Baabelin torni rakennettiin Babyloniassa juutalaisten Baabelin vankeuden aikana Nebukadressarin (605-562 eKr.) hallitusaikana. Torni oli 197 metriä korkea ja tunnetaan myös Mardukin temppelin nimellä. Juutalaisten Baabelin vankeus alkoi vuonna 586 eKr. Nebukadressarin valloitettua Jerusalemin ja tuhottua Jahven temppelin.
Baabelin torni viimeisin Herran suuri puuttuminen maailman asioihin, joten tämän jälkeen alkoi kaikkialla filosofinen pohdiskelu olemassaolon syistä. Kreikkalainen ja intialainen filosofia, buddhalaisuus, konfutselaisuus sekä juutalaisuus saivat alkunsa tuona aikana. Baabelin vankeuden aikana Deutero-Jesajan toimesta juutalaisuus alkoi ja muodostui nykyiseen muotoonsa.
Miksi sitten Raamatussa Baabelin torni on jo ennen Aabrahamia? Vastaus on, että silloinhan juutalaisuus ei olisi ainoa oikea uskonto ja juutalaisten pappien oli muutettava asia tältä osin samoin kuin tekemällä omia lisäyksiä Mooseksen kirjoihin, erityisesti kolmannesta eteen päin. Ensimmäinen jako tapahtui jo heti vedenpaisumuksen jälkeen.
Aurinkojako ja Nooan pojat
Kirjoittanut: Mannerkorpi, 15.12.2002 klo 21.56
Aurinkojako on vanhin tunnettu palstajako, mikä korvautui kyläyhteisöjen sarkajaolla. 1700-luvun valistuksen so. hyödyn ajan seurauksena sarkajako korvattiin pitkällisen väännön jälkeen isollajaolla, mitä vielä korjattiin 1910-luvulla uusjaolla. Tällöin vanha luokkajako (aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat) oli jo menettänyt merkityksensä kansan jakaantuessa kahteen luokkaan, säätyläisiin ja rahvaaseen. Kehitys kulminoitui Suomessa vuoden 1918 sisällissodassa, minkä jälkeisen voimankoetuksen jälkeen rahvaalle annettiin edes teoreettinen tilaisuus säädetyssä torpparilaissa. Punamultayhteistyö päättyi vuonna 1987, jolloin sen tarkoitus oli täyttynyt ja maaseutu oli autioitunut torppareiden siirryttyä teollisuuden halpatyövoimaksi vuokra-asuntoihin tai isojen tilojen rengeiksi.
Alkuperäisen aurinkojaon alkuperä on virallisen historian ulottumattomuudessa, mutta se on selvitettävissä kreationistisen mallin avulla. Nimittäin maapallo jaettiin vedenpaisumuksen jälkeen auringon perusteella Nooan kolmen pojan - Seem, Haam ja Jafet - kesken. Maapallon kansat olivat jo hajaantuneet ennen Baabelin tornia, missä tapahtui ainoastaan seemiläisten heimojen jakaantuminen.
Jafet sai Välimeren pohjoispuolen, Haam eteläpuolen ja Seem itäpuolen. Haamilaiset alistettiin seemiläisille ja jafetilaisille, mikä on nähtävissä Afrikan historiasta. Näin ollen Nooan pojanpoika Magog purjehti Ohtavajoen ja Novgorodin kautta Laatokalle, joten hän on Suomen ensimmäinen kuningas. Tämä on myös selvitys käsitykseeni muslimien ja kristittyjen so. Gogin ja Magogin sotaa koskevalta osalta.
A.Mannerkorpi, Jyväskylä

Vastaukset 2
Vanhimmat
haperoa!
haluaa keskustella uskonnosta ?