Kirjoituttu on

Efesolaiskirje:
1:5 edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
1:7 jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
2:9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
2:16 ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
2:18 sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
6247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

lukea ja sitten tulkita omien mielihalujen mukaan.

Äänestä
  • jo tulkkaamaan ja ihan oman mielihalusi mukaan,toiset odottaa jo tulkintaasi.

    Äänestä

  • 1.
    Totuuden torvesi antaa epävireisen äänen.
    2.
    Raamattu sanoo; te tunnette minun (Jeesuksen) seuraajat rakkaudesta,
    mutta sinut tuntee riitelystä, Herra sinua armahtakoon.
    3.
    Paholainen käyttää Jeesuksen sanoja, ja näköä, eksyttääkseen ihmisiä, että valitutkin eksyisivät.

    Äänestä

  • siilityttö55 kirjoitti:

    1.

    Arvostelu on annettu Armille

    Mutta sitä ihmettelen miksi sinä tahdot valheen
    herraa kuulla etkä Herran Jeesuksen?

    Äänestä

Paavalihan aloittaa Ef. kirjeen:
"Paavali, JUMALAN TAHDOSTA, Kristuksen Jeesuksen apostoli,..."
Kysymys on siis Jumalan valinnasta.
Paavali ei omasta tahdostaan etsinyt Herraa, vaan Jumala etsi hänet.
Apt. 9:1-22 kertoo Paavalin kääntymyksestä ja siitä, kuinka hän saa kutsun pakanoitten apostoliksi.
--
Jumala on jo edeltäpäin määrännyt, miten kaikki toteutuu (j.5).
Minkä Jumala on määrännyt, se toteutuu varmasti.
Ylistäessämme Jumalaa ihmettelemme Jumalan valintaa ja edeltäpäin tapahtunutta kaiken määräämistä.

Jumalan hyvä tahto toteutuu nimenomaa siinä, että meistä tulee hänen lapsiaan, yksin armosta Jeesuksen veren/ansion kautta (j.7).
--
Olemme taivaan kansalaisia, Isän lapsia ja Kristuksen kanssaperillisiä (j. 14).
Viisautta ja ymmärrystä tarvitsemme siinä, että tajuaisimme tämän armon suuruuden ja osaisimme siitä kyllin kiittää (18,19).

Paavali kuvailee seurakuntaa Kristuksen ruumiina (j. 22.23) jonka pää Kristus itse on:"Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa" (Ef.5:32).
Seurakunnan tekee Kristuksen ruumiiksi Kristuksen Sana, joka on sille uskottu.

Efesolaiskirjeen vastaanottajat olivat kristityiksi tulleita entisiä pakanoita (j.11). He olivat eläneet ilman toivoa ja ilman Jumalaa.
Ef. 2. luvun alussa kerrotaan, kuinka Jumala oli hengellisesti kuolleet Efeson pakanat tehnyt eläviksi (j. 1).

Israel ylpeili sillä, että se oli Jumalan omaisuuskansa, jonka kanssa Jumala oli tehnyt liiton (12). Juutalaiset halveksivat muita kansoja.
Jerusalemin temppelissä tämä näkyi erityisen selvästi: juutalaisten ja pakanoiden alueiden välissä oli muuri.

Nyt on tilanne kuitenkin toinen. Väliseinä on purettu ja vihollisuus on poissa; Kristus on saanut aikaan rauhan ristillä (14).
Anteeksiantamus Kristuksen veressä kuuluu niin juutalaisille kuin pakanoillekin.
Kuulumme samaan perheväkeen (19).

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

raamattua kirjoitti:

Efesolaiskirje:
1:5 edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
1:7 jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
2:9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
2:16 ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
2:18 sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu