Tunteet & työyhteisö

Kyllä minun mielestä työkaveria kohdellaan työaikana puhtaan ammattimaisesti ilman tunteenpurkauksia, se on sitten työajan jälkeen eri asia. On ammattimaista käytöstä kyetä ohittamaan omat tunteensa ja siten pystyy esim. työskentelemään muualla "inhoamansakin" henkilön kanssa.
Raivokohtaukset eivät kuulu työpaikalle, ei edes pomo saa raivota vaikka työntekijä olisi tehnyt virheen. Virheet pitää voida ratkaista viileän rauhallisellakin tavalla.

Kyllä minusta ne tunteet olisi syytä pitää kurissa. Siinä käy helposti niin, että työkavereita kohtelee eri arvoisesti, suosii niiden seuraa jossa viihtyy ja karttaa niitä joiden parissa ei niin viihdy. Toki niin on nytkin, mutta jos tunteille antaisi vapauden näkyä, niin nyt pinnan alla olevat mahdolliset antipatiat tulisi esille ja voimistuisivat.

Aika lailla samaa mieltä edellisten kanssa. Kunhan muistaa, että ihmiset eivät ole koneita vaan inhimillisiä olentoja. Mahdotonta tietää, mitä kuvailemasi tunteenpurkauksen taustalla on ollut, josko mitään, mutta anteeksipyyntö olisi joka tapauksessa ollut korrektia. Jos kollega olisi pyytänyt anteeksi käytöstään, olisin itse luultavasti ollut valmis painamaan asian villaisella.

Mitään raivokohtauksia työpaikoilla ei tietenkään pidä saada. Itkemäänkään ei yleensä ole hyvä ruveta, ihan vain sen takia, että siitä kilpailevat työ"kaverit" saavat aseen itseä vastaan, kun kuvittelevat, että nyt tietävät, millä toinen saadaan itkemään, siis aseettomaksi ja surulliseksi. Toisaalta voisi ajatella, että läheisten ja luottamuksellisten työtovereiden kesken itkeminen on vain yksi tapa purkaa välillä reipastakin ahdistusta, esim työtehtävien jaon, ylenemisten, ääliöiden pomojen jne takia. Purettu ahdistus ei nimittäin jää pysyväksi vaan menee ohi. Siksi siitä voi olla työyhteisössä hyötyäkin. Halaileminen on vastenmielistä, paitsi läheiten työtovereiden kesken onnitteluksi tai rohkaisuksi.

Tottakai tunteiden ilmaiseminen työpaikalla on paikallaan. Kyse on enemmänkin siitä, miten se pitää tehdä. Raivokohtaukset ovat sivistymättömiä. Mutta jos kukaan ei sano, että "tuo tuntui muuten todella loukkaavalta" tai tämä valinta ei ollut pätevyysperusteiden mukaan oikeudenmukainen", mistä hiivatista työpaikan johtajat saisivat selville sen, millä perusteilla väki saadaan toimimaan kunnolla tai entistä paremmin? Onhan nimittäin selvä, että terve työyhteisö toimii paremmin kuin sellainen, jossa ahdistuksen ja tyytyväisyyden tunteet painetaan pinnan alle ja ne jäävät sinne muhimaan. Sen sijaan niiden aiheuttajista pitää ottaa selvää ja syyt poistaa. Jopa lehmät kuulemma lypsävät paremmin kun navetta on siisti ja niille soitetaan tsaikovskia. Tämähän on yksinkertaista johtamisoppia.

Ammattimaisessa käytöksessä ei siis olekaan kyse siitä, ettei tunteita ilmaista lainkaan, vaan siitä MITEN, MILLOIN ja KENELLE se tehdään. Hillitysti ja perustellusti on parempim kuin hysteerisesti. Läheistä kaveria voi halata, mutta ihan kaikkia ei. Jollekulle voi itkeä, kilpailijalle ei. Toiset kestävät enemmän työtovereidensä tunnemyrskyjä kuin toiset - ja varmasti myös hyötyvät siitä.


Sinänsä minä en muuten ajattele, että tunteitaan ilmaiseva ihminen (itse asiassa edes huonosti, hysteerisesti) olisi epäluotettava. Päinvastoin, ajatuksensa tiukasti piilottava yleispositiivinen ihminen on mielestäni paljon epäluotettavampi - mistä sen tietää, mitä tyypin päässä liikkuu. Todennäköisesti se on opportunisti, joka ensimmäisen tilaisuuden tullen käyttää hyväkseen minua vastaan kaikkea mitä olen sanonut tai jättänyt sanomatta. TUnteitaan huonosti eli hysteerisesti ilmaiseva ihminen taas ei ole epäluotettava, mutta kylläkin epävarma kumppani silloin kun, pitää esiintyä yhdessä ulospäin - jos huonosti käy, hän saa tunnereaktion esim töykeää neuvottelukumppania vastaan. Tätä voidaan kuitenkin välttää aika tehokkaasti sillä, että neuvotteluja valmistellaan huolellisesti etukäteen, faktat ja edellytykset ovat kaikilla selvillä ja molempien osapuolten tarpeisiin pyritään vastaamaan.