ihmeparantuminen

Yritin löytää tallettamani tutkimuksen jonka tekivät helluntailaiset Vesa Maanselkä ja Markus Hirsilä.

Yllätyksekseni koko ketju oli deletoitu suomi 24 palstalta. Onko helluntailaisilla oma putsaus miehistönsä täällä? Ajattelin kysäistä täältä, kun näyttää olevan nykyään helluntaiosasto muuttanut tänne.
20809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

>> Yritin löytää tallettamani tutkimuksen jonka tekivät helluntailaiset Vesa Maanselkä ja Markus Hirsilä. > Onko helluntailaisilla oma putsaus miehistönsä täällä? Ajattelin kysäistä täältä, kun näyttää olevan nykyään helluntaiosasto muuttanut tänne.

Äänestä

Näyttää olevan. Jt ja adventistit ovat oikeassa siinä että armolahjat ovat lakanneet. Yhtäkään parantumista ei ole tapahtunut. Hirsilä ja Maanselkä tutkivat paljon tapauksia joissa ihmiset väittivät kokeneensa ihmeitä ja parantuneensa, mutta ainuttakaan parantumistapausta ei löytynyt. Parantumisiin uskovat ihmiset ovat herkkäuskoisia ja haluavat tulkita asioita haluamallaan tavalla. Kellään ei ole esittää ensimmäistäkään todistetta, vain suuria puheita. Lahkot ovat hömpöttäneet parannuskokouksilla vuosikymmeniä, kansaa on kaadettu ja lahkot ovat keränneet rahaa kuin roskaa, silti ainuttakaan todistetta ei ole.

Äänestä
  • tuon täysin. Jokaiselle ns. väitetylle "ihmeparantumiselle" löytyy AINA jokin muu kuin yliluonnollinen selitys.

    Väitteet ihmeparantumisista ovat siten täyttä puppua.

    Äänestä

  • Omissa kokouksissa ei tapahdu yhtään mitään. Ja sehän on todiste vain ja yksinomaan siitä, että Herran Henki ei siellä ole.

    Täsmälleen niin oli parituhatta vuotta sittenkin. Ja johtuu siitä, että nämä jeh.tod. ja adventistit eivät etsi, eivätkä kysele Jeesusta Kristusta, vaan jotain muuta. Siis ovat omavanhurskaita ja kuka semmoisella paranee edes räkätaudista.

    Äänestä

  • Joiden kirjoitti:

    Omissa kokouksissa ei tapahdu yhtään mitään. Ja sehän on todiste vain ja yksinomaan siitä, että Herran Henki ei siellä ole.

    Täsmälleen niin oli parituhatta vuotta sittenkin. Ja johtuu siitä, että nämä jeh.tod. ja adventistit eivät etsi, eivätkä kysele Jeesusta Kristusta, vaan jotain muuta. Siis ovat omavanhurskaita ja kuka semmoisella paranee edes räkätaudista.

    Kun todisteita ei ole, lahkoissa syytetään tutkijoita. Näin tekivät hellaritkin. Jokainen sairas saa lääkärikäynnin jälkeen kirjallisen selostuksen tapauksestaan ja diagnoosin. Jos tauti katoaa jossain paranemiskokouksessa on helppoa mennä lääkäriin uudestaan, ja lääkäri toteaa että henkilö on parantunut esim syövästä yhtäkkiä ja selittämättömästi kokonaan. Tutkimuksessa tutkijat voivat sitten todeta että tauti katosi kokonaan paranemiskokouksessa käynnin jälkeen. Ei vika ole tutkijoissa vaan siinä ettei mitään todisteita ole. On vain tarinoita jotka paisuvat matkan varrella ja ihmisiä tulkitsevat asioita haluamallaan tavalla uskonsa vuoksi.

    Omissa kokouksissa ei tapahdu yhtään mitään

    Eipä siellä hellarilahkon kokouksissakaan mitään tapahtuisi jos ei pantaisi "tapahtumaan". Ihmisiä lämmitellään hurmoksiin soittamalla musiikkia ja saarnaamalla. "Kuolleistaherättäjät" eivät usein edes astu lavalle ennenkuin porukkaa on alkulämmitetty tunti kaksi.

    Seuraavassa lainaus adventistin sivuilta:
    http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli/13c.html

    Olen samaa mieltä lainaamistani asioista.

