Rippikoulun suosio laskee Ruotsissa

Ruotsin kirkon tilanne on ollut vuosikymmeniä aivan erilainen kuin Suomen. Sikäli ne eivät ole aivan vertailukelpoisia, vaikka usein sanotaankin, että mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi perässä. Monissa olennaisissa eroissa Suomen ev-lut. kirkko ei ole kuitenkaan seurannut Ruotsin kirkkoa.

Ratkaisevia eroja on ollut mm. juuri se, että Ruotsin kirkko on ollut ihan juridisestkin valtionkirkko, Suomessa taas on kaksi kansankirkkoa. Tiedän, että termistä väännetään kättä, mutta juridisesti näissä on ero. Jo se, että juridisesti Suomessa luterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat molemmat keskenään samassa, mutta muihin uskontokuntiin nähden eri asemassa, osoittaa, että valtionkirkosta ei ole kyse, koska yhdessä valtiossa ei voi olal kahta valtionkirkkoa.

Ruotsin kirkko on ollut maailman ainoa luterilainen kirkko, jonka jäsenksi tullaan syntymän kautta, eikä kasteen. Kaikkialla muualla kirkkoon liitytään kasteessa, mutta Ruotsissa kirkkoon kuuluvan äidin lapsi liitetään kirkon jäseneksi, kastetaan lapsi sitten tai ei. Näin periaatteessa on mahdollista, että jopa kolme sukupolvea kuuluu kirkkoon, vaikka heistä ketään ei ole kastettu.

Kun joitakin vuosia sitten Ruotsin kirkon suhde valtioon muuttui, puhuttiin Suomessa, että meidän pitäisi tehdä samat muutokset. Tosiasiassa silloin Ruotsin tilanne läheni meidän tilannettamme. Silloin purettiin niitä kirkon ja valtion rakenteita, joita Suomessa ei ikinä ole ollutkaan.

Yksi ratkaiseva ero rippikoulun suhteen on varmasti se, että Suomessa rippikoululeirit saivat 70-luvulla suuren suosion ja niistä tuli suorastaan osa nuorisokulttuuria. Ruotsissa sen sijaan rippikoulu käydään vieläkin lähes aina pääosin iltaisin tai lauantaisin kaupungissa varsin peristeiseen koulutyyliin. Tuskinpa sillä tavalla toteutettuna Suomessakaan rippikoulujen suosio olisi se, mitä on. Ruotsista on käyty 90-luvulla ottamassa oppia Suomen rippileireistä, mutta se taisi tapahtua Ruotsin kirkon kannalta liian myöhään.