Tulin uskoon!

Menestyin hyvin opinnoissani ja urani oli lähdössä hienosti käyntiin. Minulla oli paljon ystäviä ja lämpimät välit perheeseeni.

Sitten tulin uskoon vuosituhannen vaihteessa ja annoin elämäni Jeesukselle.

Aluksi ihmiset alkoivat karttaa minua ja sitten menetin kaikki ystäväni. Jouduin konfliktiin koulussa opettajieni kanssa enkä voinut enää jatkaa opiskelujani siellä. Vanhempani ja sisareni lopettivat yhteydenpidon ja nykyään emme käytännössä tunne toisiamme.

Jäin työttömäksi ja ammattitaidottomaksi.

Pääsin uuteen kouluun, josta minut savustettiin ulos ensimmäisen vuoden aikana vaarantamalla toisen opiskelijan terveys, josta syytettiin minua. Pääsin alan töihin saman tien, mutta sairastuin allergiaan ja minut erotettiin.

Minulla ei ole enää mitään. Minulla ei ole enää yhtään ystävää. Perheeni on jättänyt minut jo kauan sitten. Sisarukseni eivät tunne minua. Puhelimeni ei ole soinut moneen kuukauteen. En saa töitä, koska jouduin keskeyttämään opintoni.

Nyt toimitan tyhjää ja mietin kuolemaa.

En jaksa enää uskoa, toivoa saati rakastaa.

Minut on petetty. Tämä Jumala, jota meille pelastajana opetetaan ei välitäkään yksilöstä, vaan on itse onnensa eteen työtä tehtävä. Olin tyhmä ja tietämätön:uskoin.

Jos vain saisin sen päivän takaisin, kun ratkaisuni tein, en viettäisi tässä päiviäni itsetuhoa ajatellen. Annoin kaiken mennä, koska kuvittelin, että on joku joka pitää huolen.

Älä sinä tee samaa virhettä, sillä niin ei ole.

Jumala voi pitää sitten kuoleman jälkeen sinusta huolta taivaassa, mutta täällä sinä olet omien voimiesi ja onnesi varassa.

Minä menetin kaiken, sillä tulin uskoon, enkä jaksa enää.

Vihaan kaikkea.

Minulla ei ole enää mitään.

En syytä Jumalaa ja uskon yhä, että Jumala on olemassa, mutta olin typerä, sillä en ymmärtänyt Jumalan olevan vain etäinen hahmo, joka ei puutu ihmisen asioihin täällä elämässä, ainakaan hyvässä mielessä.

Jos Jumala jota seuraan on aina vain paha ja tuhoaa minua joka päivä, miksi sellaista seuraisin tai edes yrittäisin seurata?

Itse en kestä enää. Toivottavasti saan rakennettua elämäni uudelleen ja saan riittävästi etäisyyttä koko uskontotouhuun, jos vain mitään on enää tehtävissä. Minulle on käynyt todella huonosti siitä päivästä lähtien, kun aloin Jeesusta seurata.

Olen pahoillani mutta tosissani. Tämä on minun tarinani.
401105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Menitkö oppimaan lahkolaisten uskoa johonkin uudestikastajien lahkoon lahko-oppien ja riivaajahenkien alle?

Äänestä
  • uskoo vaan kirjaimellisesti siihen mitä Raamatussa lukee.

    Äänestä

  • jos kirjoitti:

    uskoo vaan kirjaimellisesti siihen mitä Raamatussa lukee.

    Kaikkien usko koetellaan lopun ajan uudestikastavien lahkojen esittämien eksytyksen kautta, sillä Saatanalle on annettu valta seuloa uskovia kuin viljaa. Saatana saa suuren saaliin heränneistä sieluista sitomalla heidät uudestikasteillaan moniin uskonlahkoihinsa.

    "Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät"

    Äänestä

Minulle usko Jeesukseen on antanut monenlaista, ei vain surua ja vaikeuksia, kuten sinulle. Se on varmaa, että uskomme koetellaan tulessa ja sinä olet sellaiseen tosiaan joutunut, mutta Jeesus ei silti hylkää omaansa, jos kerran Hänelle haluat kuulua. Älä hellitä, vaan huuda avuksesi Jeesusta, sillä Hän on todella luvannut auttaa. Kenties Jumala on suunnitellut sinua varten ja sinun kauttasi jotain todellista. Elämä on lyhyt, pysy Jeesuksessa, älä irroita otettasi!

Ps. 91:14
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni".

Äänestä
  • Silti, lyhytkin elämä on liian pitkä, jos muuta syytä ei ole olla, kuin odottaa kuolemaa.

    Huutaa en enää jaksa, sillä sana "auta jeesus" on kaikunut huulillani jo vuosia.

    Nyt ei enää voi.

    Äänestä

  • tuhoon tuomittu kirjoitti:

    Silti, lyhytkin elämä on liian pitkä, jos muuta syytä ei ole olla, kuin odottaa kuolemaa.

    Huutaa en enää jaksa, sillä sana "auta jeesus" on kaikunut huulillani jo vuosia.