    Hengellisissä herätyksissä tapahtuu ihmeitä ja hurmosta. Mitenkä luotettavia todisteita ne ovat Jumalan Hengen voimasta? Onko fanaattinen toiminta, eli kiihkomielisyys käytöksessä ja uskonkysymyksissä oikein?

    Kukaan ei kai voi kuvitella että ihminen voisi komentaa Pyhää Henkeä, ja vaatia hurmoksiin pääsyä jopa viikoittain kokouksissa?Profeettojenkin kokemukset Raamatussa olivat tahattomia hurmoksia, ja yllätyksiä heille. Hurmos oli tila jossa he vastaanottivat näyn. Tuskin se oli kovin kiihkoisa? Missään Raamatussa ei anneta ymmärtää että kansaa olisi kiihotettu hurmostilaan?

    Kaatuilemiset hypnoottisessa tilassa, lattialla ryömiminen, kirkuminen yms. eivät ole uskoa. Usko näkyy kristillisessä elämässä arvokkaana nöyryytenä, lempeytenä, ystävällisyytenä, epäitsekkyytenä ja lähimmäisrakkautena kaikessa. Uskollisuutena Jeesukselle. Kansan kiihottaminen hurmostilaan on aivan outo asia Raamatussa!

    Syntejä ei saa anteeksi kaatuilemalla, eikä muullakaan ihmeellä, vaan katumuksella ja parannuksella.

    Hurmoksien vaikutus on lyhytaikainen, ja kun tunne elämykset loppuvat, ihminen jää yksin tyhjyyteen ja masennukseen. Kuitenkin kun ihmeet loppuvat, jää moni tyhjyyteen, vaille turvaa.

    Äänestä

  • olla. kirjoitti:

    Mutta minä uskon Jeesuksen lupauksen joka sanaan. Myös parantumiseen kätten päälle panemisen ja rukouksen kautta, Jeesuksen Kristuksen nimen antamalla arvovallalla. Koska se on elävän Jumalan antama lupaus.

    Jos vastausta ei tule, on syytä etsittävä IHMISESTÄ, eikä Jumalan lupauksesta. Eihän Jeesuskaan suostunu parantamaan kaikkia, sillä Hän näki enemmän, kuin me tavalliset tolliaiset, jotka vain haluamme ällistellä niitä ihmeitä, mutta asianydin on meille toisarvoinen. Siksi Jeesus ei aina vastaa.

    Ja tiedätkö mitä. Jos sinä etsit parantumisihmeitä, etkä Jeesusta, Jumala pystyy salaamaan sinulta kaikki ihmeet, vaikka niitä tapahtuisi sinun vieressäsi. Ymmärrätkö?

    Kun Jeesus nousi kuolleista, Hän ei ilmestynyt Raamatun mukaan yhdellekään niistä, jotka pilkkasivat Häntä, vaan ainoastaan niille, jotka olivat sydän surun ja hämmennyksen vallassa, kun Mestari oli otettu heiltä taivaaseen.

    Miksi muuten väität erinomaisen pienellä kokemuksellasi, ettei Jumala vastaa, kun jonkun puolesta rukoillaan?

    Minä esim. olen saanut monta kertaa hämmästyttäviä vastauksia Vapaa srk. rukouskokouksissa. Tämä on totuuden nimessä sanottava, vaikka en haluakaan ihmisten "käsintekemiä seurakuntia" korottaa. Vajavaisia, armon tarpeessa kun ollaan.

    Mitä tarkoitat Pyhän Hengen komentamisella? Minä en ole semmoista huomannut. Tai sitten minä pidän täysin asiaankuuluvana käskeä Jeesuksen nimessä esim. taudin aiheuttajaa lähtemään ihmisestä.

    Jos sinä oot kokenut Pyhää Henkeä käskettävän, ootko käsittäny väärin? Jeesushan antoi vallan polkea kaikkea pahuutta ja piruutta, ja siinä yhteydessä käytetty päättäväisyys voi joistakin tuntua käskemiseltä, mutta minä uskon, että Pyhä Henki yhtyy täysillä siihen, missä koroitetaan yksin Jeesusta Kristusta aidolla sydämellä, eikä esim. jonkin uskonsuunnan "mantroja", eikä ihmisten "paragraafeja".

    Uskon, että Jumala vastaa vasta sitten rukouksiin, kun ihminen todella haluaa tehdä parannuksen, huom. TODELLA.-Ymmmärrätkö, mitä se tarkoittaa?

    Äänestä

  • JOSSAIN KOHTI kirjoitti:

    Lainaus: "Kun Jeesus nousi kuolleista, Hän ei ilmestynyt Raamatun mukaan yhdellekään niistä, jotka pilkkasivat Häntä, vaan ainoastaan niille, jotka olivat sydän surun ja hämmennyksen vallassa, kun Mestari oli otettu heiltä taivaaseen."

    >>>>>>>>Tuossa alempana listaa missä järjestyksessä Jeesus näyttäytyi ihmisille? Tuntuuko uskottavalta? Eikös satu mene melko ristiriitaiseksi sepustukseksi?

    Muuten, kun tuolla Mark. 16:9-14 sanotaan, että näyttäytyi "kahdelle tuntemattomalle", niin tiedätkö heistä kenties enemmän kuin Raamattu?

    Sanot: " ...ei ilmestynyt yhdellekkään niistä, jotka pilkkasivat Häntä, vaan ainoastaan niille, jotka olivat sydän surun ja hämmennyksen vallassa, kun Mestari oli otettu heiltä taivaaseen."

    Eli väität, että nuo (Raamatullekkin) tuntemattomatkin olisivat kuuluneet tuohon joukkoon. Mihin perustat tietosi? Onko sinulla jotain salaista tietoa "tuntemattomien" henkilöllisyydestä? Lisäksi sadun mukaan taruolento Jeesus ei ollut vielä noussut taivaaseen, niin kuin kirjoitat.

    Matt. 28:1-18 -- Ensin Maria Magdaleenalle ja toiselle Marialle, sitten opetuslapsille.

    vs.
    Mark. 16:9-14 -- Ensin Maria Magdaleenalle, sitten kahdelle tuntemattomalle henkilölle, ja lopuksi opetuslapsille.

    vs.
    Luuk. 24:15-36 -- Ensin Kleopakselle ja hänen ystävälleen, sitten Pietarille, ja lopuksi opetuslapsille.

    vs.
    Joh. 20:14-21:1 -- Ensin Maria Magdaleenalle, sitten Tuomaalle, ja lopuksi kaksi esiintymistä opetuslapsille.

    vs.
    1. Kor. 15:5-8 -- Ensin Keefaalle, sitten kahdelletoista opetuslapselle (siitä huolimatta että Juudas oli jo tällöin kuollut), 500 veljelle (siitä huolimatta että Ap. 1:15 ilmoittaa näitä olleen vain noin 120), tämän jälkeen Jaakobille, sitten apostoleille ja lopuksi Pietarille.

    Äänestä

  • koo.koo kirjoitti:

    Jos Jeesus ilmestyi niile sinun sanomille "tuntemattomille", niin eikö totuuden Henki kerro sinulle, vai etkö edes omista sitä Henkeä, joka neuvoo kaikkeen totuuteen?

    Se on päivänselvää, miksi Jeesus niille ilmestyi. Tietenkin siksi, koska heillä oli sellainen sydän, jota Jeesus etsii meidän ihmisten seasta tänäkin päivänä, joille Hän saisi ilmoittaa itsensä, että nämä ihmiset löytäisivät Hänet ja uskoisivat Häneen.

    Nyt sinä kysyt, että miksi Jeesus ei ilmesty kaikille, että kaikki uskoisivat. Teille kuuluu se Jeesuksen vastaus, jossa Hän nimenomaan sanoo, että niitä ihmeitä ja tunnustekoja te etsitte, mutta ette usko sittenkään, vaikka joku nousisi kuolleista.
    Sitä Raamatun paikkaa ja jaetta en muista.

    Äänestä

  • Mitä se tarkoittaa kirjoitti:

    " Jos Jeesus ilmestyi niile sinun sanomille "tuntemattomille", niin eikö totuuden Henki kerro sinulle, vai etkö edes omista sitä Henkeä, joka neuvoo kaikkeen totuuteen? "

    >>>>>>>>>>>>>>>>En usko että taruolento olisi ilmestynyt missään, koskaan, kenellekkään. Näin minun "totuuden henkeni" tms. kertoi.

    " Se on päivänselvää, miksi Jeesus niille ilmestyi. Tietenkin siksi, koska heillä oli sellainen sydän, jota Jeesus etsii meidän ihmisten seasta tänäkin päivänä, joille Hän saisi ilmoittaa itsensä, että nämä ihmiset löytäisivät Hänet ja uskoisivat Häneen."

    >>>>>>>>>>>>Miten niin päivänselvää? Eikös ko. taruolento sano satukirja Raamatussa, jotenkin että antakaa syntisten tulla luokseni? Eli: ei jo uskovista ole niin väliä, ei-uskovista on.

    " Nyt sinä kysyt, että miksi Jeesus ei ilmesty kaikille, että kaikki uskoisivat."
    >>>>>>>>>>>>>En kysy. Minulle asia on sinänsä yhdentekevä. Puutui alunperin epäjohdonmukaisuuksiin ja virheisiin tekstissäsi ja satukokoelma Raamatussa. Mm. Jeesuksen oleminen jo ko ajankohtana taivaassa.

    Äänestä

Kaikkihan tietävät henkilökohtaisesti, että ihmeparantumisia tapahtuu tämän tämää. Se on aivan aikuisten oikeasti aivan, aivan totta.

Jokainen uskovainen tuntee luonnollisesti pilvin pimein (hauska sanonta) sellaisia henkilöitä aivan henkilökohtaisesti, jotka tuntevat henkilöitä henkilökohtaisesti, jotka ovat aivan varmasti kuulleet tutulta henkilökohtaisesti, että on ihmeparannuttu aivan oikeasti henkilökohtaisesti.
Nyt kysyisin -näin henkilökohtaisesti- ovatko henkilökohtaiset _ihmesairastumiset_ kuinka yleisiä?
Ajattelin vaan, että kun te uskovaiset sitä syntiä niin ahkerasti harrastatte -ja suututatte יהוה-päällikön- niin voisi kuvitella, että hän ihan vaihtelun vuoksi välillä -maanjäristyksen tai täsmäsalaman sijaan- rakkaudelliseti iskisi jollain taudilla.

Äänestä
  • Sinä noin yleismaailmallisen taudin keksit?

    Ihmesana-tauti. Mistähän se on alunperin tullukkin.

    Todella hyvä sana, mutta käsittämätön. Kun sitä oikein maistelee, huomaa sen mitään merkitsemättömäksi ja täysin tuntemattomaksi, jonka alkuperäistä lähdettä ei kai kukaan tiedä.

    Se ei ole sukua edes millekään tuntemallemme sanalle.

    Hyvin omituinen juttu, joten sen täytyy olla lähtöisin suoraan saatanalta. Sehän on kaikkien tautien pääarkkitehti.
    Ja ajatelleenpa tilannetta, että ei olisi yhtään tautia maailmassa, mikä siitäkin tulisi.

    Meillä ei olisi aspiriinia eikä buranaa. Ei eläinkokeita eikä parannusrukouksia. Eikä sitä kautta edes ihmeparantumisia.

    Kyllä sinä sanan murjaisit, ei voi muuta sanoa.

    Äänestä

  • Mistä ihmeestä kirjoitti:

    Sinä noin yleismaailmallisen taudin keksit?

    Ihmesana-tauti. Mistähän se on alunperin tullukkin.

    Todella hyvä sana, mutta käsittämätön. Kun sitä oikein maistelee, huomaa sen mitään merkitsemättömäksi ja täysin tuntemattomaksi, jonka alkuperäistä lähdettä ei kai kukaan tiedä.

    Se ei ole sukua edes millekään tuntemallemme sanalle.

    Hyvin omituinen juttu, joten sen täytyy olla lähtöisin suoraan saatanalta. Sehän on kaikkien tautien pääarkkitehti.
    Ja ajatelleenpa tilannetta, että ei olisi yhtään tautia maailmassa, mikä siitäkin tulisi.

    Meillä ei olisi aspiriinia eikä buranaa. Ei eläinkokeita eikä parannusrukouksia. Eikä sitä kautta edes ihmeparantumisia.

    Kyllä sinä sanan murjaisit, ei voi muuta sanoa.

    Luepas juttuni nyt uudelleen. Ei siellä ole missään "Ihmesanatautia". Eli sinun mukaasi keksimäsi omituisuus on suoraan Saatanalta.Oneksi olkoon. Kerro terveisiä.

    Äänestä

  • koo.koo kirjoitti:

    Luepas juttuni nyt uudelleen. Ei siellä ole missään "Ihmesanatautia". Eli sinun mukaasi keksimäsi omituisuus on suoraan Saatanalta.Oneksi olkoon. Kerro terveisiä.

    Samat sanat.

    Äänestä

  • Jottani kirjoitti:

    Samat sanat.

    Voisitko vastata: onko ollut ihmesairastumisia? Esim. täysin terveeltä (siis fyysisesti), ja siveelliseltä vanhimmalta on ykskaks todettu vaikka tippuri?

    Äänestä

on, mutta näyttäisi olevan niin, että sinäkin mielummin haet tutkimuksia, jossa ne ihmeparanemiset tyrmätään. Ne tutkimukset ovat vastavoiman asialla ja jokainen, joka ei rakasta Jumalaa, rakastaa maailman valtiasta ja siksi ei hyväksy ihmeparanemisia, sillä heillä ei ole parantavaa ja vapauttavaa Jumalaa. He tekevät kaikkensa saadakseen ihmeet selitettyä järjellisesti tai vaijettua.

Muistan, kun Jeesus minut paransi ensimmäisen kerran niin vakavasta sairaudesta, että se olisi tuhonnut minut, niin silloinen uskonyhteisöni, josta kylläkin myöhemmin sain Jeesukselta käskyn lähteä ulos, vaikeni sen suuren tapahtuman kuoliaaksi itsessään. Vain aivan muutama kiitti kanssani Jumalaa, mutta useimmat käänsivät päänsä pois siitä tapahtumasta puhuttaessa. Pelkoako se oli, että sittenkin Jumala elää.

Tämä yhteisö jossa tämä tapahtui oli luterilainen ja luterilaiset olivat siihen aikaan hyvin eksyksissä, tänään en tiedä jatkuuko eksymys.

Heillä kyllä oli silloinkin hyvä uskon pohja, eli hyvä perustus, mutta he rakensivat sille perustukselle palavasta materiaalista, sillä he eivät tuneteneet Jumalan VOIMAA, eli Pyhää Henkeä, eivätkä tunnustaneet Häntä, muuta kuin suun puheilla, mutta sydämessään he eivät Pyhää Henkeä tunnistaneet, eivätkä tunnustaneet ja siksi he olivat ilman Jumalaa.
Jumala oli heille jumalankuva, jota he palvelivat itsepäisesti, eivätkä tahtoneet kuulla elävästä Jumalasta, joka on Isä-Poika ja Pyhä Henki ja siksi heille oli käsittämätöntä paranemisihmeet.

Myöhemmin siitä joukosta on moni lähtenyt ja tullut yhteen seurakuntaan, joka on vielä hajallaan maan päällä ja nämä rakkaat uskon sisaret ja veljet ovat saaneet kokea uudesti syntymisen Jumalan Sanasta ja Pyhästä Hengestä ja ovat saaneet armolahjoja ja ovat saaneet itsekin kokea ihmeitä.

Aivan turhaan sinä haet tukea maailman hengeltä, sillä se henki ei auta sinua missään ja varsinkin uskon siemenenkin se tahtoo sinusta kitkeä poissa.

Hae elämää Jeesukselta ja Pyhältä Hengeltä, jonka Jeesus lupauksensa mukaan omilleen antaa ja joka auttaa sinua kaikessa ja antaa sinulle rakkauden Jumalaan ja lähimäiseen ja näin tulet täytettyyn lakiin, eli rakkauteen ja rauhaan.

Äänestä
  • mikäs se sairaus sitten olikaan?

    Äänestä

  • .. pitää olla sen verran sanoja, että jaksaa kirjoittaa jonkun sanan omatoimisesti. Keskustelu on sitä, että Kukin itse kertoo asiasta oman näkemyksensä.

    Äänestä

  • Jesajassa kirjoitti:

    .. pitää olla sen verran sanoja, että jaksaa kirjoittaa jonkun sanan omatoimisesti. Keskustelu on sitä, että Kukin itse kertoo asiasta oman näkemyksensä.

    No älä sitten lue linkkiä. Aloittaja vain kyseli selvitystyön linkkiä ja sellaisen annoin.

    Äänestä

  • MarHir kirjoitti:

    No älä sitten lue linkkiä. Aloittaja vain kyseli selvitystyön linkkiä ja sellaisen annoin.

    ..Eri Juttu. Tarkoitin omasanaista keskustelua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmekatoaminen kirjoitti:

Yritin löytää tallettamani tutkimuksen jonka tekivät helluntailaiset Vesa Maanselkä ja Markus Hirsilä.

Yllätyksekseni koko ketju oli deletoitu suomi 24 palstalta. Onko helluntailaisilla oma putsaus miehistönsä täällä? Ajattelin kysäistä täältä, kun näyttää olevan nykyään helluntaiosasto muuttanut tänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu