Aika ajoin saan kuulla uskovien suusta kuinka kuolemaa ei ole ja että Jumala on luvannut häneen uskoville ikuisen elämän. Noh, Ateisti/agnostikkona tämäpä ei minua kovinkaan paljoa lohduta, mitä siis ajatella kuolemasta. Onko se vain yksinkertaisesti kaiken loppu?
Ajatus tyhjyydesta ja kaiken loppumisesta on tietenkin omalla tavallaan rauhoittava ajatus, kukapa haluaisi elää ikuisesti? Muuutaman miljardin vuoden jälkeen voisi olla aika tylsää... Ja tämähän on vasta alku ikuisuudelle. Maailman kaikkeus on kuitenkin niin ihmeellinen paikka että uskoimmepa sitten Jumalaan tai olimme ateisteja saatamme joutua kaikki elämään silti "ikuisesti". Vai kuinka meidän pitäisi tulkita ajan suhteellisuus? Maailmankaikkeus jossa aika on suhteellista ja aikamatkustus edes teoriassa mahdollinen, ei käytännössä ole tilaa kuolemallekkaan. Sinulla on oma osasi ajan historiassa joka tulee olemaan siellä niin kauan kuin aika itsekkin. Tähän aikaan on siis mahdollista myös palata.
Ihmisellehän aika näyttäytyy lineaarisena jatkumona, mutta ajan todellinen luonne onkin meille vielä vähintäänkin mysteeri. Esim kehitettäessä suhteellisuus teorian ja kvanttifysiikan yhdistävää yhtenäisteoriaa, ollaan esitetty hypoteeseja 12 ulotteisesta universumista jolla olisi kaksi aikaulottuvuutta. Tällöin ajassa olisi mahdollista liikkua niin eteen, taakse kuin sivuillekkin. Mitä tällainen sitten oikein merkitsisi? Sitä ei taida ihmismieli pystyä ymmärtämään. Tiedemiehetkin lähestyvät ja ymmärtävät asiaan vain matematiikan kautta. Lisää yhtenäisyys teoriasta ja ulottuvuuksista löytyy täältä:
http://www.tsv.fi/ttapaht/994/pekonen.htm
Mutta palataksemme alkuperäiseen aiheeseen, mitä tämä merkitsee kuoleman olemassaololle? Onko kuolema vain jotain joka liittyy aikaan ja on näin ollen täysin suhteellista. Niin, näin minä asian näkisin, mutta kuulisin mielelläni teidänkin kannanottojanne asiaan.
Ajatus tyhjyydesta ja kaiken loppumisesta on tietenkin omalla tavallaan rauhoittava ajatus, kukapa haluaisi elää ikuisesti? Muuutaman miljardin vuoden jälkeen voisi olla aika tylsää... Ja tämähän on vasta alku ikuisuudelle. Maailman kaikkeus on kuitenkin niin ihmeellinen paikka että uskoimmepa sitten Jumalaan tai olimme ateisteja saatamme joutua kaikki elämään silti "ikuisesti". Vai kuinka meidän pitäisi tulkita ajan suhteellisuus? Maailmankaikkeus jossa aika on suhteellista ja aikamatkustus edes teoriassa mahdollinen, ei käytännössä ole tilaa kuolemallekkaan. Sinulla on oma osasi ajan historiassa joka tulee olemaan siellä niin kauan kuin aika itsekkin. Tähän aikaan on siis mahdollista myös palata.
Ihmisellehän aika näyttäytyy lineaarisena jatkumona, mutta ajan todellinen luonne onkin meille vielä vähintäänkin mysteeri. Esim kehitettäessä suhteellisuus teorian ja kvanttifysiikan yhdistävää yhtenäisteoriaa, ollaan esitetty hypoteeseja 12 ulotteisesta universumista jolla olisi kaksi aikaulottuvuutta. Tällöin ajassa olisi mahdollista liikkua niin eteen, taakse kuin sivuillekkin. Mitä tällainen sitten oikein merkitsisi? Sitä ei taida ihmismieli pystyä ymmärtämään. Tiedemiehetkin lähestyvät ja ymmärtävät asiaan vain matematiikan kautta. Lisää yhtenäisyys teoriasta ja ulottuvuuksista löytyy täältä:
http://www.tsv.fi/ttapaht/994/pekonen.htm
Mutta palataksemme alkuperäiseen aiheeseen, mitä tämä merkitsee kuoleman olemassaololle? Onko kuolema vain jotain joka liittyy aikaan ja on näin ollen täysin suhteellista. Niin, näin minä asian näkisin, mutta kuulisin mielelläni teidänkin kannanottojanne asiaan.
Vastaukset 20
Vanhimmat
> kukapa haluaisi elää ikuisesti? Muuutaman
> miljardin vuoden jälkeen voisi olla aika tylsää...
Mahtaa olla eri asia, elääkö ikuisesti ajassa, vai elääkö ikuisuudessa. Toisessa on kyllästymisen mahdollisuus, sillä kaksinaisen luontonsa vuoksi siinä on kaikki muutkin negatiiviset mahdollisuudet. Ikuisuudessa eläminen taas on ..........................
Tämä maailma on epätodellinen. En usko että se on perimmäinen todellisuus. Se on ikään kuin eriytynyt perimmäisestä Todellisuudesta ja rakentuu yksinkertaisesti kaiken pyrkimyksestä takaisin tuohon perimmäiseen Todellisuuteen. Perimmäisessä Todellisuudessa ei ole rajoja. (Niin, se on käsittämätöntä). Onko maailma Jumalan vai ihmisen luoma? Miten lie alun perin, mutta nykyisin näyttäisi olevan lähinnä maallisen ihmisten tehtävä muokata sitä. Ympäristömme ja olosuhteet rakentuvat mielemme muokkaamasta energiasta... Niin kauan kuin ei tätä kykene huomaamaan, ei myöskään kykene rehellisesti hyväksymään perimmäisen todellisuuden olemassaoloa.
Aika ei ole lineaarien jatkumo. Se on itse asiassa päällekkäinen muodostelma, jossa kaikki tapahtuu tässä hetkessä, mutta ihmisen mieli unelmoi menneisyyden ja tulevaisuuden -- luoden juuri siten kaiken kärsimyksensä.
Ketkä kaikki ovatkaan kokemuksen varmalla rintaäänellä julistaneet tätä ns. Tässä Ja Nyt -filosofiaa? Intian muinainen metafysiikka, Yrjö Kallinen, Tolteekki-intiaanit, Eckhart Tolle... sekä ne muut tuhannet, jotka eivät tarkalleen painota tässä hetkessä elämistä, mutta perustavat tietonsa selvästikin vastaavanlaiselle kokemukselle.
Niin kuolema... Kun nyt lainaan intiaaneja, niin siteeraan itse asiassa universaalia oivallusta:
Sairaus ja kuolema johtuvat ennen kaikkea huolista.
(Hopi-intiaanit)
Ihmiset kuolevat, silti he elävät uudistettuina Wakan-Tankan todellisessa maailmassa, missä ovat vain kaikkien olentojen sielut. Tämän todellisen elämän voimme oppia, jos puhdistamme sielumme ja ruumiimme, niin että pääsemme lähemmäksi Wakan-Tankaa, joka on Itse Puhtaus.
(Musta Hirvi: Hengellinen perintö)
Kuolema on vain muodonmuutosta.
Niin, minun olisi ehkä pitänyt vielä tarkentaa että tällä ikuisuudella tarkoitin sellaista ikuisuutta kristittyjen taivaassa. jossa leijonat ja lampaat ovat kavereita ja kaikki patsastelevat valkoisissa puuvilla vaatteissa edes takaisin. Tiedäthän... Sellainen vartiotorni taivas...
Jos sinä taas tarkoitat ikuisuudessa elämisellä, ajan ulkopuolella olemista, niin ihmisen lienee toivotonta yrittää ymmärtää sellaista olotilaa...
Ja mitä aikaan lineaarisena jatkumona tulee, niin en esittänyt että se sellainen olisi, sanoin vain että se sellaisena meille esittäytyy.
Kaiken kaikkiaan käsityksesi maailmankaikkeudesta on mielenkiintoinen, mutta itse olen enemmänkin kiinnostunut maailmankaikkeudesta sellaisena kuin se nykyisen tieteen tutkimuskeinojen avulla meille esittäytyy. Kirjoitukseni tarkoitus oli siis lähinnä tiedustella ihmisten mielipiteitä siitä, pystytäänkö tieteen keinoin esim. käsittelemään kuolemaa ja sen luonnetta.
Mutta kiitos vastauksestasi, meillä olisi paljon opittavaa entisaikoijen intiaaneilta ja miksei monilta muiltakin kansoilta. Viisaita ihmisiä lienee elänyt kaikissa heimoissa ja kansoissa.
näyttää siltä,(tutkiat sitä mieltä)että maailmankaikkeus laajenee ikuisesti?
Elämme siis ikuisuudessa ja kuolemme myös.
Eli tässä sitä "pällistellään" ikuisuudessa,muttei ikuisuutta,mikä helpotus.
En nyt aivan pysynyt mukana mitä ajoit takaa, mutta käsitin siis että kolbjan edellisessä kirjoituksessaan olisi tarkoittanut ikuisuudessa elämisellä, elämistä ajan ulkopuolella. Jolloin tietenkin sellaiset käsitteet kuin ikuisuus, nyt ja huomenna menettävät merkityksensä, samoin kuin syy seuraus suhteet. Ymmärrettävistä syistä tällaisen tilan käsittäminen on meille mahdotonta niinkuin monen muunkin asian tässä maailman kaikkeudessa. Alkuperäisellä kirjoituksellani ei kuitenkaan ollut aivan suoranaisesti mitään tekemistä tämän asian kanssa.
Aluperäisen viestini tarkoituksenahan oli kysyä mielipidettänne siitä, että jos aika kerran on suhteellista ja siinä olisi mahdollista liikkua niin eteen kuin taaksekkin päin, niin eikö aikaan sidottu kuolema menettäisi tällöin merkityksensä? Jos on olemassa menneisyys johon palata, niin emmekö silloin ole itsekkin tavallaan aina olemassa.
Kuolema on kaiken loppu. Maailmassa on miljardeja ihmisiä(ja miljardeja on jo kuollut) eivätkä he ole yhtään mitenkään erityisemmässä asemassa kuin kaikki maailman muurahaiset. Joten ihmisen kuolemassa aivan kuin muurahaisen kuolemassa on se yksilön kannalta lopullinen, joten spekulaatiot ovat täysin turhia.
Johan raamatussakin sanotaan, että: "ei ole tekoa eikä ajatusta kuolemassa jonne olet menevä"-)
Siis, koko kirjoitukseni pointtihan nimenomaan oli, että onko kuolema sittenkään yksilön kannalta lopullinen. Vai johtuuko tämä käsitys vain rajoittuneesta käsityksestämme ajasta, joka näyttäytyy meille vain yhteen suuntaan etenevänä ja muuttumattomana. Tämä harha olisi tietenkin yhtä totta niiden muurahaisten kuin ihmistenkin kohdalla.
Jos tai pikemminkin, kun nyt olet asiasta kanssani erimieltä, toivoisin että perustelisit asiaa jotenkin. Eikö aika mielestäsi ole suhteellista?
Raamatun lauseille en anna sen suurempaa arvoa kuin muullekkaan mielipide kirjallisuudelle, mutta joillekkin se tuntuu olevan ehdoton auktoriteetti joka sallii omien aivojen narikkaan ripustamisen.
Ihminen on kuolematon olento. Tämä on sekä onni että onnettomuus. Riippuu siitä missä ikuisuuden joutuu lillumaan....
Jumalan luominen aivojen ripustaminen narikkaan ei ole kovin korrektia käytöstä luojaa kohtaan....
Mikäli toisin todistetaan olen valmis uskomaan siihen. Teoriat ja spekulaatiot teorioiden pohjalta ei siinä mitään merkitse. Ajan suhteelllisuus ei poista mitenkään sitä tosiasiaa, että kukaan ihminen ei ole jatkanut kuolemansa jälkeen olemassaoloaan kuin maan alla.
Kysymyshän ei nyt tietenkään ole siitä että ihminen kuolemansa jälkeen jatkaisi elämäänsä niinkuin me sen käsitämme. Sanottakoon että hän on vain yhtä olemassa maailmankaikkeuden kannalta kun on aina ollutkin. Meille jotka jatkamme matkaamme ajassa eteenpäin hän on "kuollut", ellemme sitten tulevaisuudessa pysty matkustamaan myös ajassa. Milenkiintoistahan olisi mitä todella tapahtuisi jos joku matkustaisi menneisyyteen ja muuttaisi sen tapahtumia, syntyykö uusi rinnakkaisuniversumi jossa kohtalomme erovat nykyisistä...? Niin, kukapa tietää...
Kuinka tiedostava ihminen sitten itse kokee tämän "kuolemansa" ja olemassolonsa sen jälkeen... Niin, eipä taida olla ketään keneltä kysyä tätä.
En ole juuri näihin asioihin kovin hyvin perehtynyt, mutta minusta lauseessasi "jos joku matkustaisi menneisyyteen ja muuttaisi sen tapahtumia, syntyykö uusi rinnakkaisuniversumi" ei ole järkeä.
Jos E=mc2 niin mistä tulisi se VALTAVA energia, joka vaadittaisiin rinnakkaiuniversumin syntyyn? Ei kuulosta loogiselta, vai olenko missannut jotain?
Niin, mistä on alunperin kotoisin se valtava energiamäärä joka tarvittiin tähän universumiin? Ehkä on hieman epätarkkaa sanoa että syntyisi uusi universumi, sanottakoon että on olemassa loputon määrä universumeja joissa kaikki mahdollinen tapahtuu. Ja tämä tapaus olisi sellainen jossa kaksi universumia tavallaan haarautuvat ja tapahtumat alkavat eroamaan toisistaan.
Kuinka sattuikaan Mr.K.A.T laittoi tuonne naapuri palstalle juuri tätä asiaa sivuavan linkin, jossa on hieman juttua multiversumista.
http://www.sciam.com/article.cfm?chanID=sa006&articleID=000F1EDD-B48A-1E90-8EA5809EC5880000
" Sanottakoon että hän on vain yhtä olemassa maailmankaikkeuden kannalta kun on aina ollutkin."
Vain tyhmä tai hullu esittää tuon kaltaisia väitteitä mihin ei ole olemassa minkäänlaisia todisteita. Kaikki tuon kaltainen "tieto" on saman arvoista kuin Kalevalan kertomus Sotkan munasta.
Ensinnäkin en esittänyt väitettä tai totuutta vaan spekuloin asialla. Toiseksi, todistus aineistoa? Oletkos koskaan kuullut Einsteinista? Suhteellisuus teoriasta? Jos olet kyseisen herrasmiehen kanssa erimieltä ajan suhteellisuudesta, ei sinun tarvitse kuin kumota hänen teoriansa. Ja jos hyväksyt ajan suhteellisuuden niin olet kanssani erimieltä toteamukseni suhteen koska?
Perusteluja Pakana hyvä, tuollaisia väitteitä ilman perusteluja esittävät vain tyhmät tai hullut.
......
Jumala kertoo meille, että ilman Jumalaa ei ole elämää, koska Jumala on kaiken elämän antaja ja sen lähde.
Ihmisellä, jolla ei ole yhteyttä Jumalaan ei ole myöskään yhteyttä elämään, vaan sellaisen henkilön Jumala näkee jo nyt kuolleena, hän on olemassaoleva, mutta kuollut Jumalalle. Jumala elämän lähteenä antaa myös merkityksen elämiselle ja ilman tätä elämä on merkityksetöntä olemassaoloa.
Ihminen on alunperin luotu Jumalan kuvaksi, iankaikkisuusolennoksi, jonka olemassaolo ei lakkaa. On siis mahdollista olla olemassa miljardeja vuosia joko yhteydessä elämän ja elämän merkityksen antajaan ja elää Hänen yhteydessään tai irti hänestä ollen vain olemassa ilman merkitystä. Raamatun kielessä sana kuolema kuvaa vain harvoin ruumiin kuolemaa mutta sitäkin useammin ihmisen olemassaolemista irti elämän lähteestä.
Tietysti puhe miljardeista vuosista on vain kuva joka auttaa meitä käsittämään iankaikkisuutta, koska ajan ihminen määrittelee omista lähtökohdistaan käsin ja silloin se ilmenee maallisessa elämässä tapahtuvan rappeutumisen ja hajoamisen kautta. Ymmärrämme jonkin asian vanhaksi sen kautta mitä siinä on tapahtunut, ruostumista, kivettymistä, ym. Aika voi olla meille pitkä tai lyhyt riippuen siitä mitä siihen sisällytämme mutta ajan kulku ei ole välttämättä absoluutti, kuten Jumala on.
Asia on niin vaikea, että on hankala edes kertoa näkemystään aiheesta kovin selkeästi mutta jotain tällaista tuli mieleen. Selvää on, ettei ruumiin kuolemisen yhteydessä tapahdu mitään sielun tyhjiin raukeamista, vaan olemassaolo jatkuu.
"Jumala kertoo meille, että ilman Jumalaa ei ole elämää, koska Jumala on kaiken elämän antaja ja sen lähde."
Ja tuhansien muiden uskontojen jumalat kertovat jotain aivan muuta!
Voi kun tietäisit mitä tontut kertovat!
"Voi kun tietäisit mitä tontut kertovat! "
Kerro meille.
Elämällä on alku ja loppu, alfa ja omega.
On kolme aikajaksoa: a) aika ennen elämää (syntymää), b) elämä, c) elämän (kuoleman) jälkeinen aika.
A ja b ovat täysin samankaltaisia ei-olemisen aikoja yksilön kannalta. En ymmärrä että vain b saa osakseen suunnattomasti huomiota. Onhan jokainen harrastanut jo tätä ei-olemista miljardeja vuosia eikä se kovin kummoiselta tuntunut.
Kaikki elämä on samankaltaista; muurahaiset ei ole
periaatteessa sen kummempia kuin ihmisetkään.
Kaupan lihatiskillä tulee joskus paha olo kun miettii että tässä sitä ollaan voittajan puolella,
vahvempi päättää heikompien elämästä.
piti olla
a ja c ovat täysin samnkaltaisia ...
Sen kummemmin muihin kirjoituksen vastauksiin katsomatta esitän erään näkökulman. Ps. Jos ei jaksa lukea koko juttua, kannattaa lukea vain viimeiset rivit, joihin kokosin muutamia kysymyksiä.
Aikaa sinänsä ei ole olemassa. Aika on käsite, jolla ihminen hahmottaa muutosta sekä syyn ja seurauksen jatkumoa. Aika on siis pelkkä määre, kuvaamisen - ehkä myös ymmärtämisen- väline. Niinpä siis jos kuolema on sidoksissa aikaan, ei sitäkään voi olla olemassa.
Kuoleman idea liittyy elämän ideaan; tarkemmin se merkitsee asiantilaa, jossa elämä loppuu (?). Niinpä olisi selvitettävä, mitä on elämä, jotta voimme tietää, mitä on kuolema. Siinä sitä sitten ollaan, uskon asioiden äärellä. (Tässä usko ei liity jumaliin, vaan arvoarvostelmiin.)
Minun on siis esitettävä oma kannanottoni elämä-kysymykseen. Nähdäkseni elämä on perustaltaan vain muutosta - tämä on äärimmäinen pelkistys-, jota ajalla kuvataan. Elämä ei siis ole riippuvainen ajasta, vaan aika elämästä (muutoksesta). Kun puhumme kuolemasta, tarkoitamme elämän loppumista, siis muutoksen loppumista. Asiaa on tarkasteltava kahdesta näkökulmasta: henkilökohtaisesti (tietoisuuden kannalta) ja yliyksilöllisesti. Se, miten henkilökohtaisesti kohtaamme kuoleman, on mysteeri ja niin ollen suhtaudumme siihen kuten mihin tahansa uuteen, jota emme voi tietää. Monet esimerkiksi pelkäävät sitä. Se, mitä emme voi tässä tietää, on miten tietoisuuden käy kuolemassa. Se tekee tästä uskon asian.
Yliyksilöllisesti muutos ei lakkaa. Sanoisin näin: yksi ihminen on osa maailmaa ja sellaisena pysyy, sillä maailmasta hän rakentuu (elämään) ja maailmaan hän hajoaa (kuolema). Maailmassa muutos jatkuu ikuisesti (lue: maailma=maapallo ja sen ulkopuolinen avaruus). Siispä yliyksilöllisesti kuolemaa ei ole.
En tiedä puhuinko ympäripyöreitä, joten teen pienen syväanalyysin kuoleman olemukseen suuntautuvasta kysymyksestä. Kykyessämme onko kuolemaa me kysymme samalla seuraavat kysymykset:
1: Mitä on kuolema ja mitä on elämä,
2: Mitä kuolemassa tapahtuu,
3: Miten tietoisuus suhtautuu kuolemaan:
3.1: Miten asennoidumme kuolemaan,
3.1.1: Miten asennoidumme elämään,
3.2: Miten tietoisuus sinänsä on suhteessa kuolemassa tapahtuviin asioihin,
3.2.1: Mitä on tietoisuus,
4: Miten tietoisuutemme ulkopuolinen suhtautuu kuolemaan,
4.1: Mitä on tietoisuutemme ulkopuolinen, ts. maailma.
Siinä joitakin kysymyksiä, joita äkkiä keksin kuoleman olemuksen takaa. Ja huomaamme, että ne ovat vaikeita kysymyksiä.