Mikähän into tosiaan helluntailaisilla on kirjoitella tänne luterilaisten palstalle.
Onhan meissä luterilaisissakin aitoja herätyskristittyjä, joille on kirkastunut Uudessa testamentissa esitetty uudestisyntymisen merkitys pelastuksen edellytyksenä.
No, pääasiahan on että evankeliumia tavalla tai toisella julistetaan.
Luterilaisen kirkon sisällä on myös uskovia ihmisiä. Sinäkin voit tulla mukaan pelastettujen joukkoon.
Rukoile jäljempänä oleva ns. syntisen rukous.
Kun teet sen kokosydämisesti ja vilpittömästi, niin saat pian huomata, että elämäsi muuttuu! Kaikkivaltias sinua rakastava Jumala tarttuu elämääsi ja alkaa johdattaa sinua. Hän johdattaa myös uskonystäviä, jotka auttavat sinut alkuun uskon tiellä.
Voit myös ihan rukoilla Jumalan johdatusta elämääsi, ja sitä että pääset sisälle seurakunnan toimintaan, jossa voit olla siunauksena myös muille.
Oman osuutesi voit tehdä hakeutumalla rohkeasti niiden ihmisten pariin joiden tiedät olevan uskovia.
Jeesus siunatkoon sinua ystäväni!
Syntisen rukous
RAKAS TAIVAALLINEN ISÄ!
Tulen eteesi Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Tuon eteesi kaikki syntini, kaikki taakkani ja kaiken sen, mikä minua sitoo ja vangitsee.
Isä, pese minut Jeesuksen kalliissa veressä jonka hän vuodatti Golgatalla minun syntieni tähden.
Katkaise synnin ja Saatanan kahleet minun ja omaisteni elämässä.
Pane minuun kalliin veresi merkki.
Halua antaa sinulle henkeni, sieluni ja ruumiini ja olla sinun omasi niin kauan kuin elän täällä maanpäällä ja sitten taivaassa.
Turvaudun uskossa yksin Sinuun, Herra Jeesus Kristus, Sillä sinä olet elävän Jumalan Poika. Ole Herrani ja Vapahtajani tästä hetkestä iankaikkisesti.
Uskon koko sydämestäni sen, mitä nyt suullani tunnustan näin sanoen: Sinä olet minun Vapahtajani, Herrani ja Jumalani. Olen nyt uudestisyntynyt -Jumalan lapsi. Uskon sen ja otan vastaan Jeesuksen nimessä AAMEN.
Jeesus sanoo:
"...sitä joka luokseni tulee, minä en aja pois"

Vastaukset 2
Vanhimmat
Samaa, moneen kertaan väärennetyä raamatun tekstejä luette ja toisianne haukutte!
Eikö todista sekään mitään?
Jumalaa ja Jeesusta kunnioittavat eivät ole uskossa vaan ovat Jumalan ja Jeesuksen Tietouden ymmärtäneet ja heidän sieluissa on Jumalallisuuden totuus ja tietous teistäkin saatanaa jumalaan palvelevina toisia harhaoppisiksi ja muutenkin haukkujiksi.
Hävettää edes yrittää esiintyä Jumalan ja Jeesuksen asialla vaan olkaa edes sen verran rehellisiä harhauttajanakin että tunnustatte saatanan herraksenne jota jumalana palvelette.
============
Joka tätä totuutta epäilee niin todistakoon kaikki kristinuskon tekemät, teettämät ja tukemat murhat Jumalan ja Jeesuksn tahdoksi vaikka väärennetyn raamatun UT:llä.
============
Jumala ja Jeesuksen asialla oleva Jumallallisuuden tietoutta tuntevat eivät rakasta lähimmäistään murhaamalla hänet hengiltä!
============
Herratonta rauhaa! Eli vapaasti suomennettuna saatanallisuudesta vapaata päivää!
Laitan tämän heille jotka kärsii saatanallisuuksista:
Tuskaa tunteville tiedoksi, ettei kirkosta tai/ja uskonnollisista ryhmistä eroaminen ole Jumalasta ja
Jeeseksesta sekä Pyhästä Hengestä eroamista.
Ihmisille on syntyissään annetu henkilökohtainen sielu ja elämänkirja joten mitään kollektiivista
pelastusta ei ole. Jokaisen lämänkirja tullaan Valtakunnassa aikanaan tutkimaan yksilönä eli
millään uskonnollisilla sidonnaisuuksilla ei taivaaseen pääse. Ei etenkään saatanaa jumalanaan
palvevilla ole sinne asiaa.
On kuitenkin muistettava, että Jeesus kuoli heidän puolesta jotka ovat joutuneet tai mahdollisesti
vielä joutuvat esivaltojen asettamien lain vuoksi tappamaan ja tapattamaan vastoin omaa tahtoa.
Sen lain asettajat sen sijaan ovat heikoilla! Jos kaikkien synnit olis jo Jeesus sovittanut niin
Jeesuksen ei olis tarvinnut vahvistaa Jumalan antamia käskyjä! Siis kristinusko saatanaa
jumalanaan palvelevana johtaa harhaan kun väittää että kaikki synnit on Jeesus sovittanut.
Kristinuskon jumalattomuutta osoittaa myös se, että keksi synnin. Väittää lapsen syntyvän
syntisenä vaikka Jeesus on itse sanonut että lapset ovat Jumalan valtakunnan kaltaisia, eli
synnittömiä!!! Samalla saatanallisuudella kristinusko yrittää osoittaa että taivaassa olis syntiä.
Noin toimii harhauttava saatanallisuus.
Sielullisesti monet ovat tuskissaan huomatessaan kristinuskon väärennetyn raamatun ja
ennenkaikkea kristinuskon Jumalan ja Jeesuksen vastaisuuden olevan niin raskasta kannettavaa
että tuntevat olevansa herran pelossa väärällä tiellä. Ja on selvyys että sellainen sielu on oikeassa
sen kristinuskon oma historia murhaajana meille osoittaa että kristinuskon herra on herra saatana
jota jumalanaan palvelevat kaikkien sitä ymmärtämättä.
============
Joka tätä totuutta epäilee niin todistakoon kaikki kristinuskon tekemät, teettämät ja tukemat
murhat Jumalan ja Jeesuksn tahdoksi vaikka väärennetyn raamatun UT:llä.
============
Jumala ja Jeesuksen asialla oleva Jumallallisuuden tietoutta tuntevat eivät rakasta lähimmäistään
murhaamalla hänet hengiltä!
Herratonta rauhaa! Eli vapaasti suomennettuna saatanallisuudesta vapaata päivää!