    Nyt ei enää voi.

    ,-ratkaisun asiaa edeltäkäsin pahemmin miettimättä . Siellä ne osaavat tietämättönän johdattaa Jeesuksen ristin juurelle ,ja mikä onkaan koska itse vakavasti uskovat asiaansa ja sitä enemmän mitä useamman käännynäisen saavat.
    Oletan ettäteit ratkaisusi ja siitä eteenpäin se on psykologiaa ? on opetettu lapsesta saakka sen minkä lupaa on ehdottomasti pidettävä. Sinunkin kohdalla lupauksen pitäminen on noussut maksimiinsa olethan luvannut Jumalalle ,mitään mahdollisuutta paluuseen ei ole ollut näkyvissä !

    Perhe on kaikonnut koska sinä olet käynyt rasittavaksi ,olet kertonut lakkaamatta kokemuksestasi ja tyrkyttänyt oppiasi kaikille ympärillä oleville, ja olet loukannut heidän sisäisiä tunteitaan sellaisella opilla jota he eivät ymmärrä tai eivät välitä siitä.
    Näyttää siltä että koulussakin olet saarnannut uskoasi toisille, etkä ole huomannut että oppi se vain on jonka olet sisäistänyt itseesi.
    Toisilla on erilainen maailman katsomus kuin sinulla ja molemmat ovat yhtä oikeassa tai väärässä ,sinä et vain voi myöntää sitä sillä uskothan siitä kiinni olevan iankaikkisuutesi!?

    Äänestä

katso nikkini ja kirjoita mulle.

Äänestä
  • asustaa Saatanan tietäjähenki.

    Äänestä

  • tässä ihmisessä kirjoitti:

    asustaa Saatanan tietäjähenki.

    Mikä sinä olet täällä toisia herjaamaan ja panettelemaan?

    Äänestä

joitain asioita, jotka ovat elämääni vallinneet uskoon tulemiseni jälkeen.

Käytännössä olen tikut ristissä päivittäin kaikkien kanssa. Tämä ei ole tarkoitus olla pelkkä vuodatus tai provosointi Raamattua vastaan, vaan tosi juttu.

Menetin todella kaiken, kokonaisen elämän ja siihen liittyneen työn kertaheitolla tullessani uskoon. Nyt edelleen, kohta seitsemän vuoden jälkeen oleminen käy yhä ahtaammaksi.

Tämä on HULLUA, järjetöntä, epäloogista!

MIKSI?!

MINÄ KUOLEN!

Ihmiset näkevät mikä minussa on ja vihaavat minua siksi. Se on todella pelottavaa! Sitä on turha yrittää piilottaa.

Ei tarvitse kuin mennä maitokauppaan tai asioida vaikkapa KELAn kanssa, niin virkailija on rivelissä kiinni tai aiheuttamassa jotain hämminkiä, missä ei YKSINKERTAISESTI OLE MITÄÄN JÄRKEÄ!

Ampuisin itseni, jos olisi ase. Elämä voi olla todella pelottavaa, tunsi sitten Jumalan tai ei.

Mitä Jumala sitten tekee? EI MITÄÄN!

Katsoo vierestä ja odottaa kunnes aika jättää. Sitten Hän antaa palautteen, kuinka tämä elämä tuli elettyä.

En todellakaan tiedä, kenen ja millaisen jumalan kanssa olen tekemisissä. Sen tiedän, että hän on pelottava ja armoton jumala, joka odottaa hetkeään päästäkseen osoittamaan voimansa ja rangaistakseen ihmistä tämän pahoista teistänsä.

Jumalani, jumalani. Miksi minut hylkäsit?

Äänestä
  • Ongelmasi on ainakin omasta mielestäsi ylitse pääsemätön ja umpikujassa ainakin .( tuntuisi huonolta ratkaisulta lähteä seuraamaan jompaa kumpaa autajaksi tarjoutuvaa, suo siellä vetelä täällä) En oikein ymmärtänyt ,kun menetit työn tullessasi uskoon? (olitko sellaisessa työssä jota uskonsuuntasi ei hyväksy ?)Kaikki työaika on työnantajan aikaa josta hän on myös maksavinaan! (silloin et voi saarnata ) jos haluat töissä levittää uskoasi ,niin silloin sinun on hakeuduttava töihin sille alalle.
    Kyllä sinussa näyttää potenttiaalista voimaa olevan jäljellä en usko sinun päiviäsi päättävän ,älä kuitenkaan jää itsetuhon kierteeseen !
    Mitä maitokaupasta kerrot se on lähinnä itsetunnon notkahduksesta kysymys , ei ihmiset sinun päänsisääsi näe eivätkä ajattele mitä sinä ajattelet, heidän ajatuksensa kohdistuu paljon maallisempiin .(otanko sinistä vai rasvatonta maitoa ja vielä piimänkin otan!)

