Petri Gerdt

muistoissamme
3387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä kohta pamahtaa jokin toinen ostari. Kyllä ne suomalaiset nuoret miehet pikku hiljaa alkaa turhautumaan siihen epätoivoiseen söhimiseen sillä haulikolla jossan lähiössä. Eihän siinä edes kuole kuin korkeintaan pari henkilöä ja kuitenkin siitä käräjille joutuu joten miksi turhaan sellaista tapahtumaa järjestää. Kyllä ne potentiaaliset vahingoittajat keksivät vielä jonakin päivänä räjäyttää jonkun stokkaan alakerran ja poistua itse samalla paikalta.

Äänestä
  • ...on siis Suomikin menossa yhdysvaltojen mallin mukaan. Eli pelkoon...lietsotaan pelkoa, että missä posahtaa ja koska...SINÄ VOIT OLLA SEURAAVA UHRI!!!

    Äänestä

  • Jacko kirjoitti:

    ...on siis Suomikin menossa yhdysvaltojen mallin mukaan. Eli pelkoon...lietsotaan pelkoa, että missä posahtaa ja koska...SINÄ VOIT OLLA SEURAAVA UHRI!!!

    Se voi osua minunkin kohdalle. Ja kun asun ISOSSA kaupungissa niin olen ihan järjestelmällisesti alkanut välttelemään runsasväkisiä paikkoja. Jos on asiaa, menen sinne, mutta en turhaa kulje niiden kautta. Esimerkiksi juuri se stokkan alakerta jossa "fiinit" rouvat käydät törsäämässä järjettömän kalliisiin meikkeihin ja yläkerran turkissäilytys, jne..... Mutta esimerkiksi myös joissakin ravintoloissa on jo otettu metallinpaljastimet käyttöön ampumisten ja puukotusten takia koska täällä on niin monta kulkijaa joilla on jotain hampaankolossa ja toiset senkun vain lisää provosoivat jaguaareilla. heheheheh.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


elää kirjoitti:

muistoissamme

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu