Ortodoksikristittynä tiedät tehtäväsi auttaa ja kannustaa lähimmäisiäsi, mutta mitä teet oikeasti. Tuossa alla olevassa keskustelussa nimimerkki paisios haluaa muistuttaa meitä tästä asiasta, omaa etua ja omaa henkilökohtaista näkemystä ei aina tarvitse korostaa, vaan kysymys on siitä mitä todella teet lähimmäistesi hyväksi. Millaisia ratkaisuja olet löytänyt?
mitä teet
lähimmäistesi hyväksi
7465
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
aloittaisit kertomalla omista ratkaisuistasi.
ystävällinen pultsarista presidenttiin (jota olen kerran kätellyt). Yritän löytää ihmisille mieluummin jotain kannustavaa sanottavaa, kuin heitä masentavaa ja lyttyyn lyövää.
Yritän tirsutella itsestäni sosiaalisuutta ja heittää pientä smalltalkia esimerkiksi jonkun yksinäiseksi tietämäni vanhuksen kanssa.
Viimeksi toissa päivänä ihan tarkoituksella juttelin yhden luonteeltaan äärimmäisen negatiivisen, minuakin joskus tölvineen, mutta raihnaan ja tosiyksinäisen leskiukon kanssa.
Annan hövelisti suunnilleen viimeiset roponi, jos joku näyttää olevan vielä suuremmassa rahapulassa kuin itse.
Tässä keskustelunavauksessa ei ilmeisesti odotettukaan kerrottavan mitään konkreettisia tekoja, vaan ilmeisesti tässä yritettiin polkaista taas uusi haara noihin alla velloviin homokeskusteluihin. Tämä oli kuitenkin minun vastaukseni.
on vain tarkoitus kokeilla, ovatko kristityn tärkeimmät asiat ollenkaan kiinnostavia tässä keskustelupaikassa, kiinnostaako minkäänlainen laupeudentyö vai onko pelkkä lähimmäisten seksuaalisuuden ruotiminen ja tuomitseminen tärkeää.
Vastaus oli hyvä ja toivoisin vastaavia näkemyksiä muiltakin.
"lähimmäisten seksuaalisuuden ruotiminen ja tuomitseminen" on sitä laupeudentyötä. Monet eivät sitä sellaisena näe.
Siinä olet oikeassa, ei ortodoksisessa kirkossa ole sellaista laupeudentyötä, eivätkä monet tietenkään voi sellaista ymmärtääkään. Sen sijaan on olemassa lahkoja, joissa homo, lesbot ja kaikki muutkin sopimattomat ihmiset ajetaan itsetuhoon tai sitten muuten erotetaan serakunnasta. Mutta se ei ole mitenkään kristillistä.
Miksi homot ja lesbot pitää tunkea jokaiseen säikeeseen?
--
Lähimmäisten auttaminen tarkoittaa minun tapauksessani sitä, että katselen ympärilleni ja esimerkiksi sammuneen pultsarin tapauksessa katson, ettei hänellä ole muita ongelmia. Tarvittaessa kutsun ammattiauttajat paikalle.
Joskus olen jäänyt juttelemaan masentuneen tuntemattoman kanssa.
Taloudellisesti en voi vähäosaisten hyväksi mitään tehdä. En kuulu niihin hyvin menestyneisiin ihmisiin.
koitan antaa lähimmäiselle aikaani, kun tilaisuus osuu kohdalle. Koitan olla ystävällinen ja iloinen, kaupassa tervehdin bussikuskeja, koitan muistaa käytössäännöt. Annan osan omaisuudestani hyväntekeväisyyteen ja koetan elää kristillisesti muutenkin.
Ei paljoa, mutta kukin tavallaan..