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Ongelmasi on ainakin omasta mielestäsi ylitse pääsemätön ja umpikujassa ainakin .( tuntuisi huonolta ratkaisulta lähteä seuraamaan jompaa kumpaa autajaksi tarjoutuvaa, suo siellä vetelä täällä) En oikein ymmärtänyt ,kun menetit työn tullessasi uskoon? (olitko sellaisessa työssä jota uskonsuuntasi ei hyväksy ?)Kaikki työaika on työnantajan aikaa josta hän on myös maksavinaan! (silloin et voi saarnata ) jos haluat töissä levittää uskoasi ,niin silloin sinun on hakeuduttava töihin sille alalle.
    Kyllä sinussa näyttää potenttiaalista voimaa olevan jäljellä en usko sinun päiviäsi päättävän ,älä kuitenkaan jää itsetuhon kierteeseen !
    Mitä maitokaupasta kerrot se on lähinnä itsetunnon notkahduksesta kysymys , ei ihmiset sinun päänsisääsi näe eivätkä ajattele mitä sinä ajattelet, heidän ajatuksensa kohdistuu paljon maallisempiin .(otanko sinistä vai rasvatonta maitoa ja vielä piimänkin otan!)

    saanut potkut, vaikken ole saarnannut kenellekään. Olen menettänyt ystäväni ja tuttavani, vaikka eivät edes tienneet uskostani.

    Olen joutunut työssäni ja opinnoissani umpikujaan, vaikka parhaani olen tehnyt ja erinomaisesti menestynyt, eikä minua voi syyttää minkäänlaisesta laiminlyönnistä, ehdottomasti päinvastoin.
    Siksi tämä kaikki onkin niin merkillistä ja turhauttavaa.

    Se, ketä vastaan taistelen on suurempi kuin minä.

    Se, joka on suurempi kuin minä, tahtoo jotain mistä minä en ymmärrä yhtään mitään.

    Se, mitä minä en ymmärrä pysyy salattuna ja minä pelkään, että minulla ei ole mitään merkitystä.

    Jumalan toimet on kuin savenvalajan työpajassa. Nyt sinut on nostettu työpöydälle. Jumala tekee työtään sinussa. Varmasti luottaen siihen, että Hän, joka on alkanut hyvän työn sinussa, on sen kerran vievä päätökseen. Jumala valmistelee sinua käyttöönsä jaloksi astiaksi työhönsä. Älä lannistu.

    "Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita."

    Äänestä

  • tuhoon tuomittu kirjoitti:

    saanut potkut, vaikken ole saarnannut kenellekään. Olen menettänyt ystäväni ja tuttavani, vaikka eivät edes tienneet uskostani.

    Olen joutunut työssäni ja opinnoissani umpikujaan, vaikka parhaani olen tehnyt ja erinomaisesti menestynyt, eikä minua voi syyttää minkäänlaisesta laiminlyönnistä, ehdottomasti päinvastoin.
    Siksi tämä kaikki onkin niin merkillistä ja turhauttavaa.

    Se, ketä vastaan taistelen on suurempi kuin minä.

    Se, joka on suurempi kuin minä, tahtoo jotain mistä minä en ymmärrä yhtään mitään.

    Se, mitä minä en ymmärrä pysyy salattuna ja minä pelkään, että minulla ei ole mitään merkitystä.

    Ja vielä: Joh.16:20-23

    Sinulta vaaditaan sellaisia asioita joita et ymmärrä ?

    Ja mistä tiedät jossain olevan sellainen salatun asian joka sinun täytyisi saada selville?

    Lakkaako ihmisen merkitys siihen,jos ei ymmärrä kaikkia asioita ?

    Äänestä

Voi kun et sinä voi itse tulla USKOON ensinkään.

Se on harhaa kun opetetaan, sanotaan antakaa elämänne Jeesukselle niin tulette uskoon.

Tiedätkö tuo on todella saatanan harhaa.

Jos tahdot todella päästä Jumalan antamaan USKOON
niin voin sinua siihen johdattaa osoittaa oikean tien, mutta sitä ei voi tämän keskustelun puitteissa
tehdä sillä vihollisen hyökkäys on niin suuri, että
se tulee poistattamaan kaikki sellaiset kirjoitukset jossa joku ihminen Jumalan Totuutta kyselee.

Mutta galleria sivullani on sähköposti osoite,
jossa voimme keskustella.

Jumala ei toimi siis noin mitä kuvaat se on aivan
toinen herra jota olet uskonut.

Äänestä
  • siitä ei sisälle mennä, ellei ensin Armi vedä.

    Äänestä

  • puhuisit Jumalan äänellä, niin sinä minulle kertoisit miksi minä teen kuolemaa.

    Minä olen Jumalani kohdannut ja ristin kautta Jeesuksen jalkojen juureen kulkenut. Et sinä voi minua kuljettaa aidan yli lyhyempää tietä perille.

    Siispä sinun tulisikin tietää, miksi tieni on näin valittu.

    En usko sinua.

    Äänestä

  • tuhoon tuomittu kirjoitti:

    puhuisit Jumalan äänellä, niin sinä minulle kertoisit miksi minä teen kuolemaa.

    vaan siihen mitä Jeesus sanoo.

    Sillä Jeesus ei valehtele niinkuin tämän maailman
    herra tekee.

    Äänestä

  • tuhoon tuomittu kirjoitti:

    puhuisit Jumalan äänellä, niin sinä minulle kertoisit miksi minä teen kuolemaa.

    Minä olen Jumalani kohdannut ja ristin kautta Jeesuksen jalkojen juureen kulkenut. Et sinä voi minua kuljettaa aidan yli lyhyempää tietä perille.

    Siispä sinun tulisikin tietää, miksi tieni on näin valittu.

    En usko sinua.

    Kannattaa mennä tavalliseen kirkkoon papin puheille ja pyytää esirukousta. Jeesuksen verihaavain kautta me parannumme. Jeesus kantoi kaikki meidän syntimme ja sairautemme ristinpuulle.

    Jaak. 5:16

    Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.

    Äänestä

  • tuhoon tuomittu kirjoitti:

    puhuisit Jumalan äänellä, niin sinä minulle kertoisit miksi minä teen kuolemaa.

    Minä olen Jumalani kohdannut ja ristin kautta Jeesuksen jalkojen juureen kulkenut. Et sinä voi minua kuljettaa aidan yli lyhyempää tietä perille.

    Siispä sinun tulisikin tietää, miksi tieni on näin valittu.

    En usko sinua.

    Jumalan Henki koskettaa ihmistä suoraan taivaasta,
    ja saatanan henki aina ihmiskäsien kautta.

    Äänestä

  • Jumalan ja saatanan? kirjoitti:

    Jumalan Henki koskettaa ihmistä suoraan taivaasta,
    ja saatanan henki aina ihmiskäsien kautta.

    Ihminen ei yleensä erota eri viljalajekaan toisistaan. voihan se perunan erottaa porkkanasta?

    henkien erottaminen vaatii erityisen henkien erottamisen armolahjan

    Äänestä

  • tuhoon tuomittu kirjoitti:

    puhuisit Jumalan äänellä, niin sinä minulle kertoisit miksi minä teen kuolemaa.

    Minä olen Jumalani kohdannut ja ristin kautta Jeesuksen jalkojen juureen kulkenut. Et sinä voi minua kuljettaa aidan yli lyhyempää tietä perille.

    Siispä sinun tulisikin tietää, miksi tieni on näin valittu.

    En usko sinua.

    jos et erota Jumalan Henkeä niin et kyllä ole
    Jumalan Hengen vietävissä alkuunkaan.

    Sillä ihminen jolle Jumalan Henki saa puhua se tunnistaa mikä Jumalasta on.

    Tämä on tosiasia.

    Joten et koskaan ole kääntynyt ELÄVÄN JUMALAN PUOLEEN, niin että Hän olisi voinut sinulle
    Pyhän Hengensä antaa oppaaksi ja johdattajaksi
    kaikkeen Totuuteen.

    Äänestä

  • factaa kirjoitti:

    Ihminen ei yleensä erota eri viljalajekaan toisistaan. voihan se perunan erottaa porkkanasta?

    henkien erottaminen vaatii erityisen henkien erottamisen armolahjan

    jonka valitut saavat suoraan taivaasta: Apt.5:32

    Äänestä

  • Totuuden Henki kirjoitti:

    jonka valitut saavat suoraan taivaasta: Apt.5:32

    Se on tietenkin totta, että ensin ihmisen on saatava oma henki kuoletettua (kaste) ja erotettava lihan valta (Kristuksen ympärileikkaus) ja ihmisen hengen eli sydämen (ihmisen oma henki ja sydän tarkoittaa samaa)on synnyttävä uudesti ja saatava palautumaan syntiinlankeemuksessa menetetty yhteys Jumalan kanssa. Mutta sen lisäksi on saatava Pyhä Henki.

    Pyhä Henki voi vaikuttaa erilaisia asioita eri ihmisillä. Kaikilla ei ole samanlaisia lahjoja. Raamattu mainitsee erityisen henkien erottamisen/arvostelun armolahjan, mitä ei suinkaan ole kaikilla.

    Toinen astia on jaloa käyttöä varten, toinen astia (ihminen) on vaatimattomampaa käyttöä varten. Niinkuin ihmisenkin taloudessa on erilaisia astioita eri käyttötarkoituksiin. Mutta kun me puhdistamme itsemme kaikesta lihan, mielen ja h e n g e n saastutuksesta (pyhitys) niin meistä tulee astioita jalompaa käyttöä varten.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    jos et erota Jumalan Henkeä niin et kyllä ole
    Jumalan Hengen vietävissä alkuunkaan.

    Sillä ihminen jolle Jumalan Henki saa puhua se tunnistaa mikä Jumalasta on.

    Tämä on tosiasia.

    Joten et koskaan ole kääntynyt ELÄVÄN JUMALAN PUOLEEN, niin että Hän olisi voinut sinulle
    Pyhän Hengensä antaa oppaaksi ja johdattajaksi
    kaikkeen Totuuteen.

    Pyhän Hengen lähettämä viseti sinulle , koska niin väität tuon asian tuttua olevan ?

    Vai oletko sitä mieltä ettei helmiä sikojen eteen ?

    Viestiäsi voisi joku jopa kommentoida kotona jos yksikseen höpisee ei paljon kritikkiä kuule .

    Täällä palstalla niitä asian tuntijoita vilisee ,henkilö kohtaisessa kohtaamisessa olen oppinut olemaan varovaisempi? (suhtaudun kunnioituksella kuin raivokohtauksen saaneeseen !)ja varmasti kaiki ei ole tervettä !

    näe Jumalan Totuutta niin väärän hengen oma olet.

    Äänestä

  • henki & Henki kirjoitti:

    Se on tietenkin totta, että ensin ihmisen on saatava oma henki kuoletettua (kaste) ja erotettava lihan valta (Kristuksen ympärileikkaus) ja ihmisen hengen eli sydämen (ihmisen oma henki ja sydän tarkoittaa samaa)on synnyttävä uudesti ja saatava palautumaan syntiinlankeemuksessa menetetty yhteys Jumalan kanssa. Mutta sen lisäksi on saatava Pyhä Henki.

    Pyhä Henki voi vaikuttaa erilaisia asioita eri ihmisillä. Kaikilla ei ole samanlaisia lahjoja. Raamattu mainitsee erityisen henkien erottamisen/arvostelun armolahjan, mitä ei suinkaan ole kaikilla.

    Toinen astia on jaloa käyttöä varten, toinen astia (ihminen) on vaatimattomampaa käyttöä varten. Niinkuin ihmisenkin taloudessa on erilaisia astioita eri käyttötarkoituksiin. Mutta kun me puhdistamme itsemme kaikesta lihan, mielen ja h e n g e n saastutuksesta (pyhitys) niin meistä tulee astioita jalompaa käyttöä varten.

    henki&Henki nimimerkkiä jonkin aikaa vuonna 2005,kun lähes kaikki
    hänen omalla nimellään kirjoittamat avaukset lähes välittömästi poistatettiin.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    näe Jumalan Totuutta niin väärän hengen oma olet.

    viestejäsi lukea kun kaikki kuusimiljardia ihmistä on väärässä ja sinä oikeassa, tuntui niin mahdottomalta että ei niitä jaksa lieskella .Ja muille ei Jumala puhu ?

    Äänestä

  • Teuvo käytti kirjoitti:

    henki&Henki nimimerkkiä jonkin aikaa vuonna 2005,kun lähes kaikki
    hänen omalla nimellään kirjoittamat avaukset lähes välittömästi poistatettiin.

    vastaa rehellisesti

    Äänestä

  • vai miten kirjoitti:

    vastaa rehellisesti

    hänen kirjoituksiaan ja todella paljon niistä oppia saanut.

    Äänestä

Usko on saatanallisuuden luomaa harhaa. Usko on luulla, luulla jotain vaikkapa kristinusko oikeaoppiseksi vaikka se saatanaa jumalanaan palvelevana on maailman suurin harhauttaja.

Kristinusko on koko se olemassa olon ajalta murhaajan ja murhauttajan terroria Jumalan, Jeesuksen ja Valtakunnan nimissä. Omien uskovaistenkin kiduttamisia; tappamisia ja kannibalismia kaikkine saatanallisuuden rituaaleineen.
He, jotka noita väittää Jumalan ja Jeesuksen tahdoksi todistakoon ne raamatulla oikeaoppisuudeksi.
Älä tapa käskyssä on Jumalan ja Jeesuksen tahdon selvyys.
Kristuskolla Jeesuksen seuraajienkin murhaajana Paavalin tuella on siten todistettavasti saatanallisuuden tahto!

Jeesus ei ollut kristitty koska ei alkanut palvelemaan saatanaa jumalanaan.

Äänestä
  • Hengen yhteys luodun ihmisen ja Luojan välillä kun on kunnossa, niin silloin sinulla on elävä usko Elävään Jumalaan. Usko ilmenee rukouksena ja rukousvastauksina, joista tiedät, että Jumala todella välittää sinusta ja hoitaa asioitasi, kun olet pyytänyt sitä.

    Kun ihminen lähestyy Jumalaa niin Jumala lähestyy ihmistä ja haluaa päästä sinun ystäväksesi. Raamatun mukaan Jumalaa lähestytään Jeesuksen nimessä. Jeesus on tie, totuus ja elämä.

    Äänestä

  • uskosta kirjoitti:

    Hengen yhteys luodun ihmisen ja Luojan välillä kun on kunnossa, niin silloin sinulla on elävä usko Elävään Jumalaan. Usko ilmenee rukouksena ja rukousvastauksina, joista tiedät, että Jumala todella välittää sinusta ja hoitaa asioitasi, kun olet pyytänyt sitä.

