Isänmaallisesti. Järkevät ihmiset haluavat säästää joukkoja, teollisuutta ja asukkaita järkevällä liittosuhteella.
Sven Dufva ei ole tätä päivää.
Sven Dufva ei ole tätä päivää.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikä olisi tämän päivän järkeväliitto suhde.
Suomen sodan aikaan oltiin aika lailla Ruotsin armoilla. Ruotsi ei pitänyt Suomea puolustamisen arvoisena ja peräännytti Suomen armeijan kauas sisämaahan ennen ensimmäistä taistelua.
Mikähän olisi Suomen merkitys Natolle tänäpäivänä....
Naton painopiste, kun on aikalailla muualla, kuin pohjois-euroopassa.
Venäjä vain oli kaikilla osa-alueilla vahvempi silloin. Venäjä oli panostanut Suomen ottamiseen paljon voimavaroja. Huolto ja logistiikka toimi. Saimaa oli melkein kokonaan Venäjän hallinnassa uusine kanavineen. Varusteet ja materiaalit kulkivat hyvin vesistöjä pitkin. Voittamattoman kenraalin Suvorovin opit toimivat. Balttilaisia ja suomalaisia palveli venäjän joukoissa. Ruotsi oli hyvin yksinäinen silloin ja siinä ei Sven Duffamainen taktiikka auttanut. Vastassa oli oppinsa oppinut nouseva suurvalta
Jotain opittavaa: on sankarillista olla Sven Duffa, mutta pitkän päälle siitä ei jää kuin runo kirjaan muistoksi. Realismi on aina tärkeää siviilissä ja sodassa.
Suomenlinnakin rakennettiin siihen aikaan hirvittävin kustannuksin. Kultarahatynnyreitä saatiin Ranskalta siihen tarkoitukseen. Laivastoihin satsattiin ja voittoja saatiin, mutta kuitenkin Ruotsi oli pieni valtio ilman merkittäviä siirtomaita, entinen suurvalta.
suurvalta ja siitä Suomi saanut monet kerrat kärsiä verisesti kuten Saksakin johon varsinkin oikeistopiirit luotti kuin vuoreen ainakin vielä vuonna 1941.Suomella on näköjään kautta aikain ollut hinku liittoutua agressiivista hyökkäyssotaa käyvien valtioiden kanssa ja aina on tullut veli Venäläiseltä turpaan.J.K.Paasikivikin totesi vähän toisen maailmansodan jälkeen että: Olkoot Venäjä kuinka heikko tahansa niin se ei ole koskaan liian heikko Suomelle.Tämä tosiasia olis hyvä muistaa ja viisainta on olla rauhassa ilman sapelinkalisteluita ja kuviteltuja turvatakuita joita ulkoministeri Kanerva taitaa tänään suoraan taikka epäsuoraan tiedustella alkavalla USA:n vierailullaan?