Rosewater mainitsi alkaneensa pikkuhiljaa digata Forrest Gumpia, ja siitä sainkin idean tähän kyselyyn. Siis mikä leffa sinulle ei ole alunperin ollenkaan kolahtanut / mennyt perille, mutta sittemmin olet tykästynyt?
Itse näin lapsosena Altmanin "3 naista" ja olin tyrmistynyt siitä miten karmia vääryys elokuvassa oli: yksi umpihullu vohkii toiselta naiselta identiteetin, ja lopussa heittäytyy vallan vauvaksi. Isompana sitten olin jotakin ymmärtävinänikin ko. leffasta, ja kun se tuli 3. kerran laitoin sen nauhalle pysyvästi. - Ehkä jonkinsorttinen feministiseen mytologiaan tms. tutustuminen avitti asiaa...
Itse näin lapsosena Altmanin "3 naista" ja olin tyrmistynyt siitä miten karmia vääryys elokuvassa oli: yksi umpihullu vohkii toiselta naiselta identiteetin, ja lopussa heittäytyy vallan vauvaksi. Isompana sitten olin jotakin ymmärtävinänikin ko. leffasta, ja kun se tuli 3. kerran laitoin sen nauhalle pysyvästi. - Ehkä jonkinsorttinen feministiseen mytologiaan tms. tutustuminen avitti asiaa...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyselin aikoinaan samaa asiaa *hymy*.
En kyllä muista mitä itse tuolloin kirjoitin. Yksi selvä elokuva, joka minulla on vaatinut useamman katselun ennen aukeamistaan on Ridley Scottin Blade Runner. Toinen on Seitsemän, jota pidin alkujaan todella tylsänä, mutta nyt se on mielestäni mestariteos (heh eikös vaan siellä ole tämä Morgan Freeman taas *nauraa*).
Onhan niitä lukuisia muitakin ja tuoreista leffoista Sormuksen Ritarit on puhjennut kukkaan kun sitä on saanut DVD:ltä katsella useampaan otteeseen.
No elokuvat joista en alkujaan tykännyt ja joihin tykästyin myöhemmin tolkuttomasti ovat samoin kuin sulla myös Blade Runner. Lisäksi myös 2001 ja esim. Papillon(pistkäveteisyytensä vuoksi).
Mulle muuten toi seitsemän kolahti heti ja kolahtaa edelleen.
Ja vielä kommmenttina tosta Amadeuksesta, että ELOKUVANA vaikuttava ja hieno kokemus, kolahti heti eka kerralla. Kannattais muuten tsiikata myös filmi Beethovenista: "Ikuinen Rakkaus", ihan katsomisen arvoinen elokuva.
----
Ja menoks...
Edvin Laineen Tuntematon sotilas joka ensi katsomisella oli suuri pettymys mutta on katselukerta katselukerralta parantunut. Upea teos!
Toinen joka äkkipäätä mieleeni juolahti on Heat jonka olen katsonut puolikymmentä kertaa. Ensimmäinen kerta jätti kylmäksi mutta on sen jälkeen parantunut oikein huminalla. Hieno ja tyylikäs elokuva.
mulla taas toi Heat kolahti heti ja kolahtaa edelleen). Ettei mulla taas mene yhden lauseen heittoihin, niin painumpa toisaalle muihin hommeleihin...=)
Fight Club
Ensimmäinen kerta ei jäänyt oikeen mieleen, toinen jäi jo huomattavasti paremmin. Sitä oli vähän tultu vanhemmaksikin toisella katsomiskerralla.
Se on jotenkin vaan kolahtanut mielen syövereihin. Olin nuori, kun kävin katsomas sen leffassa ja se täytyi nähdä myöhemmin uudestaan, että ymmärtää mitä siinä oikein olikaan. Ja näitähän riittää. Jonkun mainitsema Fight Club kuuluu samaan osastoon.
Ja tämä Amadeushan keroi edesmenneestä Mozartista ja hänen lyhyestä elämästään kateellisten kollegoiden ympäröimänä.
Kannattaa muistaa, että Amadeus-elokuva perustuu vain löyhästi historiallisiin tosiasioihin...
Amadeus on sikäli törkeä elokuva, että se leimaa Salierin täysin perusteettomasti Mozartin murhaajaksi. Eikä muutenkaan anna Salierista kovin hyvää kuvaa...
Amadeus elokuva pohjautuu (ymmärtääkseni) tsekkiläiseen näytelmään, jonka Forman vain siirsi valkokankaalle ja komeasti siirsikin. Historialliset hahmot ovatkin vain kulissi kertomukselle, jonka pääasiallinen tarkoitus on yhteikunnallisen tilanteen kritisointi rankan satiirin varjolla.
Elokuvan (mies-)hahmot ovat kaikki jonkin sortin karikatyyrejä. Salieri leimataan lähes murhamieheksi, virkamiehet ovat juonittelevia omanedun tavoittelijoita, kuningas on hyväntahtoinen hölmö ja itse Mozart on lapsen tasolle jäänyt riiviö.
Loistava elokuva joka tapauksessa.
mulle kanssa Blade Runner oli sellainen elokuva mikä aukesi mulle vasta viime vuosina. Katsoin sen joskus kersana, ehkä 10v (vielä ilman tekstitystä)ja en tajunnut yhtään mitään. ihmettelin vaan että miks muut (isoveli jne) jaksaa hehkuttaa siitä leffasta. sitten katsoin kys. leffan ehkä jotain viitisen vuotta sitten ja tykästyin... :) lempileffoihin kuuluu ehdottomasti
ja sitä paitsi siinä on harrison ford...;)
Eikö joskus - tai useinkin - ole vielä niin, että tapahtuu jokin ratkaiseva oivallus joka avaa silmät näkemään jonkin jutun uudella tavalla? Löytyy ikään kuin kosketuspinta: ahaa, nyt ovi aukesi.
Itselleni kävi sillä tavoin kun tajusin, että tuossa mainitussa Forrest Gumpissa tämä huonot lähtökohdat omaava poika markkeeraakin koko Amerikkaa. Että kun kerrotaan pojan historia, kyse onkin pitkään perspektiiviin asettuvasta Amerikan historiasta. Huonot on maan lähtökohdat, isätön (historiaton) vieraan miehen (eurooppalaisen kulttuurin) äpärä, oppia kaadetaan kuin vettä kaivoon, eikä kaikki aina mene helpoimman mukaan. Mutta äidin sydän on kultaa, ja kullan myös. Matkan varrella urheillaan, käydään sotimassa, juostaan rannikolta rannikolle tyhjän takia, saadaan tunnustuksellinen uskonlahko kannattajiksi - ja lopussa on ikiamarikkalainen unelma paremmasta tulevaisuudesta.
Forrest Gumpilla on muuten hämmästyttävästi sitä muistuttava kirjallinen esikuva, 60-luvulla ilmestynyt James Purdyn romaani "Malcolm", joka kertoo samanlaisen, isättömän ja eksyksissä olevan nuoren miehen tarinan. Kirja jopa alkaa samanlaisella kuvalla puistonpenkillä istuvasta nuorukaisesta kuin Gump-elokuva.
Nuorempana en saanut mitään irti Lynchin teoksista. Tuskin juuri enempää ymmärrrän nykyäänkään, mutta pidän niistä silti erittäin paljon. Dreyerin klassikko Jean d'Arc on elokuva, jonka olen pakosti katsonut kolme kertaa. Nyttemmin olen suorastaan ihastunut teokseen.