    Kun ihminen lähestyy Jumalaa niin Jumala lähestyy ihmistä ja haluaa päästä sinun ystäväksesi. Raamatun mukaan Jumalaa lähestytään Jeesuksen nimessä. Jeesus on tie, totuus ja elämä.

    tekee kuolemaa hengellistä tai oikeaa ? Oikeasta ei ole paluuta keskustelupalstalle ! "Hengellisen "kuoleman jälkeen voivat avautua aivan uudet näkökannat ,jotka aikaisemmin usko on estänyt niiden esiintulon .Usein kuulee puhuttavan kuinka pimeitä ne uskosta osattomat ovat, niiden jutut ovat täyttä valhetta tyystin !?
    Enpä allekirjoita moista, nykyään on jo tilaa kaikenlaisille aate suunnille ! Enkä oikein jaksa uskoa "Tuhoon tuomitun" kertomusta niin ahdistavaksi kuin hän sen kuvaa. Missä ovat saman uskoiset ? mitä teet kännykällä jos kukaan ei kuukausiin soita, et ehkä sinäkään ?
    Huommenna otat uuden otteen elämään ja sillä siisti ,itsesäälistä paranee hetkessä . Tsemppiä !

    Oikein kirjoitat. sillä pelkkä passiivinen uskominen jonkin ryhmän oppien mukaan ei ole hyvä juttu. mitä ahdasmielisempi poppoo, sen riippuvaisemmaksi tulet lahkosta. ja pelkkä kohtaloonsa uskominen ja neistsyiden odottelu tuonpuoleisessa vie ihmisen passiiviseksi ja flekmaattiseksi.

    Ihminen voi myös ottaa itse itseään niskasta kiinni ja ottaa aktiivisen otteen omasta elämästään ja alkaa muuttaa asioita elämässään.

    Kesä on kauneimmillaan, luontoon, vesille, elämä on tuolla ulkona! "viheriäisille niityille ja virvoittavien vetten äärelle" Hän meidät johdattaa

    Hyvää Kesää!

    Oikein ymmärsit ja asioita pitäisi pyrkiä käsittelemään laajemmasta näkökulmasta viestini laitoin kylläkin "tuhoon tuomitulle" kun oli muutenkin sopiva kirjoitus,kun menee luontoon eteenkin näin keväällä siellä voi miettiä voisikko olle vielä enemmän eri kasvi ja eläinlajeja taistelemassa olemassaolostaan ? niin hiipii mieleen ajatus näitähän ihminen toiminnallaan jatkuvasti tappaa sukupuuttoon.!

    Äänestä

  • uskosta kirjoitti:

    Hengen yhteys luodun ihmisen ja Luojan välillä kun on kunnossa, niin silloin sinulla on elävä usko Elävään Jumalaan. Usko ilmenee rukouksena ja rukousvastauksina, joista tiedät, että Jumala todella välittää sinusta ja hoitaa asioitasi, kun olet pyytänyt sitä.

    Kun ihminen lähestyy Jumalaa niin Jumala lähestyy ihmistä ja haluaa päästä sinun ystäväksesi. Raamatun mukaan Jumalaa lähestytään Jeesuksen nimessä. Jeesus on tie, totuus ja elämä.

    No kuis se usko sit tappaa ja tapattaa ku Jumalan antama ja Jeesuksen vahvistama älä tapa käsky on voimassa?

    Vai onko se niinku saatanaa jumalaan uskomista ku lähimmäistä rakastetaan murhaamalla hänet?

    Äänestä

  • kuis se nii kirjoitti:

    No kuis se usko sit tappaa ja tapattaa ku Jumalan antama ja Jeesuksen vahvistama älä tapa käsky on voimassa?

    Vai onko se niinku saatanaa jumalaan uskomista ku lähimmäistä rakastetaan murhaamalla hänet?

    kukaan ei ole täydellinen, vain Jeesus oli synnitön

    Äänestä

Kristinuskoon ei kukaan tule!
Kristinuskoon koulutetaan, jopa pakkokoulutetaan ja kierosti pakotetaan jo lapsesta. Suvuille kuuluvia perinteitä vaalitaan vaikka helvettiin ollaan menossa!!!!

Periikö ja peritkö sinä vanhemmiltasi sielullisuuden?
Kuka on velvollisnen kunnioittamaan lapsen oikeuksia Luojan antaman sielullisuuden pitämiseksi omana?
Mitä sinä nuorena haluat itse sielun tulevaisuuden suhteen päättää?
Onko oikein että saatanaa jumaloivaksi voidaan pakko-ohjata ihmisiä jo lapsesta?

Jokainen ihminen syntyy Luojan antamien elämän ohjeiden ja oman, henkilökohtaisen (ei kollektiivisen) elämänkirjan kanssa Jumalallisuus sielussaan.

Kristinusko kaikessa murhaajan ja murhauttajan saatanallisuudessaan tuhoaa ihmisen ja pakkotoimin riistää ihmisestä kaiken Jumalallisuuden. Maailman murjaajista, Jumalan antaman ja Jeesuksen vahvistaman älä tapa käskyn rikkojista on arviolta 3/4 osaa kristittyjä. Millään uskonnolla ei ole oikeutta tappaa tai tapattaa joten murhaaja uskonnollisuudet ovat jumalakseen saatanan valinneet. Kenet sinä valitset itsellesi, lapsillesi.. toisille?

