huijanneet rahaa herkkäuskoisilta ihmisiltä (huijarisaarnaajat).

      Seassa vaikuttavat myös rehellisesti uskova jäsenistö, heistä - heidän ymmärtämättään - on hyötyä huijareiden hengellisen kulissin pitäjiksi.

      • Anonyymi

        Hyvä analyysi. Asiat pitääkin sanoa suoraan ei mitään kaanaankieltä saatikka siansaksaa.

    • Anonyymi

      Jos ei vittua helluntaina, niin ei koko kesänä.

      • Anonyymi

        Oliko tuo Katekismuksesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko tuo Katekismuksesta?

        Se oli helluntailaisten katekismuksesta

    • Anonyymi

      Mahtavan hyvä aloitus.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Sivusto asiallinen.

      • Weijo Lindroosin orjina? Ei kiitos.

      • Anonyymi

        Siksi kun kaikki eivät todellisuudessa usko, nimi kyllä on.

    • Anonyymi

      AloHitus on puuta heinää. Nimi helluntailaisuus on keksitty eksyttämistarkoituksessa.

      Helluntailiikkeen perusti ja organisoi Amerikkalainen Charles Fox Parham niminen mies, joka oli vapaamuurari ja KuKluxKlaanin jäsen. Sai syytteen sodomiasta.

      • Anonyymi

        niin, ja kaikki ! "Alkuseurakunnat", on todellisen Alkuseurakunnan JÄLJITELMIÄ , siinä on
        vissi ero !!

      • Anonyymi

        Postasit taas homokiimassasi hevonkukkua helluntailaisuudesta. Sinun iki oma pakanajuutalaisten kerho on perustettu varta vasten Jeesuksen omien vainoamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Postasit taas homokiimassasi hevonkukkua helluntailaisuudesta. Sinun iki oma pakanajuutalaisten kerho on perustettu varta vasten Jeesuksen omien vainoamiseen.

        sieltähän "helluntai-pakanauskonnosta olen kotoisinkin . . .

    • Anonyymi

      Raamatun mukaan vain Kristittyjen kasteen yhteydessä saatava Henki on se oikea Pyhä Henki.

      "Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat."

      Amerikasta tänne 100 v. sitten tulleissa uskonlahkoissa ihmisiä pystyy kaatamaan maahan ihan hyvin muut epäpyhät irtohenget ja muut tämäan maailman heikot alkeisvoimat saa ihmisen selälleen maahan ihan kevyesti. Ei siihen mitään Jumalan voimaa tarvita.

    • Anonyymi

      Raamattu ei opeta perustamaan helluntaiseurakuntia tai muitakaan kirkkoja.

      • Anonyymi

        eikä 1900 -luvulla synny mitään ALKUSEURAKUNTAA !!

        JÄLJITELMIÄ kylläkin !

    • Anonyymi

      Jeesus perusti oman seurakuntansa ristillä. Helluntaipäivänä seurakunta alkoi lähetyskäskyn täyttämisen.
      Jedsus ja ristintyö on oikea perustus. Muuta perustusta ei seurakunnalle pidä hyväksyä.
      Helluntaikirkko niminen yhteisö on väärällä perustalla, jos ilmoittaa olevansa perustettu helluntaipäivän tapahtuman pohjalle.

    • Anonyymi

      Helluntaiherätyksestä tulee mieleen ensimmäisenä se, että he johdattavat sankoin joukoin kuulioitaan täydellisesti harhaan. Heidän julistuksensa kuuluu näin: Uuden Liiton sapatti EI OLE edes lauantai. Sabatti ei kuulu Jumalan ja Kristuksen seurakunnalle PISTE!

      Että tälläinen herätysliike helluntailaisuus.

      1234567---

      • Anonyymi

        Numerorivi valehtelet: Se sapatti, jota palvot ja jolle olet eämäsi pyhittänyt, on perkele ja saatana ja paha henki.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Yhtä totuudessa, ei valheessa.

        1234567---

    • Anonyymi

      Kirkon perusti, kuka? Milloin?

    • Anonyymi

      maailmaan lähetetty eksytys !

    • Anonyymi

      helluntailaisuus on vanhin kristinuskon eksytys, niitä oli jo Paavalin aikana,

      "pauloihinsa kietovat syntien RASITTAMIA ja monenlaisten himojen heietltäviä
      naisparkoja,'
      jotka ovat aina opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden
      tuntemiseen" 2 Tim: 3:

      helluntailaisuudessa ei edes "pysy uskossa", jos ei jatkuavasti HAE "uutta voimaa",
      raamatussa Jeesus sanoo:
      "Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä" Luuk: 17: 21

      hakemalla haettu> "ei se kannettu vesi kaivossa pysy"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5096
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3626
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      33
      3006
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2985
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      10
      2906
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2353
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1838
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1780
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1721
    10. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      135
      1669
    Aihe