Kukaan ei synny ja kristinuskon palvelukseen murhaajaksi, se pakkokoulutetaan.
Kukaan ei synny lasten kiduttajaksi ja lasten noitina polttajaksi vaan se pakkokoulutetaan.
jne
jne...
Se pakkokouluttaja on kristinusko joka miekalla pakkokastoi suomalaisiakin saatanallisuuteen.
Se tappoi pakkokasteesta kieltäytyjät. Nälkiintyneenä se söi murhattujen ruumiin lihaa ja juotti ruumiin verta.
Se raiskasi.
Se ryösti.
Se varasti.
jne...
Se kutsu itseään sivistyneeksi ja oppiaan sivitykseksi! Ja vieä tänäänkin nuorille kouluissakin opetetaan sitä sivityksenä!!
Herää miettimään asiaa Jumalan ja Jeesuksen tahdon mukaisesti jos sinulle viellä on hitunenkaan Luojan antamaa Jumalallisuutta sielussasi!

Ja saatanaa edelleenkin jumalanaan palvelevat kutsuvat tätä kaikkea kristinuskon sivistykseksi ja sitten ihmettelevät miksi nuoret tekee jumalattomuuksia vaikka itse heitä kouluttavat!!!
Ymmärtäkää nuoren, ehkä vielä Luojan antaman Jumalallisuuden sielussaan omistavien tuskaa!!!!

Onko se sinulle vieläkin sivistystä?
Onko se sama saatanan sanan tuoja sinulle herrana jumalas edelleen?
Onko se raamatun väärentäjän sivistys puolustuksen arvoinen muille kuin saatanaa jumalaanaan palveleville?

Pidätkö lapsesi niin arvokkaina, että järjestät heille Jumalan ja Jeesuksen tahdon koulutuksen? ...jos niin miksi ihmeessä heitä saa saatanallisuuden pakkokoulutukssa kouluttaa kouluissa vaikka seuraukset tunnemme???

Sen sivistyksen tuoja murhasi Paavalin tuella Jeesuksen seuraajat ja siitä syystä emme saaneet Jeesuksen seuraajilla muisti tietona ollutta Jumalan ja Jeesuksen Sanan Raamattua.
Sitä saatanallisuuden sivistystä palvellaan edelleen nöyränä ymmärtämättä saatanaa kritinuskon jumalaksi.
Sitä samaa saatanaa jonka koulutettavaksi monet antaa lapsensa ja sitten valittaa että kun nuoret ovat niin jumalattomia!
Sitä samaa saatanaa joka opettaa älä tapa käskynkin mutta samaan aikaan on sotilaspappina rukoilemassa saatanalta murhaaja sotilaille voimia ja menestystä murhatessaan lapsia, naisia ja miehiä.
Sitä samaa saatanaa jolta puuttuu täysin Jumalan ja Jeesuksen tahto ja sen on murhaajanakin osoittanut.
Sitä samaa saatanaa joka on kristinuskon herra tänäänkin joka rakastaa lähimmäisiä hengiltä saatanallisesti.

Kumpi on ihmiskunnalle ja etenkin lapsille parempi, kristinuskon sivistys vai Jumalan ja Jeesuksen tahto?

Jeesus ei ollut kristitty.
Jeesus ei tappanut ja tapattunut.
Jeesus opetti ja osoitti rakkautta mutta ei tappamalla.
Jumalaa ja Jeesusta seurataan kristinuskossakin, etsivät uusia mahdollisuuksia ja keinoja Jumalan ja Jeesuksen vastaisuuksiin ja se on kautta aikojen näkynyt kristinuskon historiassakin ja tämän päivän toiminnassakin. Se edelleen pakkokastaa lapsia kun lapsia tulee siunata, se tappaa ja tapattaa kun Jumalan ja Jeesuksen tahto on älä tapa käskyssä jne jne...

Usko on uskoa saatanaan jumalana ja ilmeisesti se saatana on heille jumala jotka sitä jumaloivat.

Jumalan ja Jeesuksen tahdon sieluunsa saaneet eivät usko.
Eivät usko edes kristinuskon murhaajan sivistykseen.
He tietävät Jumalan ja Jeesuksen tahdon älä tapa käskynkin suhteen.
Jumalan ja Jeesuksen tahtoa noudattavien sielut elää Jumalallisuuden Tietona heidän sieluissaan.

Ihminen syntyy kahdesti ja saa Jumalallisuuden kasteen; yksi kaste:
/Ensin lapsi syntyy raskauden alkaessa ja silloin lapsi saa Jumalallisuuden sielun, elämän kirja ja elämäm ohjeet.
/Toinen, siis se uudelleen syntyminen tapahtuu kun lapsi tulee pois äidinsä kohdusta Jumalallisen kasteen saaneena äidinsä lapsivedessä.

Ihminen kuolee kerran tai/ja kahdesti.
/Ensimmäinen kuolema on kun fyysilliset toiminnot kehossa loppuu.
/Toinen kuolema koskee heitä joita Valtakunta ei kelpuuta taivaaseen. Joka eläessään hylkää Jumalan ja Jeesuksen tahdon, kuolevat sielullisesti; "...sen sielun on kuoltava."

Kuoletko sinä kahdesti?
Saako jälkeläisesi itse valita varttuessaan sielunsa tulevaisuudesta?
Vai määräätkö sinä heidän sielusen tulevaisuuden?
Vai onko saatanallisuuden saatava pakko päättää nuorten puolesta nuoren sielun tulevaisuudesta?
Saako nuori itse päättää jos haluaa pitää Luojalta saamansa Jumalallisuuden vain onko se pakko vaihtaa kristinuskon saatanallisuuksiin?

Eikö jokainen ole omalle jälkeläiselleen velvollinen antamaa hänelle kuuluvat oikeudet valita tiensä? Jos niin on, niin miksi ihmeessä tuhoamme omien jälkeläisten sielun tulevaisuuden? Siksikö, että vanhempamme tuhosi meidän sielun mahdollisuudet? Eikö juuri se ole se kristinuskon perisynti!?!

Kysymyksiä on loputtomiin ja useimmiten kaikkiin niinhin on selvä vastaus:
Jumalan ja Jeesuksen tahto sekä sen käytännössä kunnoittaminen. Se ei ole kaikilla tiedossa vaikka niin usko;vat.
Mutta sitä todella etsivä löytää sen jos pitää rohkeuden ja tahdon lujana. Sen löytäneellä on jätettävänä ehkä arvokkain perintö tuleville sukupolville, sitä ei kutsuta perisynnyksi niin kuin kristinusko tuon synnin keksijänä on saatanallisuutensa esille tuonut.

Herran rauhaa! Vaapaasti suomennettuna; saatanallisuudesta vapaata päivää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuhoon tuomittu kirjoitti:

Menestyin hyvin opinnoissani ja urani oli lähdössä hienosti käyntiin. Minulla oli paljon ystäviä ja lämpimät välit perheeseeni.

Sitten tulin uskoon vuosituhannen vaihteessa ja annoin elämäni Jeesukselle.

Aluksi ihmiset alkoivat karttaa minua ja sitten menetin kaikki ystäväni. Jouduin konfliktiin koulussa opettajieni kanssa enkä voinut enää jatkaa opiskelujani siellä. Vanhempani ja sisareni lopettivat yhteydenpidon ja nykyään emme käytännössä tunne toisiamme.

Jäin työttömäksi ja ammattitaidottomaksi.

Pääsin uuteen kouluun, josta minut savustettiin ulos ensimmäisen vuoden aikana vaarantamalla toisen opiskelijan terveys, josta syytettiin minua. Pääsin alan töihin saman tien, mutta sairastuin allergiaan ja minut erotettiin.

Minulla ei ole enää mitään. Minulla ei ole enää yhtään ystävää. Perheeni on jättänyt minut jo kauan sitten. Sisarukseni eivät tunne minua. Puhelimeni ei ole soinut moneen kuukauteen. En saa töitä, koska jouduin keskeyttämään opintoni.

Nyt toimitan tyhjää ja mietin kuolemaa.

En jaksa enää uskoa, toivoa saati rakastaa.

Minut on petetty. Tämä Jumala, jota meille pelastajana opetetaan ei välitäkään yksilöstä, vaan on itse onnensa eteen työtä tehtävä. Olin tyhmä ja tietämätön:uskoin.

Jos vain saisin sen päivän takaisin, kun ratkaisuni tein, en viettäisi tässä päiviäni itsetuhoa ajatellen. Annoin kaiken mennä, koska kuvittelin, että on joku joka pitää huolen.

Älä sinä tee samaa virhettä, sillä niin ei ole.

Jumala voi pitää sitten kuoleman jälkeen sinusta huolta taivaassa, mutta täällä sinä olet omien voimiesi ja onnesi varassa.

Minä menetin kaiken, sillä tulin uskoon, enkä jaksa enää.

Vihaan kaikkea.

Minulla ei ole enää mitään.

En syytä Jumalaa ja uskon yhä, että Jumala on olemassa, mutta olin typerä, sillä en ymmärtänyt Jumalan olevan vain etäinen hahmo, joka ei puutu ihmisen asioihin täällä elämässä, ainakaan hyvässä mielessä.

Jos Jumala jota seuraan on aina vain paha ja tuhoaa minua joka päivä, miksi sellaista seuraisin tai edes yrittäisin seurata?

Itse en kestä enää. Toivottavasti saan rakennettua elämäni uudelleen ja saan riittävästi etäisyyttä koko uskontotouhuun, jos vain mitään on enää tehtävissä. Minulle on käynyt todella huonosti siitä päivästä lähtien, kun aloin Jeesusta seurata.

Olen pahoillani mutta tosissani. Tämä on minun tarinani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu